Stadin Derbyn vei HIFK
Botnia vs HIFK Lopputulos: 1-4 Pakkasta -17, lumisade ja tuuli olivat sekä pelaajien että katsojien harmina. Varsinkin pelin lopussa oli todella vaikea erottaa kenttämerkintöjä. BandyliigaToimitus oli paikalla ensimmäisen puoliajan, ja seurasi toisen jakson Botnia TV:n kautta. Kovaa kamppailua, mutta HIFK onnistui maaleissa paremmin Ottelu alkoi HIFK:n nopeilla 2 maalilla, kummatkin viimeisteli nuori Iiro Väkiparta. Hän on parantanut otteitaan joka kerta kun saa peliaikaa, ja hänestä on varmasti myös HIFK:lle paljon hyötyä loppukauden aikana. Ottelua käyty siis vajaa vartti ja taululla 0-2. Seuraavaksi HIFK:n Atte Auvinen siirtää HIFK:n jo 0-3 johtoon, taululla kimmelsi tuolloin peliaikana 30 minuuttia. Kuitenkaan Botnia ei taipunut vaan juuri ennen ensimmäisen jakson loppua pääsi Markus Kumpuoja kaksin Eelis Laitisen kanssa, ja Kumpuoja harhautteli pallon maaliin, joten tauolle siirryttiin lukemin 1-3. Tuossa ehkä piilee kahden paikalliskamppailun suurin yksittäinen asia?. HIFK pystyi kahdessa ottelussa eliminoimaan lähes täysin Markus Kumpuojan, joka on kuitenkin tällä kaudelle ollut “SE” Botnian pelaaja joka on Botniaa pitänyt pystyssä. Nyt Kumpuoja jo huuteli turhautuneena omille pelaajille, kun he eivät menneet palloon kuten hän olisi halunut. Ehkä myös HIFK:n miesvartiointi sai Kumpuojan hetkellisesti hermostumaan, kun vierailija selvästi iski tähän kohtaan, eikä Botniasta noussut muita korvaamaan Kumpuojaa. Toinen jakso enempi pelailua… Toinen jakso meni ainakin Botnia TV:stä katsottuna enemmän ja vähemmän pelailuksi. Botnia yritti päästä HIFK:n 16 metrin alueelle, ja HIFK:n puolustus onnistui yhtenäisesti pitämään kuitenkin nämä yritykset aisoissa. Koko HIFK puolusti tänään hyvin, ja ehkä jos joku pitää mainita on se Richard Laibert. Hän taisteli ja katkoi hyvin, useita Botnian yrityksiä. Botniasta jos etsitään onnistujaa oli se hyviä torjuntoja esittänyt Topi Pihlajamaa. Pelailun keskellä HIFK:n nuorisokaarti iski jälleen, kun Juuso Partanen siirsi jo 1-4 turvalliseen johtoon ottelun 66 minuutilla. Ottelun lopussa Botnia sai vielä rankkarin, kun Patrik Huber taklasi selästä Botnian peluria. Kuitenkin Kumpuojan turhautumisen kruunasi rankkarin tuhlaaminen. Kuten ottelun omat Botnian selostajat totesivat, Botniaa vaivaa rankkaripeikko – Harvat rankkarit löytävät tiensä maaliin – Miksi näin? Lopputulos 1-4, ja tuomaristokin tänään paremmin mukana ottelussa kuin viimeksi, vaikka katsomosta kuului useammankin kerran esim. “Vedätkö hyvin omasta mielestä”?, tai “ettekö te näe mitään”? No eivät he ehkä joka tilanteessa väärässä olleet, mutta kuitenkin ottelu oli siisti. Ylilyöntejä ei nähty kentällä, eikä katsomossa. Poliisikin pääsi helpolla – he kun tarkkailivat ottelua hiukan syrjempää. HIFK oli saanut useamman ottelun poissa olleen Patrik Huberin takaisin kokoonpanoon, ja se näkyi kyllä HIFK:n kokonais otteissa. Lisäksi Huber oli syöttäjä HIFK:n 2 maaliin. No lopuksi voi vain todeta, että HIFK on Stadin hallitseva Bandyjengi, mutta kyllä Botnia osaa aina antaa hyvän vastuksen, oli sarjatilanne mikä tahansa – nyt näin… Botnian ei vielä ehtinyt ottelua kommentoimaan. HIFK:n kommentit ottelusta: Pisteet kotiin Ogelista ! Pakkaspeli päättyi HIFK:n voittoon 1-4. Maalintekijät tänään: Iiro Väkiparta , Atte Auvinen , Juuso Partanen Alla ottelun tilastot, käy tsekkaa