BandyLiigaUutiset

Seuroissa tapahtuu..

Seurojen Kotisivuista ensin hieman tilastoa, ja mietteitä… Alle 40 päivää Suomen Cupin ensimmäiseen otteluun ( 27.10.2023 klo: 14.10 OLS -JPS). Nyt seurojen tulisi laittaa kotisivut kuntoon esim. päivittää valmennut, huolto, ja taustat. Tämän lisäksi olisi hienoa löytää jo seurojen “rosterit” kauden 2023-24 muodossa. Sarjaohjelma varmasti ilmestyy heti seurojen sivuille, kun se on liiton toimesta julkaistu. BandyliigaToimitukselta kysellään koska kukakin pelaa ketäkin kohtaan, no kohta sen näemme – Malttakaa vielä hetki! Viikonloppuna Jyväskylässä tapaavat seurojen päättäjät, erotuomarit, ja liiton johto. Siellä asetellaan jääpallon suuntaviivoja ensi kaudeksi, mutta myös pidemmällä tähtäimellä. Katsotaan lähteekö BandyliigaToimituksesta toimittaja paikalle haistelemaan ilmapiiriä? Näkyvyys… Jääpallon parissa toiminut Porvoolainen Raymond Moberg on kesän aikana useampaan kertaan ihmetellyt liiton, ja medioiden haluttomuutta kirjoittaa juttuja jääpallosta. Herätämme BandyliigaToimituksen tänään tekemällä listauksella (alla) myös SEUROJA aktiivisesti tiedottamaan asioistaan, pelkkä Jääpalloliitto ei yksin asiaa voi hoitaa – Emmekä myöskään me BandyliigaToimituksessa – vaikka kuinka haluaisimme. Tähän pystymme VAIN JA AINOASTAAN yhdessä! Sillä on todellakin väliä miten ME itse hoidamme Bandyliigan ja jääpallon mahtavaa “sanomaa” lajin ulkopuolelle! Vai jatkammeko edelleen unista uraa? Toivottavasti otamme kopin asiasta, parannettavaa riittää meillä kaikilla – vai mitä olette listauksesta mieltä? Tähän kohtaa sopii hyvin Ruotsissa valmentajana toimivan Jari Hyttisen useasti lausuma lause: “Ellei me arvosteta tätä edes itse, miten me voidaan odottaa kenenkään muun arvostavan?” Tuohon lauseeseen kiteytyy hyvin ulkopuolinen näkyvyys, jos lajin sisältä ei tehdä uutisia/juttuja – ei niitä tee kukaan muukaan… Näin se vaan nykyään on tilanne. (Tilasto päivitetty tänään 18.9.2023 kello 16.00) Seura: Kotisivu julkaisu Edustuksen Uutinen Oikea Rosteri Julkaistu pelaajamäärä Akilles, Porvoo 20.06.2023 31.05.2023 Ei löydy 17 Botnia, Helsinki 05.07.2023 05.07.2023 Löytyy 17 HIFK, Helsinki 08.09.2023 08.09.2023 Ei löydy 20 JPS, Jyväskylä 18.09.2023 18.09.2023 Löytyy 20 Kampparit, Mikkeli 23.08.2023 20.08.2023 Ei löydy 16 Narukerä, Pori 02.09.2023 15.04.2023 Löytyy 16 OLS, oulu 17.09.2023 17.09.2023 Löytyy 22 Veiterä, Lappeenranta 13.08.2023 07.07.2023 Ei Löydy 18 WP-35, Varkaus 05.09.2023 26.12.2021 Löytyy 22 Sitten hiukan muutakin asiaa – Lähteekö kaikki seurat Ruotsiin leireilemään? Seuraavan 4 viikon aikana seurat reissaavat 1-2 kertaa Ruotsiin leireilemään, ja pelaamaan harjoitusotteluja ennen Suomen Cuppia. Ilmat ovat etelässäkin pikku hiljaa viilentymässä, ja ainakin Ouluun jään tulo lähenee. Se onkin sitten uuden jutun aihe, koska esim. kallioon jää HIFK:n harjoittelua varten valmistuu – (Toimituksen kokemuksella veikkaus 15.12.2023 – Katsotaan toteutuuko tämä?) Jäädään odottamaan seurojen uutisia leireistä ja niiden mahdollista ottelulive-lähetyksistä! Palaamme asiaan, ja Tsemppiä kuitenkin kaikille!