BandyLiigaUutisetVeiteräUutiset

Veiterä julkaisi lopullisen joukkueensa

Veiterän rosteri kaudella 2024-25 Muutoksia viime kauden mestaruusjoukkueeseen tulee jonkin verran kun Samppa Äikäs, Joonas Kankkunen, Valtteri Hauska, Lauri Weiland, Niilo Puhakainen, ja Matias Horppila eivät ole vahvuudessa mukana. Veiterä saa vahvuuteen lisää nuorta verta Aaro Heimalan noustessa kakkosmaalivahdiksi  ja Vili Variksen liityttyä Vihreisiin. Toinen armeijan harmaista täyspainoiseen vahvuuteen saatu pelaaja on oma kasvatti Veeti Hyvärinen. Paavo Simpura vakiinnutti paikkansa edustusjoukkueen kokoonpanossa jo viime kaudella ja toinen omista junnuista tuttu peluri, Aatu Streng, liittyi vakituiseen vahvuuteen syksyn 2024 alussa. Veiterä 2024-25 TAUSTAT Päävalmentaja: Joonas Ylä-OutinenValmentaja: Eetu NikkinenMaalivahtivalmentaja: Toni TaalikkaJoukkueenjohtaja: Konsta TurpeinenHuoltaja: Timo TirkkonenHuoltaja: Mikke LeskinenHuoltaja EA: Antti Vihtonen

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

HIFK julkaisi joukkueensa

HIFK lähtee tulevan kauden Bandyliigaan osittain uudistuneella joukkueella Joukkue on pysynyt suurilta osin kasassa viime kaudesta, mutta uusia tuttavuuksia tullaan myös näkemään HIFK:n paidassa, sekä muutama HIFK:n oman junioripolun pelaaja. Yhteensä omia kasvatteja on peräti 9, vihdoin oma juniori työ alkaa kantamaan hedelmää kommentoi HIFK:n Joukkueenjohtaja Ari Kukkonen. HIFK:n vahvuutena tulee olemaan, että runko on säilynyt samana jo useamman vuoden. Joukkueessa on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Joukkueen kokeneeseen kaartiin kuuluu Tommi Niittylä, Aku Ojanen ja Patrik Huber. Kolmikko muodostaa myös tulevalla kaudella joukkueen kapteeniston. Uusina pelaajina joukkueessa tullaan näkemään Esu Rytkönen (Kampparit) ja Jesse Järvinen (Narukerä), sekä paluumuuttaja Richard Laibert (Akilles). Uusina nuorina pelaajina edustusjoukkueeseen nostettiin HIFK:n junioripolun kautta Iiro Väkiparta, Miro Laurent ja Urho Eklund. Joukkuetta pyritään täydentämään vielä muutamalla kokeneella pelaajalla, jotta joukkueeseen saataisiin lisää leveyttä ja kokemusta. HIFK 2022-23 4. Tommi Niittylä (C) 5. Juho Siren 6. Aku Ojanen (A) 8. Pyry Kunnas 11. Simo Vainikka 12. Jani-Petteri Laakso (mv) 13. Pyry-Peetri Piironen 14. Patrik Huber (A) 16. Tomi Tasten 19. Miro Laurent 21. Otso Ikävalko 22. Esu Rytkönen 23. Richard Laibert 30. Urho Eklund 32. Jesse Järvinen (mv) 34. Tuukka Järvinen 44. Aleksi Hilmola 45. Iiro Väkiparta 55. Eelis Laitinen (mv) 72. Atte Auvinen 77. Eelis Goebel 95. Pete Pättiniemi (mv)

BandyLiigaUutisetKampparitUutiset

Joonas Janhunen palaa Mikkeliin

Työpaikka Mikkelissä, vie tien takaisin kotikaupunkiin 33-vuotias Joonas Janhunen palaa kasvattajaseuraansa kahden IFK-kauden jälkeen. Edellisen kerran kokenut puolustaja pelasi Kampparipaidassa kauden 2018 finaalissa Lappeenrannassa. Mikkeliin palannut Janhunen liittyi joukkueen treeniryhmään jo keväällä. Joonas työskentelee Osuuskauppa Suur-Savon kiinteistöpäällikkönä. ”Keväästä asti treenasin jo joukkueen mukana mutta pelaaminen varmistui kesän kuluessa. Hyvällä mielellä lähdetään alkavaan kauteen, meillä on kasassa hyvä joukkue, paljon kokemusta ja rutiinia sekä hyviä nuoria pelaajia”

BandyLiigaUutisetKampparitUutiset

Kamppareiden edustus koossa

KOLME LÄHTIJÄÄ, KOLME UUTTA PELAAJAA Viime kauden joukkueesta jäi pois huikean pääsarjauransa päättänyt Joni Maaranen, Poriin siirtynyt Ville Särkkä sekä Helsingin IFK:n paitaan vaihtanut Esu Rytkönen. Tulijoita ryhmä sai tilalle saman verran. Joukkueeseen on liittynyt A-maajoukkueen tarkkailuryhmään juuri valitut Rasmus Kettunen (Akilles) sekä Ruotsin ja Veiterä-vuosien jälkeen  kasvattajaseuraansa palaava Tuomas Liukkonen. Viimeisimpänä sopimuspelaajien kaartiin liittyi kokenut Joonas Janhunen. OLA MANNINEN ON TYYTYVÄINEN JOUKKUEEN TILANTEESEEN Tilannehan on oikein hyvä – tuumii myös A-maajoukkueen valmennukseen paluun tekevä Olli ”Ola” Manninen. Sopimuspelaajia on ryhmässä 18 kenttäpelaajaa ja 2 maalivahtia. Lisäksi edustuksen mukana treenaa tiiviisti 4-5 todella lupaavaa nuorta, jotka kehittyvät ryhmän mukana ja valmistautuvat olemaan rivissä kun tarve vaatii. Lähtötilanne kauteen on edelliskautta parempi. Koossa on hyvä ryhmä. Paitsi että uudet pelaajat, Rasse (Rasmus Kettunen), Köli (Tuomas Liukkonen) ja Joonas  tuovat ryhmään rutkasti lisää kokemusta ja taitoa, pitää muistaa että meidän oma nuorisokaarti lähtee kauteen vuoden kokeneempana ja valmiimpana. Haastetta toki luo se, että useampi pelaaja pelaa ja harjoittelee Mikkelissä toiselta paikkakunnalta käsin ja varsinkin alkukauden osalta myös armeija – Lasse Korhonen, Aki Manninen ja Karo Liimatainen kotiutuvat joulukuun puolessa välissä ja Elmeri Hämäläinen palvelee armeijassa ensi kesään saakka. Todella hyvin ja odottavaisin mielin lähdetään alkavaan kauteen. VAUHTIA KAUTEEN VÄSTERÅSISTA Jäähallin kaukaloissa pörrääminen taukoaa hetkeksi joukkueen matkatessa tällä viikolla (to 29.9.- ma 3.10.) Ruotsin Västeråsiin, jossa  on luvassa kolmena päivänä ison jään tuntumaa ja pelataan neljä ottelua Allsvenskanin ja ykkösdivarin joukkueita vastaan. KAMPPAREIDEN SOPIMUSPELAAJAT KAUDELLA 2022-23 25 Eetu Sviili MV 35 Lasse Korhonen MV 4 Sami Mikkola 6 Tomi Hauska 7 Karo Liimatainen 13 Severi Noponen 14 Kimmo Huotelin 15 Elmeri Hämäläinen 17 Leevi Attenberg 19 Jaakko Järvinen 20 Aapo Pulkkinen 20 Aapo Pulkkinen 21 Tuomas Liukkonen 26 Joonas Janhunen 33 Topi Saukkonen 55 Janne Hauska 57 Valtteri Hauska 61 Aki Manninen 79 Rasmus Kettunen 91 Veeti Pulkkinen 93 Santeri Laitinen Päävalmentaja: Olli Manninen Apuvalmentajat: Alpo Kaartinen ja Jani Kokko Fysiikkavalmentaja: Tuula Sviili Fysioterapeutti: Arto Pekonen Huoltajat: Aimo Hokkanen, Johannes Hyvärinen ja Jarmo Krasila Lääkäri: Susanna Vanhanen Kuljettaja: Martti Manner Tiedottaja: Lauri Tikanoja

BandyLiigaUutisetNarukeräUutiset

Narukerä kertoi kokoonpanon olevan kasassa

Narukerän kokoonpano kaudella 2022-23 Narukerä julkaisi sosiaalisessa mediassa kokoonpanonsa. Tutun nimet listalla osoittavat, että joukkue on pystynyt pitämään kokoonpanonsa lähes muuttumattomana kauteen 2021-22 verrattaessa. Uusia nimiä on oikeastaan vain maalivahti Iiro Nurmi, joka nousee edustukseen omista junioreista. Lähteneitä ei ole useita, Tuomas Antikainen siirtyi Veiterään, Iiro Raukko Ruotsiin, maalivahti Jaakko Haavisto ei tietoa. Narukerä ehdokas kauden mestariksi Porilaiset ovat varmasti kokoonpanollaan sarjan kärkiseuroja, saattaa jopa olla yksi vahvimpia mestariehdokkaita. Vielä on kuitenkin markkinoilla pelaajia, joita kukaan ei ole julkistanut omiin rostereihinsa, joten odotamme mielenkiinnolla seuraavien viikkojen uutisia…

AkillesUutisetBandyLiigaUutiset

Akilles julkaisi 2 uutta pelaajasopimusta

Oma kasvatti palaa, ja pohjoisesta saapuu torjuja Uusina pelaajina Porvooseen tekee paluun Akilles kasvatti ja viime kaudet Botnian riveissä pelannut puolustaja Niels Främling. Toinen mielenkiintoinen uusi pelaaja on Torniosta muuttava nuori maalivahti Veikka Körkkö. Nuorisomaajoukkueiden vakiotorjuja on pelannut viimeiset vuodet Ruotsin puolella Haaparannan riveissä. Jatkosopimukset kolmen tutun pelaajan kanssa Akilles on tehnyt jatkosopimukset Joakim Nordströmin, Rudolf Sadakovin ja Olli Lappalaisen kanssa. Nordström tuo kokemusta joukkueeseen ja Sadakov pääsi jo viime kaudella haistelemaan bandyliigan vauhtia, vaikka pääosin pelasikin nuorten otteluita. Maalivahti Olli Lappalainen on mukana joukkueessa kuntoutumisensa niin salliessa, ja vakavasta loukkautumisesta toipumisen ehdoilla. Valmentaja Juha Laitinen tyytyväinen harjoitteluun Akilles jääpallon vastuuvalmentaja Juha Laitinen on tyytyväinen joukkueen rakentumiseen ja kesän harjoitteluun. ”On hienoa, että olemme saaneet joukkueemme rungon kasaan, vaikka useita viime kauden pelaajia on siirtynyt uusiin ympyröihin. Nyt kasassa oleva runko on hyvä sekoitus nuoruuden intoa ja kokemusta. Joukkueen harjoitusinto ja henki on erinomainen ja tekemisen laatu korkeaa. Toivottavasti saamme täydennettyä ryhmäämme vielä muutamalla kokeneella pelaajalla ja omalla nuorella, jotta saamme vielä lisää leveyttä ryhmäämme. Tavoitteena on, että ryhmä saisi lopullisen muotonsa syyskuun puoliväliin mennessä.” Rosterissa 18 pelaajaa Akilleksen liigajoukkueen pelaajaryhmässä on tällä hetkellä kolme maalivahtia Iikka Lempinen, Olli Lappalainen ja Veikka Körkkö, kenttäpelaajia on kaikkiaan viisitoista, Aapo Pursio, Dylan Lindblad, Dante Lindblad, Filip Svennas, Otto Huopalainen, Rasmus Ek, Matti Vainio, Rolf Larsson, Joakim Nordström, Rudolf Sadakov, Arttu Salo, Roni Grek, Akseli Laakkonen, William Skog sekä Niels Främling.  Tavoitteena on täydentää harjoitusryhmää vielä muutamalla pelaajalla ja lisäksi mahdollisesti nostaa mukaan pari nuorta omaa kasvattia mukaan miesten edustusjoukkueen harjoituksiin Akilles Bandyn joukkueen valmistautuminen ensi kauteen jatkuu tiiviisti yhteisharjoittelun merkeissä niin Kokonniemen jäähallissa kuin oheisharjoittelulla. Joukkue suuntaa lokakuun puolivälissä leireilemään Ruotsiin.