BandyLiigaUutiset

Tavoitimme Akilleksen valmentaja Juha Laitisen

Mietteitä Ruotsin leiristä? Kaukalojakson jälkeen siirtyminen isolle jäälle on aina suomalaiselle jääpalloilijalle juhlahetki ja samalla muistutus olosuhteiden valtavasta erosta Suomen ja Ruotsin välillä. Otteluohjelman aikataulu oli joukkueelle todella rankka. Valituksia asiasta ei pelaajilta kuulunut. Siihen sopeuduttiin hienosti. Joukkue oli liikkeelle voimakkaasti uudistuneella aloituskokoonpanolla, joka luonnollisesti näkyi peleissä kollektiivisen peliajatuksen hakemisena. Tarvitaan aikaa, kärsivällisyyttä ja rohkeutta, kun vastuu pelaamisesta siirtyy asteittain uusien pelaajien harteille. Samanaikaisesti kokeneet pelaajat osoittivat esimerkin kautta, mitä vastuunottaminen konkreettisesti on: Järkeviä valintoja, sitoutumista kumpaankin pelisuuntaan, toisten ohjaamista ja kannustamista. Kokeilimme useita eri taktiikoita saadaksemme pelaajien potentiaalin parhaimmalla tavalla esille ja samalla hankkien tietoa pelaajien tämän hetkisestä pelikäsityksistä. Tätä tietoa käytetään nyt hyväksi, kun suunnittelemme Suomen Cupin turnauksen taktiikoita. Päällimmäinen tunne? Päällimmäinen tunne on, että harjoituspelejä tarvittaisiin hyvissä olosuhteissa vähintään kymmenen peliä. Kauden aloitus lähestyy kovaa vauhtia. Vaikka kaukalossa tehdään pienemmässä mittakaavassa pelitaktisia harjoituksia, eivät ne vastaa siihen tarpeeseen, jota juuri tässä kohtaa kautta tarvitsisimme. En halua nostaa turnauksesta ketään yksittäistä pelaajaa esille. Kiitos kuuluu jokaiselle pelaajalle. Jokainen yritti tehdä sovittuja asioita juuri sen hetkisen pelikunnon ja -osaamisen kautta. Yleinen ilmapiiri oli rakentavan iloinen. Paljon naurua, hyviä keskusteluja, toisiin tutustumista, palavereja… Tärkeä matka joukkuekoheesion kannalta. Varmaa on, että pelimme kehittyy. Mukaan tulee kokeneempaa kaartia antamaan joukkueelle leveyttä ja kenttätasapainoa sekä samalla nuorten itsetunto kasvaa peli peliltä. Suunta on oikea. Miltä muiden seurojen otteet näyttivät? Muiden suomalaisjoukkueiden otteluista katsoin eniten HIFK:n pelejä, koska se oli päiväohjelman vuoksi mahdollista. ”Pillimehupojat” näkyivät heidän pelissään positiivisella tavalla. Sitoutuivat heidän pelisysteemin hyvin ja peli-ilme siirtyi Aku Ojaselta kaikkiin hänen alapuolellamme pelaaviin pelaajiin. Myös heidän liberoton kenttämuodostelma oli virkistävä tuulahdus. Veiterän pelejä näin osittain. Liian aikaista sanoa heidän peleistään muuta kuin sen, että sama ilmiö oli viime vuonna heillä alkukaudesta. Pelaajien etäisyydet toisiinsa nähden eivät olleet vielä optimaalisia, mutta loppukaudesta varmasti on. JPS:n peleistä näin vain vilauksen. En osaa muuta kommentoida kuin Joni Vuopion kanssa käydyn lyhyen ja kivan  keskustelun verran. Hienoa huomata jälleen kerran, että kentällä koettu bandy-ystävyys ei tunne seura-ja aikarajoja. Se säilyy. Miten taas omajoukkue Akilles? Akilleen uusi kapteenisto: Larsson, Nordström ja Skog osoittivat turnauksessa vahvuuksilla johtamista. Jokaisen persoonaominaisuudet täydensivät toisiansa ja olivat valmennukselle tärkeä apu läpi turnauksen. Seurajohto ansaitsee kiitoksen, kun saimme toiveemme läpi ja menimme sekä palasimme turnauksesta lentokoneella. Raskaasta reissusta palautuminen nopeutui ja on huomattavasti järkevämpää latautua Suomen Cuppiin tällä tavoin kuin seilata Turun Bandylautalla. Kiitokset Juha Laitiselle haastattelusta 🙂

AkillesUutiset

Akilles satsaa tulevaisuuden bandyliigapelaajien kehittämiseen

Juha Laitinen vastuuvalmentajaksi P18 ja P21 joukkueisiin Akilles Bandy vahvistaa juniorivalmennusta ja seuran valmennukseen liittyy mukaan pitkän uran niin pelaajana kuin valmentajana HIFK:n bandy-liigajoukkueessa tehnyt Juha Laitinen. Juha Laitinen on koulutukseltaan opettaja ja tottunut työskentelemään nuorten pelaajien kehittämisen parissa. Valmentajana hän toimi viimeksi HIFK:n miesten edustusjoukkueen päävalmentajana. Hänen apuvalmentajinaan jatkavat nykyiset erittäin hyvää työtä tehneet P18 valmentajat ja joukkueiden taustatiimit. Akilleksella on useita erittäin lupaavia nuoria pelaajia, jotka haluavat satsata harjoitteluun ja kehittymiseen jääpalloilijana. Tavoitteena on auttaa heitä eteenpäin kasvamaan urheilijana ja lunastamaan paikkansa lähivuosina Bandyliigan pelaavassa kokoonpanossa. Juha Laitinen odottaa mielenkiinnolla tulevaa valmennushaastetta. ”Olen suurella sydämellä jääpallo ihminen ja haluan auttaa motivoituneita pelaajia osaltani heidän kasvussaan huippu-urheilijoiksi. Odotan yhteistyötä nykyisten valmentajien sekä pelaajien kanssa innolla. Olen erittäin iloinen, että tällainen mahdollisuus tarjoutui Porvoossa. Minulla on ajallisesti sama matka Porvooseen kuin aikaisemmin Bragulle vetämään harjoituksia. Toivottavasti saamme vielä valmennustiimiin mukaan myös porvoolaisia uransa lopettaneita pelaajia tuomaan osaamistaan tulevaisuuden pelaajille.” Akilleksen edustusjoukkueen kesäharjoittelussa on ollut mukana noin kymmenen nuorta pelaajaa. Heistä kaksi Filip Svennas ja Otto Huopalainen nousevat mukaan edustusjoukkueen talven harjoitusrinkiin pysyvästi. Lisäksi kaksi muuta pelaajaa Arttu Salo ja Roni Grek ovat tehneet juniorisopimuksen ja tulevat käymään edustuksen jääharjoittelussa mukana vähintään kerran viikossa koko kauden ajan. Akilleksella on tällä hetkellä edustusjoukkueessa sopimuksen piirissä kolme maalivahtia ja 20 kenttäpelaajaa. Joukkue on harjoitellut yhdessä ilman taukoa koko kesän ja palaa elokuun alussa myös jääharjoitteluun, josta on ollut kesätaukoa kolme viikkoa. Akilleksen päävalmentaja Jari Hyttinen on erittäin tyytyväinen seuran panostukseen nuorten pelaajien kehittämiseksi. Akilleksen juniorityö on ollut hyvää ja Juhan tulo mukaan lisää laatua entisestään. On erittäin tärkeää, että pystymme panostamaan P18 ja P21 ikäisten harjoitteluun, sillä meillä seurassa on useita potentiaalisia junioripelaajia Bandyliigaan tulevaisuudessa. Lisäksi P21-sarjan uudet ikärajat antavat mahdollisuuden laajentaa pelaajarinkiä niillä pelaajilla, jotka opiskeluiden tai muiden syiden vuoksi eivät ole pystyneet ikänsä puolesta enään olemaan mukana ja aikaa ammattimaiseen edustusjoukkueen harjoitteluun ei ole riittänyt. Nyt myös näiden pelaajien osallistuminen laadukkaaseen toimintaan mahdollistetaan. Lisätietoja: Puheenjohtaja Jari Kettunen 040-5141133 Varapuheenjohtaja Niklas Skog 040-5877233 Päävalmentaja Jari Hyttinen 0400–507408