Gibb de Swarte suunnittelee jääpallohallia – “Se on unelma” Teksti: Kirjailija Archie Cornisb 7.9.2023 BandyliigaToimitus julkaisee vapaasti käännetyn englantilaisen kirjailijan Archie Cornisbin kirjoittaman tekstin – TALVI SOILLA – Mielenkiintoista asiaa jääpallosta. Tapaaminen merkittävän naisen kanssa, joka toivoo elvyttävänsä lähes tuntemattoman brittiurheilulajin. Tänä keväänä MM-kisojen finaalissa nähtiin hyvää taistelua maalien merkeissä. Suomi oli lyönyt juuri 1-1 tasoituksen, mutta Joel Brobergin ja Christoffer Edlundin kaksi maalia yhtä monessa minuutissa toivat ruotsalaisille mukavan johdon tauolle. Suomella ei ollut paluuta, ja kun 90 minuuttia oli ohi, Ruotsi juhli 13. mestaruuttaan. Tämä ei ollut jalkapalloturnaus, vaikka yhtäläisyydet ovat hämmästyttäviä: kulmat, paitsiopelit ja 11 pelaajaa joukkuetta kohden. Bandy-urheilua pelataan valtavilla, jopa 110 metriä pitkillä ja 65 metriä leveillä jääpaloilla kaarevilla kepillä ja kovalla vaaleanpunaisella pallolla. Harjoittelemattomalle silmälle se näyttää jääkiekon muunnelmalta, mutta mitä lähemmäksi katsot, sitä enemmän eroja tulee esiin. Se on maailmanlaajuinen peli: Venäjällä, Ruotsin vastineeksi suurvaltana, se on noin miljoonan ihmisen harrastama kansallisurheilulaji. Muualla se kasvaa: Intia, Japani ja Mongolia ovat Federation of International Bandy (FIB) jäseniä. Samoin Iso-Britannia. Bandy on kotoisin Itä-Anglian Fensin kylistä. Mutta kuten monet Englannissa keksityt tai kodifioidut asiat, se kuihtui ja menestyi paremmin paikoissa, joihin se vietiin. Menin tapaamaan esteistä ja onnettomuuksista pelkäämättömiä harrastajia, jotka ovat saaneet herätyksen käyntiin. Bandyn renessanssi Englannissa alkoi vuonna 2016, kun Lyn Gibb de Swarte, entinen brittiläinen lyhytradan pikaluistelija, törmäsi peliin verkossa. Lyn otti haltuunsa uinuvan kansallisen liiton, jonka puheenjohtaja hänestä on tullut. Vaimonsa Cathyn kanssa hän asuu Littleportissa, muutaman kilometrin päässä Elystä koilliseen. Hän on kuitenkin kotoisin Etelä-Lontoosta ja oppi luistelemaan lapsena lauantaiaamuisin Streatham Ice Arenalla. Lyn kilpaili kansainvälisesti amatöörinä 1970-luvulla ja auttoi perustamaan Ison-Britannian ensimmäisen naisten jääkiekkojoukkueen, Streatham Strikersin – hänen suosikkinsa oli “Streatham Rebels” – joka pelasi debyyttiottelunsa vuonna 1982 päällään miesten suojat. Hänen yrityksensä liittyä klubikomiteaan Streathamissa kohtasi sovinistisen röyhkeyden; hän saa erinomaisen vaikutelman mahtipontisesta miesedustajasta, joka kertoo hänelle, että “komitean ilma oli usein selkeästi sinistä”. Eläkkeelle jäätyään kilpaluistelusta hän valmistui erotuomariksi ja vuonna 1991 hänestä tuli apartheidin jälkeisen Etelä-Afrikan kansallinen pikaluisteluvalmentaja. Hänen uransa on sisältynyt elinikäiseen kampanjaan naisten urheilun edistämiseksi ja tiettyjen ominaisuuksien – vauhdin, taidon, hallitun kilpailun – sukupuolijakamisen torjumiseksi miehiksi. Toimittajana Bandy vetoaa Lyniin sen liioittelun puutteesta. Bodychecking on kielletty, toisin kuin jääkiekossa, jonka alkuperäiset säännöt eivät johdu jalkapallosta vaan rugbystä. “Olen aina taistellut”, hän muistelee, että naisten jääkiekko olisi “kontaktiton”. Tietämättään hän etsi bandyä, joka korostaa enemmän taitoa kuin raakaa voimaa. Hän kutsuu bandyä “tasa-arvoisimmaksi urheilulajiksi, jonka tiedän”. Sana, jota hän usein käyttää kuvaamaan urheilua, on “terveellistä”, mutta ilman asianmukaisuuden konnotaatiota, jota se joskus kantaa: näppärällä syöttö- ja hallintataktiikoillaan, pitkillä ripauspeleillä ja taitavalla luistelullaan valtavan kaukalon mahdollistamana, bandy tarjoaa joukkuehenkeä. jossa on tilaa henkilökohtaiselle ilmaisulle. Nykyään Yhdistyneessä kuningaskunnassa ei kuitenkaan ole paikkaa, jossa bandyä voitaisiin soittaa sen todellisissa mitoissa. Harjoituksia on pidetty Peterboroughin kaukalolla, joka, kuten monet Britannian areenat, toimii jääkiekkostadionina sekä lyhyen radan ja taitoluistelun harjoituskeskuksena. Mikään kaukalo Iso-Britanniassa ei ole tarpeeksi suuri bandy- tai pitkän radan luistelulle. Lynin tavoitteena on rakentaa Littleportin laitamille oma jäästadion bandy- ja pitkän radan pikaluistelulle: 100 x 50 m, johon pääsee täysin pyörätuolilla, jossa on sosiaali- ja valmennustilat, jotka palvelevat kaikenlaisia luistelijoita. Se toimisi kansallisena bandyn keskuksena alueella, jossa se syntyi. Se myös piristäisi yhteisöä. “Teen jotain valtavaa”, Lyn sanoo. Kävellen hänen talostaan asemalle, katson hämärän läpi kohti Suurta Ousea, hänen mielessään olevaa maapalaa. Hän on tilannut piirustukset arkkitehtisuunnittelijalta. Hanketta on yleisesti tuettu, mutta kuitenkin, kuten hän huomauttaa, “jonkun täytyy työntää hanketta”. Pienellä jääkaudella, 1300-luvulta 1800-luvun loppuun kestäneellä pakkanen, kylmäkentille ei ollut tarvetta. Earl of Bedfordin “herrasmiesseikkailijoiden” 1600-luvulla suorittama Fensin salaojitus loi tämän päivän maiseman: valtavat kentät, joita leikkaavat kohotetut ojat, täysin suoria ja näennäisesti äärettömiä. Ojilla oli kiusallinen taipumus vuotaa yli ja tulvii peltoja. Tyypillisesti kylminä talvina ne jäätyivät muodostaen valtavia jäälevyjä. Bury Fen -tiimi Eathin ja Bluntishamin yhteisistä kylistä pelasi ensimmäisen tallennetun ottelun vuonna 1813. Mutta bandyn todellinen leviäminen alkoi vuosisadan puolivälissä. Vuonna 1853 kuningatar Victoria katseli peliä Windsorin linnassa; Prinssi Albert pelasi maalissa. Viktoriaanista klubeja ja kodifiointia koskevaa vaistoa kunnioittaen bandy hotshots muodostivat hallintoelimen. Kun Tebbutt-veljekset – Charles Goodman Tebbutt on bandyn WG Grace, sen ensimmäinen supertähti – laativat säännöt vuonna 1882, he kesyttävät villiä peliä. Maalilinjan käsite oli alun perin olemassa, mutta ilman vaakasuuntaisia rajoja: kuten Charlesin veli Neville sanoi, mikään ei estänyt “egoistisia huijareita” syrjäyttämästä yhä kauemmas puolustajista, kunnes “kaksi pelaajaa melkein katosivat kauas. Peli Englannissa oli melkein kadonnut vasta 20 vuotta myöhemmin. Monet pojista, jotka kasvoivat Tebbutt-veljiä idolioivat, oli tapettu juoksuhaudoissa. Pieni jääkausi oli ohi. Sisäratojen myötä luistelu vetäytyi sisätiloihin ja kun Pohjois-Amerikka alkoi viedä jääkiekkoa, Bandyn kulta-aika päättyi. Luistelijat eivät kuitenkaan koskaan hylänneet Fensiä. David Smith varttui Suttonissa ja asuu edelleen lähellä. Hänen isänsä työskenteli hollantilaiselle hedelmien maahantuojalle Earithissa ja eräänä yönä, Smith kertoo, hän vei poikansa luistelemaan läheiselle jäälle. Kuu oli poissa; hänen isänsä kutsui sitä “seurakunnan lyhdyksi”. Hän oli koukussa. Hän kertoo minulle, että Fenlandin jään yli ampuminen on “jotain, jota ei voi selittää – jotain taianomaista”. Viime talvi, poikkeuksellisen kylmä, tuotti viikon jatkuvaa jäätä: parhaat olosuhteet yli kymmeneen vuoteen. Luistelua riitti, mutta ei kilpaa, toisin kuin 80-luvun puolivälin huimauspäivinä, jolloin yli kolmena peräkkäisenä talvena luistelijat kilpailivat palkinnoista, kuten King Edward VII Cupista. Lyn jakaa arvostuksensa salaperäisestä, toisesta maailmasta, johon luistelu mahdollistaa pääsyn. Teoksessa Naiset ja urheilu (1988) hän yhdistää pikaluistelijan vastapäivään pyörivän dervishin pyörimiseen, mikä on tapa “harrastajalle” “muuttaa käsitystään… elämän ajan kulumisesta”. Kay Dibley, ystävä Lyn tapasi kilpa-ajoa Streathamissa, esitteli hänet Spiritualist Churchiin 1990-luvun alussa. Lynistä tuli myöhemmin tunnettu media ja hän toimi Psychic News -uutisissa ennen kuin hän tuli Littleportiin. Kolme vuosikymmentä neuvostoliiton jälkeisen avautumisen jälkeen suurten pannukansojen väliset suhteet ovat niin sanotusti ohuella jäällä. Venäjän piti isännöidä mestaruuskilpailut tänä vuonna Syktyvkarissa. Ukrainan sota tuhosi kaikki huolelliset suunnitelmat. Ruotsi ja Suomi julistivat boikotin ja heittivät Bandyn hallinnon kriisiin. Vuodesta 2005 lähtien FIB:tä on johtanut Boris Skrynnik, joka nautti erinomaisesta pelaajaurasta Vodnikissa Arkangelissa. Skrynnik yritti aluksi pitää kiinni poliittisesta ja käytännön umpikujasta huolimatta, mutta lokakuussa 2022 hän erosi. Vaikka FIB edelleen pyörittää urheilua, sen kädet ovat sidotut: sen omaisuus, jonka väitetään olevan pankissa Venäjällä, on edelleen saavuttamattomissa. Svenska Bandy Association astui mukaan ja järjesti tämän vuoden mestaruuden Åbyssä. Kylmän sodan aikana bandy oli tarjonnut välähdyksen erilaisesta, utopistisesta kilpailusta. Minneapolisista kotoisin oleva jääkiekkoilija Chris Middlebrook tapasi bandyn vuonna 1980. Pian pakkomielle hän kokosi maajoukkueen. Oslon MM-kisoissa vuonna 1985 USA:n ja Neuvostoliiton joukkueet loivat huomattavan toveruuden. Chris muistaa hetkiä, jolloin pelien jälkeen “neuvostoohjaajat katosivat” ja pelaajat joivat vaihtaen tarinoita ja lauluja. USA:n joukkueen flash-sponsoroinnin puute toimi heidän edukseen: “Emme tulleet mahtaviksi amerikkalaisiksi”, hän pohtii. Nyt hän taistelee sitkeää kampanjaa palauttaakseen Bandyn kauan kadonneen olympiastatuksen. Hän…
