BandyLiigaUutiset

Viikonlopun tapahtumia

Vietimme muutaman päivän ilman jääpalloa… Tuo otsikkomme on ehkä hiukan harhaanjohtava, koska kun on ollut parikymmentä vuotta jääpallon “sisällä” on sitä vaikea jättää niin pitkäksi aikaa kun viikonlopussa on tunteja. Alkuun vielä sen verran että lahjoitukset WP 35:n tukemiseksi on kertynyt vain muutamalta jääpalloihmiseltä tukea – KIITOS heille! Uskoimme lukijoihimme, kuten WP 35:n osallistumiseen Bandyliigaan – No totuus on kuitenkin toinen – meidän on se uskottava – mutta onko se siis oikeasti meidän kaikkien tahto? Kaikki viime viikon taistelu WP 35:n ja suomalaisen jääpallon puolesta veti takin tyhjäksi myös meiltä BandyliigaToimituksessa – Tuli useampaan kertaan mietittyä onko meidän sivustolla enää merkitystä, vaikka kuitenkin kaikki mittarit näyttävät jyrkkää nousua – Säätiöt yksi toisensa jälkeen sulkee ovensa meidän sivuston omistajalta (Jääpallon Ystävät Ry – Bandy Vänner Rf) tukihakemuksilta, emmekä itsekkään tässä tilanteessa tiedä kauan on järkeä jatkaa? Kaikesta huolimatta on myös iloisempia uutisia ympäri maailmaa Lähdetään liikkeelle ulkomailta, ensin USA:n uutiset: USA:n miesten jääpalloohjelmassa on 37 vuoden ajan järjestetty syksyllä turnaus, joka tunnetaan nimellä Rink Bandy North American Cup. Viime tiistaina naiset liittyivät virallisesti mukaan ensimmäistä kertaa ikinä, kun he aloittivat oman North American Cupinsa! Mukana oli hienosti 4 joukkuetta. USA:n jääpallo on kovassa nosteessa, toiminta kasvaa, seuroja tulee lisää – Totuus on että toiminta on ollut pientä, mutta heidän toimintansa tulokset on todella hyvät. Kauanko heiltä vie päästä jo Suomen toiminnan kintereille? Ruotsissa pelattiin maaottelu Ruotsi – Suomi Suomi oli altavastaajana koko ottelun, ja tulos sen mukainen ottelun päätyttyä 8-2 ruotsalaisille. Puoliajalla tilanne oli ruotsalaisten hyväksi 5-1. Suomen maalit viimeisteli Tatu Ässämäki, Jaakko Hyvönen, Teemu Määtällä oli myös paikka tähän, mutta rankkari ei maaliin mennyt.. Suomen maalia vartioi ensimmäisen tunnin ajan Topi Peuhkuri ja viimeisen puolen tunnin ajan A-maajoukkueen ensikertalainen Isak Skog. Mukaan eivät päässeet, jo maaotteluun nimetyt Elias Gillgren ja Riku Hämäläinen. Valmennus nosti mukaan A-maajoukkueeseen ensikertalaisen, eli Ville Hämäläisen.. Sverige–Finland 8–2 (5–1) Kulmat: 7–4 Jäähyt, Swe: 3×10, Fin: 2×10 Päätuomari: Jonas Kandel Yleisömäärä: 848 (SBB Arena) Alla Ruotsin Maajoukkuekapteeni Mattias Sjöholmin mietteitä… Suomessa voi mukaan lukea Seuraavat tapahtumat Veiterä sai vihdoin valittua hallituksensa. Seuran jäsenkokous 12.9. valitsi Veiterä ry:n hallitukseen seuraavat henkilöt: Lisäksi Edustusjoukkueelle perustettiin johtoryhmä, jonka toimintaa johtaa Emil Segerman. Jääpallon Ystävät Facebooksivuston tietojen mukaan Naisten Bandyliiga käynnistyy Ruotsissa Jääpallokausi kotimaan naisten bandyliigajoukkueiden osalta pyörähtää käyntiin Kalixissa 25.-27.10. Turnaukseen ottavat osaa ainakin suomalaisseurat Akilles, Sudet ja Vastus sekä Ruotsista Kalix ja Umedalen. Vastuksen ja Susien välinen ottelu olisi samalla myös naisten bandyliigaottelu. Poikien U17- Maajoukkue leireili Porissa Tarkkauluryhmään kuuluu alla olevat pelaajat & taustat (kaikki eivät olleet Porissa paikalla): Akilles: 2 pelaajaa, Botnia: 0 pelaajaa, HIFK: 8 pelaajaa, JPS Juniorit: 5, Kampparit: 4 pelaajaa, Narukerä: 3 pelaajaa, OLS: 0 pelaajaa, Veiterä: 6 pelaajaa, ja vielä WP 35: 4 pelaajaa P17-maajoukkueen johto: Loppuun vielä… HIFK-Bandy leireili viikonlopun Kisakalliossa, muiden Bandyliigaseurojen leireistä emme ole saaneet tietoa…

BandyLiigaUutiset

“Vera Kuntoon” – pienkeräys

Ex Naisten maajoukkuepelaaja Vera Mäkelän kuntoutumiseen on perustettu pienkeräys Päivi Liuha, Eve Tara-Vahde, ja Ulla Elovaara perustivat tämän pienkeräyksen saadakseen ystävä Veralle taloudellista apua kuntoutusten toteuttamiseksi, osallistu mahdollisuuksiesi mukaan, eurokin auttaa tällä matkalla! Onnettomuus, taistelu vakuutusyhtiön kanssa, talous Kesällä 2020 Vera joutui maastopyörä kilpailussa onnettomuuteen, jonka seurauksena hän sai aivovamman ja leikkausta vaativan kaularankavamman. Vakuutusyhtiöt kieltäytyivät maksamasta Veran tutkimuksia sekä kuntoutusta ja asiat ovat edelleen oikeudessa. Vera ei ole saanut kuntoutustukea, vaikka on sitä monesti hakenut. Vera halusi kuitenkin toipua, aloitti määrätietoisesti etsimään apua ja kuntouttamaan itseään. Pitkän sairasloman jälkeen Vera on palannut osa-aikaisesti töihin ja käy edelleen kuntoutuksessa viikoittain omakustanteisesti. Mikään taho ei alussa käytännössä auttanut Veraa ja oikeat diagnoosit tehtiin pitkän ajan kuluttua sekä oikeanlainen kuntoutus aloitettiin vasta 2022. Nyt monen väärän diagnoosin, valtavan kuormituksen ja lamauttavien kipujen jälkeen tilanne on parempi, mutta yläniskan problematiikan vuoksi Vera joutuu etsimään apua myös ulkomailta, koska Suomessa ei tällä hetkellä löydy osaamista tähän kokonaisuuteen. Monen ihmisen avustamana Vera vihdoin löysi päävammojen ja yläniskan problematiikkaan ja hoitoon erikoistuneen lääkärin ja Craniocervical klinikan Espanjasta. Siellä huolellisesti tutkitaan aiemmat selvitykset, kuvannetaan yläranka 3D CBCT laitteella ja sen mukaan tehdään hoito ja kuntoutus suunnitelma. Veraa halutaan auttaa! Veran läheisen ja asiakkaat ovat haluneet auttaa Veraa, ja me kirjoitimme jo aikaisemmin Verasta – Joten siksi me BandyliigaToimituksessa osallistumme myös keräykseen, ja toivomme suomalaiselta jääpalloperheeltä tukea lajimme ex-maajoukkuepelurille.. Varojen käyttötarkoitus on Veran hoidon/kuntoutuksen tukeminen, ja hänen matka- ja majoituskulunsa kuntoutuksen ajaksi. Minimisumma, jotta Vera voisi lähteä Espanjaan tutkimuksiin ja saisi kuntoutusta, on 4000-5000 euroa. Keräyksen tarkemmat tiedot BandyliigaToimitus toivoo sydämestä, että Sinäkin voit osallistua “Vera kuntoon”-keräykseen Keräystä varten on perustettu tili FI7811172983413711 / Ulla Elovaara Pienkeräyksen numero on: RA/2024/1337 Keräys on tehty lainsäädännön mukaan ja on voimassa 13.9-12.12.24.

BandyLiigaUutiset

Jääpalloa Vegasissa

No ehkä ei ihan jääpalloa, mutta kaukalojääpalloa kuitenkin Alla video keskellä Yhdysvaltojen Vegasia käydystä kaukalojääpalloturnauksesta, ja sen taustoista amerikkalsisen Zack Arrigonin silmin, ja ajatuksin… Las Vegas Bandy – Tournament 2024 Suomessa kuulemme vain negatiivisia uutisia jääpallon seuraajilta, NYT ainakin alla olevan videon perusteella esim. USA:ssa nähdään asia aivan toisin. No tietysti jälleen puhutaan kaukalojääpallosta, mutta BandyliigaToimituksen mielestä se tukee jääpalloa kansainvälisesti. Se miten se tukee suomalaista jääpalloa hajoaa ehkä kahtia. Koska mielestämme tässä yhdistyy myös kotimaisen kaukalopallon tulevaisuuden näkymät. Ei jaaritella enää eipäs – juupas asioista, siirrytään katsomaan erinomainen video “rapakon takaa”… Kiitokset jälleen kerran BandyliigaToimituksen USA:n jääpallotoimittaja Zach Arrigonille hienosta videosta Betweeen The Benches Youtubekanavalla…. Löydät tuolta kanavalta jo aikaisemmin tehdyt jääpallovideot:

BandyLiigaUutiset

HIFK solmi sopimukset

Veljekset keskittyvät jääpalloon HIFK on tehnyt sopimukset juniori-ikäisten Lauri ja Aaro Kivenjuuren kanssa. Bandyliigassa Lauri Kivenjuurella on takana kolme ottelua ja Aaro Kivenjuurella kaksi ottelua. Lauri pelasi ensimmäiset Bandyliigan ottelunsa kaudella 2022-2023 HIFK:n paidassa, kun taas Aaro on pelannut ensimmäisen pelinsä samalla kaudella Botnian paidassa. Viime kaudella molemmat pelasivat yhden ottelun Botnian paidassa. Veljekset ovat jääpallon lisäksi pelanneet myös jääkiekkoa. Lauri Kivenjuuri on pelannut Kiekko-Vantaan junioreissa viime kaudella ja Aaro Kivenjuuri puolestaan on edustanut Viikinkejä.

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Suomen Jääpalloliiton syyskokous Helsingissä

Kokous järjestetään Helsingissä 12.10.2024. Paikan, ohjelman ja aikataulun vahvistaa Suomen Jääpalloliitto, viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta. Syyskokouksessa käsitellään liiton sääntöjen §18 mukaiset sääntömääräiset asiat ja valitaan kurinpitovaliokuntaan tarvittavat jäsenet. Kaikki mukaan päättämään jääpallon tulevaisuudesta!

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

HIFK etsii tukijoita…

Muistakaa tukea paikkakunnan omaa seuraa – ympäri Suomea! On tärkeää, että me kaikki tuemme paikkakuntamme omaa seuraa, mutta aina voi tukea myös muita – Tämä on yhteinen jääpalloperhe! www.bandyliiga.fi on tukenut pienistä varoista, jo useampaa seuraa ja liittoa – Tehkää halutessanne samoin! HIFK julkaisi oman kannatusjäsen ilmoituksen Nyt sinulla on mahdollisuus olla mukana tukemassa ja kannustamassa HIFK Bandy ry:n toimintaa, aina jääpallokoululaisista edustujoukkueeseen asti. Kannatusjäsenenä saat etuja jäsentasosi mukaan (pronssi, hopea, kulta, platina). Klikkaa alla olevaa linkkiä, ja valitse jäsentasosi (myynnissä myös esim. Pelipaitoja).

BandyLiigaUutiset

HIFK julkaisee seuraavan pelaajan

Ilari Nikula jatkosopimus HIFK:n kanssa Jääpallon Bandyliigassa 15 kautta pelannut Ilari Nikula jatkaa Helsingissä HIFK:n riveissä. Nikulalle alkava kausi helsinkiläisseuran paidassa on neljäs. Aiemmin mies on edustanut urallaan OLS:ia ja JPS:ää. Urallaan 264 Bandyliigan ottelua pelannut 33-vuotias puolustaja kerännyt pelaamissaan otteluissa 47 maalia ja 55 maalin johtanutta syöttöä, keräten pisteitä yhteensä 102. Jäähypenkki on kulunut Nikulan alla 170 minuutin verran. Nikula kuuluu joukkueen kokeneeseen kaartiin, joka on urallaan kokenut jo mestaruuden voittamisen. Hänet on kruunattu kahdesti Suomen mestariksi. Ensimmäinen mestaruus Nikulalle tuli vuonna 2014, kun OLS voitti Suomen mestaruuden ja toisen kerran kultainen mitali pujotettiin hänen kaulaansa keväällä 2019 JPS:n juhliessa mestaruutta. Nikulan sopimuksen myötä HIFK:lla on kasassa nyt 17 pelaajasopimusta kaudelle 2024-2025. Joukkueen rakentaminen on yhä kesken ja lisävahvistuksia etsitään edelleen.

BandyLiigaUutiset

HIFK Uutisoi

Aku Ojasella jo 15:s kausi punaisissa Tulevaan jääpallokauteen valmistautuva HIFK on solminut uusia jatkosopimuksia. Jo useiden vuosien ajan joukkueen tehokkaimpiin pelaajiin lukeutuva Aku Ojanen jatkaa helsinkiläisseurassa. Ojaselle tuleva kausi on jo 15:s HIFK:n punanutussa. Ojanen on pelannut HIFK:n paidassa 298 ottelua Bandyliigassa ja kokonaissaldona Bandyliigasta otteluita on kertynyt 362. Mikkelistä lähtöisin oleva Ojanen on edustanut kilpipaitoja kaudesta 2010-2011 lähtien ja on ollut voittamassa kahdesti Suomen mestaruutta HIFK:n paidassa. Jokaisella pelaamallaan kaudella HIFK:ssa Ojanen on kuulunut joukkueen tehokkaimpiin pelaajiin ja voittanut usein joukkueen maalipörssin. 34-vuotias Ojanen kuuluu tällä hetkellä myös joukkueen kokeneimpiin pelaajiin. Ojasen sopimuksen myötä HIFK:lla on tällä hetkellä kasassa 16 pelaajasopimusta. Neuvotteluita on edelleen käynnissä pelaajien kanssa ja todennäköisesti lähiaikoina pääsemme julkaisemaan lisää pelaajasopimuksia.

BandyLiigaUutiset

HIFK julkaisi Ruotsinleirin ohjelmansa

HIFK leireilee Ruotsissa lokakuun alussa Seurat ovat juuri nyt olleet todella hiljaisia, ei juuri uutisia kokoonpanoista, tai muusta tekemisestä tule. HIFK kuitenkin uutisoi tänään matkustavansa Ruotsiin leirille 3-6.10.2024. HIFK:n ensimmäiset ison jään treenipelit pelataan Ruotsissa Katrineholmin Kronfågelissä seuraavasti: Toivottavasti saamme muiltakin seuroilta uusia uutisia – vaikka monet myös viettävät kesälomaa – Sivuillamme kuitenkin päivittäin käydään tiuhasti katsomassa onko uusia uutisia….

BandyLiigaUutiset

Elmeri Laalo Euroopan kentillä

HIFK:n jääpalloilija, nousee huipulle toisessa lajissa… HIFK-Bandyn junioripolun, ja edustusjoukueessakin esiintynyt Elmeri Laalo on päässyt pelaamaan Euroopan kovimmassa jenkkifutisliigassa ELF:ssä Vienna Vikingsin joukkueessa.  Laalo kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa seuraavaa: ”ON tämä aika hieno kesäduuni. Pääsee tekemään sitä, mistä tykkää, ja siitä saa vähän korvausta”, Laalo kehuu innostuneena työpaikkaansa. Laalon edustama Vikings kuuluu marraskuussa 2020 perustetun liigan parhaisiin organisaatioihin. Laalo kuuluu myös Amerikkalaisen jalkapallon Suomen maajoukkueeseen ja hän oli viime syksynä pelaamassa EM-finaalia. BandyliigaToimitus toivottaa Elmerille onnea uralle – Onnea! Elmeri Laalo