BandyLiigaUutiset

Suomen Cup 2024

Otteluohjelma, ja Lohkot julkaistu Jääpalloliitto julkaisi Suomen Cupin lohkot, ja otteluohjelman. Mukana ovat kaikki Bandyliigaseurat, ja mukavana lisänä on A-lohkossa P19-Maajoukkue. Kaikki ottelut käydään Oulussa viikonloppuna 27-29.10.2023, tulkaa kaikki mukaan katsomaan huippu jääpalloa! Niille jotka eivät pääse paikalle, seuraamme mahdollisia striimejä, laitetaan sivustolle tästä varmasti tietoa lähempänä tapahtumaa…

BandyLiigaUutiset

Seurat leireilevät

WP-35 & HIFK suuntaavat Ruotsiin harjoitusleirille Bandyliigaseurat käyttävät seuraavat viikonloput hyväksensä, ja järjestävät 1-2 päivän lähileirejä eri jäähalleissa ympäri Suomea. JPS vietti viikonloppuna yhdessä, onnistuneen ja joukkuehenkeä nostattavan leiripäivän. Leiripäivä sisälsi jäätreenejä, palaverin, pesispelin, ruokailua ja saunomista. HIFK viettää leiriviikonloppua ensi lauantaina ja sunnuntaina Lohjalla, luvassa tietojemme mukaan useampi jääharjoitus, ruokailuja, saunomista, palaverejä, ja yhdessä oloa. Muiden seurojen leireistä emme ole saaneet tietoja, mutta jokainen niitä nyt järjestää, ja yrittää valmistautua parhaansa mukaan kautta varten. WP 35 osallistuu Skärås Cuppiin WP 35 starttailee kautta pelien muodossa 29.9.-1.10. Västeråsissa pelattavassa Skärås Cupissa. WP 35:n kanssa samassa lohkossa pelaavat viime kauden Allsvenskanissa neljänneksi sijoittunut isäntäjoukkue Tillberga, Norjan viime kauden kakkonen Ready, Norjan viime kauden vitonen Solberg ja Allsvenskanista tippunut Västanfors. HIFK leireilee Ruotsissa viikkoa myöhemmin, harjoitellen ja pelaten muutaman harjoitusottelun. Muiden seurojen infoja Ruotsinleireistä odotamme. Suomalaiset maksavat leireistä yhteensä yli 100.000 euroa BandyliigaToimitus ei jaksa vääntää hallikeskustelua sen enempää, mutta toteamme että tuolla summalla Suomessa saisi jäätä hallista aika paljon, ja lisäksi harjoitusotteluita voisi olla päivittäin, ja viikonloppuisin useampikin – Ehkä Suomen Cup voitaisi varmuudella järjestää Finaalein varmoissa olosuhteissa, ja tarjota yleisölle mahdollisuus seurata suomalaista huippujääpalloa jo syyskuusta alkaen. Lisäksi voisi kutsua ulkomaalaisia joukkueita tänne alkukauden turnauksiin, ja tarjota jopa maaotteluja eri ikäryhmissä. No BandyliigaToimitus toivoo että, tämä kaikki olisi totta, ja mahdollista ennen kuin toimituksemme on tuonpuoleisessa nauttimassa jääpallosta. Hienoa kuitenkin on, että kaikki 9 Bandyliigaseuraa ovat vahvistaneet kokoonpanojaan, ja harjoitukset pyörivät leireineen täysillä. Oulun Suomen Cuppiin on enää vajaa 8 viikkoa, jonka jälkeen vain muutama viikkoa ennen Bandyliigaottelujen käynnistymistä. Tsemppiä kaikille leireille, ja laittakaa infoa milloin leireilette, ja myös milloin lähdette Ruotsiin… Pyrimme kertomaan jos mahdolliset ottelut ovat seurattavissa Internetin välityksellä!

BandyLiigaUutiset

Bandyliiga.fi sivut kiinnostavat

Kiitos Teille lukijoille! 2 miljoonaa käyntiä rikki! Tänään 2.9.2023 kun tarkastelin tilastoja sivustomme käynneistä, on ilo kertoa 2 miljoonan käynnin sivustollamme menneen rikki jo muutama päivä sitten. Kiitos kuluu tietysti lukijoille, mutta myös seuroille, ja taustoille, jotka toimittavat materiaali meille BandyliigaToimitukseen. Painimme vielä keväällä rahoituksen kanssa pienissä ongelmissa, mutta ainakin nyt näyttää valoisalta ja “emomme” Jääpallon ystävät Ry – BandyVänner Rf on tuomassa sivustollemme jatkuvuutta. Tästä varmasti vielä ennen kauden alkua lisää.. BandyliigaToimitus on jokaisen seuran & pelaajan asialla… Tiedän että minuun päätoimittajaan on kohdistunut epäilyksiä puolueettomuudesta, mutta toivon sydämestäni, että viimeiset pari vuotta ovat näyttäneet sen, että BandyliigaToimitus on puolueeton ja käsittelee kaikkia seuroja, ja pelaajia (tuomareita unohtamatta) samalla viivalla, ja samoin puolueettomin näkökulmin. Hölmöilystä tuomitaan, ja hyvistä suorituksista kehutaan… Olemme onnistuneet myös keräämään jääpallon pääsarjoissa pelanneiden tilastoja, siitä suuri kiitos Tuomas Hopulle, ja myös työmme joukkue- ja pelaajakuvien metsästyksessä on tuonut tulosta. Tämä työ jatkuu, kuten muutenkin historia tietojen kasvattaminen, samalla kun pyrimme tiedottamaan nykyisyydestä, ja ehkä myös vähän tulevasta. Jos haluat auttaa, ole yhteydessä Apua tarvitsemme, sitä saa tarjota! Kirjoittakaa, soittakaa – me varmasti olemme suomalaisen jääpallon asialla kuunnellen, kirjoittaen, raportoiden.. Kävijämäärämme ovat siis kasvussa ja juuri nyt sivustolla päivittäin käydään yli 3000 kertaa. Vielä kerran kiitos Teille kaikille, ja nöyrät kumarrukset. Ottakaa siis rohkeasti yhteyttä, jos haluatte sivustolla käsiteltävän jotakin mikä liittyy suomalaiseen jääpalloon. Kunnioittaen, ja jääpalloterveisin: Pasi Virtanen Päätoimittaja BandyliigaToimitus pasi.virtanen@bandyliiga.fi

BandyLiigaUutisetJPSUutiset

Aku Palsola jatkaa Jyväskylässä

Ilopilleri pistää itsensä likoon Aku Palsola jatkaa JPS:n Bandyliigajoukkueessa. Sopimus on 1-vuotinen. Aku on joukkueen ilopilleri, jonka näkee aina hymyssä suin. Aku tuo Jipsin alakertaan iloa ja kovuutta. Hän pelaa aina niin sanotusti ” luuta myöten”. Valmentaja Rytkösen kommentti: ”Jipsin alakerran yksi kokeneimmista pelaajista. Akun vahvuuksia pallovarmuus ja hyvä pelisilmä! Tärkeä jatkosopimus tulevalle kaudelle.”

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Syyskokous jyväskylässä

Syyskokouspäivät järjestetään Jyväskylässä 23-24.9.2023 Tilaisuus pidetään Scandic Jyväskylä Stationissa (Vapaudenkatu 73, 40100 Jyväskylä). Lauantain ohjelma alkaa klo 13:00 ja arvio on, että tilaisuus päättyy sunnuntaina klo 12:30 mennessä. Varsinainen syyskokous pidetään sunnuntaina 24.9.2023. Ohjelma ja tarkempi aikataulu vahvistetaan viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta. Syyskokouksessa käsitellään toimintasääntöjen §18 mukaiset sääntömääräiset asiat. Lisäksi valitaan hallitukseen yksi lisäjäsen kaksivuotiskaudelle ja yksi jäsen yksivuotiskaudelle. Ilmoittautumisohjeet toimitetaan jäsenseuroille lähiaikoina.

BandyLiigaUutisetHIFKUutiset

HIFK vahvistaa rivejään

Jaakko Liukkonen palaa jääpalloilijaksi HIFK Bandy on tehnyt jatkosopimuksen Jaakko Liukkosen kanssa. Keskikenttäpelaajana tunnettu Liukkonen on pelannut Bandyliigassa 284 ottelua 15 kauden aikana. Viimeiset viisi kautta hän on edustanut Helsingin IFK:n joukkuetta. – Jatkan hyvillä mielin. Jatkoni ratkaisi viime kauden lopulla hyvältä maistuneet pelit ja treenit. Joukkueen hyvä ilmapiiri sekä se, että joukkueen runko pysyi kasassa, Liukkonen toteaa. Valmentaja Teemu Laitisen kommentit Liukkosesta Uransa aikana 105 pistettä tehnyt Liukkonen on monipuolinen pelaaja, jonka pysymiseen punapaitojen riveissä on päävalmentaja Teemu Laitinen hyvin tyytyväinen. – Loistavaa, että huippukuntoinen Jaakko päätti jatkaa Bandyliigauraansa. Hän tuo kentälle paljon monipuolista pelinrakennustaitoa, pelin rytmittämistä ja kokemusta, Laitinen iloitsee. 33-vuotias Liukkonen on oiva lisä HIFK:n nuoreen joukkueeseen, tuoden kokemusta pelikentälle. – Uskon, että Jaakon pelillisestä tietotaidosta ja persoonasta on myös paljon hyötyä kovasti kehittyvälle nuoriso-osastollemme, Laitinen arvelee. Liukkonen pelasi ensimmäisen ottelunsa HIFK:n paidassa kaudella 2017-2018 ja on sen jälkeen edustanut ainoastaan punapaitoja. Nyt alkava kausi on hänelle kuudes kilpipaidassa. – HIFK-paidassa on ollut aina mukava pelata, Liukkonen paljastaa. Liukkosen myötä kasassa on nyt 19 pelaajasopimusta. Joukkue hakee vielä muutamaa vahvistusta tulevalle kaudelle.

BandyLiigaUutisetVeiteräUutiset

Laibert jatkaa Veiterässä

Christian Laibert solmi sopimuksen kaudesta 2023-24 Veiterä on solminut kautta 2023-24 koskevan pelaajasopimuksen Christian Laibertin kanssa. Christian tuo sekä kaivattua syvyyttä puolustukseen että johtajuutta koppiin. Christian on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana mukana voittamassa Veiterän kanssa lukuisia mitaleita ja cuppeja.

BandyLiigaUutisetOLSUutiset

OLS Vahvistaa rosteriaan

Marcus Ukkonen siirtyy Mikkelistä OLS:n paitaan Mikkelin Kamppareiden kasvatti Marcus Ukkonen (20) siirtyy Oulun Luistinseuran jääpallon edustusmiehistöön. Ukkonen on pelannut nuorisomaajoukkueet läpi yhdessä mm. OLS:n Eetu Jaatisen, Akseli Niskalan ja Aatu Tiusasen kanssa. Viime kaudella armeijassa ollut Ukkonen ei pelannut liigaotteluita. Joukkue alkaa olemaan kasassa Edustusjoukkueella on nyt kasassa 18 sopimusta – 2 maalivahtia ja 16 kenttäpelaajaa. Uusia sopimuspelaajia ovat Katrineholmista vuoden visiitiltä palaava Henri Mattila, kahden välivuoden jälkeen paluun tekevä Eemi Dolk, yhden välivuoden jälkeen kentälle palaava Saku Hartikainen, Kamppareista siirtyvä Marcus Ukkonen ja oma kasvatti Elias Alafrantti. Sopimuspelaajien lisäksi neuvottelut ovat vielä käynnissä Väinö Pasman kanssa.Lisäksi edustuksen ringissä ovat jo toista kauttaan 16-vuotiaat Hugo Tyrväinen ja Tomi Tiikkainen, joistä Tyrväinen pelasi jo viime kaudella muutamassa liigaottelussa. Edustusjoukkueen tilanne on tällä hetkellä merkittävästi parempi kuin esimerkiksi vuosi sitten.Kun polvileikkauksistaan toipuvat Aatu Tiusanen ja Ilari Moisalakin ovat pelikunnossa, niin OLS-rosteri on huomattavasti vahvempi kuin se oli kauden päättäneissä otteluissa. OLS KAUDELLA 2023-24

BandyLiigaUutisetKampparitUutiset

Jarkko Vahvaselkä Kamppareiden uusi toiminnanjohtaja 1.9.2023 alkaen

Kampparit tiedottaa – Mikkelin Kampparit saa uuden toiminnanjohtajan Seuraikoni Kimmo Huotelinin päätettyä hienon, peräti 14 vuoden jaksonsa toiminnanjohtajana kuluvan vuoden alussa, on seura-arkea pyöritetty hallituksen voimin. Keväälläkäynnistetty hakuprosessi on saatu päätökseen ja Mikkelin Kampparit ry:n uutena toiminnanjohtajana aloittaa 1.9. Jarkko Vahvaselkä. Vahvan jääpallotaustan omaava Jarkko Vahvaselkä on 57-vuotias, pitkän upseeriuran tehnyt Kampparikasvatti “Rekryprosessi venyi kohtuullisen pitkäksi, koska samassa yhteydessä tarkensimme seuran tulevaisuudentarpeita ja mahdollisuuksiamme panostaa palkalliseen työntekijään. Hyviä hakijoita oli useita, mutta Jarkkos seuran kannalta selvästi sopivin. Saimme erinomaisen uuden toiminnanjohtajan.”, kommentoi seuranvarapuheenjohtaja Tero Kumela. Kamppareiden toiminnassa Jarkko on ollut mukana lyhyitä jaksoja lukuunottamatta käytännössä koko seuran historian ajan. Alle kymmenvuotiaana alkanut junioripolku piti sisällään kolmet poikien ja nuorten MM-kisat ja edustusjoukkueen riveissä hän on pelasi toistakymmentä vuotta. Pääsarjauran jälkeen jääpallo on pysynyt Jarkon arjessa ja tiiviin pelien seuraamisen lisäksi puolustajan luistin  liikkuu edelleen liukkaasti Kamppareiden Suomi-sarjajoukkueen jäillä ja muilla harrastevuoroilla. Talvella muita harrastuksia on  ikärikaukalopallo ja hiihto. Kesällä aikaa kuluu huomattavan paljon golfkentillä. Onnea uuteen pestiin Jarkko – Millä mielellä käyt kasvattajaseurasi ruoriin? Kiitos paljon! Tahtotila tehdä työtä jääpallon, mikkeliläisen urheilun ja nuorten eteen on kova. Toiminnassa on monenlaisia tärkeitä tehtäviä ja tavoitteita, mutta lasten ja nuorten liikkeelle saamisen tärkeys korostuu koko ajan ja nuorten ohjaaminen liikunnan ja terveiden elämäntapojen pariin on varmasti jokaisen seuratoimijan ykkösasia. Kimmo Huotelin teki hienon ja pitkän ajanjakson toiminnanjohtajana ja saappaat joihin olen astumassa ovat todella suuret. Tarkoituksena on lähteä hommaan avoimella mielellä ja tiiviissä yhteistyössä aktiivisen seurajohdon kanssa syntyy varmasti oman näköiseni toimintamalli. Seurassa on tehty hyvää työtä ja taustat on kunnossa. Innolla lähden mukaan! Uuden toiminnanjohtajan  tavoittaa syyskuun alusta alkaen seuran toimistolta: Maaherrankatu 2 A 4, 50100 Mikkeli Puhelin: 0440 176 333, sähköposti: kampparitoimisto@gmail.com Teksti ja kuva: Lauri Tikanoja. BandyliigaToimitus onnittelee Vahvaselkää, ja toivottaa menestystä toiminnanjohtajan tehtävään.

BandyLiigaUutiset

Anssi Mokko vahvistamaan Kamppareita

Kampparit julkaisi sopimuksen, mikä tehtiin tänään Anssi Mokko liittyi jo keväällä edustuksen treeniryhmään, mutta sopimus viilattiin tänään lopullisen muotoon – allekirjoitukset on nyt papereissa. Anssi on urallaan edustanut Tornion Palloveikkoja, HT-Bandyä ja LRK:ta. Kamppareiden sivulla Mokko mietti seuraavaa No oikein hyvällä, avoimella mielellä tein sopimuksen Kamppareihin! Onpa kiva päästä taas pelaamaan. Täällä on alkamassa erittäin mielenkiintoinen projekti edustuksen uudistuessa rajusti. Rennolla mielellä, mutta toki tosissaan lähdetään alkavaan kauteen.