BandyLiigaUutiset

Hyvää Isänpäivää kaikille

BandyliigaToimitus onnittelee isiä, erityisesti jääpallo-isiä Tänään on isänpäivä, joten haluamme onnitella kaikkia isiä. Tänään on Teidän päivä, muistakaa että olette tärkeä osa perhettä (äitien, ja lasten kanssa kuitenkin yhdessä). BandyliigaToimitus Omalla isälle – Kaipaan sinua, joka päivä. Tiedän kuitenkin, että ohjaat minua edelleen oikeaan suuntaan sieltä jostakin! Poikasi Pasi

BandyLiigaUutiset

JPS kaatoi odotetusti Kampparit

JPS – Kampparit 9-4 (3-0) Kampparit vieraili Jyväskylän Viitaniemessä viimeisessä täyspitkässä harjoitusottelussa. Ottelun ensi jakso oli kotijoukkueen 3-0-numeroista huolimatta varsin tasainen. JPS ei ehtinyt kommentoimaan harjoitusottelua, ennen tämän uutisen kirjoittamista. Valmentaja Mannisen mietteet ”Vaikka loppunumerot oli selvästi JPS:n, oli meidän nuoren porukan esitys kokonaisuudessaan erittäin positiivinen ja lupauksia antava. Pysyttiin yllättävänkin hyvin Jipsin vauhtikoneen pelissä mukana ja oltiin myös pelirohkeita ja uskallettiin tehdä omaa peliä. Ouluunkin verrattuna iso askel eteen päin. Puolustaminen oli myös oikein hyvää ja uhrautuvaa Tästä on hyvä jatkaa. Oikein hyvällä mielellä mennään ensi viikkoa alkavaa sarja-avausta kohden. Toivotaan nyt, että ryhmä pysyy terveenä!”

BandyLiigaUutiset

OLS vs Kalix Lauantaina & tiistaina

OLS kohtaa kahdesti harjoitusotteluissa Kalixin Pohjoisen joukkueet pelaavat vastakkain harjoituspeleissä: Kuvassa loistavat olosuhteet päivän pelille… Toivotaan että OLS striimaa tuon tiistain ottelelun…

BandyLiigaUutiset

Kysely kaudesta 2023-24

BandyliigaToimitus suorittaa ennakkokyselyn Vastaaminen on vapaaehtoista, mutta toivottavaa. Julkaisemme tulokset torstaina 16.11.2023. Kaikki Te joita kiinnostaa “yleinen” mielipide, käykää kirjoittamassa omanne , niin katsotaan miten veikkauksenne onnistuvat. Luvassa varmasti palkinto, henkilölle joka todetaan helmikuussa onnistuneen tietämään parhaiten kauden kulun… Alta pääset kyselyyn… Kiitos vastauksista…

BandyLiigaUutiset

Jäiden tilanne? Vähän muutakin…

Missä päästään jo jäälle? Oulu on ainoa paikkakunta, jossa on jo päästy isolle jäälle. Lähes 2 viikkoa on OLS saanut harjoitella oikean kokoisella jäällä. Muut seurat vetävät vielä tänäänkin harjoitukset kaukalossa, joka on yli 3 kertaa pienempi kuin jääpallokenttä. Tämä on jääpallon olosuhde-asia – Ei valiteta, yritetään ratkaista ongelma, tulla toimeen ja kehittyä! Paikkakuntien jäätiedot (Päivitetty 8.11 klo: 19.30, Jyväskylän tilanne, ja 9.11 klo:10.00 Porvoon tilanne) Kaikkialla muualla on siis aloitettu jäädyttäminen, paitsi Helsingin Kalliossa. Tämä ei ole uutta sillä näin on ollut jo yli 10 vuotta. Vielä 2000-luvun alussa Kalliossa luisteltiin jo 15.11 mennessä. Helsingissä Markus Larsson vie vahvasti hallirakentamista eteen päin. Siellä voisi luistella ympäri vuoden. Aika iso muutos suomalaiseen jääpalloon, jos nykyisen 5 kuukauden sijaan olisi lähes 12 kuukauden mahdollisuus. Jääpallon tulevaisuus on Meidän kaikkien vastuulla! Sivumme aikaisempaan uutiseen kantaa otti Tom Blomqvist seuraavasti: “Olisi hienoa jos tämä halli nyt saataisiin vihdoinkin alulle, mutta pahoin pelkään että tämä on lajin kannalta liian myöhään. Suomessa taitaa olla ainakin 6 kaupunkia jossa on iso tekojää, mutta ei minkäänlaista toimintaa, olisi ensisijaisen tärkeää saada jääpallo elpymään näillä paikkakunnilla, mutta tapahtuuko se epäilen pahasti että ei. Tänä vuonna Vantaalle ja Lahteen rakennetaan isot kentät aika näyttää onnistutaanko siellä aloittamaan bandyn pelaaminen”. Tom on oikeassa kun ottaa esille nykyiset olosuhteet ympäri Suomea, ja niiden käytettävyyden, ja jääpallon levittämisen näille kentille. Tämä on täysin Meidän jo lajin parissa olevien vastuulla, meidän on jalkautettava laji alueelle, autettava alkuun, ja sitten vuoden/kahden päästä paikkakunnan oma joukkue voi jatkaa jääpallotoimintaa. Vantaa, ja Espoo ovat työn alla Helsinkiläisillä seuroilla (Vesta, HIFK, ja Botnia) he suunnittelevat yhdessä paikallisten seurojen kanssa lajin palauttamisesta paikkakunnille. Näin saimme jokaiselle Bandyliigaseuralle + Vestalle omat “vastuu” kaupungit. Totuus kuitenkin on ettei jääpalloliiton rahkeet yksin tähän riitä, tarvitaan seuroja – heille selkeät kumppanit kaupungeista joista löytyy isot tekojäät. Yhteistyöllä jalkautettaisiin laji myös paikkakunnille joista myös Tom Blomqvist oli huolissaan. Yhteistyöllä, Yhteisin suunnitelmin, Yhteisellä asialla, Yhdessä rakentaen!

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Muistutus!

Jääpalloliitto tiedottaa! Vuoden 2024 seuratuki on haettavissa 30.11.2023 klo. 16:15 asti. Seuratukea haetaan sähköisesti osoitteesta https://tukihaku.suomisport.fi/ Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa sekä kokeilla innovatiivisia toimintamalleja. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, ja tukea vapaaehtoistyötä. Seuratuella voidaan ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina. Avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset. Päätökset seuratuen saavista seuroista julkaistaan keväällä 2024. Lisätietoja avustuksesta osoitteesta https://okm.fi/-/seuratoiminnan-kehittamistuki-seuratuki-

BandyLiigaUutiset

Lahjoitukset vs Pienkeräys

Selkeyden luomiseksi tietoa… BandyliigaToimitus on saanut useita viestejä mahdollisuudesta ryhtyä sivustomme kuukausilahjoittajaksi. Me tiedotamme, ja julkaisemme tietoa silloin kun pienkeräys Poliisin luvalla on käynnissä, Kuten se nyt on omistaja yhdistyksellämme. Jos taas jäsenemme haluavat lahjoittaa toimintaamme muuten rahaa, tai mahdollisia perintö-osuuksia, on se täysin lahjoittajan oma valinta, ja vapaaehtoista! Meillä kuitenkin Yhdistyksen säännöissä on mainittu tämän olevan mahdollista. Olemme selvitelleet asiaa, ja tässä infoa: Tärkeää on myös huomioida Tämä: Summa summarum: Kunnioittaen: www.bandyliiga.fi – BandyliigaToimitus Jääpallon ystävät Ry – Bandy Vänner rf.n Hallitus

BandyLiigaUutiset

Etsintäkuulutus!

Vielä uupuu noin 1300 valokuvaa Historia osiomme täydentyy joka päivä, tekstein ja kuvin. Kuitenkin vielä uupuu noin 1300 pelaajakuvaa vuosilta 1907-2023. Tässä vielä pelaajat, jotka uupuvat! Meille saa lähettää valokuvia pelaajista, joukkuekuvia joista selviää pelaajat, ja tietysti seurojen kausijulkaisuja. Meille riittää myös Teidän ottamat kuvat esim. kausijulkaisujen pelaajakuvista, tärkeää on nähdä kuka on kyseessä, sillä kaikkiaan pelaajia joita keräämme on yli 3600 henkilö. Me emme millään tunnista jokaista peluria, mutta haluamme kuitenkin tallentaa kaikkien tiedot, jotta kuka tahansa ne jatkossa löytää sivustomme kautta. Meille saa myös lähettää tarinoita pelaajista, ja joukkueista – kaikki kiinnostaa! Jääpallohistoria Keräämme myös historiaa, koska toivomme vielä jokupäivä suomalaisesta jääpallohallista löytyvän myös jonkinlaiset museotilat lajimme historiasta. Tämän hetkinen “se juttu!” on kun onnistuimme hankkimaan hopeamitalin vuodelta 1908, eli ensimmäinen jaettu hopea. Tämän mitalin saavutti HIFK, valitettavasti emme ole saaneet selville kenen mitalista on kyse – Kuitenkin ylpeydellä, ja kunnioituksella pidämme mitalia säilössä – toivottavasti se on jonakin päivänä vielä esillä yleisölle. Vastuksen käsiohjelmat Kemin kirjastossa Sairastumisen takia Päätoimittaja Pasi Virtanen ei päässyt Kemiin ennen Suomen Cupia, siellä olisi kirjastossa Vastuksen 20 kausiohjelmaa odottamassa kuvien “kopiointia”. No ehkä vielä ennen Joulua pääsemme nämäkin kopioimaan, ellei joku sieltä lähempää asiaa pystyisi hoitanaan? Vinkkaa jos tiedät mistä voimme saada (ehkä jopa pientä korvausta vastaan) yllä olevia asioita!

BandyLiigaUutisetNarukeräUutiset

Narukerä huutokauppaa part 2

MESTARUUSPAITOJEN HUUTOKAUPAN TOINEN OSA ALKANUT Narukerä huutokauppaa viimekauden valkoisia mestaruus vieraspaitoja, millä voitettiin Suomen Cupin mestaruus Lappeenrannassa. Huutoaikaa sunnuntaihin 5.11 kello 23:59 saakka! Minimihuuto 60€. Käy osallistumassa huutokauppaan kommentoimalla uutista Narukerän Facebookissa & Instagramissa. Huomioithan, että huutokauppa on käynnissä sekä Facebookissa, että Instagramissa, joten varmistaaksesi korkeimman tarjouksen kannattaa tarkistaa molemmat paikat. Lisätiedot Narukerän Facebooksivulta tästä!

BandyLiigaUutiset

23. Marraskuuta – seuraava virstanpylväs

Vihdoinko edetään? YLE uutisoi tänään pitkän jutun Helsingin Luisteluareenasta. Seuraava tärkeä virstanpylväs on Helsingin kaupungin kaavoituskokous 23. marraskuuta. Silloin kuulemme, tarvitseeko uusi sijainti lainkaan uutta kaavoitusta. Tontti sijaitsee 500 metrin päässä Matokalliosta Roihupellon varikkoalueella, aivan pikaraitiolinja 15 kupeessa. Matokallion-aktivistit kannattaa hanketta, ja he ovat luvanneet kannattaa hanketta sekä julkisuuteen, että Helsingin kaupungin suuntaan. Uusi tontti on heidän mielestään erinomainen Tontti on mustalla merkattu alue! Kohteesta on noin 1km matka Itäkeskukseen. Paavo Arhinmäki tyytyväinen yhteiseen hankkeeseen Helsingissä apulaispormestari Paavo Arhinmäen (vas.) on isossa roolissa hankkeen etenemiselle. Arhinmäki on alusta alkaen kannattanut myös sitä, että luisteluareenahankkeet yhdistäisivät voimansa yhden rakennelman pystyttämiseksi, kuten nyt on tapahtumassa. Arhinmäki toteaa YLE:n haastattelussa mm. seuraavaa: “Nyt on saatu luistelu- ja jääpalloväki saman pöydän ääreen. Näin lienee myös talousyhtälö helpompi saada kasaan” BandyliigaToimitus uutisoi 23 tai 24.11 asiasta lisää, kunhan saamme tietoa tuosta kaavoituskokouksesta….