BandyLiigaUutiset

Rasmus Kettunen jatkaa Akilleksessa

Rasmus Kettunen sopimukseen Akilleen kanssa Akilles Bandy on tehnyt jatkosopimuksen Rasmus Kettusen kanssa. Rasmus Kettunen on 26-vuotias hyökkääjä, joka kasvattiseuransa lisäksi urallaan on pelannut Ruotsissa Allsvenskanissa Ljusdal BK:n sekä Elitserienissä Sandviken AIK:n ja Motala IFK:n riveissä. Rasmus on edustanut myös yhden vuoden Mikkelin Kamppareita. Viimeiseltä viideltä vuodelta hänellä on kaksi Suomen mestaruutta ja kolme hopeaa Bandyliigassa ja tehopisteitä kyseisinä vuosina Bandyliigassa on syntynyt vajaa 200. Rasmus on yksi Bandyliigan nopeimpia luistelijoita, joka on kovista teholukemista huolimatta myös tunnettu puolustuspelaamisesta joukkueen eteen. Kovana harjoittelijana Rasmus on esimerkkinä koko Akilleksen joukkueelle. Hän on vaativa pelaaja itselleen ja edellyttää myös joukkueelta panostamista itsenäiseen harjoitteluun.

AkillesUutisetBandyLiigaUutiset

Vuopio vaihtaa maisemaa

Akilles Bandy on tehnyt 1+1 vuotisen sopimuksen Joni Vuopion kanssa. Joni Vuopio on 31-vuotias monipuolinen, vahva ja erittäin nopea puolustava keskikenttäpelaaja, joka urallaan kasvattiseuransa JPS:n lisäksi edustanut Helsingin HIFK:ta. Bandyliigassa hän on pelannut lähes viidentoista kauden aikana yli 200 ottelua ja tehnyt niissä yhteensä yli 150 tehopistettä. Lisäksi hän on pelannut yhden kauden vuonna 2020 Norjan Elitserienissä Ullern IF:n riveissä. Joni Vuopio on valmistumassa loppuvuodesta fysioterapeutiksi ja tavoitteena on sen jälkeen löytää myös oma asiakaskuntansa Porvoosta. Pelaajana hän on erittäin urheilullinen ja ammattimainen harjoittelija, joka vaatii harjoituksissa niin itseltään kuin muilta laadukasta tekemistä.  Akilles Bandyn vastuuvalmentaja Juha Laitinen on tyytyväinen joukkueen rakentumiseen. ”Joni on yksi Bandyliigan monipuolisimpia pelaajia, joka tuo vahvana pelaajana niin vauhtia kuin fyysisyyttä puolustuspeliimme. Lisäksi hänen hyvät syöttönsä ja nopeus tuo varmasti yllätyksellisyyttä hyökkäyspelimme rakenteluun. Olen varma, että hänen ammattimainen tekemisensä sekä asenne sopii hyvin jo ennestään urheilulliseen pelaajaryhmäämme.” Akilleksen lopullinen pelaajaryhmä valmistuu hyvää vauhtia ja seura jatkaa vielä neuvotteluita muutaman viime kauden avainpelaajan kanssa. Tavoitteena on, että ryhmä olisi lopullisessa muodossaan viimeistään kuukauden sisällä, ennen joukkueen siirtymistä heinäkuun omaharjoituskaudelle. Tavoitteena on tiedottaa lähiviikkoina lisää seuraavia positiivisia uutisia joukkueen rakentumisesta.

AkillesUutisetBandyLiigaUutiset

Akilles vahvistaa rosteria

Joonatan Irtamo Ruotsista Porvoolaisten rosteriin Akilles julkaisi lehdistötiedotteen seuraavalla sisällöllä: Akilles Bandyn miesten edustusjoukkueen rakentaminen sujuu suunnitelmien mukaan. Toisena ulkopuolisena vahvistuksena Akilles voi esitellä 24-vuotiaan Jyväskylän kasvatin Joonatan Irtamon. Joonatan siirtyy Akilleksen riveihin Ruotsin Elitserienin Frillesås BK:n riveistä. Hän on edustanut Ruotsissa myös Katrineholm Värmbol BS:ta ja lukioaikoina hän pelasi vuoden Edsbyn IF:n riveissä. Suomen Bandyliigassa hän on edustanut myös Helsinkiläistä Botniaa. Joonatan on hyvän fysiikan omaava puolustus- ja keskikenttäpelaaja. Hänen vahvuutenaan on vahva luistelu, tinkimätön fyysinen pelaaminen ja hän tuo varmasti myös lyöntivoimaa Akilleksen erikoistilanteisiin. Santeri Laitinen jatkosopimukseen Akillekselle viime kaudella 29 maalia takonut 31-vuotias hyökkääjä Santeri Laitinen jatkaa myös uraansa vihreävalkoisessa paidassa. Santeri on maalintekijä, joka uransa aikana on keskimäärin tehnyt joukkueelleen maaleja lähes 30 jokaisella kaudella Bandy-liigassa. Santeri on parhaimmillaan lähellä maalia hyvän maalivainunsa ansiosta, mutta toisaalta hän on myös kurinalainen joukkuepelaaja. Lisäksi Santeri on erinomainen joukkuehengen rakentaja pukukopissa. Akilles Bandyn päävalmentaja Juha Laitinen on tyytyväinen joukkueen rakentumiseen ja nyt tehtyihin sopimuksiin. Hän toivoo myös, että uusia sopimusuutisia saadaan lisää julkisuuteen lähiaikoina. Joukkueen yhteinen kesäharjoittelu on alkanut positiivisella tekemisellä toukokuun alussa ja osaan harjoituksista on osallistunut myös omia nuorempia junioreita, joka tietää hyvää jatkoa ajatellen.

BandyLiigaUutiset

Kannattajat – Mitä kannattaminen on? – Lajimme näkymät?

Kannattaja – Ultra – Huligaani – Käytös – Turvallisuus – Mitä haluamme? Olemme useasti pohtineet BandyliigaToimituksen julkaisuissa seurojen kannattamista. Olemme olleet huolissaan “kannattamisen” suunnasta – usealla kentällä keskitytään enemmän vastustajan haukkumiseen, kuin oman joukkueen kannustamiseen. Kysymme – onko vastustajan haukkuminen kannattamista? Me emme hyväksy tätä suuntaa, ja toivomme että muutkin ottaisivat kannattamisen ajatuksen kuten Jatkoajan haastattelema Karhukämmen – Tästä pääset katsomaan & kuuntelemaan “Näkymättömät sankarit: Karhunkämmen fanittaa porilaista urheilua ja tekee hyväntekeväisyyttä” jatkoajan tekemää hyvää juttua kannattamisesta, jota me BandyliigaToimituksessa kannatamme. Pahimmat jääpallon “sisäpiirissä olevat vääräleuat” jopa kertovat viime kaudella erään jääpalloseuran “värvänneen” katsomoon henkilöitä joiden tarkoitus oli vain ja ainoastaan aiheuttaa häiriötä! Tuota värväämistä BandyliigaToimitus ei pysty vahvistamaan, mutta jo ajatus siitä, että tämä on tapahtunut saa meidät kaikki hyvin surullisiksi. Surulliseksi meidät BandyliigaToimituksessa tekee myös se, että esim. Helsingissä Tapaninpäivänä tapahtunutta episodia, ei koskaan viety ainakaan julkisesti loppuun asti. Jääpallon näkyvyys, kehittäminen, hyvät tavat ja SÄÄNNÖT Viimeisen 16 vuoden aikana on usein saanut lukea eri jääpalloon liittyvistä “keskusteluista” että media on syyllinen että lajimme pienenee, ja näkyvyys katoaa.. Me BandyliigaToimituksessa pohdimme asiaa hiukan toisesta näkövinkkelistä, koska useat jääpallon toimijat ovat lopettaneet – koska he ovat kokeneet ettei asioita hoideta esim. Bandyliigassa niin kuin järki, säännöt, laki, tai hyvä tapa edellyttäisi.. On surullista kuulla, kuten eilen puhelimessa – Lajia pelannut ja sen jälkeen seurannut herrasmies, jolla oli yli 50 vuoden rakkaus lajiin, toteaa seuraavaa: “En enää jaksa seurata koko lakia – niin usein lajin sisällä on rikottu sääntöjä, hyviä tapoja – ja syytetty kaikkia muita, paitsi omaa pesää – josta valitettavan useat asiat kuitenkin ovat lähtöisin” Anteeksi, että kirjoitamme jälleen ikävästä asiasta, mutta BandyliigaToimituksen mielestä kaikki asiat pitää käsitellä, ja näistä asioita tulee ottaa opiksi. Voisimmeko ajatella, että 18.5.2024 Jääpalloliiton liittohallituksen kevätkokouksessa ja siihen kokoukseen osallistujat oikeasti miettisivät koko suomalaisen jääpallon nyky tilannetta (seuran väristä riippumatta), ja katsoa sitä oman paikkakuntansa rajoen ulkopuolelta. Missä olemme vahvoja?, missä emme?, mitä voimme tehdä?, ja varsinkin miten voimme YHDESSÄ edistää lajiamme? Voimmeko tehdä YHTEISIÄ päätöksiä? Pelkomme BandyliigaToimituksessa on se, ellei NYT asiaa oteta vakavasti, kohta ei enää tarvitse miettiä näitäkään asioita – kun harrastajamäärät, ja seurat voi laskea yhden käden sormilla. Tässä valossa mielestämme media ei ole syy näkymättömyyteemme – syy on meissä itsessämme! Jos haluamme tähän kaikkeen muutosta, on se lähdettävä yhteisistä linjoista 18.5 alkaen, koko suomalaisen jääpalloyhteisön, liiton, liittohallituksen, seurojen, pelaajien, valmentajien, toimijoiden, ja vanhempien yhteistyöllä. NYT on viimeinen hetki – vaikka esim. tämä lajin parissa ollut herrasmies totesi junan jo menneen lajimme ohitse! Olemme kuulleet myös useasti, että pistetään oma seura kuntoon, ei keskitytä muihin. No tavallaan siinä ollaan oikeassa – kun esim. lentokoneen happimäärä laskee, katosta laskeutuu naamarit, jonka jokainen vetää ensin itsellensä, ja sen jälkeen auttaa muita, esim. lapsia! Mutta meillä jääpallossa on se tilanne että vaikka yksi seura laittaisi asiansa kuntoon, on meillä samaan aikaan vähintään 2-3 seuraa kamppailemassa olemassa olostaan. Jos siis keskitymme vain itseemme, ehtii siinä jo muutama seura kuolla – kuten on käynyt viimeisen 30 vuoden aikana usealle seuralle! Lisäksi esim. Bandyliigapelaajia on juuri nyt vähemmän kuin koskaan, puhelin soi ympäri Suomea, tuletko meille pelaamaan? 9 seuraa taistelee vähenevästä pelaajamateriaalista – miksi? Koska emme ole pystyneet pitämään itse lajiamme valtakunnallisesti sillä tasolla, että se kiinnostaisi. Nuorten pelaajien kasvattaminen, ja hankkiminen on myös osottautunut vaikeaksi, varsinkin koronan jälkeen. Kuitenkin ihmettelemme miten on mahdollista, ettei kaikilla jääpallopaikkakunnilla järjestetä koululaisille jääpalloa, tai turnausta? Esim. tämä puuttuu Helsingistä – Ehkä viemme ehdotuksen Jääpalloliiton Helsingin piirille, että he hoitaisivat turnauksen kaudelle 2024-25 – jos muut eivät sitä kykene järjestämään? Toivomme meidän kaikkien miettivän asiaa ennen liittokokousta! Olemmeko valmiit yhdessä tekemään päätöksiä? Yhdessä ratkomaan ongelmia? Oikeasti tarttumaan härkää sarvista? vai annammeko periksi, kuten tämä herrasmies juuri teki – satojen muiden tapaan? P.S Puhetta on riittänyt viimeiset 20 vuotta, olisiko nyt aika jo tekojen? Onko mahdollisuutta ajatella yhteistä suomalaista JÄÄPALLOA?

BandyLiigaUutiset

Akilles julkaisi useamman sopimuksen

Aatu Tiusanen liittyy uutena pelaajana Akilleen rosteriin Akilles tiedotti hetki sitten seuraavaa: Akilles Bandyn miesten edustusjoukkueen vastuuvalmentajana jatkaa Juha Laitinen. Laitinen on koulutukseltaan opettaja ja hänellä on jääpallosta useiden vuosien kokemus niin pelaajana kuin liigavalmentajana. Hänen tiimiinsä kuuluu edelleen valmentaja Johan Lönnqvist, jonka vastuulla on ollut erityisesti joukkueen psyykkinen valmennus, jossa hänellä on myös laajempaa valtakunnallista osaamista. Valmennustiimissä jatkavat myös pitkän linjan Akilles ikonit. Maalivahtien valmennuksesta vastaa edelleen Magnus Gustafsson ja nuorten pelaajien kehittymisestä edustusjoukkueessa on Rasmus Lindqvistin vastuulla. Molemmat ovat Akilleksen jääpalloperheen kasvatteja ja heille on tärkeää porvoolaisen jääpallon jatkuminen Suomen huipulla myös tulevina vuosina. Ensimmäinen ulkopuolinen vahvistus Akilleksen kauden rakentamiseen on OLS:n kasvatti 20-vuotias Aatu Tiusanen. Aatu on monipuolinen nuori tulevaisuuden keskikenttä- ja hyökkääjäpelaaja. Nuoresta iästään huolimatta, hän on ollut viimeiset kaudet OLS:n runkopelaajia. Hänen vahvuutenaan on erinomainen luistelunopeus ja sitoutuminen joukkueen yhteiseen pelitapaan. Aatu Tiusanen on pelannut kaikki ikäluokkien nuorisomaaottelut ja kehityksen jatkuessa on potentiaalinen miesten maajoukkueen pelaaja. Hän on aloittanut varusmiespalveluksen urheilujoukoissa yhdessä Akilleksen Filip Svennaksen ja Otto Huopalaisen kanssa. Akilleksen edustusjoukkueen riveissä jatkavat myös maalivahdit Iikka Lempinen, Veikka-Matti Körkkö ja Lukas Tallberg. Lisäksi kenttäpelaajista jatkosopimukset ovat tehneet Dylan Lindblad, Iisakki Kaivola, Akseli Laakkonen, Elmer Lönnberg, Dante Lindblad, Otto Huopalainen, Filip Svennas ja Roni Grek. Lisäksi Akilles nostaa harjoitusrinkiinsä 3–5 omaa nuorta pelaajaa. Seurajohdon keskustelut Akilleksen edustusjoukkueen nykyisten ja mahdollisten uusien pelaajien kanssa jatkuvat. Tavoitteena on, että kaikki viime kauden hopeajoukkueen runkopelaajat jatkavat ja myös ensi kauden joukkue olisi mahdollisimman kilpailukykyinen ja pelaajarinki hieman laajempi kuin hopeakaudella. Tarkemmin Akilles tulee tiedottamaan pelaajasopimuksista lähiviikkojen aikana. Akilleksen edustusjoukkueen kauden kokonaissuunnittelu on valmennuksella käynnissä ja joukkueen kesäharjoittelu alkaa viimeistään toukokuun alussa. Lisäksi Ruotsin leirin ajankohta varmistuu lähiviikkoina. Akilles tulee myös osallistumaan Suomen Cup turnaukseen ennen kauden alkua, kun sen ajankohta ja pelimuoto on selvillä.

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Lappeenrannan Veiterä

Suomen Mestari 2023-24 VEITERÄ – Lappeenranta Veiterä kukisti Kisapuistossa pelatussa loppuottelussa Porvoon Akilleen lukemin 3-1 (1-1). Ottelun alku oli hyvin odottavainen ja molempien joukkueiden otteista näkyi selvästi, että riskejä ei oteta ja virheitä halutaan välttää. Ottelun avausmaalia saatiin odottaa aina 27. peliminuuttiin asti. Veiterälle tuomittiin kulmalyönti ja etukikan kautta Joonas Peuhkuri pelasi pallon Samppa Äikkäälle, joka siirsi pallon verkon perukoille. Ainoastaan puolitoista minuuttia tästä ja Akilles tuli tasoihin. Rasmus Kettunen pääsi karkaamaan Veiterän puolustukselta ja sijoitti pallon Joonas Kankkusen jalkojen välistä maaliin. Lukemista 1-1 siirryttiin myös tauon viettoon. Toisella puoliajalla vesisade yltyi, mutta silti palloa pystyi liikuttamaan paremmin jäätä pitkin. Haastavissa olosuhteissa Veiterä oli hivenen terävämpi ratkaisevissa tilanteissa, ja onnistui tekemään mestaruuteen tarvittavat maalit. Voittomaalin ottelussa iski nuori Paavo Simpura, joka jo aikaisemmin tänä talvena oli voittamassa P17-ikäluokan MM-kultaa, kun ottelua oli takana runsas tunti. – Aika hyvältä tuo tuntui. Joonas Peuhkuri pääsi etenemään päätyviivaa pitkin ja syötti pallon maalin eteen, josta onnistuin sohimaan sen sisään. Ja sitten juhlittiin, sanoo Simpura. Viimeisen niitin ottelulle iski Joonas Peuhkuri, kun ottelukello näytti 73 minuuttia. Akilleella oli vielä kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua mahdollisuus kaventaa, mutta kotijoukkueen loistavasti pelannut maalivahti Joonas Kankkunen torjui Iisakki Kaivolan rangaistuslyönnin ja sinetöi loppulukemiksi 3-1. – Tämä oli tyypillinen pienten marginaalien peli. Pienet huolimattomuusvirheet kostautuivat ja samalla täytyy myöntää että Veiterä oli tänään napsun verran parempi ja käytti paikkansa hyväksi, sanoo Akilleen valmentaja Juha Laitinen. Veiterä Juhli – Fiilikset on tosi hienot, ei paljon paremmalta voisi tuntua. Hieno ja tasainen kausi ja onneksi se päättyi näin ja saatiin se mikä ansaittiin. Toisella puoliajalla jää pysyi pidempään hyvässä kunnossa ja se oli ehdottomasti meidän etu. Pystyimme pelaamaan jäätä pitkin ja olimme siinä minusta selkeästi Akillesta parempi, sanoo Veiterän valmentaja Joonas Ylä-Outinen. Mestarit 2023-24 BandyliigaToimitus Onnittelee Mestareita! YLE:n OTTELULÄHETYS Katso ottelu vielä alla olevasta linkistä!

BandyLiigaUutiset

Reilu kolme tuntia Finaalin alkuun

Nyt se on käsillä – FINAALI No nyt se odotettu Finaali on edessä, tai vielä pitää 3 tuntia jännittää. Toivotaan, että lappeenrannassa on kenttä saatu kuntoon. Sää ei näytä hyvältä kun ennusteessa luvataan vesisadetta ja +2 astetta lämpöä. No siellä on pelaajien kutsuma jääpallokeli, joten sen ei anneta häiritä. Tässä kohtaa pitäisi olla kummankin joukkueen syväluotaus, mutta valmistelutyöt tällä Pasilassa lähetystä varten ovat jo niin sanotusti työn alla. Eli kaikille HYVÄÄ OTTELUA! Joukkueet keskittyvät jo kentällä, joten tässä viimeiset mietteet somesta. Veiterän mietteet: Se on tänään! Tehdään tästä yhdessä lappeenrantalainen urheilujuhla! Nähään illalla Kisapuistossa! PS. Laita vihreetä päälle Akilles laittaa mietteensä näin: Tämä on meille kolmas vuosi putkeen, kun päätetään kausi Lappeenrannassa. Kaksi edellistä visiittiä on päätynyt tappioon ja joukkueen sisällä on päätetty, että kolmatta kertaa ei tule, sanoo Akilleen valmentaja Johan Lönnqvist. Kaikki katsomaan ottelua joko Lappeenrantaan tai sitten Yle Areenan äärelle!

AkillesUutisetBandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaaVeiteräUutiset

Finaali Infoa

Muutama tärkeä Info huomiseen Finaaliin liittyen Liput ennakkoon! Pääsylippu kannattaa hakea ennakkoon Lappeenrannassa Tackla Pron tai UK Koskimiehen ja vastaavasti Porvoossa Kalatalon tai SkoBoxin myymälöistä. Lipun hinta aikuiselle on 25 €, ja opiskelijoille, eläkeläisille ja 15–17 vuotiaille lippu maksaa 15 €. Alle  15-vuotiaat pääsevät maksutta sisään finaaliin. Ajoissa paikalle! Se tiedetään, että normaalisti porukka tulee jääpallo-otteluun juuri kun peli alkaa. Finaaliin tulee useampi tuhat ihmistä. Kannattaa siis olla ajoissa paikalla, että pääset nauttimaan tapahtumasta hyvissä ajoin. Jos olet ostanut lipun ennakkoon, niin tule sisään UK Areenan puoleisesta portista – siellä järkkärit tarkastavat ennakkoon ostetut liput. Varsinainen lipunmyynti tapahtuu liigahallin puoleisella portilla, siinä saattaa olla ruuhkaa ennen kuutta. Lue lisää tärkeää Infoa Finaalista Veiterän sivustolta! Kenttäsuunnitelma:

BandyLiigaUutisetVeiteräUutiset

Veiterä uutisoi

Osta ennakkolippu Finaaliin! Ostamalla ennakkolipun, säästyt lippujonoilta Kisapuistossa ja pääset nauttimaan Veiterä Baarin antimista nopeasti ja tehokkaasti. 🔥 Mahdollisista muista lippujen ennakko-ostomahdollisuuksista informoidaan sosiaalisen median kanavillamme, kun niitä varmistuu.

AkillesUutisetBandyLiigaUutiset

Nopeasti mukaan!

Täyttäkää yhdessä Veiterä-kannattajien kanssa Finaali! Vielä ehtii ilmoittautua busseihin, deadline ilmoittautumiselle on tänää, torstaina 14.3 klo. 15.00. Ännu hinner man anmäla sig till bussarna, deadlinen är idag, torsdagen den 14.3 kl. 15.00 Akilles järjestää fanibusseja Porvoosta Lappeenrantaan ja takaisin. Bussit lähtevät Rauhankadun turistipysäkiltä la 16.3. klo 14:00. Hinta 20€/henkilö. Ilmoittautuminen tapahtuu Akilles Bandyn nettisivuilla olevan lomakkeen kautta: https://www.akilles.fi/…/busseja-bandyliigan-loppuotteluun…/ (Lisätietoa Trömpperi busseista löytyy Trömppereitten Facebook-sivuilta. Sebastian Smeds 0400830090.) Akilles ordnar supporterbussar från Borgå till Villmanstrand och tillbaka. Bussarna avgår från Fredsgatans turisthållplats lö 16.3. kl. 14:00. Pris 20€/person. Anmälan sker via en enkät på Akilles hemsida: https://www.akilles.fi/…/busseja-bandyliigan-loppuotteluun…/ (Mera info gällande Trömpperits bussar finns på Trömpperits Facebook-sida. Sebastian Smeds 0400830090.)