Sunnuntain tulokset – Päivitetty 18.12.2023 klo: 13.00

Oulun ottelun vei Narukerä, ja Helsingissä tasuri

BandyliigaToimitus ei tänään kommentoi otteluja suru-uutisen johdosta. Päivitämme tämän uutisen maanantaina iltapäivällä….

Nyt vielä ennen nukkumaanmenoa, malja ystävälle…

Vaikea lähteä tuloksiin, kun mieli on maassa…

On vaikea aloittaa eilisen tulosten purkamista, kun yllä on suuren jääpallopersoonan pois nukkuminen. Puhelin on soinut, ja Tapsan ystävät ovat olleet maassa. On kuitenkin surun keskellä ollut hienoa kuulla, että monen pääkaupunkiseudun jääpalloa pelanneet, ja pelaavat lapset, ja heidän vanhemmat ovat Tapsasta kauniisti puhuneet, ja muistelleet Tapsan suurenmoista panosta jääpallon eteen.

Nyt jo on vanhempia ilmoittautunut mukaan toimintaan jota kutsuttakoon Tapio Tarvaisen – Jääpallokouluksi erään vanhemman ehdotuksesta. Ajatus on tuore ja sitä lähdetään jalostamaan pääkaupunkiseudulla yhdessä Vestan, Botnian, HIFK, ja Jääpalloliiton kanssa – tavoitteena käynnistää toiminta syksyllä 2024.

Jos jollakin halua osallistua, tukea, tai hyviä ehdotuksia, niin yhteydessä voi aluksi olla vaikka BandyliigaToimitukseen. Tästä lisätietoa, kun Tapsan lähellä olleet viemme asiaa konkreettisesti eteenpäin.

Nyt ne sunnuntain tulokset

Värikkäät seurojen uutisoinnit jatkuvat, ja hienoa on että ottelun voi nähdä monella erilaisella värisävyllä höystettynä.

OLS – Narukerä BandyliigaToimituksen silmin

OLS pelasi kauden tähän astisen parhaan 45 minuuttisen, mutta voisi jopa sanoa valitettavasti Narukerä vei tuon erän aikalisällä keitetyin taktikoin 0-1. Kovahko myötätuuli sai OLS:n ensimmäisellä jaksolla lentoon ja laukaukset Oululaisille 13-4, silti kovasta työstä huolimatta palkinnon keräsi Narukerä, anteeksi suora mielipide – vääryys.

Toisen jakson myötätuulella Narukerän tilastot paranivat ja joukkue väkisin rutiinillaan kaatoi OLS:n. OLS ei enää vastatuuleen aivan jaksanut tempoa pitää yllä, ja väsy tuli… Näin kokonaisuudessaan oikea tulos, vaikka lukemat eivät osoita ottelun kokonaisuutta

HIFK – Kampparit BandyliigaToimituksen silmin

HIFK ottelussa taas odotukset olivat sen puolella että joko nyt HIFK:n pelaaminen osuisi uomiinsa lauantain pohja sukelluksen jälkeen. No eipä näin taaskaan käynyt. HIFK:n peli on sekavaa, omaa pelaamista, ja yhteistä HIFK:n pelitapaa saa etsiä. Rosterista puuttui 3 avauksen pelaajaa, mutta se ei saisi kahteen näin huonoon otteluun olla syynä. No nyt on aika parannella ja sisäistää pelitapa, tai kyllä se varmasti on sisäistetty, mutta yhdessä se tuoda joukkueena esiin.

Kampparit jatkaa värikästä uutisointia jäimme miettimään kumpi on lähempänä voittoa – vihelletty selvä paitsio, ja tosiaan vihellyksen jälkeen lyöty pallo mikä menee maaliin? vai HIFK:n ylärimaan lyöty (laillinen) laukaus?

No siinä mietittävää, mutta lopputulos 3-3 ei aivan kyllä kenttätapahtumia kuvaa, jos esim katsomme tilastoja: Kulmat HIFK:lle 11-3, Laukaukset HIFK:lle 10-4, ohilaukaukset oli tasan, kuten lopputulos.

Kampparit taisteli hyvin, mutta jos 90% puolustaa, ja heittää pitkiä puolustuksen selän taakse ei se kyllä toimi jokaista Bandyliigajoukkuetta vastaan. Tasurista ei kuitenkaan viedä Kamppareilta mitään pois, ja se oli sekavan Bandyliigaottelun lopputulos, ja sitä kunnioitetaan.

Tuomaristo veti kyllä hyvin, ja oli ilo katsoa kun vaparit, kulmat, jäähyt, ja paitsio vihellykset yms oli tasaista koko ottelun ajan. Ehkä sen verran on mainittava kun Kamppareiden vaihto oli edessämme – hymyilytti kun samanlaisista taklauksista HIFK:lle huudettiin päätuomarilta oikeen nimellä jäähyä, muta vastaavasti omaa puolustajaa kehuttiin huutamalla ja kehumalla asiasta. Kuten aloitimme asiat voi nähdä niin monen verisinä – mikä väri on oikea?

Lopputulos sekavassa ottelussa siis lopulta 3-3, ja tämä on ehkä se mitä kumpikin ottelusta sai, ja ansaitsi kun ottelun kokonaisuutta miettii. Kamppareilla akseli Huotelin – Liimatainen on jopa Bandyliigan kärkitasoa, muta muuten vielä nuori joukkue hakee kokemusta, ja on varmasti tulevaisuudessa kovaa valuuttaa, mutta sen aika ei ole vielä. HIFK on taas liikaa Aku Ojasen varassa, paikkoja on mutta viimeistely on osoittautunut jo muutaman vuoden todella haastavaksi. HIFK voittaa tilastoissa jopa useahkosti vastustajan, mutta silti otteluista saadaan vain vähän pisteitä. Koska ketsuppipullo aukeaa? 3-4 vuotta sitä on odottanut, ja nyt se on ehkä lähempänä kuin vuosiin, vai onko?

Lopuksi vielä yleistä ihmettelyä…

Tulokset joukkueilla heiluvat äärilaidasta toiseen, mistä tämä johtuu?

Pohdimme tätä yhdessä tuomarilegenda Taavi Sulanderin kanssa Helsingissä, HIFK-Kampparit ottelun jälkeen. Sulander myönsi myös ihmetelleensä asiaa, ja hänellä sentään taitaa olla lähes 50 vuoden kokemus jääpallosta.

Yhteinen toteamuksemme on se, että tällä kaudella Bandyliiga on keski-iältään nuorinta mitä se on koskaan ollut. Näin myös joukkueiden kokonaiskokemus on nuorempaa kuin koskaan aikaisemmin. Nuoret eivät vielä pysty tasaisuuteen, ja näin ottelut saattavat heilua liikaa toisistaan – ainakin meidän tulkinnan mukaan.

Asiaa ei helpota se, että kun joukkueita on nuorissa niin vähän saattaa osa Bandyliigapelaajista pelata jopa 5 ottelua viikossa. Tämä on vain liikaa, nyt kuulee jo pelaajilta etteivät he jaksa, tai pysty pelaamaan kun otteluista palautuminen jää aivan liian lyhyeksi.

Loukkaantumisriski on nyt korkea, ja tämä pitäisi saada jotenkin ratkaistua. On hienoa että esim. Nuorten Bandyliigaottelussa Helsinki – Akilles kummassakin joukkueessa pelasi puolet HIFK:n pelaajia, mutta onko tämä pelaajien etu?

Viime vuosina on autettu OLS, ja WP 35:n joukkueita Bandyliigassa, nyt juuri ei tarvita pelaaja lainoja – hienoa!, mutta tämä on siirtynyt Nuoten Bandyliigaan sekä 18 vuotiaisiin.

Balanssi on löydyttävä – näin ei voi jatkua..

Seurojen kommentit

OLS vs Narukerä 1-6

OLS uutisoi näin: Tuulinen sää jatkui Oulussa myös sunnuntaina ja OLS pelasi myötätuuleen yhden kauden parhaista puoliajoistaan. OLS vyörytti hyökkäyksiä Narukerän maalille ja sillä oli paikat useampaankin osumaan. Narukerän valmennus reagoi asiaan yllättävään aikaan, kun se otti aikalisän vain noin viisi minuuttia ennen taukovihellystä. Aikalisän ansiota tai ei, mutta niin vaan Narukerä teki pian aikalisän jälkeen oululaisittain masentavan 0-1 maalin.

Toiselle jaksolle OLS ei saanut enää ekan jakson hyvää otetta päälle. Narukerä ratkaisi ottelun tekemällä kolme osumaa peliminuuteilla 58-65.

Narukerä uutisoi vuorostaan: Rutiinivoitto Oulusta lukemin 1-6. 🤩

HIFK vs Kampparit 3-3

HIFK Kommentoi näin: Kyllä meillä hetkemme oli ja paikkoja taas ihan riittävästi. Pientä maalinteon vaikeutta taas vaihteeksi. Hallinta oli perinteisesti meille, mutta tulos tasan, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen kuittaa.

Ottelussa pirteimmällä päällä helsinkiläisjoukkueesta oli Iiro Väkiparta, joka onnistui tänään myös maalinteossa. Väkiparta vastasi kotijoukkueen toisesta osumasta, johon sai Ojaselta syötön. Tehokkain pelaaja oli jälleen Ojanen, joka oli mukana kaikissa maaleissa.

– Oli tasainen matsi, kyllä me sitä aika paljon hallittiin. Pisteet olisi pitänyt himaan ottaa. Pallot pitää saada maaliin ja virheet vähän vähemmälle. Kyllä niitä pisteitä alkaa sitten tulemaan, Väkiparta analysoi.

Kamppareiden kommentit: Kampparit oli kahdesti kiinni Bandyliigan vierasottelun voitossakin, mutta Helsingin IFK nousi väkisin tasapeliin sunnuntain iltaottelussa Brahenkadun kentällä Helsingissä. Tasan 1-1 päättyneen ensi jakson jälkeen molemmat tekivät vuoroin maaleja ja ottelu päättyi tasan 3-3.

Päävalmentaja Olli Manninen oli tyytyväinen tasapeliin ja yhteen sarjapisteeseen, mutta ottelu olisi voinut päättyä toisinkin: Meillä oli paikkoja, eikä kaukana ollut voittokaan. Simo (Huotelin) teki maalinkin, mutta se tuomittiin paitsioksi. No, ehkä se saattoi olla paitsio, en tiedä, tuumi Manninen.

Leave a Reply