Pelli aloitti pelaajauransa keskustukimiehenä, mutta vaihtoi vuonna 1915 pelipaikkansa puolustajaksi. Hän pelasi koko pelaajauransa Viipurin Susissa, joissa saavutti 11 Suomen-mestaruutta. Hän pelasi urallaan myös seitsemän maaottelua. Urheiluperinnettä jatkoivat maailmanmestaruus- ja olympiatasolla hänen poikansa jousiampuja Yrjö Pelli ja pojanpoikansa nykyaikainen viisiottelija ja miekkailija Jussi Pelli.
Lempinimi: Niilo & Professori & Tammari Niilo Rudolf Tammisalo oli monipuolinen suomalainen urheiluvaikuttaja. Niilo Tammisalon vanhemmat olivat verhoiluliikkeen omistaja Henrik Ekbom ja Ida Maria Ekbom (o. s. Dahlberg). Perhe asui Helsingissä Kaisaniemen lähellä ja Tammisalo aloitti jalkapallon pelaamisen 10-vuotiaana vuonna 1904 ja hän vietti sitten lähes kaikki vapaa-aikansa Kaisaniemen kentällä. Tammisalo kävi Helsingin Suomalaista normaalilyseota ja oli koulun joukkueessa maalivahtina. Vuonna 1909 hän liittyi Helsingin Jalkapalloklubiin ja toimi joukkueen pallojenhoitajana. Vuonna 1910 Tammisalo oli HJK:n kakkosjoukkueen varamaalivahtina ja vuonna 1911 ykkösjoukkueen maalivahtina. Tammisalo oli mukana HJK:n joukkueessa hankkimassa viisi Suomen mestaruutta, maajoukkueen maalivahdiksi hän pääsi 1919. Vuoden 1922 alkupuolella Tammisalo vietti useita kuukausia Englannissa ja pelasi sikäläisissä joukkueissa. Hän asui kaakkois-Lontoon Catfordissa asuneen, Viipurista kotoisin olleen Leo Leivon luona, joka pelasi hyökkääjänä Bromleyn kaupunginosan amatöörijoukkueessa. He pääsivät 25. tammikuuta seuraamaan Queens Park Rangersin ammattilaisjoukkueen harjoituksia ja 28. tammikuuta Tammisalo ja Leivo pääsivät pelaamaan Bromleyn reservijoukkueen kanssa vierasottelun Woolwich Polytechnicia vastaan Tammisalon ollessa maalivahtina ja Leivon oikeana laitahyökkääjänä. Ottelu päättyi tasatulokseen 2-2. Tämän jälkeen he olivat mukana Queens Park Rangersin harjoituksissa ja kävivät seuraamassa katsojina FA Cupin ammattilaisotteluita. Myöhemmin keväällä Tammisalo pääsi mukaan lontoolaisen Dulwich Hamletin amatööriseuran Strollers-nimiseen kolmosjoukkueeseen ja oli mukana kun joukkue kiersi pelaamassa Englannin kanaalin rannikolla voittaen kaikki ottelunsa. Kun Dulwich Hamletin ykkösjoukkueen maalivahti Herbert Coleman loukkaantui keväällä Tammisaloa harkittiin hänen paikalleen mutta koska hän ei ollut jäämässä Englantiin pidemmäksi aikaa Colemanin paikalle tuli reservijoukkueen maalivahti Claude Longhurst ja Tammisalosta tehtiin reservijoukkueen maalivaihti. Tammisalo pelasi Dulwich Hamletin reservijoukkueessa 4-6 ottelua. Viimeisen ottelunsa Englannissa hän pelasi 6. toukokuuta 1922 Oxford Cityä vastaan ja saman päivän iltana Tammisalo lähti sitten Englannista takaisin Suomeen HJK:n maalivahdiksi. Tammisalo pelasi jalkapalloa maalivahtina Helsingin Jalkapalloklubissa 1911–1926. Hän toimi Suomen Jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana 1938-1939, ja 1946. Hänen on mainittu olleen ensimmäinen suomalaismaalivahti, joka osasi nyrkkeillä pallon pois maalilta. Hän pelasi myös koko uransa ajan silmälasit päässä, koska piilolaseja vasta kehitettiin siihen aikaan. Pelaajauransa päätettyään Tammisalo keskittyi valmennukseen, koulutukseen ja järjestötyöhön. Hän kirjoitti jalkapallon opaskirjoja. Hän oli myös monipuolinen palloilumies. Sen lisäksi, että hän oli pelannut maajoukkuetasolla jalkapalloa, jääpalloa, ja jääkiekkoa, hän oli myös kansainvälinen erotuomari kyseisissä lajeissa. Hän toimi valmentaja- ja erotuomarikouluttajana Suomen Palloliitossa vuosina 1922–1947. Tammisalo oli Tampereen Ilveksen ensimmäinen puheenjohtaja, kapteeni ja valmentaja, sekä yksi seuran perustajista. Siviiliammatiltaan Tammisalo oli voimistelun lehtori ja urheilunopettaja Helsingin yliopiston voimistelulaitoksessa.
Erik Wasenius oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hänen vanhempansa olivat palopäällikkö Gösta Wasenius ja Karin Osberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Ulla von Bonsdorffin kanssa josta hän erosi vuonna 1934 ja avioitui toisen kerran vuonna 1934 Inkeri Tuomen kanssa. Wasenius kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta vuonna 1912 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi vuosina 1912–1915 Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla. Hän teki opintomatkan Saksaan vuonna 1922 ja oli vuonna 1927 yhden lukukauden oppilaana Sotakorkeakoulun komentajakurssilla sekä opiskeli laulua Milanossa vuosina 1930–1932. Erik Wasenius oli opiskeluaikana aktiivi yleisurheilija, ja jääpalloilija. Hän saavutti 800 metrin SM-hopeaa vuonna 1913 ja 5 × 2 000 metrin SM-kultaa HIFK:lle vuonna 1914. 1915 Wasenius saavutti SM-hopeaa HIFK:n paidassa. Wasenius saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi Uudenmaan rakuunarykmentin 4. eskadroonaan. Hän otti osaa taisteluihin Suomen sisällissodassa Korkeakoskella, Kuhmalahdella, Sääksmäellä ja Vesilahdella, missä hän haavoittui 8. huhtikuuta 1918.
