P17-Maajoukkueen Tarkkailuryhmä
Valmennusryhmä on nimennyt ensimmäisen tarkkailuryhmänsä tulevaa kautta silmällä pitäen.
Olemme valmennustiimin kanssa kartoittaneet pelaajia ja olleet heidän valmentajiinsa yhteydessä. Näiden keskustelujen perusteella nimettiin ikäluokan ensimmäinen valmennusryhmä, sanoo maajoukkueen uusi vastuuvalmentaja Tuomas Erkkilä.
P17-maajoukkue kokoontuu kesäkuun alussa ensimmäisen kerran etäpalaverin merkeissä. Palaverissa käydään läpi maajoukkueen matkaa kohti tammikuun Ruotsissa pelattavia MM-kisoja, mitä kyseinen matka tarjoaa ja tarkoittaa ja mitkä ovat tavoitteet.
– Kyseessä on myös kasvatillinen kehitysprojekti, mutta tämä ei tarkoita että tavoitteista tingitään. Kun on kyse kilpaurheilusta ja Suomen maajoukkueesta niin lähdemme tottakai aina taistelemaan voitosta.
– Nyt tarkkailuryhmän ulkopuolelle jäävät pelaajat ovat myös tarkkailun alla ja näyttöpaikkoja tulee varmasti. Ensimmäinen ryhmä on olosuhteiden pakosta rajattu pienemmäksi – jäähalliolosuhteissa emme voi ottaa viikonlopuksi 60 henkilöä, mutta esimerkiksi isonjään leirille pyritään ryhmän kokoa nostamaan reilusti, sanoo Tuomas Erkkilä.
P17-maajoukkueen ensimmäinen tarkkailuryhmä kaudelle 2024-2025:
AKILLES – 2 pelaajaa
- Viren Edvin
- Tallqvist Tobias
BOTNIA – 0 pelaajaa
- Ei valittuja
HIFK – 8 pelaajaa
- Väkiparta Arttu
- Vainikka Otto
- Liila Tiitus
- Kärnä Arttu
- Isonen Jonas
- Eklund Robert
- Lappi Kaarlo
- Hintikka Joonas
JPS – 5 pelaajaa
- Siitonen Onni
- Laine Väinö
- Keltanen Visa
- Laurinmaa Joel
- Huovinen Elmo
KAMPPARIT – 4 pelaajaa
- Kokko Oskari
- Attenberg Veeti
- Kumela Kasperi
- Myyryläinen Santtu
NARUKERÄ – 3 pelaajaa
- Erkkilä Olavi
- Willman Vilho
- Heikkilä Luukas
OLS – 0 pelaajaa
- Ei valittuja
VEITERÄ – 6 pelaajaa
- Streng Aatu
- Simpura Paavo
- Kestola Elmeri
- Jurvainen Mikko
- Henttunen Elias
- Hietamies Ville-Veikko
WP 35 – 4 pelaajaa
- Piironen Eppu
- Pöllänen Joosu
- Pöllänen Joonatan
- Pöllänen Jooa
P17-maajoukkueen johto:
- Tuomas Erkkilä (valmentaja, Pori)
- Janne Väkiparta (valmentaja, Helsinki)
- Joni Kauhanen (valmentaja/joukkueenjohtaja, Varkaus)
- Petri Isonen (maalivahtivalmentaja Espoo).
BandyliigaToimitus onnittelee kaikkia tarkkailuryhmään valittuja pelaajia – Onnea!