Koulutusportaali

Jääpalloliiton uusi koulutusportaali avaa huikeita mahdollisuuksia

Vähän myöhässä oleva, mutta varmasti tervetullut joululahja, on saapunut perille.

Ruotsin Jääpalloliiton aikoinaan kehittämä harjoitusportaali Bandyburken, joka on tarkoitettu sekä valmentajille että pelaajille, on nimittäin rantautunut Suomeen.

Tämä on meille aivan valtava kehitysaskel. Uusi koulutusportaali avaa huikeita mahdollisuuksia ja antaa meille eväät muun muassa valmentajakoulutukseen panostamiseen, sanoo Suomen Jääpalloliiton toiminnanjohtaja Tobias Karlsson.

Myös länsinaapurissa ollaan tyytyväisiä yhteisestä hankkeesta.

– Ruotsin ja Suomen liitolla on yhteinen halu kehittää lajia. On ilo työskennellä tällä tavalla ja yhdessä vaalia jääpallon elinvoimaa, sanoo Ruotsin Jääpalloliiton pääsihteeri Pär Gustafsson.

Koulutusportaalista löytyy erilaisia jääpalloharjoitteita isolle kentälle sekä kaukaloon, maalivahtiharjoitteita, valmiita harjoituskokonaisuuksia jääpallo- ja luistelukouluun sekä omatoimiseen harjoitteluun soveltuvia liikkeitä.

Useimpiin harjoitteisiin on lisäksi valittavissa neljää eri vaikeusastetta, joten harjoitteita voi soveltaa aina aloittelijoista jopa pääsarjatason pelaajiin.

Kaikki materiaali on Sidelinesports-yhtiön toimesta siirretty Suomen Jääpalloliiton omistamalle sivustolle ja käännetty suomen kielelle.

– Muokkauksia ja käännöksiä on vielä tulossa, mutta halusimme tarjota tuotetta seurojen käyttöön mahdollisimman pikaisesti ja matalalla kynnyksellä. Uskon, että koulutusportaalista on seuroille suuresti hyötyä jo tämän kauden aikana, sanoo Karlsson.

Toiminnanjohtaja rohkaiseekin kaikkia seuratoimijoita tutustumaan sivustoon ja hakekamaan sieltä uusia ideoita ja vaikutteita harjoituksiin. Osoite on http://finbandyedu.fi.


BandyliigaToimitus kiittää Jääpalloliittoa hyvästä hankinnasta!

Leave a Reply