Jimi Heinonen JPS:n uudeksi päävalmentajaksi

Mestarijoukkue rakentaa uutta tulemista

Kahtena edellisenä kautena Suomen mestaruutta juhlinut Jyväskylän Seudun Palloseura saa uuden päävalmentajan. Pelaajauransa keväällä päättänyt Jimi Heinonen, siirtyy JPS:n peräsimeen 1+1-vuotisella sopimuksella.

Jimi Heinonen korvaa tehtävässä JPS:n kahteen peräkkäiseen Suomen mestaruuteen johdattaneen Topi Rytkösen. Uusi päävalmentaja siirtyy valmennustehtäviin suoraan pelikentiltä ja tarttuu uuteen rooliinsa innostuneena.

– On kiva saada uusia haasteita pelaajauran jälkeen. Porukka on vaihtunut paljon, ja joukkueessa on monia nuoria ja nälkäisiä pelaajia, joita on hienoa lähteä vetämään eteenpäin, Heinonen kertoo.

Kokemusta Ruotsista ja maajoukkueesta

Valmentajan tehtävät eivät Heinosen mukaan juuri käyneet mielessä aktiivisen pelaajauran aikana. Ajatus alkoi kuitenkin muodostua vähitellen hänen suuren vastuunsa ja kokemuksensa kautta.

– Tietysti kun itsellä on aika paljon kokemusta länsinaapurista ja maajoukkueesta, niin rooli kopissa on aina ollut iso. Paljon olen keskustellut pelaamisesta edellisen valmentajan kanssa, niin siitä se ajatus ehkä tuli, että voisi olla annettavaa tuollakin puolella, Heinonen sanoo.

Heinonen päätti pelaajauransa komeisiin saavutuksiin. Hän voitti JPS:n paidassa kaksi peräkkäistä Suomen mestaruutta.

Suomen miesten maajoukkueessa Heinonen pelasi 26 maaottelua. Arvokisatasolla hänen palkintokaapistaan löytyvät yksi MM-hopea ja kolme MM-pronssia.

Nuorten pelaajien kehittäminen keskiössä

Heinonen näkee pitkän ja monipuolisen pelaajauransa olevan hänen suurin vahvuutensa valmentajana. JPS:n uudistuvassa joukkueessa on useita nuoria pelaajia, jotka tavoittelevat tulevaisuudessa paikkaa Ruotsin kentiltä ja Suomen maajoukkueesta.

– Tuossa on paljon sellaisia kavereita, joilla on tavoitteena päästä Ruotsiin ja maajoukkueeseen. Tiedän tuoreeltaan aika hyvin, mitä se vaatii.

JPS:n kokoonpano muuttuu tulevalle kaudelle merkittävästi. Joukkueen jättävät muun muassa tähtipelaajat Riku Hämäläinen ja Saku Hämäläinen. Näiden pelureiden lisäksi ainakin Jarno Eronen (Lopetti), Joel Schrey (akilles), Eeli Böhm (Akilles), Nikke Tuhkanen (Akilles), ja itse Jimi Heinonen (Valmentaja). Hallitsevalla mestarilla on edessään suuri uudelleenrakennusvaihe.

Heinonen suhtautuu tulevan kauden lähtökohtiin realistisesti, mutta kunnianhimoisesti.

– Ei varmasti olla ennakkosuosikkeja ensi kaudella. Kyllä meillä on mestaruus tavoitteena, mutta ei se varmasti ole pettymys, jos sitä ei tule. Lähtökohdat ovat niin erilaiset. Lähdetään tekemään uutta tulemista, Heinonen toteaa.

Leave a Reply