Helsingistä ikäviä uutisia

Kuva: BandyliigaToimitus – Kentän tasoitus on jo käynnissä
Kuva: BandyliigaToimitus – uusi putkisto odottaa asennusta

BandyliigaToimitus vieraili tänään Brakulla

Kallion kentän, eli Brakun remontti on käynnistynyt 3kk myöhässä. Remontin valmistuminen tulee viemään vähintään Jouluun asti, mutta valmistauduttava on siihen, että kentällä ei pelata jääpalloa ollenkaan kaudella 2021-22. Valitettavasti BandyliigaToimituksen saamien tietojen mukaan Palloliitto on ollut osallisena siihen, että tuo kolmen kuukauden viivästys remonttiin syntyi.

Brakun piti olla ensimmäinen tekojää Helsingissä, jossa ei olisi ollut tekonurmipintaa (+ rouhe), mutta jalkapalloilijat olivat asiasta toista mieltä, ja tekivät Kaupungin suunnitelmia kohtaan valituksen. Tämän johdosta työt viivästyivät tuon kolme kuukautta, ja nykyisen tiedon mukaan kentälle asennetaan keväällä tekonurmi (rouheineen).

BandyliigaToimitus ei halua ottaa kantaa suuntaan tai toiseen, mutta ihmettelemme kun Helsingissä on jo kymmeniä jalkapallolle rakennettuja tekonurmikenttiä, ja Kalliossa on lähinnä pelattu ”pussikalja” otteluita – niin miksi tämä oli niin iso asia jalkapalloilijoille? Oli miten oli – Nyt jälleen kerran Jääpallo kärsii seurauksista!

Pahin skenaario on vielä se, että kentän koneistoa ei voi käynnistää talvella ennen kuin kenttä on saatu läpimäräksi, ja lämpöasteen ovat määrätyt. Pelkona siis se, että kenttä on luonnonjää, ja siinä ei pelata Jääpalloa tulevana talvena otteluakaan. Tämä tarkoittanee pahimmassa tapauksessa sitä, että HIFK tulee pelaamaan kaikki kotiottelunsa Oulunkylässä. Tämä saattaa vaikuttaa myös ottelu-ohjelmaan, mutta katsotaan nyt miten asiat etenevät?

Toivotaan, että Luisteluareena Oy, ja WasaGroup saavat luisteluareenan rakentamisen käyntiin ensi kevään aikana, jotta ongelmat vihdoin kenttien kanssa päättyisivät Helsingissä…

BandyliigaToimitus

Leave a Reply