Akilles Finaaliin

    Ottelu oli tiukka, mutta Akilles hiuksen hienosti parempi

    Eero Paavola aloitti maalinteon ottelun alkuminuuteilla hiljentämällä Porvoolais katsomon, viemällä Narukerän 1–0-johtoon kuudennella minuutilla. Tämän jälkeen taisteltiin tasaisesti aina 30 minuuttiin asti.

    Akilles ei antanut periksi, ja kiri avausjaksolla 30 minuutin kohdalla Andreas Flinckin maalilla tasoihin, näin taululle lukemiksi 1-1.

    Neljäs Akilleksen kulma toi osuman, kun Rolf Larsson iski kulmalyöntihässäkän jälkeen tilanteeksi 2-1 kotijoukkueelle. kaksi minuuttia tästä maalista iskee Akilles jälleen kulmasta Denis sadakovin viimeistelemänä luvuiksi jo 3-1.

    ”Molemmilla kerroilla pallo jäi vähän pomppimaan, eikä saatu putsattua alueelta pois. Ensimmäinen livahti sisään muurin jaloista ja toinen maskin takaa”, Tomi Mustonen narukerä leiristä murehti.

    60 minuutin kohdalla Narukerän Ville Aaltonen nostatti porilaisten toiveita 3–2-kavennusosumalla.

    Kavennus jäi kuitenkin laihaksi lohduksi, kun Iisakki Kaivola Akilleksesta pääsi rokottamaan vastahyökkäyksestä yhden miehen ylivoimalla Vili Korhosen istuessa kymppiään lukemiksi 4–2:een.

    Viimeiset 20 minuuttia taisteltiin tasapäisesti, mutta kumpikaan ei onnistunut maaliteossa, joten lopputulos 4-2, ja näin Akilles Finaaliin…


    Akilles kommentoi:

    Det behövdes alla fem matcher för att vaska fram finallaget i semifinalserien mellan Akilles och Narukerä. I den sista och direkt avgörande matchen var Akilles bättre med siffrorna 4-2 (1-1). 

    Narukerä inledde matchen i ett bra tempo medan Akilles verkade lite morgontrötta. Efter bara sex minuter hade björneborgarna tagit ledningen och verkade sitta stadigt i förarsätet. 

    Iikka Lempinen i målet gjorde ett par ytterst viktiga ingripanden och sakta men säkert började grönskjortorna jobba sig in i matchen och matchbilden började likna de tidigare, Akilles rullar på och Narukerä försvarar och kontrar.


    Narukerä kommentoi:

    Hieno viiden ottelun sarja ohi. Erikoistilanteet jälleen isossa roolissa ja niissä Akilles oli tehokkaampi. Kiitos kaikille Porvooseen tulleille kannattajille. 🔵🔴

    Mustonen oli todella pettynyt

    ”Nyt on tyhjä olo. Kaikkemme annoimme, mutta tällä kertaa se ei riittänyt. Ei tässä auta itku markkinoilla. Nämäkin pelit pitää oppia kääntämään voitoiksi”, Narukerän hyökkääjä Tomi Mustonen nieleskeli.

    ”Tulos oli kuin kolikonheitto ilmaan. Olisihan sarja voinut kääntyä kummalle joukkueelle tahansa. Tiukkaa ja tarkkaa vääntöä puolin toisin, jossa tunteetkin kuumenivat.”

    Lopussa Narukerälle jäi jossiteltavaa, kun Akilleksen puolustaja pelasi rangaistusalueella palloa jäässä. Siitä olisi sääntöjen mukaan pitänyt tuomita rangaistuslyönti.

    ”Siinä jäi selvä pilkku viheltämättä. Olisiko sekään riittänyt, mutta olisimme varmasti mahdollisen maalin myötä saaneet eri tavalla luotua painetta lopussa”, Mustonen uskoi.

    Valmentaja Erkkilä pohti jo pronssiottelua

    ”Nostan hattua pelaajille, hienosti he taistelivat. Olisimme ansainneet enemmän, mutta urheilu on välillä tällaista. Raju pettymys, mikä pitää kestää ja hyväksyä”, Erkkilä tunnusti.

    Erkkilä uskoi saavansa koottua joukkonsa rivit perjantain pronssipeliin.

    ”Mennään alkuviikko rauhassa. Annetaan ensin ajan kulua ja harmituksen laskea.”


    Leave a Reply