Sunnuntain tulokset
Ennakkosuosikit eivät pettäneet
Sunnuntaina otteluissa nähtiin BandyliigaToimituksen veikkaamia tasaisia otteluja. Tosin Akilleksen murskavoitto Porvoossa oli numeroiltaan pieni yllätys – se ei ollut monen ennakoissa ihan nän suuri. OLS:n kohdalla tilanne on todella harmillinen, koska joukkue on pelannut hyviä otteluita, mutta pisteet eivät vain ole tarttuneet mukaan. Se voi olla turhauttavaa, erityisesti kun pelissä näkyy selkeää parannusta viime kauteen verrattuna.
Botnian ja Narukerän peli Helsingissä ei tuonut suuria yllätyksiä, mutta Mikkelissä HIFK:n kokemus oli juuri se tekijä, joka erotti joukkueet nuoren kotijoukkueen yritteliäisyydestä huolimatta.
Botnia vs Narukerä 1-4
Botnia ei pystynyt haastamaan Narukerää odotetulla tavalla, mikä osittain johtui siitä, että paikalliskamppailun jälkeen Botnian kokoonpanosta puuttuivat Narukerän lainapelaajat Olavi Erkkilä ja Fredrik Laurila. Molemmat pelaajat olivat siirtyneet yön aikana takaisin omaan väriinsä, ja näin ollen Botnia pelasi kahden pelaajan vajaalla.
Tämä heijastui hieman Botnian otteisiin, eikä joukkue jaksanut täysin painaa ottelun loppuun asti. Narukerän Kristian Paukkonen viimeisteli kaksi osumaa ottelun viimeisellä minuutilla, varmistaen näin voiton.
Narukerälle viikonloppu oli onnistunut pisteiden valossa, kun he saivat kaksi voittoa. Botnia ei kuitenkaan ollut kaukana, sillä lauantaina tuli tasapeli ja sunnuntaina niukka tappio.
Kampparit vs HIFK 2-4
Mikkelissä ottelu eteni HIFK:n niukassa hallinnassa, vaikka ensimmäisellä jaksolla maaleja ei nähty. Kotijoukkueen äänekäs kannatusyhteisö ei jättänyt tilaisuutta väliin, vaan huuteli useaan otteeseen tuomarille ja HIFK:n pelaajille, toivoen, että kotijoukkueella olisi enemmän mahdollisuuksia maalintekoon.
Toisella jaksolla nuoret HIFK-pelaajat ottivat kuitenkin ottelun ratkaisut käsiinsä. Aaro Kivenjuuri iski ensimmäisen osuman, ikinuori Aku Ojanen teki kulmalyönnistä myös hienon osuman. Juuso Partanen viimeisteli myös, joten taululla 0-3 luvut.
Kotijoukkue Kampparit ei kuitenkaan antanut periksi, vaan Joonatan Hämäläinen ja Leevi Kukkasniemi iski nopeasti (84. ja 87. minuutilla) peräkkäin maalit ja nostivat kotijoukkueen aivan HIFK:n kannalle. Kuitenkin Juuso Partasen toinen osuma heti Kamppari maalien jälkeen, 88. minuutilla, ratkaisi ottelun ja varmisti HIFK:lle tärkeän voiton.
Akilles vs OLS 10-2
Kotijoukkue oli alusta alkaen kentän hallitsija, ja Oululaisille jäi tehtäväksi pitää ottelu mahdollisimman siedettävänä. Valitettavasti OLS ei onnistunut tässä, sillä lopputulos, 10-2, oli murskaava.
Kotijoukkueen tehokkain pelaaja oli Santeri Laitinen, joka iski kolme maalia ja antoi yhden syötön. Rasmus Kettunen puolestaan viimeisteli kaksi osumaa ja jakoi yhden maalisyötön. Myös Rolf Larsson esiintyi pirteästi, syöttäen kaksi kaunista maalia.
OLS:n parhaaksi maalintekijäksi nousi Sampsa Salmi, joka teki molemmat Oulun joukkueen osumat.
Tänään ei jäänyt epäselvyyttä siitä, kumpi oli parempi joukkue, sillä kotijoukkue hallitsi peliä läpi ottelun.