Matti Juhani Kuronen 20.8.1940 – 31.12.2025 Ensin iltapäivällä juhlimme Lappeenrantalaisen Leo Segermanin syntymäpäivää, mutta illalla toimituksen saavutti suru-uutinen samasta kaupungista – joten nyt on aika kunnioittaa hiukan eri tavalla Matti Juhani Kurosta. Muistokirjoitus Kun jääpallokansa kokoontuu – oli se sitten Kisapuiston laidalla, bussissa matkalla peliin tai pukukopin hiljaisessa kulmassa – siellä elää aina myös se näkymätön joukkue: ihmiset, jotka pitävät huolta hengestä, uskosta ja toivosta silloin kun tulostaulu ei selitä kaikkea. Rovasti Matti Juhani Kuronen kuului juuri tähän joukkoon. Matti J. Kuronen kuoli pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana sairaalassa uudenvuoden kynnyksellä. Hän oli Lappeenrannan tunnettu ajattelija, puhuja ja kirjoittaja – mutta jääpallon näkökulmasta ennen kaikkea mies, joka ymmärsi, että urheilu ei ole vain maaleja ja mestaruuksia, vaan myös pelkoa, toivoa, pettymyksiä, iloa ja sitä sitkeää arkea, jossa ihmistä kasvatetaan. Kisapappi, joka osasi olla lähellä – ilman suuria eleitä “Jääpallon historian havinaa Lappeenrannassa” Kuronen mainitaan entisenä jääpallon A-maajoukkueen kisapappina – tarinoijana, joka kuului lajin yhteisöön omalla ainutlaatuisella tavallaan. Kisapapin rooli ei ole näkyvin, eikä sen kuulukaan olla. Se on läsnäoloa: kuuntelemista silloin, kun jonkun pää on liian täynnä, ja sanoja silloin, kun omat sanat loppuvat. Kurosen vahvuus oli siinä, ettei hän tullut jääpallon pariin ulkopuolelta “puhumaan päälle”, vaan hän asettui rinnalle. Hän ymmärsi joukkueen kielen: sen, että välillä huumori on henkireikä, välillä hiljaisuus on rukous, ja välillä tärkein lause on lyhyt ja rehellinen. Veiterä sydämessä – Lappeenranta rakkaudessa Kuronen rakasti Lappeenrantaa, ja Etelä-Saimaan haastattelussa se sanotaan suoraan: hänen “hullulla rakkaudellaan Lappeenrantaan” oli alakohtinaan Veiterä, kilta ja jazz. Tämä yksityiskohta kertoo paljon. Veiterä ei ollut hänelle vain seura tai tulosrivi, vaan osa identiteettiä: kaupunkia, ihmisiä ja niitä talvi-iltoja, jolloin jää kantaa ja yhteisö hengittää samaan rytmiin. Moni jääpallossa tietää, miltä tuntuu, kun oma seura on enemmän kuin harrastus. Se on suvun tarinoita, kavereita, reittejä kentälle ja niitä pelipaitoja, jotka löytyvät varaston perältä vielä vuosikymmenten jälkeen. Kuronen ymmärsi tämän vaistonvaraisesti – ja siksi hänet koettiin “meidän ihmiseksi”. Rumpali-rovastin perintö: toivo, suoruus ja huumori Ylen muistokirjoituksessa Kuronen kuvataan suorapuheiseksi ja humoristiseksi – ja samalla muistutetaan, että hänelle elämässä oli tärkeää jääpallon lisäksi myös jazz. Se on yhdistelmä, joka sopii lajiin: jääpallossa on kurinalaisuutta ja improvisaatiota, samaa kuin jazzissa. Peli elää, mutta rytmi pitää. Kuronen teki elämäntyönsä ihmisten keskellä: vankilapappina, perheneuvojana, terapeuttina ja kirjoittajana. Siksi hänellä oli harvinainen kyky nähdä urheilijan ja valmentajan pinnan alle – sinne, missä paine tuntuu vatsassa eikä lehdistössä. Kotimaa-lehden jutussa hänen elämäänsä kuvataan myös sen kautta, miten hän suhtautui kuoleman ja elämän rajaan “hiljaisuuden ja hilpeyden” toiveella. Se on lause, joka sopii myös urheiluun: parhaat joukkueet osaavat olla hiljaa oikealla hetkellä – ja nauraa yhdessä, kun se kantaa. Kiitos, Matti Jääpalloyhteisö on pieni ja siksi suuri: se muistaa ihmiset, jotka kulkevat rinnalla, vaikka eivät tekisi yhtään maalia. Matti J. Kuronen oli tällainen ihminen. Kisapappi, joka toi turvaa. Lappeenrantalainen, jonka sydämessä Veiterä oli osa kaupunkirakkautta. Ajattelija, joka muistutti, että ihmisen arvo ei ole pelin lopputulos. Lepää rauhassa, Matti.Ja kiitos siitä, että pidit jääpalloväen puolella tilaa myös sille, mitä ei aina osata sanoa ääneen. Läheisten suureen suruun osaa-ottaen BandyliigaToimitus & koko suomalainen jääpalloperhe. Pasi Virtanen / Päätoimittaja / BandyliigaToimitus
