BandyLiigaUutiset

Ylemmän jatkosarjan tulokset

HIFK Välieriin Ylemmän jatkosarjan sijoitukset alkavat vähitellen asettua uomiinsa, ja samalla myös asetelma pudotuspeleihin selkeytyy: suoraan välieriin etenevät joukkueet ovat jo vahvasti esillä, HIFK varmisti paikkansa välieriin. Jokaisella pisteellä on nyt painava merkitys, sillä kärkikaksikko välttää puolivälierät ja saa arvokasta lepoa sekä valmistautumisaikaa kevään ratkaisupeleihin. Viime kierrosten tulokset ja keskinäiset ottelut ratkaisevat lopullisesti, kuka nappaa suorat välieräpaikat ja ketkä joutuvat hakemaan vauhtia puolivälierien kautta. Mitä tapahtui Jyväskylässä? Veiterä – JPS 7–2 (tauko 3–0) Veiterä otti kotonaan (oikeasti Jyväskylässä) selkeän 7–2-voiton ottelussa, jossa avausjakso kääntyi vahvasti isännille ja toinen jakso toi hetkeksi JPS:n takaa-ajon, ennen kuin Veiterä löi pelin lopullisesti poikki rangaistuslaukauksella ja tehokkaalla viimeistelyllä. Ensimmäinen jakso: oma maali ja hallittu karkumatka Ottelu käynnistyi Veiterän aktiivisuudella: laukauksia ja kulmia nähtiin heti alussa. Avausosuma tuli kuitenkin JPS:n kannalta epäonnisena hetkenä, kun 19. minuutilla syntyi oma maali (OM) ja Veiterä siirtyi 1–0-johtoon. JPS:n kulmapeli alkoi herätä, mutta Veiterä osui uudelleen 31. minuutilla, jälleen oman maalin (OM) kautta: 2–0. JPS otti tämän jälkeen 32’ aikalisän, mutta jakson lopussa Veiterä oli edelleen terävämpi. Lisäajalla 45+2’ Esko Liukkonen viimeisteli kulmasta ja vei isännät tauolle turvallisesti: 3–0. Toinen jakso: JPS kirii 3–2:een, Veiterä ratkaisee hetkessä JPS tuli tauolta selvästi aggressiivisemmin ja sai palkinnon 52. minuutilla, kun Jarno Eronen kavensi 3–1 ja Aki Manninen merkittiin syöttäjäksi. Veiterä sai edelleen luotua paikkoja ja otti 62’ aikalisän rauhoittaakseen peliä. JPS sai vielä toivonkipinän 69. minuutilla, kun Atte Niiranen iski 3–2 (syöttö Nikke Tuhkanen). Heti tämän jälkeen ottelun käänne tuli kurinpidosta: 72’ Riku Hämäläinen 10 min (JPS), ja samassa minuutissa Veiterä sai rangaistuslaukauksen, jonka Ere Verhelä upotti: 4–2 (rl). Se oli henkisesti iso niitti – ja peli alkoi taas kallistua nopeasti isännille. Loppu: maalihanat auki ja selkeä ero taululle Veiterä karkasi lopullisesti 75’, kun Verhelä teki illan toisen osumansa: 5–2. Sen jälkeen osumia tuli tasaiseen tahtiin: Ottelun hahmot Botnia – HIFK 1–8 Sää: lumisadetta, joka vaikeutti ajoittain näkyvyyttä, pallon hallintaa ja syöttöjen ajoitusta. HIFK marssi selvään vierasvoittoon ja ratkaisi ottelun käytännössä jo ennen taukoa. Botnia sai pelissä hetkittäin luotua painetta laukauksilla ja muutamalla kulmalla, mutta HIFK:n tehokkuus paikoissa ja etenkin maalinteon rytmi venytti eron nopeasti liian suureksi. Lumisade toi peliin pientä sattuman tuntua – pallo elää ja pysähtelee eri tavalla – mutta kokonaiskuva oli silti selvä: HIFK oli valmiimpi, terävämpi ja kliinisempi. Ensimmäinen jakso: HIFK karkasi 0–3 Ottelu käynnistyi molempien joukkueiden laukauksilla: Botnia yritti hakea aktiivisesti ratkaisuillaan, ja HIFK vastasi omalla painostuksellaan sekä kulmilla.Avausmaali syntyi 24. minuutilla, se oli todellinen pelimiehen taidonnäyte. Tomi Hauska poimi pallon maalivahti Eelis Laitiselta ja lähti saman tien omalle retkelleen: purjehti koko Botnia-miehistön lävitse ja viimeisteli lopuksi komean osuman 0-1. 0–2 maali oli malliesimerkki HIFK:n suoraviivaisesta, mutta taitavasta hyökkäyspelistä: Ojanen tiputti littarilla Sokoloville, Sokolov näki liikkeen ja tarjoili Kivenjuurelle vapauttavan syötön. Kivenjuuri ei epäröinyt, vaan iski lvarman maalin. Juuri ennen taukoa HIFK karkasi jo 0–3-johtoon. Bandyliigan eliittiin hienosti noussut Aaro Kivenjuuri spurttasi puolenkentän tuntumasta vauhtiin, pujahti kolmen Botnia-puolustajan välistä ja viimeisteli illan toisen osumansa. Tauolle mentiin lukemissa 0–3, tämän maalin syötti Aku ojanen. Kivenjuuri oli jo avausjaksolla jatkuva uhka ja HIFK:n viimeistely oli hyvin suoraviivaista. Toinen jakso: ratkaisu heti alkuun, sitten rangaistuksia ja maalijuhla Toinen jakso ehti tuskin alkaa, kun HIFK löi lisää pökköä pesään: 46’ Toinen jakso ehti tuskin alkaa, kun “vanhaherra” Tomi Hauska lähti puolenkentän tuntumasta purjehtimaan ja meni koko Botnian puolustuksen läpi. Puolustajia kaatui kuin laskettelukeppejä ja pallo löytyi taas verkosta – taululle 0–4. Maalin syötti Iiro Väkiparta Illan isäntä Aaro Kivenjuuri jatkoi show’taan 60. minuutilla. Kivenjuuri purjehti vasenta laitaa, vei ensin “kahville” Aleksi Niemen ja pudotti seuraavaksi Juri Schreckin kyydistä ennen kuin viimeisteli HIFK:n jo 0–5-johtoon. Osuma oli Kivenjuuren illan kolmas – kypärätemppu oli valmis. Maalin syötti maalivahti Eelis Laitinen. Botnia yritti herättää peliä 65’ aikalisällä, mutta HIFK piti kontrollin ja osui lopussa useasti. Botnian valopilkku tuli 78. minuutilla, kun Botnia kavensi rangaistuslaukauksesta, pallo osui rangaistusalueella Aku Ojasen kypärään. Tilanne oli vahinko, mutta sääntöjen mukaan selvä rankkari. Pekka Niska ampui pallon varmasti verkon perukoille ja kavensi lukemiksi 1–5. HIFK kuittasi nopeasti Botnian kavennuksen, kun vieraat pääsivät 3 vastaan 3 -hyökkäykseen. Pallo pelattiin varmasti maaliin: Aku Ojanen tarjoili ja Santeri Laitinen viimeisteli lukemiksi 1–6. HIFK lisäsi johtonsa 1–7:ään heti perään, kun Aku Ojanen viimeisteli ilmasta. Esityön teki Aaro Kivenjuuri, jonka syöttö putosi Ojaselle täydelliseen paikkaan. Ottelun lisäajalla HIFK kaunisteli vielä loppulukemat 1–8:aan, kun Ilia Sokolov tarjoili ja Santeri Laitinen täräytti sydämen kyllyydestä pallon verkkoon. Ratkaisijat ja onnistujat HIFK Botnia

BandyLiigaUutiset

Ratkeaako tänään?

Ylemmän jatkosarjan kiihkeät ottelut tänään Kaksi peliä, sama ilta – ja sama teema: kuka kestää jatkosarjan paineen? Kun mennään jatkosarjan vaiheeseen, ottelut eivät ole enää “vain” pisteitä. Ne ovat mittareita: kumpi pystyy pelaamaan omaa peliään silloinkin, kun jalka painaa ja jokainen virhe maksaa heti. Tämän illan otteluissa tämä näkyy eri tavalla… Veiterä – JPS klo 19:00, Jyväskylä Lähtökohdat: Veiterän ohjelmassa tämä jatkosarjan peli on merkitty pelattavaksi Jyväskylässä (jää-/olosuhdekuviot taustalla – Liitto määräsi ottelun Jyväskylään). Veiterällä on ollut ongelmia kotikentän kanssa ja tämän takia myös siirretty ottelu Veiterä vs Botrnia Oulunkylään. “kotipelin menettäminen vastustajan kentälle” – Se saattaa näkyy monella tavalla. Miksi peli kiinnostaa? Avainkohdat otteluun Seuraa erityisesti Botnia – HIFK klo 19:00 Lähtökohdat: Ottelu alkaa Oulunkylässä klo 19:00. Botnian kanavissa on myös maininta, että striimi käynnistyy noin klo 18:55. Miksi peli kiinnostaa? Avainkohdat otteluun Seuraa erityisesti