BandyLiigaUutiset

Perjantain MM-kisa uutiset

Täpötäysi katsomo sai perinnelajin hehkumaan – Suomi kaatoi Ruotsin 4–3 ja kirjoitti perjantai-illan tarinan Porin tekojäärata näytti perjantaina, miksi jääpallo elää ja hengittää – eikä siihen tarvita hulppeita areenoita. Tarvitaan pakkasilta, yhteinen syke ja ottelu, joka vie mukanaan. Kun Suomi ja Ruotsi iskivät yhteen MM-kisoissa, katsomot täyttyivät ääriään myöten ja 3 000 katsojaa todisti näytöksen, jossa perinne ja nykyjääpallo kohtasivat parhaalla mahdollisella tavalla. ”Olihan tämä huikea urheilutapahtuma. Ihmiset ovat iloisia – on urheiluhenkeä ja yhteisöllisyyttä. Ei voi olla muuta kuin tosi, tosi tyytyväinen”, kuvaili Narukerän puheenjohtaja ja kisojen puuhamies Jani Raukko illan tunnelmaa. Raukon aavistus osui kohdalleen: jo aamulla oli selvää, että yleisö tulisi liikkeelle. Ennakkolippuja oli myyty niin vahvasti, että perjantai-illasta kasvoi koko kisojen yhteinen juhla – sellainen, jossa ihmiset eivät vain seuraa peliä, vaan ovat osa sitä. Vanhan ajan meininki, oikea urheiluilta Porissa nähtiin huippuluokan jääpalloa ja juuri sitä “oikeaa” tunnetta, josta moni puhui illan aikana: urheiluhenki edellä, yhdessä. Täpötäydellä tekojääradalla oli helppo ymmärtää, miksi perinnelaji osaa yhä tehdä vaikutuksen – läheltä, rosoisesti ja aidosti. ”Nimenomaan tämä oli sitä vanhan ajan meininkiä… tässä on jotain sellaista oikeaa. Ei mennä raha, vaan urheiluhenki edellä”, kuului katsomosta monen suusta. Kahden maalin johto ei riittänyt – Suomi nousi ja iski viime hetkillä Itse ottelu oli juuri niin jännittävä kuin asetelma lupasi. Ruotsin johtoasema tuntui jo hetken turvalliselta, mutta Suomi ei suostunut taipumaan. Kahden maalin etumatka suli, peli kiristyi, ja lopulta kotiyleisö sai palkinnon: Suomi nappasi 4–3-yllätysvoiton – vieläpä ottelun viime minuuteilla syntyneellä ratkaisulla. Se oli sellainen loppu, joka jää ihmisille mieleen pitkäksi aikaa. Huuto, helpotus ja riemu eivät tulleet vain maalista – vaan siitä, että koko ilta tuntui yhteiseltä onnistumiselta. Myös Ruotsissa huomattiin: “hyvä asia kansainväliselle jääpallolle” Perjantain tapahtumat eivät jääneet Porin valojen alle. Ruotsissa tappio kirpaisi – ja näkyi otsikoissa asti, paras otsikko ehkä ”Saatana perkele!”. Aftonbladetin reaktio oli suorasukainen ja tunnepitoinen, ja lehden lähetyksessä entinen tähtipelaaja Stefan ”Lillis” Jonsson kiteytti olennaisen: – Ei ole hauskaa olla nyt Ruotsi, mutta tämä on hyvä asia kansainväliselle jääpallolle. Ja juuri siinä piilee illan toinen kaunis puoli: kun altavastaaja yllättää, laji kasvaa. Se saa tarinan, jonka ihmiset haluavat kertoa eteenpäin. Katse jo kohti seuraavaa: lisää on luvassa Raukko muistutti, että perjantai voi olla vasta alkusoittoa – “vielä parempaa on luvassa sunnuntaina”. Sitä ennen edessä on välierä USA:ta vastaan lauantaina. Mutta oli jatkon tulos mikä tahansa, yksi asia on jo varma: Perjantaina Porissa nähtiin, että jääpallo voi olla koko kansan tapahtuma, kun olosuhteet, tunne ja peli osuvat samaan hetkeen. KIITOS! Vaikka pelillisesti mitalit ovat vielä jakamatta, nämä MM-kisat ovat jo nyt nousseet vähintään kauden 2025–26 suurimmaksi jääpallotapahtumaksi. Pori on näyttänyt, miten perinnelaji syttyy eloon, kun ihmiset tulevat sankoin joukoin paikalle ja tekevät illasta yhteisen juhlan. Täpötäysi tekojäärata, aito urheiluhenki ja huippuluokan ottelut ovat muistuttaneet, että jääpallon taika syntyy ennen kaikkea tunnelmasta ja yhteisöstä. Tällaiset hetket kantavat yli tulosten ja rakentavat lajille tulevaisuutta – ja jättävät jäljen niihin, jotka olivat paikalla. Ja jos tämä on ollut vasta alkusoitto, on helppo uskoa, että edessä voi olla vielä jotain ihan erityistä.

Toimitus

107
0
BandyLiigaUutiset

Suomen naisten jääpallo tarvitsee nyt enemmän kuin kannustusta

Tarvitsemme tekijöitä – Suomi vs USA 0-3 Porin naisten MM-kotikisoista on tullut suomalaisille kova peili. Kolme ottelua, maalit 0–16: avaus Ruotsia vastaan 0–8, torstaina Norjaa vastaan 0–5 ja perjantaina USA:ta vastaan 0–3. Tämä ei ole nykyisten pelaajien “vika”. Päinvastoin: joukkue tekee töitä parhaansa mukaan, yrittää, venyy ja kantaa maajoukkuepaitaa ylpeydellä. Mutta samalla tulostaulu kertoo sen, minkä moni suomalainen jääpalloperheessä jo tunnistaa: pelaajapolku on kaventunut ja arjen kilpailu vähentynyt – ja se näkyy väistämättä myös kansainvälisellä tasolla. Kapea pohja näkyy sarjassa – ja sarja näkyy maajoukkueessa Kotimaassa Naisten Bandyliigassa pelaa tällä kaudella kolme joukkuetta: Akilles, Sudet ja yhdistelmäjoukkue KBK (Kalix/Botnia/Kampparit).Kaksi näistä on puhtaita suomalaisia seurajoukkueita – ja kolmas on rakennettu useamman toimijan varaan, vieläpä hienosti ruotsalaisvahvistuksilla täydennettynä. Se, että Akilles ja Sudet ovat käytännössä kantaneet suomalaisen naisjääpallon arkea, ansaitsee aidon kiitoksen. Mutta samalla kysymys kuuluu ääneen – ja se on reilu kysymys: missä ovat Botnia, HIFK, Veiterä, JPS, Kampparit, Vastus, Narukerä, OLS, WP 35, Vesta ja muut paikkakunnat? Jos naispelaajia on varmasti eri jäillä, mutta joukkueita ei synny, ongelma ei ole yhdessä pukukopissa. Ongelma on rakenteissa. “Puhetta on ollut 20 vuotta” – nyt tarvitaan päätöksiä ja pieniä, toistuvia tekoja Suomi ei voi rakentaa uskottavaa maajoukkuetasoa, jos seuratasolla ei ole riittävän laajaa ja kilpailullista arkea. Ja sitä arkea eivät luo puheet, vaan: Tässä on myös hyvä muistaa, että Ruotsi on voittanut viimeisimmät kuusi naisten jääpallon maailmanmestaruutta – taso ei ole “vahingossa” korkealla, vaan seuratyön ja laajuuden kautta. Lämmin viesti joukkueelle – ja tiukka viesti meille muille Joukkueelle viesti on yksinkertainen: teette arvokasta työtä, ja teidän taistelunne ansaitsee kunnioituksen, ei piikittelyä. Meille muille viesti on vielä yksinkertaisempi – ja vähän epämukavampi: jos haluamme parempaa, meidän on rakennettava se. Seurojen, alueiden, liiton, vanhempien, yhteistyökumppaneiden ja koko jääpalloyhteisön. Porissa on nyt kotikisat, huomio ja hetki, joka kannattaa käyttää oikein. Ei syyllistämiseen – vaan käärimään hihat. Koska vielä ehtii. Mutta vain, jos työt asian eteen aloitetaan. Loppuun se kentän laidalta tullut hetki, joka jää mieleen ehkä pidemmäksi aikaa kuin yksikään tulostaulun tulos. Katsomoon saapuneet nuoret koululaiset – pojat ja tytöt – huusivat pelaajille vilpittömästi ja sydän auki: “anna maila!” Se oli samaa aikaa hauskaa, liikuttavaa ja toiveikasta. Pieni huuto, mutta iso viesti: he halusivat kosketuksen lajiin, palan tästä pelistä mukaansa, jotain mikä tekee jääpallosta “minunkin juttuni”. Olisipa meillä se arki ja se kulttuuri, että tuohon voisi vastata useammin. Että joku maila oikeasti ojennetaan – ei vain muistoksi, vaan kutsuksi. Sillä juuri tuollainen annettu maila voi olla jollekulle se ratkaiseva hetki: se, jonka jälkeen koulun pihassa aletaan kokeilla, kysytään missä voi treenata, ja lopulta kävellään mukaan jäälle. Yksi maila voi olla yhden pelaajan alku. Siinä on koko tämän tarinan ydin: tulevaisuus ei synny yhdessä turnauksessa tai yhdessä puheenvuorossa. Se syntyy niistä pienistä teoista, joissa laji ojentaa kätensä eteenpäin. Kun seuraavan kerran kuuluu “anna maila”, tehdään kaikkemme, että mahdollisimman usein vastaus voi olla: “ole hyvä – nähdään jäällä.” Anteeksi lukijat, kyynel valuu silmiin… on paras lopettaa uutisemme tähän hetkeen, ja tunteeseen – Hyvää perjantaita kaikille… Palaamme asiaan taas myöhään illalla perjantain pohdinnoista…

Toimitus

192
4
BandyLiigaUutiset

Torstain MM-kisa uutinen

Kisojen “kuva” medialle Torstaina mediassa seuraavaa: Haastattelussa torstai-iltana Suomen miesten maajoukkueen kapteeni Samuli Helavuori pyysi meiltä kaikilta seuraavaa “Ei enää puhuta niistä murskalukemista”. Media käyttäytyy kuitenkin monesti toisin, ja se asettaa kisojen viestinnälle suuren vastuun ja roolin tämän asian muokkaamiseksi oikeaan suuntaan. Sillä tässä vain yksi esimerkki eiliseltä illalta median uutisoinnista(Sportti.com / Suuri verkossa toimiva sporrtisaitti uutisoi näin): Atleetin Viikon Pelistudio-ohjelmassa turnausformaatti saa kylmää kritiikkiä. Vertailua haetaan dartsin MM-kisoista. Niissä oli mukana heittäjiä, joista tiesi, ettei heillä olisi mitään jakoa. – Onko tää niin kuin darts, että siellä pubiluistelijat kehissä?, kysyy ohjelman juontaja Heikki Ikonen toiselta juontajalta Juuso Tikanojalta, joka itsekin pelaa jääpalloa. – Itse asiassa on. Siellä on ihan sikana turhia matseja. Puhuin dartsinkin osalta, että viedään sitä lajia uusiin maihin, niin ihan jees. Mutta se, että otetaan jotain Unkaria ja Hollantia mukaan, kun ei siellä ole oikein jääkiekkoakaan, vastaa Tikanoja. Helavuoren pyyntö (“ei enää puhuta niistä murskalukemista”) on mielestämme ennen kaikkea pyyntö muuttaa katse tuloksista syihin. Murskatulokset ovat oire – ja jos jäädään vain ihmettelemään oiretta tai selittelemään yksittäisillä asioilla (Venäjä pois jne.), keskustelu menee helposti väärään suuntaan. Tuo Atleetin/viikon pelistudio -tyylinen heitto (“pubiluistelijat kehissä”, “ihan sikana turhia matseja”) osuu kipukohtaan, mutta tekee sen tavalla, joka on kaksiteräinen: 1) Mitä kritiikissä on ihan totta? Kilpailullinen epätasapaino on todellinen ongelma. Kun turnaukseen tuodaan joukkueita, joilla ei ole realistista mahdollisuutta pärjätä, syntyy: Lisäksi kritiikissä on taustalla ihan järkevä kysymys: mikä turnauksen tavoite on? 2) Missä tuo puhetapa menee pieleen? Se, että heitetään maat “pubiluistelijoiksi”, tekee hallaa kahdella tasolla: 3) “Venäjän puuttuminen ei muuta jääpallon nykyistä tilaa” – mitä tämä tarkoittaa? Yksi maa vaikuttaa huippukärkeen ja kiinnostavuuteen, mutta ei ratkaise perusongelmaa, jos ongelma on rakenteellinen: Venäjän puuttuminen voi selittää yhden ulottuvuuden (huipputason dynamiikka), mutta ei selitä murskalukemia laajasti. 4) Miten tästä puhutaan rehellisesti ilman hyssyttelyä? Rehellinen puhe voisi kuulostaa tältä: Tämä on sama viesti kuin ohjelmassa – mutta ilman halventavaa kehystä. 5) Mitä ratkaisuja on, jos halutaan sekä kasvu että uskottava huipputurnaus? Tässä muutama käytännöllinen vaihtoehto, joita jääpallo voisi käyttää (yhdistelläkin): A. Kaksiportainen MM-malli (A- ja B-taso selkeästi – tähän jo pyritty) B. Karsinnat / esikarsintaturnaus C. Sveitsiläinen järjestelmä tai lohkojen tasapainotus D. Kehitysmatsit erilliseen kehykseenJos halutaan antaa uusille maille huippumaaottelukokemus, se voidaan tehdä: 6) Lopuksi: mitä “asiallinen keskustelu” vaatii medialta ja lajin sisältä? Striimaukset ja selostukset Epätasapaino ei synny vain jäällä, vaan myös siinä, mitä päätetään näyttää ja selostaa. Ja näkyvyydessä “pienet” päätökset (mitä streamataan, mitä selostetaan, mihin tehdään ennakot) kertautuvat nopeasti lajille haitalliseksi rakenteeksi. Näkyvyys on kilpailutekijä – ja se tuottaa epätasapainoa Kun toteutamme pääosin selostettuina: …se viestii ulospäin, että kaikki ei ole yhtä tärkeää. Lopputulos on itseään ruokkiva kierre: Tämä on sama logiikka kuin tasoeroissa: jos rakenteet eivät tue kasvua, kuilu kasvaa. “Tasavertaisesti miesten kanssa” – mitä se käytännössä tarkoittaa? Tässä kannattaa erottaa kaksi asiaa: 1) Järjestäjän lupausJos kisajärjestäjä sanoo, että naiset näkyvät tasavertaisesti, se tarkoittaa vähintään: 2) Median (Satakunnan Kansa) valinnatPaikallinen media voi sanoa: “meillä on rajalliset resurssit, selostamme vain Suomen pelejä.” Se on ymmärrettävää talouden ja resurssien näkökulmasta, mutta silloin ei pidä antaa kuvaa, että laji kokonaisuutena toteuttaa tasa-arvoista näkyvyyttä, jos käytännön toteutus jää vajaaksi. Nyt käynnissä oleva Naisten Suomi–USA ilman selostusta – on juuri se tilanne, jossa lupaus tasavertaisuudesta on mielestämme petetty. Miksi näin tapahtuu? Mahdollisia syitä (ei puolustuksia, vaan mekanismeja): Mutta juuri siksi tämä on rakenteellinen kysymys: jos “kysyntää” mitataan vain sen perusteella, mitä on totuttu tarjoamaan, naisten puoli ei koskaan saa mahdollisuutta kasvaa samalle tasolle. Mikä on reilu mittari tasa-arvoiselle näkyvyydelle? Mielestämme reiluja, konkreettisia mittareita olisi esimerkiksi: Jos nämä eivät täyty, “tasavertaisesti” jää helposti markkinointilauseeksi. Mitä tästä pitäisi sanoa ääneen – asiallisesti, mutta suoraan? Voisi muotoilla vaikka näin: “Me puhumme tasavertaisesta näkyvyydestä, mutta toteutus ei tue sitä. Kun naisten Suomi–USA jää ilman selostusta samaan aikaan kun miesten näkyvyydestä pidetään huolta, viesti yleisölle on selvä: naisten peli ei ole yhtä tärkeä. Tämä ei ole vain viestintäkysymys – se on kasvun ja rahoituksen perusta.” Rehellinen syy–seuraus ilman hyssyttelyä on tärkeää. Mitä käytännön ratkaisua voisi vaatia (realistisesti)? Jos resurssit ovat oikeasti niukat, ei tarvitse luvata kaikkea – mutta voi luvata minimin: KIITOS KISAJÄRJESTELYISTÄ – KAIKILLE! Negatiivista on tuossa yllä pyörinyt Porin MM-kisoista jo tarpeeksi – ja siksi on aivan paikallaan nostaa esiin myös se, mikä on onnistunut erinomaisesti. Yleisömäärät, turnauksen käytännön järjestelyt sekä palvelut medialle ja kisamaille ovat toimineet mainiosti. Kisajärjestäjä saa kiitosta joka suunnalta – eikä syyttä. Tämä on iso juttu jo siksi, että olemme tottuneet sisähallikisoihin, mutta Porissa koko tapahtuma tehdään ulkona. Se vaatii aivan eri tason osaamista, ennakointia ja talkoohenkeä – ja juuri siinä Pori on onnistunut. Ja sitten se tärkein: kisat eivät pyöri itsestään. Ne pyörivät ihmisillä.Me kiitämme ja kunnioitamme teitä kaikkia vapaaehtoisia, jotka olette tehneet valtavan työn kisojen eteen – olosuhteista riippumatta. Teidän panoksenne näkyy jokaisessa ottelutapahtumassa. SUURI KIITOS! Myös katsomot kertovat vahvaa tarinaa: porilaiset ja koko yleisö ovat tulleet peleihin runsaslukuisesti. Eilisessä Suomi–Norja-ottelussa mentiin jo lähelle 2000 katsojan rajaa – joka on jääpallossa aidosti kova lukema. Ja tänään Suomi–Ruotsi-ottelussa tuo raja tullaan rikkomaan. Se on sitä kuuluisaa urheilun sähköä: ääntä, tunnetta ja yhteistä hetkeä. Pori näyttää nyt, miltä jääpallo parhaimmillaan näyttää – toimiva tapahtuma, vahva yhteishenki ja katsomo, joka elää mukana. UPEAA!

Toimitus

129
0