BandyLiigaUutiset

Bandyliiga-sivuston käynnit ylitti 2.700.000 käynnin rajapyykin

Kiitos Teille kaikille – 12.3.2024 ylittyi 2.700.000 käyntiä Pyrimme uutisoimaan Bandyliigaan liittyviä asioita päivittäin, joten kertokaa myös ystäville sivustosta. Ihan emme taida sunnuntaihin mennessä ylittää 3 miljoonaa käyntiä, mutta jatketaan työtä Bandyliigan parissa…

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Jääpalloliitto järjestää Finaalin Infotilaisuuden

Tänään Bandyliigafinaalin infotilaisuus Bandyliigan YouTube-kanavalta kello 18:30. Bandyliigan kauden 2023-2024 finaali pelataan lauantaina 16.3 Lappeenrannassa Veiterän ja Akilleksen välillä. Veiterän päävalmentaja Joonas Ylä-Outinen ja Akilleksen Johan Lönnqvist kertovat mietteistään ennen tulevaa koitosta. Infotilaisuuden juontaa Joni Hildén. Katsokaa tilaisuus alta!

BandyLiigaUutiset

Uunituore BandyMagazine-Extra on luettavissa

BandyliigaToimitus on koonnut paketin Finaaliin liittyen Olemme työstäneet pienen paketin luettavaksi ennen Finaalia. Muutamia pelaajia, mietteitä, tilastoja, ja uusi Bandy-Corner Toni Laatanahon tekemänä, on myös osa julkaisua – Kiitos Tonille Cornerista. Käy lukemassa, ennen kun suuntaan Lappeenrantaan kannustamaan väriäsi! Suuret kiitokset myös kuvaaja Pekka Huovilalle – Kiitos!

BandyLiigaUutiset

Suomalainen yhteistyö kun kyseessä on urheilu

“Otan vaikka lainaa, jotta saan tuon hankkeen tuhottua” Otsikkomme on raflaava, mutta valitettava totuus ympäri Suomea, kun keskustellaan mahdollisesta urheilurakentamisesta. Nyt pitäisi olla ilon viikko, kun viikonloppuna ratkaistaan Suomen jääpallon miesten Bandyliigan Finaali, mutta kyllä “masentaa” lukea näitä tällaisia uutisia toinen toisensa perään… Tämä on tullut hyvin selville viimeisen 10 vuoden aikana myös BandyliigaToimituksen taustoille. Ruotsissa kadehditaan meitä suomalaisia, koska osaamme heidän käsityksen mukaan viedä asiat paremmin päätökseen. On mielenkiintoista miten tällainen harha on edelleen valloillaan? On käsittämätöntä miten kaikki saadaan vastakkain asetteluksi, harvoin päästään yhteisymmärrykseen, tai kompromissiin – jossa kaikki voittaisivat. Se että joku ei saa 100% mitä haluaa, vesittää nykyään jokaisen yhteishankkeen ympäri Suomea. On ikävä lukea tällaisia otsikoita lehdistössä Esimerkki eilen 11.3.2024 Satakunnan Kansa – Porin kaupungin “pyhille lehmille” kylmää kyytiä – Ismo Läntinen tulee taas – Palloiluaktivisti Ismo Läntiseltä tulee ikäviä uutisia jalkapallo-, jääpallo-, ja pesäpalloväelle. Emme tuomitse itse Ismo Läntistä, tai hänen hankettaan – ME kritisoimme tätä ainaista vastakkain asettelua! Uutisen otsikko on mielestämme mauton, ja ainakin me olemme BandyliigaToimituksessa kaulaa myöten täynnä tätä samaa “yhteistyötä” lajien, kaupunkien, puolueiden, rakentajien, yms muiden tahojen kanssa, joka liittyyy varsinkin urheilurakentamiseen. Käsittämätön kateus On käsittämätöntä ettei päästä yhteiseen pöytään, avoimin kortein, jossa keskustellaan jokaisen tarpeista – ja miten ne voidaan yhteistyössä täyttää. Hyvä esimerkki yhteistyöstä on se kun Helsingissä aloitettiin kymmenisen vuotta sitten Jääpallohallihanke- Malmille. Kaikki haluavat itselleen 100% olosuhteet omine haluineen, mutta olisiko mahdollista että jos saa 90% mutta tekee yhteistyötä muiden kanssa – saadaan yhdessä rakennettua ja päästään urheilemaan? Nyt tämä minulle 100% ajattelu viivästyttää vuosilla, tai kymmenillä, tai jopa kaataa hankkeita – uskoisi Porissa myös päästävän yhteiseen pöytään miettimään yhdessä – tällainen pyhä lehmä, kylmää kyytiä ei auta ketään, eikä rakenna yhteistyötä, eikä rakennuksia… Esimerkki Helsingistä – BandyliigaToimituksen päätoimittaja nähnyt asian todella läheltä… Kymmenet, sadat tunnit hankkeen sisällä vetäjien kanssa veivät niin pitkälle, että alustavia sopimuksia oli eri lajien kanssa siitä, että kun hallille saadaan luvat – tulevat he mukaan. Oli voimisteluseuroja, taitoluisteluseuroja, chearleadinseuroja, Seurakunta, Ice Hearts, Itse Helsingin kaupungin nuoriso-puoli, Jääkiekkoseuroja ja tämän lisäksi liikkeitä, ravintola, päivittäistavara myymälää, jopa terveysasema, joka painottaisi liikuntavammoihin, ja niiden ennalta ehkäisyyn. Nämä kaikki käytiin lävitse hyvässä yhteistyössä, miettien miten kaikki hyötyisivät yhdessä rakennettavasta kokonaisuudesta. Ainakin minä olin ylpeä, ja onnellinen tällaisesta saavutuksesta, ja yhteistyötä eri lajien, ja tahojen kanssa – Olimme onnistuneet? Joku kysyy nyt miksi nämä kaikki pitää ottaa mukaan, ja huomioon kun rakennetaan jääpallohallia? Tämä siksi, että Helsingin kaupunki ei anna lupia varauksille, tontin vuokralle yms ellei hanke ole lähes 100% varma taloudellisella omavaraisuus pohjalla, ja pystyssä pysyvä. Kaupunki hallitsee Helsingissä urheilukiinteistöjä aika suurella prosentilla. Helsingissä ei montaa urheilukiinteistöä ole jota Kaupunki ei omistaisi, osa-omistaisi, tai rahoittaisi. No veronmaksajina mielestämme kaupunkien, valtion pitääkin ottaa osaa eri urheilulajien kiinteistöjen rakentamiseen, vaikka se maksaa – tulee se pitkässä juoksussa taloudellisesti takaisin ihmisten jaksamisena, ja kunnossa pysymisenä aina kuolemaan asti. Tässä kohtaa on hyvä myös kertoa Helsinkiläisestä yrityksestä, joka on antanut työntekijöilleen mahdollisuuden liikkua päivittäin työajalla. He jopa maksavat työntekijöiden liikuntamaksuja, ja tuolta työajalta, jolla henkilökunta liikuu – maksetaan palkkaa. He ovat sanoneet että työn tehokkuus on kasvanut kymmenillä prosenteilla, ja sairauspäivät ovat tippuneet minimiin. Olisiko tuossa mallia myös muualle Suomeen? Tai voisiko kaikki tehdä näin? Palataan aiheeseen – Miksi nimi muutettiin? Hanke muutti jo alkuvaiheessa nimen luisteluareenaksi, koska tarkoitus oli areenan pitävän sisällään kaikki mahdolliset jäälajit, ja lisäksi yleisöluistelu, koululaisluistelun, ja jäädiskot yms.. Myös nämä kaikki yllä mainitut lajit, jotka ei jäällä liiku – vaikuttivat hallin nimen muutokseen. Kaikki tahot olivat siis halukkaita mukaan kun Helsingin kaupunki näyttää vihreää valoa – Koko hankeryhmä oli haltioissaan – nyt se tapahtuu – myös jääpallo saa Suomessa ensimmäisen sisähallin. Kaikki oli ennenaikaista, Helsingin kaupunki kertoi että suuri suomalainen rakennusyritys oli varannut kaikki tulevan luisteluareenan ympärillä olevat maa alueet omaan suunnitelmaansa. Kaupunki määräsi tontin varausluvassa olemaan tähän tahoon yhteydessä – hankkeiden yhdistämiseksi – tai ainakin yhteisten näkemysten vaihtamiseksi. Tuo kaikki johti siihen, että alkujaan jääpallohallina lähtenyt hanke, jolla oli sopimus rakentaja A-kanssa joutui irtisanomaan sopimuksensa alkuperäisen rakentajan kanssa – uusi iso suomalainen yhtiö sinänsä oli loistava kumppani, eli mikään ei ollut heidän vikaansa. Reilun vuoden hanke vietiin sellaiseen muotoon, että alueelle olisi rakennettu asuntoja, hotelli, kauppakeskus, Kaupungin kiinteistö vieressä remontoitu, Malmin jäähalli remontoitu, ja nämä kaikki olisi kytketty yhdeksi kokonaisuudeksi energia lähteineen, ja kaikkine nykyaikaisin toteutuksineen. Nyt oli 100% varmuus siitä ettei liikuntaan tarkoitettu rakennus kaadu, koska sen yhteydessä oli niin paljon muutakin kuin vain liikuntaa. Kaupunki ilmoitti tylysti – hanke on liian massiivinen – emme suostu! Tämä ei käy! Tämä johti siihen että tämä suuri suomalainen rakennusyhtiö vetäytyi hankkeesta. Luisteluareena hanke jäi ilman rakentajaa, ja hankkeen aloituksesta oli kulunut jo 4-5 vuotta – rahaa oli käytetty x summa, ja tuhansia tunteja oli käytetty hankkeen toimijoiden, yhteistyökumppaneiden, rakentajan, suunnittelijoiden yms satojen ihmisten ja tahojen kanssa – KAIKKI heitettiin tuossa yhdessä ilmoituksessa roskakoriin – Käsittämätöntä, mutta täysin totta! Kertaus – Elämän ilon hiipuminen Lyhyt kertaus: – Hankkeen käynnistys – Rakentaja etsiminen – Rakentajan kanssa eteneminen – yhteistyökumppaneiden hankkiminen – Urheilulajit – Liikkeet – Ravintolat – kaikki neuvottelut tahot yhteisymmärryksessä – Ilmoitus toisesta rakentajasta – vanhan irtisanominen – uuden kanssa yhteistyö – useat kokoukset kaupungin kanssa hankkeesta – lopullinen esitys – TÄYSI TYRMÄYS Olemme siis lähtöruudussa, josta lähdimme 5 vuotta sitten – ainoastaan rahaa, ihmisten aikaa, parisuhteen katkeaminen, muutto toiselle paikkakunnalle, päivätyöstä irtisanoutuminen ja henkilökohtainen talouskriisi – kaikki vain siksi että rakastaa urheilua, ja varsinkin jääpalloa – ja haluaa edistää näiden olosuhteita – halu saada lapset liikkumaan, ja ehkäistä syrjäytymistä… Tämä kaikki, ja elämän muut ongelmat veivät jopa halun elää – Se hetki kun istuu autossa, ja miettii että onko tuo se rekka jonka eteen käännän – Tätä en toivo kenenkään kokevan – tai tätä päätöstä tekevän! Näin jälkikäteen voi sanoa, ettei tuo ole järkevää, ja apua saa – vaikka se ei ole helppoa. Kaikki alusta 5 vuoden yrittämisen jälkeen Hankeryhmä löysi uuden rakentajan erilaisella toteutusmallilla, kuitenkin kaikki tahmasi edelleen – samat kokoukset, samat keskustelut kuin viimeisen 5 vuoden aikana. Tämän kaiken jälkeen itse jäin ensin hankkeen taustalle, ja nykyään en ole kuin tarvittaessa hankeryhmän apumies. Halliryhmä on Markus Larssonin johdolla tehnyt töitä unelman toteuttamiseksi, mutta vieläkään kun aloituksesta on 10 vuotta –…

BandyLiigaUutiset

5 yötä Finaaliin

Katsotaan mitä juniorimenestys on seuroissa ollut? Junioreiden sarjat on saatu pelattua, ja sieltähän ne tulevaisuuden Bandyliigapelaajat ovat tulossa. Alta voi katsoa miten seurat sijoittuivat (top 4) eri ikäluokissa. Sinänsä sillä ei ole merkitystä kuka voittaa, ja kuka on viimeinen – tärkeintä on pitää hauskaa, olla mukana, ja olla jääpalloilija! Kuitenkin kun kysymys on kilpaurheilusta, on joukkueilla sijoitukset ja niitä voidaan hiukan tässä pohtia. Kauden 2023-24 seura junioripuolella on Mikkelin Kampparit 3 mestaruudella, ja yhdellä hopea sijalla. Seuraavaksi Veiterä, ja pitkään juniorityötään nostanut HIFK. Tähän kohtaan voidaan sanoa, että HIFK:n juniorit on ainoa seura jonka juniorit ovat mukana jokaisen ikäluokan top 4 ryhmässä. Mitalien ulkopuolelle kauden jälkeen jäi Akilles, mikä tuntuu oudolta – Myös se huomio, että parhaiten heillä menestynyt Nuorten Bandyliigajoukkue – oli pullollaan WP 35:n ja HIFK:n junioreja. Sinänsä tällainen yhteistyö on hienoa, mutta pitkässä juoksussa seurojen tulisi saada omat joukkueet – sen eteen meidän kaikkien tulee tehdä töitä ystävä piirissämme! – No se menestys ei ole edelleen tärkeintä, mutta BandyliigaToimitus tuo vain huolen esille. Botnia & Vesta eivät myöskään puhtaasti omalla joukkueilla päässyt kaudella top 4 joukkoon missään juniorisarjassa. tämä on myös viime vuosiin uutta – ehkä jopa hiukan ihmeellistä?. Helsingissä kuitenkin kolmen seuran yhteistyö toi joukkue “Helsingille” sijoitukset kaikissa sarjoissa joihin he osallistuivat. Tämäkin huomion arvoista, tosin huolestuttavaa on ettei seurat saa omia joukkueita kasaan. Nyt kuitenkin kaikille hyvää harjoituskautta, ja tulevaa…. Alla ikäluokkien top 4 sijoitukset (Helsinki on Botnian, HIFK:n, ja Vestan yhteisjoukkue) Seura Nuorten Bandyliiga U18 U16 U14 U12 Akilles 3 4 4 Botnia Helsinki 4 4 3 HIFK 2 Mestari JPS 2 3 4 Kampparit Mestari Mestari Mestari 2 Narukerä 2 OLS 3 Veiterä Mestari 2 Vesta WP 35 3 Nuorten Bandyliigan Mestarit Mikkelin Kampparit Kultajoukkueessa pelasivat: U18 Mestarit Mikkelin Kampparit Kultajoukkueessa pelasivat: U16 Mestarit Mikkelin Kampparit Kultajoukkueessa pelasivat: U14 Mestarit Lappeenrannan Veiterä Kultajoukkueessa pelasivat: U12 Mestarit Helsingin IFK Kultajoukkueessa pelasivat: BandyliigaToimitus vielä toivottaa Onnea kaikille joukkueille & Talvella taas tavataan!

BandyLiigaUutiset

Akilles väänsi itsensä Finaaliin

Akilles vs JPS Lopputulos: 2-1 Otteluvoitot: 3-1 Näin Akilles matkaa Finaaliin BandyliigaToimitus ottaa ensin esille jälleen kerran mielenkiintoiset tilastot ottelun sisällä. Tilastot kertovat ottelusta seuraavaa: Tilastojen valossa ottelun voittajan olisi pitänyt olla JPS, mutta tilastot eivät ratkaise voittajaa – sen ratkaisee tehdyt maalit. Tänään ainakin Akilleen maalintekoprosentti on kohdallaan, ja Raportin mukaan myös maalivahti Iikka Lempinen pelasi huippuottelun. Mainittava on myös ottelun yleisömäärä: 1035 katsojaa – Jääpallo kyllä kiinnostaa! Otteluraportti Jääpalloliiton toteuttamana Poikkeuksellisesti julkaisemme Suomen Jääpalloliiton raportin eilisestä välieräottelusta, koska työmme Ylellä esti ottelun seuraamisen. Alla siis jääpalloliiton raportti. Porvoon Akilles selvitti tiensä miesten Bandyliigan finaaliin voittamalla perjantaina Jyväskylänseudun Palloseuran kotikentällään lukemin 2-1 (1-1). Samalla koko ottelusarja meni porvoolaisille lukemin 3-1. Vierasjoukkue JPS vastasi ottelun avausmaalista, kun kamppailua oli käyty kahdeksan minuuttia. Edellisessä ottelussa pelikiellossa ollut Jasu Koljonen runnoi pienestä kulmasta pallon ohi kotimaalia vartioinen Iikka Lempisen. Akilles tasoitti kulmalyönnistä runsaan puolen tunnin pelin jälkeen, kun Raoul Karlqvist heilutti maaliverkkoja Matti Vainion syötöstä. Tilannetta edelsi vieraiden pieni huolimattomuus, josta Akilles pääsi kun varkain päätyviivalle asti ja onnistui hankkimaan kulmalyönnin. Tämän jälkeen ottelu tasoittui, ja pientä hermostuneisuutta oli näkyvissä lähinnä helppojen syöttövirheiden muodossa. JPS:n Jarno Eronen pääsi kuitenkin nokikkain Iikka Lempisen kanssa, mutta kotijoukkueen parhaana palkittu maalivahti selvitti tilanteen. Näin tauolle mentiin tasalukemissa 1-1. Ottelun voittomaali syntyi kun ottelu oli käyty vajaan tunnin verran. Akilleen Iisakki Kaivola eteni oikeata laitaa pitkin ja laittoi kovan ja tarkan syötön maalin eteen. Siellä päivysti Santeri Laitinen, jonka JPS oli unohtanut täysin yksin, ja kokenut maalinsylkijä pisti pallon verkkoon. JPS:lle oli ehdottomasti riittävästi paikkoja tasoittaa ottelu viimeisen puolen tunnin aikana, mutta Akilleen maali oli kuin noiduttu ja lisäksi Iikka Lempinen pelasi huippuottelun tolppien välissä. Näin Akilles eteni finaaliin Lappeenrannan Veiterän vastustajaksi. Loppuottelu pelataan lauantaina 16.3.2024 klo 18.00 Lappeenrannan Kisapuistossa. JPS:n tie vie puolestaan pronssikamppailuun, joka pelataan Jyväskylässä perjantaina 15.3.2024 klo 18.30. Vastaan asettuu Botnia-69 Helsingistä. Näin kautta 2023-24 on jäljellä enää 2 ottelu kuten yltä käy ilmi. Tunne ainakin meillä BandyliigaToimituksessa on haikea. Näin nopeasti kausi on lähes paketissa, onko totta että vain 7 päivääon kautta jäljellä. On se, ja 3 seuralle vielä mitalit kaulaan – Kuka on Mestari? Kuka jää ilman mitalia? Tämä kaikki selviää ensi viikonloppuna!

BandyLiigaUutiset

Kurinpito Päätös – Koljoselle 1 ottelun pelikielto – Kettuselle ei seuraamuksia

Esiriipun takana käydään jälleen omaa peliä BandyliigaToimitus ei ole nähnyt kummankaan tapauksen videoklippejä. Nämä kurinpitolautakunnan päätökset ovat julkisia, ja siksi me sivuillamme käymme jokaisen kauden aikana annetun Bandyliigaa koskevan päätöksen lävitse. Me emme tuomitse, tai esitä asioita päätettäväksi – sen tekevät tuomarit, ja seurat. Alla kaksi tutkintapyyntöä, selostukset tapahtumista. kurinpidon päätökset, ja linkit niiden koko kurinpitokäsittelyyn. Jasu Koljoselle yhden ottelun pelikielto – 2.3 pelatun Akilles vs JPS ottelun tapahtumasta. Selostus asiasta:Akilles Bandy pyytää SJPL:n kurinpitolautakuntaa tutkimaan Akilles-JPS ottelun (nro 400) ajassa 84:50päähän kohdistuneen taklauksen. JPS saa katkon ja kääntää nopeasti pelin vasenta laitaa pitkin. Akilles pelaaja nro 36 Svennas luistelee täydessä vauhdissa kohti omaa päätyä. JPS pelaaja nro 50 Koljonen tulee Svennaksen pimeästä kulmasta keskikentällä vastaan kääntyen suoraan Svennaksen luistelulinjalle ja taklaa pallotonta Svennasta päähän nostaen myös tilanteessa kyynärpäätään. Svennas loukkaantuu, ei palaa kentälle, eikä pelin jälkeen tiedä mitä tilanteessa tapahtui. Svennaksen päätä ja niskaa särkee ottelun jälkeen. Tilanteesta tuomittiin tuomarineuvonpidon jälkeen Koljoselle 10 minuutin jäähy väkivaltaisesta pelistä. JPS:n pelaajan kontakti olisi ollut täysin vältettävissä, mikäli pelaaja kunnioittaa vastustajaa. Akilles haluaa nostaa esiin, että päähän kohdistuvissa taklauksissa on aina erittäin vakavaa loukkaantumisvaara. Päätös: Kurinpitolautakunta määrää asiassa Koljoselle yhden ottelun pelikiellon. Videotutkintapyynnön maksu palautetaan Akillekselle, koska vireille tulleessa kurinpitoasiassa on tuomittu rangaistus. Jasu Koljonen siis kärsi pelikiellon 6.3 pelatussa JPS vs Akilles ottelussa. Koko kurinpitoasia on luettavissa alla olevasta linkistä Rasmus Kettuselle ei pelikieltoa – 6.3 pelatun JPS vs Akilles ottelun tapahtumasta. Edelleen emme ota kantaa tilanteeseen, koska emme sitä ole nähneet – Välitämme vain tapahtuman tilannekuvauksen, ja päätöksen. Selostus asiasta:JPS pyytää SJPL:n kurinpitolautakuntaa tutkimaan JPS-Akilles ottelun (nro 401) ajassa 44:40 ylikovan japäähän kohdistuneen taklauksen. JPS pyytää SJPL:n kurinpitolautakuntaa tutkimaan JPS-Akilles ottelun (nro 401) ajassa 44:40 ylikovan ja päähän kohdistuneen taklauksen. JPS:n pallollinen pelaaja on nousemassa vasenta laitaa ylös ja valmistautuu syöttämään keskelle. Samaan aikaan palloton pelaaja 93 Hiltunen leikkaa keskelle. Akilles pelaaja nro 79 Kettunen luistelee takaperin, kääntää katseensa kohti tulevaa Hiltusta ja taklaa tarkoituksellisesti ja tilanteeseen nähden ylikovaa osuen oikealla kyljellään Hiltusta rintaan ja olkapäällä päähän. Akilleksen pelaajan tekemä taklaus olisi ollut täysin vältettävissä, mikäli pelaaja kunnioittaa vastustajaa. JPS haluaa nostaa esiin, että päähän kohdistuvissa ja ylikovissa taklauksissa on aina erittäin vakava loukkaantumisvaara. Päätös:Kurinpitolautakunta ei esitetyn selvityksen valossa näe tarvetta määrätä pelaajalle rangaistuksia.Videotutkintapyynnön maksua ei palauteta JPS:lle Koko kurinpitoasia on luettavissa alla olevasta linkistä

BandyLiigaUutiset

Helsingin Sanomissa hieno juttu Taavi Sulanderista

”Palautetta tulee riittävästi – joskus ehkä vähän liikaakin” Nyt kannattaa käydä lukemassa Bandyliiga Tuomarilegendasta, joka viheltää vielä täysillä mukana. Toivotaan että 37 vuotta vanhat luistimet nähdään Bandyliigakentillä vielä vähintään 40-vuotis juhliin saakka. Lue linkistä hieno kuva jääpallokenttien herrasmiehestä nimeltään Taavi Sulander. BandyliigaToimitus toivoo näkevän Taavin tuomarina vielä pitkään – Tsemppiä Ystävä!

BandyLiigaUutiset

Ratkeaako jo tänään toinen Finalisti?

JPS selkä seinää vasten, nähdäänkö jälleen ryöstö? Nämä ottelut ovat niin pelaajille kuin katsojille niitä eniten tunteita antavia kohtaamisia. Nyt me kaikki voimme nauttia, jännittää, ja odottaa loppuvihellystä. JPS hakee Porvoosta vierasvoittoa, sinänsä mielenkiintoista kaikkien edellisten välierä kohtaamisten päättyneen vierasvoittoihin. Mitä se merkitsee tänään? Puuttuuko JPS:n kokoonpanosta edelleen isoja nimiä? Saako JPS vihdoin iloisen joukkue pelaamisen sille tasolle – jota heiltä on odotettu? Akilles on sitkeä, ja kuten olemme aikaisemminkin todenneet ovat heidän “nestorit” saaneet joukkueen nuoremmatkin pelaamaan joukkueena. Toki pisteissä tutut nimet vielä näkyvät vahvasti, ja se on ollut joukkueen tavaramerkki tällä kaudella. Miten käy tänään? Löytääkö Porvoolaiset katsomoon? Millainen juhla saadaan aikaiseksi? Illalla selviää jatketaanko välieräsarjaa sen ratkaisevaan 5 otteluun sunnuntaille Jyväskylään – Vai onko jo tänään 21 jälkeen selvillä Finaali & Pronssi-ottelun parit – se jää nähtäväksi? Nyt jos milloin on aika saapua katsomoon kannustamaan omia – tai nauttimaan suomalaisesta jääpallosta! Akilles vs JPS Klo: 19:00 Akilles kommentoi ottelua seuraavasti: Tänään meillä on upea tilaisuus voittaa paikka finaaliin! Haluatteko kokea ottelun ainutlaatuisella tavalla? Nyt voitte vara pöydän VIP-teltastamme (K18)! Telttamme avautuu klo 18. Hinta 40€ JPS kommentoi vuorostaan näin: Pelipäivä eli juhlapäivä – Tänään laitetaan Naisten päivän kunniaksi uutta matoa koukkuun, ja haastetaan Akilles Porvoon Pallokentällä klo 19 alkaen. JPS tarvitsee voiton, jos mielii tällä kaudella loppuotteluun. Jos JPS voittaa tänään, viides ja ratkaiseva välierä pelataan sunnuntaina 10.3. klo 18 Viitaniemessä. Tappio tarkoittaisi pronssiottelua 15.3., sekin kotona. Vähiin käyvät ennen kuin loppuvat, tällä kaudella kotiotteluita on jäljellä yksi tai kaksi. Jos et pääse Porvooseen – Alla Akilleen toteuttama linkki ottelun striimiin, se on maksullinen – hinta 9,90€

BandyLiigaUutiset

Jälleen on rikottu Merkkipaaluja

Näitä uutisia on aina hienoa julkaista – Kunnia gladiaattoreille Ensimmäisenä mainitaan konkari Janne Hauska, Veiterä – joka nousi eniten Playoffsotteluja pelanneeksi peluriksi 6.3.2024, kun hän ohitti Pauli Riennon, Narukerä, jolla playoffsotteluja on 93. Tämän jälkeen Tomi Hauska, Veiterä – nousi kaikkien aikojen pistepörssissä sijalle yhdeksän, kun hän ohitti Matti Alatalon, (691), ja seuraavalla pisteellä Hauska ohittaa jo sijalla 8 olevan Lasse Laakkosen, (692). Tämän jälkeen vielä muutamat ensimmäiset merkkipaalut Böhmille, Schreckille, ja Valtaselle. BandyliigaToimitus onnittelee jokaista merkkipaalun saavuttajaa – Onnea!