BandyLiigaUutiset

Tänään todella Playoffs taistelua

Porvoossa Akilles, ja Porissa Botnia otti kiinnityksen välieräpaikkaan Akilles vs HIFK Voitot: 1-0 Lopputulos: 7-4 HIFK oli todella vahva ensimmäisellä jaksolla, ja jollei Kaipia olisi ollut sokea, olisi tilanne ehkä ollut 1-4 puoliajalle siirryttäessä, nyt niin ei ollut. Eilen juuri kehuimme tuomaritoimintaa kauden aikana, se kostautui heti – Nyt on vaikea sanoa, ettei pelin ratkeamiseen vaikuttanut Kaipian kyvyttömyys kommunikoida pelaajien, ja taustojen kanssa. Akilles tuli toiselle jaksolle todella uudella ilmeellä, Akilles halusi voittoa enemmän – ja se näkyi varsinkin toisella jaksolla. Toki HIFK:n Ilia Sokolov loukkaantui jälleen Akilles käsittelyssä (vahinko), ja näin joukkue joutui pelaamaan vajaa miehisenä. Ottelu päättyi lopulta 7-4 ja kumpikin joukkue taisteli hyvin. Ottelu kulki hienossa playoffs-hengessä aina ensimmäiset 45 minuuttia, mutta sen jälkeen päätuomari Sami Kaipia “paskansi housuunsa” ja peli meni vihellysten osalta enemmän metsään. Tämä ei mitenkään ollut Akilleksen tai HIFK:n aiheuttamaa, tai muutenkaan joukkueiden vika. On vaikea käsittää miten Kaipia sai taas kerran joukkueet ihmettelemään useaa seuraavaa tilannetta, tai lähinnä vihellyksiä tai viheltämättä jättöjä. Ohessa vain muutama video ihmettelyn aiheista, enempää emme pystyneet katsomaan koska tuli tunne, että pelaajat olivat kunnon playoffs-vireessä, mutta tämä yksi kaveri onnistui lähes tuhoamaan tapahtuman. Onneksi sentään peli saatiin kunnialla loppuun… Alla ensin viheltämättä jäänyt rankkari? Vai miten tuo pitäisi tulkita? Vai onko meillä taas punaiset lasit? HIFK:lle Jäähy heti yllä olevan tilanteen jälkeen… Oikein tai väärin? Riippuu lasien väristä 🙂 Vastaavasti rankkari vihelletään heti ensimmäisestä hyökkäyksestä toisella jaksolla? Akilles ihmettelee vihellystä – tähän otteluun todella kevyt syy rangaistukseen? Hyvitys? Videot: Itäväylä/Streamers Parempi voitti… Onnea Akilleks voitosta. Katsotaan miten käy perjantaina Kalliossa? Ottelun tehomiehet olivat Akilleksen Rasmus Kettunen 3+1, ja HIFK:n Aku Ojanen 3+0 Narukerä vs Botnia Voitot 0-1 Lopputulos: 2-3 Valitettavasti pystyimme seuraamaan ottelua vain hetkittäin, kun pääotteluna seurasimme Akilles vs HIFK ottelua. Sen verran kuitenkin näimme, että Porissa satoi lunta – eikä kenttä siis ollut täysin 100% kunnossa – mutta kuitenkin molemmille joukkueille tasapuolinen. Ensimmäiset 30 minuuttia mentiin täysin vierailija Botnian merkeissä, tämän jälkeen peli tasoittui playoffs-taisteluksi joka pallosta. Kuitenkin Botnia johti tuossa vaiheessa jo 2-0. Botnian Kaapo Schreck viimeisteli 2+0, ja oli näin ottelun kunkku. Onnea Botnialle voitosta. Perjantaina Oulunkylässä nähdään “yllättääkö” Botnia toistamiseen, ja marssii välieriin?

BandyLiigaUutiset

Playoffs – Tänään se alkaa!

Porvoossa & Porissa tiukat kamppailut Ennakkoon kun katsoo Poriin, on edelliset ottelut vienyt kuitenkin vierailija Botnia. Tämän jälkeen kumpikin on vielä parantanut peliä, joten varmasti näemme mehukkaan ensimmäisen Playoffs-ottelun. Nyt kaikki Porilaiset katsomoon, ja miksi ei myös autot Oulunkylästä kohti ottelun päänäyttämöä… Porvooseen matkustaa varmasti HIFK:n joukkueen lisäksi kymmeniä HIFK:n kannattajia. Tässä ottelusarjassa niskan päällä on Akilles, mutta tutusti HIFK on ollu kevään joukkue. Mitä tämä tässä ottelusarjassa merkkaa, jää nähtäväksi? Veljekset valmentavat seuroja, joten myös molemmat tuntevat toisensa normaalia vielä vahvemmin. Porvoossa varmasti kotiyleisöä riittää niin paljon, ettei tässä erikseen heitä tarvitse otteluun kutsua.. Tsemppiä kaikille 4 joukkueelle, ja rehdisti taistellen etsitään jatkoon menijät Akilles vs HIFK Klo: 19.00 Akilles kommentoi: Puolivälierä vastus on HIFK. Puolivälierät pelataan paras kolmesta. Ensimmäinen ottelu pelataan tänään keskiviikkona kello 19.00 Porvoon Pallokentällä. Tervetuloa kannustamaan Akilles voittoon. HIFK kommentoi näin: Mitä joukkue on juoninut puolivälieräpeleihin Akillesta vastaan? Se nähdään tänään, kun pelataan Porvoossa ja heti perään perjantaina, kun joukkueet kohtaavat Brakulla. Meillä on Akillesta vastaan ollut aina tiukkoja, railakkaita pelejä. Innolla odotan Akilleksen ja veljeni kohtaamista, HIFK:n päävalmentaja Teemu Laitinen toteaa. Narukerä vs Botnia Klo: 19:00 Narukerä kommentoi: Tänään ne alkaa, nimittäin playoffit! Jos et vielä tällä kaudella ole käynyt Amiko-Areenalla niin viimeistään nyt kannattaa tulla seuraamaan pitääkö Santeri Rantanen Botnian hyökkääjät kurissa ja ottaako Kerä ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan! Botnian kommentit: Kohtaamme puolivälierässä Porin narukerän. Botnia voitti runkosarjassa Narukerän kahdesti, ja samaa lähdetään hakemaan tulevalla viikolla. Puolivälierä-sarja pelataan paras kolmesta ottelusta periaatteella, ja voittaja etenee välieriin.