BandyLiigaUutiset

Porvoossa pisteet tasattiin

Laitiset eivät saaneet selvyyttä toisistaan – tasuri Ottelun alku kotijoukkueen… Akilles lähti otteluun terävämpänä ja iski lähes joka tilanteesta jonka sai maalin. 15 minuuttia oli pelattu ja Porvoon kentän päädyssä taululla lukemat 3-0, ja HIFK:n Teemu Laitinen oli pakotettu aikalisään. Akilles iski vielä seuraavankin, mutta sen jälkeen alkoi myös HIFK:n syötöt, ja syötön ajoitukset osua kohdalleen ja tilanteita syntyi myös kotijoukkueen maalille. Aku Ojanen pääsi iskemään rankkaria kun maalin edessä Dylan Lindblad löi HIFK peluria mailaan kun hän oli juuri yrittämässä maalia. Ottelun läpi “läpät silmillä” luistellut Kaipia olisi antanut tilanteesta vain kulman, mutta onneksi avustava oli hereillä, ja 100m päähän näkynyt tilanne johti oikeutetusti rankkariin. Ojanen kuitenkin tuhri ohilaukauksella tilanteen, ja taululla kimalsi edelleen pyöreä nolla. Heti perään Ojanen syötti Ilia Sokolovin avo paikkaan, mutta jotenkin Akilleksen molari sai torjuttua tilanteen kulmaksi. Siitä ei sitten HIFK onnistunut maalia iskemään. Tänään luisteltiin vauhdilla päästä päähän, vaikka hiukan paakkuuntunut lumi haittasi pelaajien kuljetuksia, ja syöttöjä mutta silti vauhti oli kovaa. HIFK aloitti kirin ja uransa ensimmäisen Bandyliigamaalin iski Juuso Partanen, Ilia Sokolovin syötöstä. Heti perään Sokolov antoi kulman jälkitilanteessa syötön, ja Patrik Huber iski taukonumeroiksi 4-2. HIFK pääsee mukaan peliin… Heti toisen jakson alkuun HIFK sai jälleen rankkarin, ja Ojanen asettui jälleen ampumaan sitä. Toista kertaa Ojanen ei erehtynyt, ja HIFK oli kirinyt jo maalin päähän. Akilleen peli sekosi, ja HIFK pystyi hyvin pitämään Akilleen syöttöpelin kurissa, ja samoin laitojen kautta tulevat yritykset myös hallinnassa. HIFK oli ehkä hiukan niskan päällä ja näin se myös pääsi jälleen kulmalyönnistä iskemään 4-4 tasoituksen kun Ilari Nikula antoi, ja jälleen Patrik Huber teki illan toisen nyyttinsä. Onneksi ottelun avustavat tuomarit pitivät ottelun edes jotenkin hallinnassa, mutta kummankin leirin taustat olivat todella pettyneitä päätuomari Kaipian esitykseen. Jälleen Porvoossa pelaaja loukkaantui Akilleksen rikkeeseen, josta he eivät saaneet edes jäähyä, tämä hiukan ihmetyttää – eikö tuomarit uskalla viheltää jäähyjä kotijoukkueelle? Vai näinkö tilanteen oikein? Yhteenvetona ottelusta se että Akilleksen konkarit pyörittävät täysin joukkueen peliä, ja ainakin ensimmäisellä jaksolla kyllä Akilles löysi paremmin omat pelaajat, ja syöttökuviot toimivat paremmin kuin HIFK:lla. Nostiko Akilles jalkaa kaasulta, mutta HIFK joka tapauksessa paranteli otteitaan, ja nousi tasuriin. Ehkä he olisivat jopa ansainneet enemmän? tiedä häntä? Hienoa oli myös HIFK:n faniryhmän kannustus vierailijoiden hyväksi, ja tässä kyllä voitto meni Helsinkiin, Trömpperit jäivät tänään kannustuksessa toiseksi. Lopuksi mietin vielä omaan silmään kyllä tuo agressiivinen rikkominen, varsinkin sen jatkuminen tilanteesta toiseen, pitäisi kyllä joitakin jäähyjä myös tuoda tullessaan – tänään ei niin asiaa nähty? Toki täytyy todeta, että Akilles oli luistelevampi, ja ehkä paremmin hyökkäys sommitelmia luonut joukkue. HIFK kuitenkin taisteli suurella sydämellä, ja siksi tuo 4-4 on tänään oikea tulos, ja sitä on kunnioitettava. Akilles kommentoi ottelua näin: Ensimmäisen puoliajan johto ei kestänyt loppuun saakka ja HIFK tuli tasoihin toisen puoliajan maaleilla. Joukkue palkitsi ottelun vahvimpana lenkkinä hyviä torjuntoja esittäneen Lukas Tallbergin ja päivän der bomberina 2 maalia tehneen Iisakki Kaivolan HIFK Kommentoi tasuria näin: Tasapeli! Pisteet jaettiin Porvoossa, ja 1. piste tuodaan kotiin.

BandyLiigaUutiset

Veljekset vastakkain illan ainoassa ottelussa

Laitiset taistelevat joukkueineen pisteistä Tänään Porvoossa kohtaavat kotijoukkue Akilles, ja vierailija 50 kilometrin päästä Helsingistä eli HIFK. Ottelu tulee varmasti olemaan normaalin kiihkeä kamppailu, ja lisä mausteen ottelulle antaa kun ensimmäistä kertaa vastakkain päävalmentajina asettuu Juha Laitinen, Akilles vs Teemu Laitinen, HIFK. Veljekset ovat kulkeneet yhteistä jääpallopolkua lähes 30 vuotta. Ensin pelaajina HIFK:n junioreissa, sen jälkeen seuran edustustusjoukkueessa, ja tämän jälkeen yhdessä HIFK:n valmennuksessa. Kaudelle 2023-24 Teemu Laitinen nousi HIFK:n päävalmentajaksi, ja Juha Laitinen oli värvätty johtamaan Porvoolaisten ylpeyttä jo muutama vuosi aikaisemmin, ensin Juha otti vastuun nuorten valmentajana. Kun Juha vakuutti Akillesjohdon nuorten valmennuksessa, oli hänen helppo nousta Jari Hyttisen tilalle Akilleksen päävalmentajaksi (Hyttinen siirtyi valmentamaan Ruotsiin). Harvemmin Bandyliigassa on valmentajat olleet veljeksiä, monet veljekset kyllä ovat pelaneet vastakkain, mutta yleensä tosiaan pelaajina. Alla Laitisen veljekset Nyt Laitiset mittaavat toisiaan taktisilla kuvioilla, ja jää nähtäväksi kumpi osaa keittää omalle joukkueelle paremman taktiikan, ja saada näin joukkueesta sen parhaimmat puolet esille juuri tänään. Tule katsomaan paikan päälle! Akilles kommentoi ottelua näin: Tervetuloa kannustamaan Akilles voittoon 💚💥 #akillesbandy #grönovit BandyliigaToimitus keskusteli Juha Laitisen kanssa, ja hän kommentoi BandyliigaToimituksen aikaisempaa uutista pelaajien kunnioituksen puutteesta. Juha on Akilleksessa käynyt pelaajien kanssa kyseiset asiat lävitse, ja tämä kuuluu normaaliin Akilleksen toimintatapaan. Juha jatkaa että valitettavasti kaikissa seuroissa asia ei ole näin. Kovasti ollaan “huutelemassa” pelillisistä asioista, mutta omat pelaajat käyttäytyvät kentällä, ja kentän ulkopuolella “normeja” rikkomalla. valitettavasti tästä on Porvoossa jo tältäkin kaudelta esimerkkejä. Kuitenkin Juha haluaa jättää asian nyt tähän, ja toivottaa HIFK:n tervetulleeksi Porvooseen. Lopuksi kun kyselemme kumpi voittaa, tai kaataako vierailija HIFK ja hänen veljensä Akilleksen, hän naurahtaa, ja toteaa – katsotaan… HIFK ei vielä ole ottelua kommentoinut… Alla maksullinen linkki ottelun striimiin…