WP-35 Vahvistuu

Lasse Karppinen palaa WP-35:n rosteriin

WP-35 julkaisi uutisen myöhään eilen, Lasse Karppinen on solminut sopimuksen kaudelle 2022-23.

Seuran oma kasvatti, Norjassa kaksi edellistä kautta pelannut Lasse Karppinen palaa vahvistamaan kasvattajaseuraansa vuoden sopimuksella. Keskikentän maestro pelasi kaksi edellistä kautta norjalaisessa Hövik IF:ssä.


Ilkka Hoffren on onnellinen Lassen sopimuksesta

Lasse on harjoitellut kesästä lähtien joukkueen mukana ja hienoa, että oman kylän kasvatti palaa takaisin seuraan ja saadaan edelleen nostettua joukkueen tasoa. Lasse oli se puuttuva joka haluttiin vielä rosteriin, iloitsee joukkueenjohtaja Ilkka Hoffren.


Päävalmentaja Juha Järveläinen uskoo joukkueeseen

– Lassen tasoiselle pelaajalle oli varmasti ottajia muuallakin, mutta hienoa, että mies saatiin takaisin kotiin. Lasse tuo joukkueeseen hurjasti kokemusta ja taitoa pallolliseen pelaamiseen. Hänellä on myös kykyä rytmittää peliä ja sellaista pelaajaa tarvitsemme joukkueeseemme. Joukkue on nyt kasassa ja toivottavasti pian päästään aloittamaan kausi, päävalmentaja Järveläinen päättää.

Joukkueessa on sitten viime kauden päättymisen tullut yhdeksän uutta pelaajaa.


Karppinen Lasse

Pääsarjakaudet: 13

Pääsarjaottelut: 254

Pääsarjamaalit: 151


WP-35.:n Rosteri kaudella 2022-23

Maalivahdit:

13. Eemeli Puustinen

22. Vertti Torvinen

27. Ari-Pekka Aho

Päävalmentaja:

Juha Järveläinen

Valmentaja/joukkuenjohtaja:

Ilkka Hoffren

Fysiikkavalmentaja:

Janne Pöllänen

Huoltajat:

Janne Wright

Panu Holopainen

Timo Halttunen

Kenttäpelaajat:

3. Juho Holopainen

4. Jere Kupiainen

7. Ville Hokkanen

8. Aleksi Puustinen

9. Jukka-Pekka Hoffren

10. Niko Nissinen

12. Vili Varis

18. Väinö Aho

19. Jimi Siiteri

25. Joona Pietikäinen

40. Mikko Kilpeläinen

41. Joel Holopainen

50. Arvi Lindlöf

51. Aatu Torvinen

66. Robert Ruippo

71. Lasse Karppinen

77. Onni Kilpeläinen

78. Jasper Pöllänen

90. Teemu Malinen

91. Juho Väänänen

97. Väinö Niiranen


Leave a Reply