Mestarivalmentaja palaa Narukerän luotsiksi
Tuomas Erkkilä Narukerän valmentajaksi Narukerä on tehnyt valmentajasopimuksen Tuomas Erkkilän kanssa. Sopimus on mallia 1+1 vuotta. Erkkilä on vasta 44-vuotias, mutta jo nyt todella kokenut jääpallovalmentaja. Hän aloitti juniorivalmentajana 1990-luvun lopussa. Narukerän liigajoukkueen päävalmentajana Erkkilä on ollut aiemmin kahteen otteeseen (2012-2014, 2021-2023). Erkkilä on ollut Bandyliigassa myös Veiterän ja WP-35:n päävalmentajana, minkä lisäksi hänellä on valmentajakokemusta Suomen juniorimaajoukkueista. Edelliset kaksi kautta Erkkilä oli Narukerässä ensin U18- ja sitten U21-joukkueen valmentajana. Viime kaudella hän oli myös Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja. Erkkilän valmennuksessa Narukerä voitti historiansa toisen Suomen mestaruuden vuonna 2023. Ammatiltaan Erkkilä on työnjohtaja Rakennusliike RMK Rentissä. Urheilulla on merkittävä rooli viisihenkisen perheen arjessa. Poika Olavi Erkkilä, 16, kuuluu Narukerän liigajoukkueen rinkiin ja on saanut jo ensikosketuksensa miesten peleihin. Tytär Ellen Erkkilä, 20, on pesäpalloilija ja valmistautuu debyyttikauteensa naisten Superpesiksessä Pöytyän Urheilijoissa. Hanna-vaimo on hänkin entinen pääsarjatason pesäpalloilija. Lisätiedot:Jani RaukkoPuheenjohtajaNarukerä0447141426


