Akilles uutisoi
Rahalla saa, ja hevosella pääsee – Akilles mukana Bandyliigassa Porvoon Akilles on viime viikkoina kamppaillut joukkueensa kokoamisen kanssa. Uutiset vaikeuksista ovat herättäneet ymmärrettävästi huolta niin omassa seurassa kuin koko suomalaisessa bandy-yhteisössä. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että yhteistyön ja sitkeyden ansiosta Akilles nähdään myös ensi kaudella Bandyliigassa. Syitä haasteisiin ei tarvitse hakea kaukaa. Koko suomalainen palloilu elää murrosvaihetta, jossa taloudelliset realiteetit, pelaajaresurssit ja vapaaehtoistyön kantokyky ovat koetuksella. Porvoossa, jossa bandy on perinteisesti ollut vahva osa kaupunkikuvaa ja urheilukulttuuria, nämä haasteet näkyvät konkreettisesti. On tärkeää muistaa, että joukkueiden kokoaminen ei ole vain talouskysymys, vaan myös ihmisten arkeen liittyvää jaksamista ja sitoutumista. Pelaajat, taustahenkilöt ja tukijat tekevät valtavasti työtä, jotta bandy pysyy elinvoimaisena Suomessa. Huolenaiheeksi on noussut se, että useat viime kausien runkopelaajat eivät vielä ole mukana julkaistuilla sopimuslistoilla. Näitä nimiä ovat mm.: Osa nimistä voi vielä liittyä joukkueeseen myöhemmin, näin toivoo myös BandyliigaToimitus – Näiden pelimiesten lisäksi on jo uutisoitu Joonatan Irtamon siirtymisestä Botniaan, Aatu Tiusasen Siirtymisestä OLS:n riveihin, ja Joni Vuopion siirtymisestä Narukerään. Vielä kaiken päätteeksi Rasmus Fridolfssonin & Otto Huopalaisen siirtyvät Ruotsiin. Siksi on ilahduttavaa kuulla, että yhteistyö ja neuvottelut ovat tuottaneet tulosta. Akilles on mukana – ja se on hyvä uutinen koko lajille. Jokainen seura on tärkeä osa Bandyliigaa, ja Akilleksen mukanaolo vahvistaa sarjan kiinnostavuutta sekä varmistaa, että Porvoon perinteet ja intohimo lajia kohtaan jatkuvat. Bandy tarvitsee juuri nyt yhteen hiileen puhaltamista, yhteisöllisyyttä ja toisten tukemista. Tässä tilanteessa voimme kaikki olla kiitollisia siitä, että Akilleksen vihreä väri näkyy kentillä myös tulevalla kaudella. BandyliigaTioimituksen uutista päivitetty 6.9.2025 klo:7.00, Sopimus- ja nuoriin pelaajiin liittyen… Alla seuran oma uunituore Tiedote! Tiedote / Press Release 4.9.2025 – Akilles Bandy Seurayhteistyö vahvistaa Akilles Bandyn nuorentunutta joukkuetta Akilles Bandyn miesten edustusjoukkue lähtee tulevaan kauteen uusiutuneella joukkueella. Viime kauden ryhmästä usea pelaaja on vaihtanut seuraa liittyen työelämään tai opiskeluun tai muista syistä pelaamisen jatkaminen on ollut haasteellista. Edustusjoukkueen pelaajaryhmän kokoamisessa on ollut kesän aikana suuria haasteita, mutta ydinryhmä noin kymmenen pelaajaa on harjoitellut läpi kesän laadukkaasti päävalmentaja Jari Hyttisen johdolla. Harjoittelun laatua on lisännyt muutama Ruotsissa pelaava porvoolainen pelaaja, jotka ovat kesän viettäneet kotikaupungissa ja tuoneet vauhtia harjoituksiin. Akilles Bandyssä on tehty määrätietoista työtä joukkueen kokoamiseksi. Neuvotteluissa on onnistunut sopimaan yhteistyöstä JPS:n ja Veiterän kanssa muutaman nuoren lahjakkaan pelaajan osalta siten, että he tulevat Bandy-liigassa täydentämään Akilleksen tällä hetkellä vielä hyvin kapeaa pelaajaryhmää. Joukkueen kokoamista jatketaan edelleen keskusteluin muutaman edellisten kausien kokeneen runkopelaajan kanssa mahdollisuuksista tukea nuorennusleikkauksen onnistumista ja myös tuoda harjoituksiin ja mahdollisesti myös otteluihin kokemusta perhe-, työelämän ja opiskeluiden salliessa. Akilleksen pelaajaryhmään ovat ulkopuolisina vahvistuksina tulleet Mikkelin Kamppareista Joonatan Hämäläinen ja Topi Montonen. Paluun joukkueeseen tekee myös Arttu Salo asevelvollisuusvuoden jälkeen. Lisäksi joukkueen vahvuuteen on liittynyt jääpallokentille paluun tehnyt Rikhard Venninen. Viime kauden pelaajista jatkavat maalivahti Iikka Lempinen, Iisakki Kaivola, Filip Svennas, Dante Lindblad, Dylan Lindblad, Roni Grek, Elmer Lönnberg sekä Edvin Viren. Tämän lisäksi kesän harjoituksissa ovat olleet mukana Akilleksen 16-vuotiaiden runkopelaajista Elliot Andersson, Eeli Hyttinen, Rico Rajala, Iikka Salo sekä Tobias Tallqvist. Nykyinen oma pelaajaryhmä täydentyy JPS:n kanssa sovitun seurayhteistyön kautta kaksoisedustuksen omaavilla lahjakkailla nuorilla JPS pelaajilla. Akilleksen edustusryhmään liittyvät JPS:n nuorista lupauksista Eeli Böhm, Oliver Salminen, Joel Schrey, Elias Syyrakki sekä Tarmo Ässämäki. Lisäksi Veiterän lahjakas maalivahti Aaro Heimala tulee edustamaan Akillesta vastaavalla tavalla bandyliigassa. Nämä pelaajat täydentävät Akilleksen kapeaa pelaajaryhmää yhteistyöseurojen päävalmentajien ottelukohtaisten keskusteluiden kautta. Yhteistyöjärjestelyiden ansiosta Akilleksen pelaajaryhmässä on tällä hetkellä kaksi maalivahtia ja 16 kenttäpelaajaa. Tavoitteena on seurata aktiivisesti mahdollisia muita vapaina olevia pelaajia, joilla olisi mahdollisuus liittyä Akilleksen vahvuuteen täydentämään kapeaa pelaajaryhmää. Tavoitteena seuralla on olla saada kilpailukykyinen joukkue myös alkavaan Bandyliiga kauteen. Akilles Bandyn valmistautuminen kauteen jatkuu fysiikka- ja jääharjoittelulla sekä leireilyillä kotikaupungissa lokakuun alussa. Lisäksi joukkue suuntaa ison jään harjoitus- ja ottelu leirille lokakuun puolivälissä Katrineholmiin Ruotsiin. Marraskuun alussa joukkue osallistuu Suomen Cup-turnaukseen. Bandyliigan käynnistyy marraskuun puolivälissä.

