Avainsana: Tasa-arvo

    BandyLiigaUutiset

    BandyliigaToimitus valitettavasti oli jäljillä

    Lappeenrannan jääpallohalli ei saanut valtion tukea Suunnitellun jääpallohallin matkaan tuli eilen suuria mutkia. Opetus- ja kulttuuriministeriö kertoi hankkeista, joille myönnettiin valtionavustusta eikä jääpallohallille riittänyt euroja valtiolta. Aviasport ei vielä tiedä päätöksen syitä? Sakari Myllys Aviasportilta kertoo seuraavaa: ”Hanketta on puolitoista vuotta tehty. Kun lopputuloksena jäädään kokonaan ilman avustusta, onhan se iso pettymys”, Myllys sanoo. ”Täytyy…

    BandyLiigaUutiset

    Jääpallo ihmiset heräämässä Helsingissä?

    Jääpalloväen tuskastuminen yltyy pääkaupunkiseudulla… Helsingin liikuntajohtaja oli onnellinen luisteluradan valmistumisesta Malmin lentokentälle. Vihdoinkin myös Helsingissä matkaluistelurata! Tätä on moni kuntalainen meiltä toivonut. Meren jäälle ei rataa voinut turvallisesti toteuttaa, mutta Malmilla jää kantaa kaikkia #ulkoilupalvelut@HelsinkiLiikkuu Yllä oleva teksti sai muutaman aktiivisen someihmisen kyselemään Miksi malmille saatiin ulos luistelurata, mutta ei sisälle? Monet ihmettelevät jääpallon asemaa…

    BandyLiigaUutiset

    Pelataanko kalliossa tällä kaudella?

    Helsingin Uutiset julkaisi tänään verkkosivuillaan uutisen, johon tartumme Kentällä ei tänä talvena ole luisteltu mittavan remontin takia. Viime vuoden lopulla alkanut tekojään remontti on kaupungilta saadun tiedon mukaan vielä viimeistä silausta vaille valmis. Korjaustyöt aloitettiin lokakuussa 2021, sitä ennen kentän vanhat rakenteet purettiin. Remontin ennakoitiin olevan valmis Joulua edeltävällä viikolla. – Keväällä meille kerrottiin, että hankkeen…