BandyLiigaUutiset

Jääpalloliiton syyskokous Porissa

Valmistelut kohti Porin MM-kisoja hyvässä vauhdissa Suomen Jääpalloliiton uutisoi syyskokouksesta seuraavaa: Uusi varajäsen kurinpitovaliokuntaan Syyskokous valitsi kurinpitovaliokunnalle uuden varajäsenen. Valiokunnan uudeksi toiseksi varajäseneksi valittiin Kim Niiranen Varkaudesta. Katse kohti Porin MM-kisoja 12.–18.1.2026 Kokouksen keskiössä oli tuleva kilpailukausi ja erityisesti Porin MM-kisat, jotka palaavat Suomeen 25 vuoden tauon jälkeen. Kisojen pääsihteeri Antti Parviainen esitteli kattavasti järjestelyjen tilannetta ja valmisteluja. Esityksen perusteella kisaprojekti etenee suunnitelmien mukaisesti ja aikataulussa. – Kaiken kaikkiaan hyvä kokous, jossa käytiin paljon tärkeitä keskusteluja. Tunnelma oli hyvä ja tästä on hyvä suunnata kohti tulevaa jääpallokautta, sanoo liiton toiminnanjohtaja Tobias Karlsson. Osallistujat Kokoukseen osallistuivat liiton hallituksen lisäksi seurojen puheenjohtajia ja toimihenkilöitä sekä erotuomareiden edustajia. Tietolaatikko: Jääpallon MM-kisat Porissa 2026 Pahoittelut ehkä liian kielteisen ensivaikutelman annosta… Lopuksi on syytä pohtia, miksi kaikki seurat eivät tällä kertaa olleet paikalla – kokouksia on kuitenkin vain kaksi koko vuoden aikana ja päätökset tehdään nimenomaan niissä. Syitä on varmasti monia: arjen resurssipaineet, päällekkäiset asiat, työ, ja kotiasiat, mutta myös eriävät näkemykset siitä, mihin suuntaan lajia viedään. Meille tulleiden puheluiden perusteella osa kriittisyydestä on liittynyt Bandy TV – asioihin ja palkitsemisiin. Myönnämme, että annoimme saamamme palautteen pohjalta ehkä liian kielteisen ensivaikutelman kokouksen kokonaisannista – pahoittelut siitä. Pidämme kuitenkin kiinni aiemmin esiin nostetuista teemoista ja jatkamme niiden seuraamista rakentavasti. Samalla on reilua todeta, että Porissa käyty syyskokous oli paikalla olleiden mukaan asiallinen ja valmistelut MM-kisoihin etenevät johdonmukaisesti; kurinpitovaliokunnan vahvistaminen (Kim Niiranen varajäseneksi) ja kisojen pääsihteerin Antti Parviaisen kattava tilannekatsaus ovat konkreettisia askelia oikeaan suuntaan. Pidetään kiinni siitä, että eriävät mielipiteet ovat voimavara, me bandyliigaToimituksessa lupaamme seurata kauden tapahtumia ja kauden käynnistymistä tarkasti – kriittisesti silloin kun pitää, kiittäen silloin kun ansaitaan. Tämän kokouksen osanottajamäärään nähdenkin voidaan sanoa, että laji otti askeleen eteenpäin.

BandyLiigaUutiset

Moni meihin ottanut kommentoi, Liiton syyskokous jäi laihaksi

Palaamme itse kokoukseen alkuviikon aikana Palaamme kokoukseen tarkemmin alkuviikon aikana, kun tunteet hiukan laskevat eri leireissä, ja saamme kunnollisen kokonaiskuvan – mitä ehdotettiin, ja mitä päätettiin… Kommentoimme kuitenkin alla hiukan jo nyt käytyjen puheluiden kautta asiaa.. Bandy-yhteisön pitkään odottama syyskokous ei kyennyt tarjoamaan ratkaisuja eikä yhteisiä tavoitteita tuleville kausille. Kokous keskusteli, mutta ei päättänyt: pöydältä eteenpäin ei saatu toimenpiteitä, jotka vahvistaisivat lajin suuntaa tai loisivat selkeää tiekarttaa kehitykselle. Palkitsemiset kutistettiin Palkitsemiset sentään saatiin lopulta läpi, mutta lähteidemme mukaan kokonaisuutta “ajettiin todella minimiin”. Viesti on synkkä: jos edes onnistumisten näkyväksi tekeminen kaventuu, ongelma on syvempi kuin yksi kokous. Yhteisössä kysytään, arvostetaanko tekijöitä, pelaajia ja seuratyötä enää riittävästi. “Omien Bandyliigaihmisten palkitseminen ja huomioiminen kuuluu vain ja ainoastaan meille. Nyt tämäkin vedettiin muutaman todellisen jääpalloihmisen päätöksellä vessan pönttöön,” tiivistää eräs pitkäaikainen toimija. BandyliigaToimitus laski 21 palkinnon tippuneen seitsemään – eli ainakin 14 karsittiin, osa vuosikymmeniä kauden päätteeksi myönnettyjä. Puuttuvien palkintojen lista on pitkä Kokouksen jälkeen ainakin seuraavat tunnustukset jäivät myöntämättä: Vuoden Mediateon sivuuttaminen herättää BandyliigaToimituksessakysymyksiä: kun imeille lähetetyissä visteissä, ja soitoissa lähes joka kerta hmetellään, miksei media kiinnitä lajiin huomiota, Me kysymme: Antaako tämä liiton päätös “potkua” asiaan? miksi liitto ei palkitse niistä medioista ketään, jotka sitä näkyvyyttä jääpallolle rakentavat? Keskustelu karkaa keskinäiseen vääntöön Kokouksen dynamiikka kuvattiin poikkeuksellisen riitaisaksi. Keskustelut karkasivat usein keskinäiseen vääntöön – valonheittimen alta jäivät strategiset päätökset ja konkreettiset toimet. Ilman yhteistä suuntaa laji ajelehtii, ja päätöksenteon legitimiteetti rapautuu, kun “muutaman päättäjän linja” ohittaa yhteisen valmistelun. Miksi tällä on väliä? Mitä seuraavaksi? Lajin toimijoiden mukaan tarvitaan pikainen korjausliike (kukaan ei vain uskalla yhdessä näitä tuoda esille – viesteissä ja puheluissa nämä esiintyvät jokaisella): Nyt tarvitaan johtamista, joka kokoaa, ei hajota. Jos yhteisön ääni vaimennetaan ja ansioiden tunnustaminen typistyy, suunta on väärä – ja se näkyy lopulta niin katsomoissa kuin kentälläkin.Syyskokous ei kyennyt tarjoamaan kaivattuja ratkaisuja eikä yhteisiä tavoitteita. Keskustelut karkaavat yhä liian usein keskinäiseen vääntöön, ja se näkyi nyt poikkeuksellisen selvästi: pöydälle ei saatu päätöksiä, jotka vahvistaisivat lajin suuntaa tuleville kausille. Palkitsemiset saatiin lopulta läpi, mutta tietojemme mukaan osa-alue ajettiin minimiin – viesti, joka herättää aiheellista huolta arvostuksesta ja yhteisön yhtenäisyydestä. Jos edes onnistumisten näkyväksi tekeminen kaventuu, ongelma on syvempi kuin yksittäinen kokous. Pahoittelemme että tämä vasta tässä kohtaa uutista! Nyt kauden 2024-25 palkitut: Jääpalloliitolle ja seuroille tiedoksi, että kun teemme tätä uutista (19.10 klo: 11:50) – tähän mennessä julkisuudessa vain Satakunnan kansa on kertonut että porilainen Jussi Aaltonen valittiin vuoden pelaajaksi – hekään eivät mainitse muita – siinä Teille totuutta lajimme näkyvyydestä! Loppuun vielä yksi suurta ihmetystä aiheuttava “päätös” Yhteiseksi seurojen kanavaksi sovittu FinbandyTV on saamamme tiedon mukaan lakkautettu tai siirretty ensi kaudeksi pöytälaatikkoon – Miksi asiaa ei yritetty kehittää tai miettiä mitä muuta on mahdollista YHDESSÄ tehdä???. Samalla kentällä kiihtyy paluu vanhaan: sopimuksia solmitaan eri suuntiin, ja katsojat jätetään arvailemaan mistä mikäkin ottelu löytyy. Näin sovittiin – näin kävi Muutama kausi sitten seurat sopivat kokoavansa lähetyksensä yhteisen alustan alle. Siirtymäkaudella aiemmat paikallissopimukset oli tarkoitus päättää hallitusti. Nyt sovun sijaan nähdään repeämiä: esimerkiksi Porvoon Akilles on ilmoittanut tehneensä oman sopimuksen oman kumppaninsa kanssa. Taustalla on tiettävästi kaksi seuraa, jotka vastustavat yhteistä mallia. Vielä huolestuttavampaa on, että seitsemästä yhteiselle alustalle valmiista seurasta 2–3 kääntyi kokouksessa näiden kahden puolelle – ja näin palataan sirpaleiseen “jokainen tekee mitä haluaa” -malliin. Häviäjä: katsoja – ja koko laji Kun yhteinen kanava katoaa, katsojasta tulee selvitysmies. Lähetykset hajautuvat, linkit vaihtuvat, laatu ja saatavuus heittelevät. Tämä syö luottamusta, näkyvyyttä ja lopulta myös tuloja, joiden varassa junioritoiminta, olosuhteet ja koko suomalainen jääpallo elävät. Miten tähän ajauduttiin? BandyliigaToimituksen linja Viime kaudella (2024–25) vastasimme ottelupäivinä toista sataa kertaa kysymyksiin: “Mistä tämä peli näkyy?” Tämä ei ole kestävää, eikä näin pidä lajin median toimia. Ilmoitamme nyt julkisesti, että emme ensi kauden ottelupäivinä vastaa yksittäisiin kyselyihin lähetyspaikoista. Vastuu on seuroilla ja sarjajärjestäjällä, jotka ovat valinneet hajautuksen. “Yhteinen alusta oli kaikkien etu – katsojien, seurojen ja sponsorien. Jos se ajetaan sivuun, myös vastuu tiedosta ja löydettävyydestä kuuluu niille, jotka sooloilevat.”— BandyliigaToimitus Mitä tämän pitäisi tarkoittaa päättäjille? Mitä tämä tarkoittaa katsojille? Loppukaneetti:Yhteinen kanava ei ole pelkkä tekninen ratkaisu vaan edellytys sille, että jääpallo näkyy, kasvaa ja kiinnostaa. Jos Bandyn oma TV haudataan, haudataan samalla pala lajin tulevaisuutta. Toivottavasti nämä 7 seuraa ymmärtäisivät tukeutua ammattilaisten antamiin faktoihin, yhteiseen etuun ja yhteiseen rohkeuteen – pitää kiinni siitä, mikä on jääpallolle Suomessa parasta – eikä antaa näiden kahden muun seuran päättää muiden puolesta.

BandyLiigaUutiset

Suomen Jääpalloliitto kokoontuu Poriin

Syyskokous käynnistää kauden 2025–26 valmistelut Suomen Jääpalloliiton syyskokous järjestetään tänään lauantaina noin 30 minuutin päästä Asiantuntijakeskus BEPOPissa, Porin keskustassa. Päivän aikana käydään läpi kilpailusääntöjen päivitystarpeita, tulevan kauden (2025–26) sarjajärjestelyjä sekä liiton ajankohtaisia asioita ennen virallisen syyskokouksen alkua. Tilaisuuden avaa kello 12.00 liiton puheenjohtaja Antti Parviainen, joka toivottaa seurat ja sidosryhmät tervetulleiksi. Avausosuuden jälkeen liittohallitus ja -toimisto johdattavat keskustelun kilpailusääntöihin, joiden osalta käydään läpi tulevan kauden näkökulmia ja jäsenistön esiin nostamia täsmennyksiä. Sarjakauden 2025–26 valmisteluista kertoo kilpailu- ja viestintäkoordinaattori Andreas Sjöblom. Esittelyssä ovat muun muassa sarjaohjelmien rakentamisen periaatteet sekä aikataululliset reunaehdot. Tämän jälkeen toiminnanjohtaja Tobias Karlsson kokoaa yhteen liiton ajankohtaiset: hallinnolliset asiat, käynnissä olevat hankkeet ja tulevan kauden tapahtumakokonaisuudet. Valtakirjojen tarkistus suoritetaan kahvitauon yhteydessä, minkä jälkeen Suomen Jääpalloliiton syyskokous avataan. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä seurojen esitykset. Päivän ohjelma P.S Saamiemme tietojen mukaan nyt on käynnistetty useita toivomiamme toimenpiteitä… Paljon on siis tapahtumassa hyvää – BandyliigaToimitus toivottaa antoisia keskusteluja & hyvää yhteishenkeä kaikille kokoukseen osallistuville ja näkemyksiä yhteisen jääpallon eteen…

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Suomen Jääpalloliiton syyskokous Helsingissä

Kokous järjestetään Helsingissä 12.10.2024. Paikan, ohjelman ja aikataulun vahvistaa Suomen Jääpalloliitto, viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta. Syyskokouksessa käsitellään liiton sääntöjen §18 mukaiset sääntömääräiset asiat ja valitaan kurinpitovaliokuntaan tarvittavat jäsenet. Kaikki mukaan päättämään jääpallon tulevaisuudesta!

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Syyskokouksen antia

Syyskokous sujui hyvässä hengessä Suomen Jääpalloliiton sääntömääräinen syyskokous pidettiin sunnuntaina Jyväskylässä. Syyskokoukseen osallistui vajaat 30 henkilöä ja kaikki jääpalloseurat, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, olivat edustettuina. Kokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä päätettiin muista sääntömääräisistä asioista. Syyskokous päätti myös jatkaa Bandyliigaseurojen laatusertifikaatin kehittämistä, ja lisäksi tehtiin muutoksia monimutkaiseen kasvattajarahajärjestelmään ja pieniä muokkauksia liiton kilpailusääntöihin Suomen jääpalloliiton “BandyTV-alusta” – etenee Jo lauantaina pohdimme kyseistä asiaa, ja BandyliigaToimitus voi ilokseen kertoa, että seurat hyväksyivät jääpallon TV-oikeuksien hallintoportaat. Lisäksi seurat halusivat jatkaa BandyTV-alustan kehitystä, ja Suomen Jääpalloliitto tulee tiedottamaan asiasta, kun vielä muutamat neuvottelut ovat käyty loppuun. Alustan suunnittelu & toteutus, ja mahdolliset ottelut kaudella 2023-24 tulevat selviämään siis varmasti ennen Oulun Suomen Cuppia, tai viimeistään Bandyliigan alkuun mennessä. Jokainen seura on myös sitoutunut alustan käyttöön kaudesta 2024-25 alkaen – Tämä on BandyliigaToimituksen mielestä todella hieno päätös seuroilta! Lajin näkyvyys, ja yhteinen suomalainen jääpalloperhe saa varmasti lisää tukijoita toteaa toimituksemme päätoimittaja Pasi Virtanen. Tämä on kyllä isoin näkyvyyteen liittyvä päätös minun jääpallon taustalla toimimisen aikana (16 vuotta) jatkaa Virtanen. Jäämme odottamaan Jääpalloliiton iifoa asiasta seuraavien viikkojen aikana… Kuva: Suomen Jääpalloliitto Hallitus sai kaivattua täydennystä Syyskokouksessa hallitusta täydennettiin kahdella henkilöllä, ja oli hienoa saada nämä paikat täytettyä kokouksen yhteydessä ja uusina hallituksen jäseninä nähdään Erja Hoberg Mikkelistä (kaksi vuotta) sekä Ilari Hepola Tampereelta (yksi vuosi). – Olen iloinen, että SJPL:n hallitus vihdoin on täysimääräinen. Hallituksella on paljon asioita, joita tulevin vuosien aikana tulee edistää, mutta olen vakuuttunut että tämä ryhmä saa asioita tapahtumaan, sanoo Suomen Jääpalloliiton toiminnanjohtaja Tobias Karlsson. Liittohallitukseen kuuluu uusin jäsenten lisäksi puheenjohtaja Antti Parviainen (Porvoo), varapuheenjohtaja Timo Helavuori (Pori) sekä Joni Hildén (Helsinki), Mika Mutikainen (Helsinki), Markus Saukkonen (Lappeenranta) ja Martti Lousti (Pori).

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Syyskokous jyväskylässä

Syyskokouspäivät järjestetään Jyväskylässä 23-24.9.2023 Tilaisuus pidetään Scandic Jyväskylä Stationissa (Vapaudenkatu 73, 40100 Jyväskylä). Lauantain ohjelma alkaa klo 13:00 ja arvio on, että tilaisuus päättyy sunnuntaina klo 12:30 mennessä. Varsinainen syyskokous pidetään sunnuntaina 24.9.2023. Ohjelma ja tarkempi aikataulu vahvistetaan viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta. Syyskokouksessa käsitellään toimintasääntöjen §18 mukaiset sääntömääräiset asiat. Lisäksi valitaan hallitukseen yksi lisäjäsen kaksivuotiskaudelle ja yksi jäsen yksivuotiskaudelle. Ilmoittautumisohjeet toimitetaan jäsenseuroille lähiaikoina.