BandyLiigaUutiset

Narukerä menettää myös toisen maalivahtinsa

Santeri Rantanen siirtyy IFK Motalaan Porin Narukerä kokee merkittäviä muutoksia maalivahtiosastollaan kaudelle 2025–26. Seuran ykkösmaalivahti Santeri Rantanen siirtyy IFK Motalan riveihin, seura tiedotti siirrosta myöhään eilisiltana. 24-vuotias Rantanen pelasi vahvan kauden Narukerässä ja nousi kauden aikana yhdeksi Bandyliigan parhaista torjujista. Hänen varmat otteensa ja pelinlukutaitonsa kiinnittivät huomion myös kansainvälisesti, ja siirto Ruotsiin on looginen askel uralla eteenpäin. Rantasen lähtö ei kuitenkaan ole ainoa muutos Narukerän tolppien välissä. Aiemmin keväällä vahvistui, että Vertti Torvinen palaa takaisin kasvattajaseuraansa WP35:een. Näiden siirtojen myötä Narukerällä on edessään uuden maalivahtikaksikon rakentaminen ensi kaudeksi. Seuran tiedotteita aiheesta odotetaan lähiviikkoina.

NarukeräUutiset

Santeri Rantanen Sopimukseen

Narukerä on solminut 2 vuoden sopimuksen ykkös maalivahdin kanssa Santerin kommentit sopimuksesta: Hienoa päästä jatkamaan tarinaa kasvattajaseuran kanssa, sopimusneuvottelut etenivät helposti ja nopeasti. Päätös jäädä Poriin oli helppo, koska koko seura talkooväestä pelaajiin on tehnyt viime kaudet todella hienoa duunia ja seuran vaatimustaso on oikealla tasolla. Hienoa olla osa tätä tarinaa myös seuraavat kaudet. Tuomas Erkkilän kommentit: Rantanen on ottanut ison roolin Narukerän maalilla. Viimeiset kolme kautta hän on kasvanut maalivahtina ja viime kausi oli selkeästi tasaisin. Hienoa, että Santeri jatkaa maalinsuulla myös tulevalla kaudella. Santeri antaa tekemisellään meille mahdollisuuden voittaa joka pelissä. Mikä tärkeintä kyseessä on nuori maalivahti ja hänellä on aivan varmasti parhaat kaudet ja torjunnat vielä edessä.