BandyLiigaUutiset

Tänään on Rauhan päivä!

Tapaninpäivän jälkeen jääpallosta on keskustelu enemmän kuin vuosiin… Kunnioitetaan heti Rauhaa, ja lähdetään liikkeelle ihan perusasioista. Monelle on ollut epäselvää miten otteluissa pöytäkirja nykyään täytetään. Käydään se nyt lävitse: Siinä käytynä lävitse jokaisessa suomalaisessa Bandyliiga-ottelussa toimiva ottelupöytäkirja. Tapaninpäivä Helsingissä Kaikki mitä yllä on kerrottu pöytäkirjan täytöstä tapahtui lähes normaalisti myös Tapaninpäivänä Kalliossa. Ainoa asia mikä hankaloitti asiaa oli tuomariston langattoman järjestelmän pätkiminen, ja ääniongelmat. Monet asiat ottelusihteeri joutui varmistamaan uudelleen, ja uudelleen – tämä aiheutti viivettä, ja ongelmia kun tapahtumia oli paljon. Vaikka Pasi Virtanen toimi ottelun tulospalveluvastaavana, hänkään ei pysty sanomaan kirjattiinko esim. jokainen soihtu pöytäkirjaan? Ottelussa poltettiin kummankin kannattajaryhmän kohdalla näitä useita (luemme tähän myös Botnian kannattajien siniset savut). Kirjaaminen ei kuulu, eikä hän edes saa merkata itse mitään pöytäkirjaan, ellei lupa tule ottelusihteeriltä, ja viime kädessä kaiken hyväksyy vain ja ainoastaan ottelun päätuomari. Tapanina siis ottelusihteeri antoi tiedot, mitkä näkyvät ottelun pöytäkirjassa edelleen: Nämä Pasi Virtanen kirjasi sähköiseen pöytäkirjaan, ottelusihteerin kirjauksien mukaan. Lopuksi päätuomari luki lävitse koko pöytäkirjan, maalit, jäähyt, ja sitten tämän huomautus kenttään kirjatut lisäykset. Tuomari muokkasi ainoastaan viimeiseksi lauseeksi, erotuomarin lisäselvitys ylläolevista tapahtumista. Tämän jälkeen ottelupöytäkirja ja erotuomarin lisäselvitys ovat matkanneet jääpalloliittoon, siellä se on tietojen mukaan toimitettu kurinpitoryhmälle. He yleensä pyytävät vastineet asioista kummaltakin seuralta, ja kun nämä ovat toimitettu, ja määrä-aika on täynnä kokoontuu kurinpitoryhmä päättämään onko aihetta jatkotoimiin, vai ei. Kurinpitopäätös on julkinen ja löytyy jääpalloliiton sivuilta kurinpitopäätökset tuolta. Mielestämme tuo kahakka, ja lakanan poltto oli pahinta ottelussa Palautteiden määrä on ylittänyt BandyliigaToimituksen historian kokonaismäärän vain muutamana päivänä. Valitettavasti tätä kommentoi ihmiset, jotka eivät ole olleet edes paikalla. HIFK:n puheenjohtaja Erik Hörhammer ja Botnian puheenjohtaja Vesa Peräjärvi tuomitsivat heti omiensa toiminnan, ja kumpainen lupasi viedä asian eteenpäin omissa organisaatioissaan – Hienoa toimintaa – Kunnioitettavaa! Suurin osa on palautteissaan järjestysvalvojien lisäämisen kannalla, me emme suoraan ole samaa mieltä. Porvoossa on ollut katsojiin nähden varmasti kolminkertainen järjestysvalvojien määrä, mutta silti Akilles-Botnia ottelussa katsomossa tapeltiin – Järjestyksenvalvojat eivät määrällään silti päässeet estämään tapahtumaa. Me BandyliigaToimituksessa kannatamme kovaa ennalta ehkäisyä – Liiton, seurojen, tuomariston, ja jääpallopiirien on irtisanoiduttava tästä toiminnasta – Selkeä viesti = jos hölmöilet jääpallokatsomossa saat porttikiellon suomalaiseen jääpallokatsomoon x ajaksi. Estääkö tämäkään mitään, on hyvä kysymys, mutta jalkapallo on yrittänyt esim lisäämällä järjestyksenvalvojia estää tätä toimintaa – he ovat epäonnistuneet! On ehdotettu ettei Bandyliiga-otteluun saa viedä kasseja, tähän Suomen laki ei anna mahdollisuutta – vain vaarallisen materiaalin/tavaran vieminen otteluun on kiellettyä. Hassua on koko keskustelussa ollut että osa on valmis keskustelemaan tappeluista, porttikielloista ja miten voidaan asioihin vaikuttaa. Osa on nähnyt vain ja ainoastaan nuo soihdut? Vaikka tarkistaisimme jokaisen katsojan röntgenillä, emme voi estää heidän halua tapella! Tämä on se mikä on rantautunut nyt myös jääpalloon, ja mielestämme on mietittävä miten päästään kiinni tähän “mätään porukkaan” kaulaliinan väristä huolimatta! Eikä siihen miten estetään soihdut! Me BandyliigaToimituksessa EDELLEEN tuomitsemme Tapanina tuon 10 henkilön ryhmän joka Botnian kannattajina lähti hässäkkää aiheuttamaan, ja samalla EDELLEEN tuomitsemme ne HIFK kannattajat jotka tappelivat, ja polttivat Botnian kannattajien lakanan – Me antaisimme näille kaikille esim. seuraavat 2 kautta porttikieltoa jokaiseen Suomessa pelattavaan jääpallo-otteluun! Edelleen kaulaliinan väristä riippumatta. www.bandyliiga.fi sivuilla kirjoittaa toimituksen väki – sen pitää riittää, tai siten ei sivustoamme tarvitse seurata! Osalle on myös ollut vaikeaa ymmärtää, että www.bandyliiga.fi sivuilla kirjoittaa eri määrä henkilöitä riippuen ajankohdasta. Meillä on ollut opiskelijoita, entisiä Bandypelaajia yms apuna. Joku saattaa tehdä yhden kirjoituksen joku enemmän. Päätoimittajamme on Pasi Virtanen ja hän vastaa sivustomme kirjoituksista. Kaikki eivät halua nimeään julkisuuteen, koska valitettavasti kirjoittajan terveyteen, tai perheen muiden jäsenten vahingoittamisviestejä on toimitukseen saatu. Tämä on suurin syy, miksi BandyliigaToimitus kirjoittaa toimituksen nimellä. Facebook-sivustolla toimimme täysin samoin, se ei ole pään puskaan pistämässä, vaan sivusto on BandyliigaToimituksen, edelleen kirjoituksista vastaa päätoimittaja Pasi Virtanen! Jääpallon puolesta, Siuntiossa 29.12.2023 Päätoimittaja Pasi Virtanen