BandyLiigaUutiset

Seurojen Pistemiehet

Tilastoista löytyy seurojen parhaat Kun listasimme seurojen pistemiehet, maalintekijät ja parhaat syöttäjät saimme alla olevat taulukot aikaiseksi. Mielenkiintoista ainakin on se, että koko Bandyliigan pistepörssin paras on Tomi Hauska, Veiterä. Seura ei ole ihme, mutta Tomin kärkenä olemista korostamme, koska hän ei ole samalla lailla hyökkäävä pelaaja kuten esim. Santeri Laitinen, Tuukka Ässämäki, tai omasta seurasta Aleksi Seppänen. On hienoa vielä vanhempienkin pelurien pärjäävän näin hienosti – valitettavan usein kuulee, ettei vanhat jaksa – kyllä he jaksavat – peli ei ole iästä kiinni. Maalintekopörssissä Jasu Koljonen, JPS on nakutellut jo 24 maalia, ja johtaa 5 maalin erolla jälleen Hauska sukunimeä kantavaa pelaajaa, tosin tällä kertaa nestori Jannea. Kesällä esim. HIFK neuvotteli Jannen siirtymisestä Mikkelistä Helsinkiin. Veiterä vei kuitenkin pidemmän korren, ja HIFK voi vain katsella miten ikinuori Janne Hauska vieläkin on yksi sarjan taitavimmista pelaajista. Syöttöpörssin kärjessä löytyy tutut nimet Eero Paavola, Narukerä -Nikke Tuhkanen, JPS ja piikki paikalla oleva Tomi Hauska, Veiterä. Ihmetellä täytyy myös Botnian kapteenin Juri Schreckin loistavaa syöttösaldoa varsinkin alakerran pelaajan näkökulmaa ajatellen. Osa selittyy tietysti kulman antoina, mutta kyllä Schreck on muutenkin syötellyt hyvin. Monet keskikenttä- tai hyökkäyspään pelaajat ottaisivat nuo syöttömäärät mielellään tililleen. PahatPojat taas ovat seuraavana listauksena, ja ehkä hieman erikoisena voi pitää että kärjessä on hyökkääjä Botniasta. Useat puolustuspään pelaajat ovat kaukana takana, kuten esim. aina parjattu Tommi Niittylä, HIFK vain 20 jäähyminuutillaan. Pistehait per seura 1. Hauska Tomi Veiterä 35 2. Ässämäki Tuukka JPS 32 3. Paavola Eero Narukerä 27 4. Laitinen Santeri Akilles 23 5. Nissinen Niko WP 35 20 Ojanen Aku HIFK 20 7. Kumpuoja Markus Botnia 18 8. Dolk Eemi OLS 13 9. Liimatainen Karo Kampparit 10 Maalintekijät per seura 1. Koljonen Jasu JPS 24 2. Hauska Janne Veiterä 19 3. Laitinen Santeri Akilles 17 4. Nissinen Niko WP 35 14 5. Ojanen Aku HIFK 13 Paukkonen Kristian Narukerä 13 7. Kumpuoja Markus Botnia 12 8. Huotelin Simo Kampparit 7 9. Pesonen Antti OLS 5 Syöttäjät per seura 1. Hauska Tomi Veiterä 31 2. Tuhkanen Nikke JPS 26 3. Paavola Eero Narukerä 19 4. Schreck Juri Botnia 13 Vainio Matti Akilles 13 6. Dolk Eemi OLS 11 7. Karppinen Lasse WP 35 8 8. Huber Patrik HIFK 7 9. Liimatainen Karo Kampparit 5 Jäähykuninkaat per seura 1. Autinen Onni Botnia 85 2. Jaatinen Eetu OLS 80 3. Kärmeniemi Juuso Veiterä 70 Laibert Richard HIFK 70 5. Kilpeläinen Mikko WP 35 60 6. Karlqvist Raoul Akilles 50 7. Korhonen Vili Narukerä 50 8. Kauppinen Niko Kampparit 40 9. Huotari Topias JPS 30

BandyLiigaUutiset

BandyliigaToimitus julkaisee pörssimagazinen

Julkaisemme vielä ennen Joulua vähän lukemista Alla vähän pörssitietoa eri joukkueita peilatessa, lue – ole samaa, tai eri mieltä! Pääasia että keskustelua riittää Joulunakin – HYVÄÄ JOULUA! Tilastojen tulkinta, ei ole absoluuttinen totuus – se on yksi monista tulkinnoista… Lue alta, tai lataa…