BandyLiigaUutiset

Kauden toinen pelikielto Bandyliigassa

Heikki Pesonen, Botnia – kahden ottelun pelikielto Videotarkastuspyynnöt puhuttavat – pelikieltojen jakoperusteista keskustelua Videotarkastuspyynnöt ovat seuroille aina tarkkaan harkittavia päätöksiä, joihin liittyy sekä taloudellisia että urheilullisia riskejä. HIFK teki hiljattain pyynnön JPS:n pelaajan epäillystä potkuliikkeestä luistimella, mikä maksoi HIFK:lle 500 euron käsittelymaksun. Kurinpitoelin käsitteli asian ja katsoi HIFK:n näkemyksen olleen perusteltu, antaen JPS:n pelaajalle kahden ottelun pelikiellon. Koska päätös oli HIFK:n kannalta suotuisa, seura sai maksamansa käsittelymaksun takaisin. Tämä tapaus on kuitenkin herättänyt keskustelua seurojen keskuudessa. Videotarkastuspyynnön tekemiseen liittyy aina riski, että päätös ei ole pyynnön tehneen seuran kannalta suotuisa, jolloin 500 euron maksu jää seuraa rasittamaan. Monille seuroille tämä summa on nykyisessä tilanteessa liian suuri menetettäväksi. Esimerkiksi Botnia jätti tekemättä videotarkastuspyynnön OLS:n pelaajien vakavista rikkeistä ottelussa, perustellen ratkaisuaan sillä, että kurinpitopäätöksellä voisi olla välillisesti haitallisia vaikutuksia Botnian kannalta. Heidän mukaansa pelikieltojen kohdistuminen tuleviin otteluihin saattaa hyödyttää Botnian pahimpia kilpakumppaneita, mikä tekisi pyynnön tekemisestä strategisesti epäedullista. Uusi ehdotus pelikieltojen kohdentamiseen Keskusteluissa on noussut esille ehdotus, että pelikieltojen jakoperusteita voisi tarkastella uudelleen. Esimerkiksi pelikieltoon asetettu pelaaja voisi joutua jättämään väliin seuraavan ottelun nimenomaan vahinkoa kärsinyttä joukkuetta vastaan. Tämä kohdistaisi rangaistuksen suoraan rikoksen kärsineen joukkueen hyväksi. Nykyisessä käytännössä pelikielto koskee kuitenkin pelaajan seuraavia otteluita, riippumatta vastustajasta. Tämä saattaa johtaa tilanteisiin, joissa rangaistus auttaa rikettä tehneen joukkueen kilpailijoita, mikä on yksi syy siihen, miksi Botnia jätti videotarkastuspyynnön tekemättä. Kurinpitovaliokunta vaikeassa asemassa Vaikka Botnia ei tehnyt virallista videotarkastuspyyntöä, seura on vedonnut ottelussa kuvattuihin videoklippeihin. Kurinpitovaliokunta on ollut haastavassa asemassa, mutta heidän toimintaansa on pidetty asianmukaisena. Kyseisen ottelun rangaistukset on nyt käsitelty ja ottelu on pelattu, mutta tapahtuma on nostanut esiin tarpeen laajemmalle keskustelulle jääpallon rangaistuskäytännöistä. Tämän tapauksen kurinpidolle toi ottelun päätuomari, koska hänen oli annettava raportti koska hän antoi punaisenkortin syynä törkeä väkivaltainen peli. Tätä tapausta ei siis kumpikaan joukkue kurinpitoon pyytänyt. Pesonen pelikiellossa tulevissa otteluissa Botnian pelaaja Heikki Pesonen on asetettu kahden ottelun pelikieltoon. Hän ei saa pelata 25.1. JPS:ää vastaan, eikä ensimmäisessä alemman jatkosarjan ottelussa 29.1. (Vastustaja on jo selvillä, mutta otteluohjelma julkaistaan virallisesti lähiaikoina). Seurojen ja kurinpitovaliokunnan on hyvä palata aiheeseen tulevana kesänä, kun sääntöjen ja käytäntöjen kehittämiselle on paremmin aikaa. Tavoitteena on luoda rangaistusjärjestelmä, joka on sekä oikeudenmukainen että seuroille taloudellisesti kestävä.

BandyLiigaUutiset

Kauden ensimmäinen pelikielto

Aki Manninen, JPS kahden ottelun pelikieltoon Juuri tullut tieto joka kertoo Kurinpitolautakunnan perehtynyt videotutkintapyyntöön sekä siitä annettuihin vastineisiin ja muuhun materiaaliin. Kurinpitolautakunta on kiinnittänyt arviossaan huomiota seuraaviin seikkoihin. Videomateriaalista on nähtävissä, että Ojanen taklaa Mannisen jään pintaan JPS:n vaihtopenkin eteen sääntöjen vastaisesti. Tilanteesta tuomittiin JPS:lle vapaalyönti. Mannisen maatessa jään pinnassa hän heilauttaa jalkaansa potkunomaisesti kohti Ojasta. Potku tapahtuu selkeästi päätuomarin vihellyksen jälkeen ja osuu Ojasta pohkeeseen / akillesjänteeseen. Ojasen jalka liikahtaa voimakkaan potkun johdosta ja hänen reaktiostansa ilmenee, että hän jää ihmettelemään tapahtunutta. Manninen nousee potkun jälkeen jään pinnasta ylös ja peliä jatketaan JPS:n vapaalyönnillä. Kurinpitolautakunnan näkemyksen mukaan Mannisen on täytynyt tiedostaa Ojasen sijainti tilanteessa.Videotallenteen perusteella Mannisen jalka heilahtaa selkeästi kohti Ojasen pohjetta / akillesjännettä.Mannisen potkaisu on tapahtunut, kun hän on ollut jään pinnassa. Vasta potkaisun jälkeen Manninenon ryhtynyt nousemaan ylös jään pinnasta. Manninen ei ole ollut vielä potkaistessaan nousemassa ylösjään pinnasta eikä jalan heilautus ole ollut osa nousemista. Kurinpitolautakunta kiinnittää huomiota siihen, että Manninen olisi voinut toimia tilanteessa toisinvälttääkseen pohkeeseen / akillesjänteeseen kohdistuneen potkun. Mannisen potkaisu on olluttahallinen teko, johon on liittynyt loukkaantumisvaara. Luistimella potkaisu vartaloon on erittäinvaarallista ja sellaisenaan tuomittavaa. Kurinpitolautakunta katsoo, että oikeudenmukainen rangaistus Manniselle on edellä mainittujen seikkojen johdosta kahden ottelun mittainen pelikielto Koko kurinpitoasia luettavissa alla olevasta linkistä: Kurinpitolautakunnan päätös 8.1.2025