Sunnuntain tulokset
Botnia & HIFK voittoihin, Porissa tasuri Sunnuntai-iltapäivä kului tutulla, mutta aina yhtä kutkuttavalla tavalla: kolmen yhtäaikaisen Jääpalloliigan ottelun parissa, ruudut auki ja kentät eri puolilla Suomea tarkassa seurannassa. Vaihdoimme lähetystä tilanteen mukaan, palasimme ottelukoosteisiin ja kelailimme muutamat vihellyksetkin useampaan kertaan, jotta saisimme kokonaiskuvan mahdollisimman tarkaksi. Vaikka liiton tulospalvelu on viime aikoina temppuillut – maalintekijöitä ja kellonaikoja on saanut välillä ihmetellä – sunnuntain kierros tarjosi taas juuri sitä, mitä kotimaiselta jääpallolta parhaimmillaan toivoo: tunnetta, vauhtia ja tärkeitä pisteitä. Nyt onkin aika käydä kierros läpi ottelu kerrallaan: ensin OLS–Botnia, sitten Narukerä–Veiterä ja lopuksi HIFK–JPS. Botnia rokotti kahden miehen ylivoimalla – Lopputulos 2-6 OLS:n ja Botnian sunnuntai-illan kohtaaminen Oulussa eteni pitkään tasaisena ja tarkkana vääntönä, mutta ulosajot käänsivät pelin lopulta raskaasti vieraille. Botnia käytti kahden miehen ylivoimansa armotta hyväkseen ja vei pisteet Helsinkiin tylyin lukemin 2–6. Valtanen käynnistää OLS:n illan Ottelun alku oli Botnia-vetoinen, mutta ilman tulosta. Vieraat vyöryttivät hyökkäyksiä kohti OLS-maalia ja keräsivät kulmia tasaiseen tahtiin, mutta viimeistely jäi uupumaan: laukaukset karkailivat ohi tai pysähtyivät puolustukseen. Kotijoukkue iski sen sijaan tehokkaasti. 28. minuutilla Niklas Valtanen pääsi käyttämään paikkansa ja vei OLS:n 1–0-johtoon. Botnia kuittasi kuitenkin nopeasti: 32. minuutilla Kaarlo Lappi tasoitti numerot 1–1:een kulmalyönnistä. Tauolle mentiin tasatilanteessa, joka kuvasi hyvin myös pelitapahtumia. Ulosajot sytyttävät keskustelun Ottelun puhutuimmat tilanteet nähtiin toisen jakson molemmin puolin. Päätuomari Petri Kuusela passitti ensin Juho Airaksisen ja myöhemmin Aku Sarkkisen suorilla ulosajoilla pukukoppiin omista tilanteistaan. Lähetyksen selostaja Atte Lämsä ja kommentaattori Petteri Luomansuu pitivät ratkaisuja suorina ulosajoina erittäin kevyinä, ja samaa ihmeteltiin myös katsomossa. BandyliigaToimitus ei luvatusti arvostele tuomareita, mutta kun rinnalle ottaa Porissa ja Helsingissä pelatut ottelut – joissa nähtiin vähintään yhtä rajuja tilanteita ilman ulosajoja, osa jopa selvisi ilman jäähyjä – voi todeta, että Kuuselan linja Oulussa oli selvästi kierroksen tiukin. Tähän asti peli oli ollut tasainen ja avoin, mutta kahden miehen alivoima käänsi voimasuhteet väistämättä Botnialle. Botnia kääntää ja karkaa Toisen jakson alussa Botnia iski tärkeän johtomaalin: 48. minuutilla Pekka Niska vei vieraat 1–2-johtoon kulmasta. OLS ei kuitenkaan kahdesta ulosajosta huolimatta luhistunut heti, vaan loi sitkeästi painetta ja pääsi useisiin kulmiin. Pitkä uurastus palkittiin 67. minuutilla, kun Saku Hartikainen tasoitti 2–2:een kulmatilanteen jatkopallosta. Hetken näytti, että OLS voisi venyä sankaritarinaan vajaamiehisenäkin. Botnia vastasi kuitenkin armotta. Heti tasoituksen jälkeen Markus Kumpuoja niittasi 2–3, ja vain muutamaa minuuttia myöhemmin illan toisellaan Pekka Niska kasvatti eron 2–4:ään. Kun vielä Leevi Attenberg (2–5) ja aivan loppuhetkillä Aleksi Niemi (2–6) viimeistelivät omat osumansa, rumahkot loppulukemat olivat valmiit. OLS taisteli OLS taisteli olosuhteisiin nähden urheasti, mutta kahden avainpelaajan ulosajot ja Botnian kliininen viimeistely ratkaisivat ottelun. Sunnuntain kokonaiskuvaa katsottaessa voi todeta, että Botnia käytti mahdollisuutensa paremmin – sekä tulostaululla että ylivoimatilanteissa. Narukerä ja Veiterä jakoivat pisteet Porissa – Lopputulos 3-3 Narukerä ja Veiterä tarjosivat Porissa draamantäyteisen ja tunteikkaan kamppailun, joka huipentui viime minuuttien erikoistilannekaruselliin. Lopputulokseksi kirjattiin 3–3 (0–0), mutta lukemat eivät kerro koko tarinaa illasta, jossa kaksi pistettä kävi vuorotellen molempien käsissä. Veiterä hallitsee alkua, Narukerä kestää Ottelu lähti käyntiin Veiterän komennossa: jo avausminuutilla vieraat rakensivat laukauksen ja kulman, ja sen jälkeen paine aaltoili pitkälti Narukerän päädyssä. Veiterä keräsi kulmia tasaiseen tahtiin, mutta laukaukset karkailivat ohi, eikä tulostaululle saatu merkintöjä. Narukerä pääsi avauserän edetessä paremmin mukaan ja loi omatkin paikkansa, mutta erityisesti jakson puolivälissä nähtiin molemmilta joukkueilta useampi hukattu laukauspaikka. Maalivahdit ja puolustukset kestivät, vaikka tilanteita riitti molemmissa päissä. Ulosajo repii peliä auki – mutta tauolle silti 0–0 Ottelun kuva muuttui 40. minuutilla, kun Veeti Hyvärinen ajettiin ulos (oikea tuomio – vaikka tilanne oli vahinko). Tämä antoi Narukerälle merkittävän mahdollisuuden kääntää ote itselleen, mutta Veiterä puolusti alivoimansa uhrautuvasti. Lisäajan venyessä Veiterä jatkoi kuitenkin painostamista – kulmia ja laukauksia tuli liukuhihnalta aina 45+12. minuuttiin saakka. Narukerä joutui kestämään pitkän myllytyksen, mutta sinnitteli tauolle maalittomassa 0–0-tilanteessa, vaikka tilastot kallistuivat vahvasti vieraiden eduksi. Toisen jakson alun shokki: Veiterä johtoon Heti toisen jakson alkuun Veiterä iski: 46. minuutilla Esko Liukkonen merkittiin 0–1-maalin tekijäksi (pt). Vieraat käyttivät heti ensimmäisen paikkansa toisella jaksolla ja veivät Narukerän ahtaalle. Narukerä ei kuitenkaan lannistunut, vaan alkoi jälleen vyöryttää omaa hyökkäyspeliään. Arposen päivä? Heti perään Narukerällä avautui jättipaikka: 55. minuutilla Janne Hauska pääsi kokeilemaan rangaistuslyönnistä, mutta merkintä pöytäkirjaan jäi “RL ohi” – pallo ei löytänyt tietään verkkoon. Veiterä ei silti suostunut taipumaan. 63. minuutilla Aleksi Seppänen vei vieraat jälleen johtoon 1–2 kulmalyönnillä (kl), kun Narukerä ei saanut erikoistilannetta purettua. Narukerä vastasi kuitenkin nopeasti. 66. minuutilla illan toisensa viimeistellyt Arponen tasoitti tilanteen 2–2:een – jälleen kulmasta. Kotiyleisö mietti onko Rasmus Arposesta tulossa päivän sankari. Loppuhetkien vuoristorata – rankkaridraama Ottelun loppua kohden molemmat hakivat ratkaisua, ja Narukerä käytti aikalisänsä 76. minuutilla virittäytyäkseen viimeiseen rynnistykseen. Veiterä jatkoi omien kulmiensa kautta uhkaa, mutta Narukerä puolusti tiiviisti. Veiterä sai ottelun lopussa rankkarin, ja Ere Verhelä upotti rangaistuslyönnin varmasti maaliin: 2–3. Yleisö oli jo lähes varma, että Veiterä vie ottelun pisteet Lappeenrantaan. Mutta draama ei ollut vielä ohi. Narukerä hyökkää heti aloituksesta, ja saa kulmalyönnin. Kulmalyönnin laukoo vastustamottamasti maalin oikeaan kattoon Joni Vuopio ja näin ollaan lukemissa: 3–3. Veiterän juhlat vaihtuivat sekunneissa pettymykseksi, kun kaksi pistettä lipsahti käsistä aivan viime metreillä. Narukerän leirissä tasoitus maistui sitäkin makeammalta. Yhteenveto: Narukerä – Veiterä oli ottelu, jossa: Pistejako 3–3 jätti Veiterän leiriin varmasti katkeran maun, mutta neutraalista vinkkelistä katsottuna Porissa nähtiin juuri sellaista jääpallodraamaa, jonka vuoksi lajia seurataan – tunteella alusta loppuun. HIFK–JPS 4–2: HIFK hallitsi kotonaan – vahvuus ei ole ollut liioiteltua puhetta Helsingissä nähtiin sunnuntaina juuri sellainen HIFK, jota ennakkoon on povattu tämän kauden vahvimpien joukkueiden joukkoon. JPS roikkui pitkään mukana ja taisteli sitkeästi, mutta kokonaiskuvassa ottelu oli selvästi kotijoukkueen hallussa. Lopputulos 4–2 (1–1) kuvastaa enemmän JPS:n sitkeyttä kuin kenttätasapainoa. Unelma-alku: Ojanen iskee heti, JPS tasoittaa HIFK sai otteluun täydellisen alun, kun Aku Ojanen vei isännät 1–0-johtoon jo 2. minuutilla. Patrik Huber merkkautti syöttöpisteen, ja maali vapautti HIFK:n pelaamista heti kättelyssä. JPS ei kuitenkaan lamaantunut, vaan tuli tasoihin 16. minuutilla. Jarno Eronen tasoitti 1–1:een kotijoukkueen pienen herpaantumisen jälkeen. Tämän jälkeen avausjakso eteni melko tasaisena: molemmat joukkueet saivat laukauksia ja kulmia, mutta aivan terävin viimeistely puuttui. HIFK sai omat jakson paikkansa, mutta tauolle mentiin 1–1-lukemissa – tulostaululla tasan, mutta pelillisesti HIFK:lla oli jo tuossa vaiheessa pieni ote. Toinen jakso HIFK:n näytöstä Toisella jaksolla HIFK nosti tempoa ja laittoi enemmän…
