BandyLiigaUutiset

Akillesikoni päättää uransa

Matti Vainio on päättänyt pistää luistimet naulaan Matti Vainio on koko uransa edustanut kasvattaja seuraansa Akillesta. Hän on pelannut lähes kaksikymmentä kautta Akilleksen riveissä ja on ollut kautta aikojen yksi parhaimmista pelaajista sivutuen pelipaikalla Bandyliigassa. Matti Vainio siirtyy nyt pitkän pelaajauransa jälkeen nuorten valmennukseen niin jääkiekossa kuin myös mahdollisesti jääpallon parissa. ”Akilles Bandyn hallituksen puolesta haluan kiittää Mattia huikeasta pelaajaurasta. Lisäksi hänen sitoutuminen seuraamme on erittäin kunnioitettavaa, vaikka vuosien varrella on useita seuroja Ruotsista ollut kiinnostunut saamaan hänet riveihinsä. Haluamme toivottaa Matille menestystä jatkoon erittäin tärkeässä lasten ja nuorten valmennustyössä, jonne hän nyt suuntaa. Kiitos Matti vielä huikeasta pelaajaurasta ja uskomme, että nyt käynnistyvästä valmentajaurasta tulee yhtä huikea!” Akilles jääpallon puheenjohtaja Jari Kettunen kommentoi Matti Vainion päätöstä pelaajauransa päättymisestä. Akilles jääpallon edustusjoukkueen kesäharjoituskausi on sujunut hyvin ja elokuun alusta on  käynnistynyt myös jääharjoittelu. Akilles jääpallon edustusjoukkueella on tällä hetkellä 16 pelaajasopimusta ja tavoitteena on saada kauden harjoitusrinki lopulliseen muotoon lähipäivien aikana. Kesäharjoittelussa ovat aktiivisesti olleet mukana myös kolme omaa nuorta junioria Edvin Viren, Hjalmar Virkki sekä Melvin Lönnberg. Yksi viime kausien puolustuspään runkopelaajista Juuso Johansson on ilmoittanut, että pitää välivuoden jääpallosta.

BandyLiigaUutiset

Rasmus Kettunen palaa porvooseen

Kettunen Akilleksen riveihin, ja Vainio jatkaa Akilles Bandy on tehnyt sopimuksen kahteen mestaruuteen kapteenina joukkueen johdattaneen Rasmus Kettusen sekä Akilleksen runkopelaaja Matti Vainion kanssa, kautta aikojen yksi parhaimmista pelaajista sivutuen pelipaikalla Bandyliigassa. Molemmat pelaajat ovat Akilleksen kasvatteja ja heistä Vainio on edustanut koko uransa Akilleksen vihreävalkoisia. Rasmus Kettunen on 25-vuotias hyökkääjä, joka kasvattiseuransa lisäksi urallaan on pelannut Ruotsissa Allsvenskanissa Ljusdal BK:n sekä Elitserienissä Sandviken AIK:n ja Motala IFK:n riveissä. Kuopiossa hammaslääketiedettä kolmatta vuotta opiskeleva Rasmus edusti viime kaudella liigan hopeajoukkuetta Mikkelin Kamppareita. Kamppareissa hän oli seuran tehokkain pelaaja tehden kauden aikana yhteensä 37 tehopisteitä 29 maalilla ja 8 syötöllä. Matti Vainio on 34-vuotias sivutuki tai keskikenttäpelaaja, joka on ollut koko uransa uskollinen kasvattaja seuralleen Akillekselle. Hän kommentoi jatkoaan seuraavasti: ”Haluan olla antamassa oman panokseni joukkueen nuorille pelaajille ja auttaa heitä kehittymään kauden aikana suurempaan rooliin. Uusien vastuunkantajien kehittyminen on tärkeää Porvoon jääpallon tulevien vuosien menestyksen jatkumiseksi ja tämä antaa minulle motivaatiota jatkaa uraani. Lisäksi joukkueen positiivinen henki ja Pallokentän tunnelma ovat merkittäviä tekijöitä päätöksessäni jatkaa uraani pelikentällä.” Akilles Bandyn vastuuvalmentaja Juha Laitinen on tyytyväinen joukkueen rakentumiseen. ”Rasmus on yksi Bandy-liigan parhaita pelaajia, joka tuo vahvana pelaajana niin vauhtia kuin yllätyksellisyyttä hyökkäyspelaamiseemme. Lisäksi hänen ammattimainen tekemisensä sekä asenne tarttuu koko pelaajaryhmäämme. Matti puolestaan on yksi Bandyliigan ja koko Suomen parhaita pelaajia omalla pelipaikallaan edelleen ja hän voi omalla toiminnallaan olla auttamassa ja ohjaamassa myös nuorempien pelaajiemme kasvua suurempiin rooleihin kauden aikana.” 

AkillesUutisetBandyLiigaUutiset

Larsson & Vainio jatkavat porvossa

Vihdoin Akilles julkaisee, edes muutaman sopimuksen Matti Vainio ja Rolf Larsson ovat tehneet jatkosopimukset kaudesta 2022-23 Akilleksen pelaajistoon. Kaksi runjkopelaajaa on hyvä alku, mutta moni vaihtoi jo seuraa, joten vauhdittaako tämä Akilles rosterin rakentumista. Ketkä Akilleksesta jatkavat kaudelle 2022-23, vielä ainakin seuraavat pelaajat (alla taulukko) ovat ilman sopimusta. Tämä tarkoittaa varmasti, että osa vielä lopettaa uransa Bandyliigassa ja BandyliigaToimituksella on tietoa että ainakin joku alla olevista vaihtaa seuraa. Akilles Pelaajat ilman sopimusta (tilastot kaudella 2021-22) Pelaaja Ottelut Maalit  Syötöt Pisteet Sadakov Rudolf 3 0  0 0 Hirvonen Kasperi 23 4  22 26 Nordström Joakim 12 1  3 4 Lappalainen Olli (MV) 25 0  1 1 Flinck Andreas 24 23  4 27 Laibert Richard 19 1 0 1 Johansson Juuso 24 5  2 7 Niittyvuopio Joel (MV) 2 0  0 0 Pursio Akseli 22 0  1 1 Sopimuksen jo tehneet pelaajat (13 kpl) Larsson Rolf. 25, 14, 9, 23 Vainio Matti. 23, 8, 22, 30 Lempinen Iikka (MV) 23, 0, 0, 0 Skog William 22, 0, 0, 0 Laakkonen Akseli 16, 3, 4, 7 Pursio Aapo. 14, 0, 0, 0 Lindblad Dylan 14, 0, 0, 0 Svennas Filip. 2, 0, 0, 0 Huopalainen Otto. 2, 0, 0, 0 Ek Rasmus 0, 0, 0, 0 Lindblad Dante (Viime kaudella HIFK:n riveissä) Salo Arttu 0, 0, 0, 0 Grek Roni. 0, 0, 0, 0 Kettunen tyytyväinen joukkueen rakentamiseen Jari Kettunen toteaa Uusimaan haastattelussa olevansa tyytyväinen joukkueen rakentamiseen. ”On hienoa, että olemme saaneet joukkueemme rungon kasaan, vaikka joitakin viime kauden pelaajia on siirtynyt uusiin ympyröihin. Nyt kasassa oleva runko on hyvä sekoitus nuoruuden intoa ja kokemusta”. Valmentaja Juha Laitisella iso työ edessä Jos Akilles haluaa jatkaa viime vuosien Bandyliiga menestystä, on valmentaja Juha Laitisen onnistuttava 100% saamaan joukkueesta paras irti. Menetykset ovat todellisuudessa niin kovia, että mikään joukkue ei pysty tällaista “pajatson” (listaus alla) tyhjennystä täyttämään. No toivotaan menestystä pelaajamarkkinoilla, ja taktisten kuvioiden tehokkuutta kaudelle 2022-23 Siirtyneet / Lopettaneet Karlqvist Raoul. 24, 2, 1, 3 Hyttinen Jonathan. 5, 4, 1, 5 Kaivola Iisakki 24, 24, 9, 33 Kettunen Rasmus 25, 20, 7, 27 Hyttinen Jari. 4, 1, 2, 3 Sadakov Denis. 21, 29, 13, 42