Lämmin huomionosoitus koko jääpalloperheelle Jääpallokentiltä tuttu Tommi Niittylä sai taannoin uutisen, jota ei aivan joka päivä kohdalle satu: kutsun tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Kutsu tuli täysin yllättäen. Ensireaktio oli Niittylän mukaan niin hämmentynyt, että hän tunsi tarvetta varmistaa presidentin kansliasta, oliko kutsu varmasti oikea – ja aito. Kun vahvistus saatiin, ei epäusko silti hetkessä hälventynyt. – Kyllä tämä on iso kunnia, olen todella otettu, Niittylä kuvaa tunnelmiaan. Erityisen iloiseksi kutsu tekee siksi, että se on samalla viesti koko jääpalloyhteisölle. Niittylä kokee, että Linnan kutsu on arvostuksen osoitus lajille, joka on pieni, mutta sydämeltään suuri. Hän kertoo yllättyneensä myös siitä, millaisella näkökulmalla hänet on valikoitu. Jääpallossa on paljon pelaajia, joilla on mittava määrä kansainvälisiä meriittejä ja jotka monen mielestä olisivat luontevia kutsuttavia pohtii Niittylä. Nyt huomio kohdistui hieman totutusta poikkeavalla tavalla – ja juuri se tuntuu Niittylän mielestä erityisen hienolta. Itsenäisyyspäivän vastaanottoa Tommi lähtee odottavin mielin. – Valehtelisin, jos väittäisin, ettei jännitä. Totta kai jännittää – ja paljon, hän naurahtaa. Niittylän Linnan kutsu tuo lämpimän valokiilan koko suomalaisen jääpallon ylle. Se kertoo, että lajin parissa tehtävä työ, intohimo ja yhteisöllisyys huomataan myös laajemmin – ja että jääpallolla on oma tärkeä paikkansa suomalaisessa urheilukentässä ja itsenäisyyspäivän juhlassa. ⁠Itsenäisyys: asia jota ajoittain huomaa pitävänsä itsestään selvyytenä. Nykyään ei ihan hirveästi tarvitse uutisia seurata kun melko nopeasti tajuaa, että sitähän se välttämättä ei ole. Vanhemmat sukupolvet on itsenäisyyden eteen tehnyt valtavia uhrauksia mitä itse tuskin koskaan pystyy edes ymmärtämään. Iso kiitos heille siitä! – Pohtii Niittylä vielä lopuksi. Onko elämää jääpallon jälkeen? – Tommi Niittylä nauttii vapaudesta, mutta kaipaa joukkueen yhteisöä Kun vuosien ajan kalenteri määräytyy joukkueen harjoitusvuorojen, pelimatkojen ja sarjaohjelman mukaan, tyhjäksi jäävä arki voi tuntua yhtä aikaa helpottavalta ja hämmentävältä. Näin kuvaa tuntojaan pitkän uran tehnyt jääpalloilija Tommi Niittylä, joka on viimeisien kuukausien aikana opetellut elämää ilman pukukopin jokailtaista meteliä. – Olen huomannut, että on ollut mukavaa treenailla omilla ehdoilla. Menen liikkumaan silloin kun itselle sopii ja teen juuri sitä, mitä sillä hetkellä huvittaa, Tommi kertoo hymyillen. Vapaus on tuntunut hyvältä: ei enää velvollisuutta olla paikalla tietyllä kellonlyömällä, ei pitkiä bussimatkoja arkiöinä. Tilalla on omatahtinen treeni, padel, lätkä, salia silloin kun siltä tuntuu, ja tietysti mukana on vähän myös jääpalloa. HIFK:ta on vaikea korvata Kolikolla on silti toinenkin puoli. Kun vanha joukkue alkoi valmistautua uuteen kauteen ja sarjapelit pyörähtivät käyntiin, mieli teki väkisinkin kentän laidalle. – Vähän haikeana sitä seuraa, kun jätkät harjoittelevat ja pelaavat yhdessä. Samanlaista yhteisöllisyyden tunnetta ja yhteisen tavoitteen eteen työskentelyä on vaikea löytää enää mistään, Tommi myöntää. Pukukoppivitsit, yhteiset matkat, voittojen juhliminen ja tappioista nouseminen yhdessä – ne ovat asioita, joita ei voi tilata verkkokaupasta tai korvata yksin tehdyllä treenillä. Ne rakentuvat vuosien aikana, ja juuri siksi niistä irtautuminen ottaa aikansa. Uusi arki, uudet rutiinit Jääpallon jälkeinen elämä ei kuitenkaan ole tyhjiö. Tommi on löytänyt arkeen uusia rutiineja: töitä, sekä liikuntaa ilman tulostaulua. – Ei sitä kilpaurheilijaa itsestä saa kokonaan pois. Tykkään edelleen haastaa itseäni, mutta nykyään se voi olla vaikka se, että kokeilen jotain uutta lajia, hän naurahtaa. Myös lajin parissa pysyminen jollain tavalla kiinnostaa. Valmennus, junioripuolen auttaminen tai taustatehtävät voivat tulevaisuudessa tarjota sen kaivatun ripauksen pukukoppielämää – vähän eri roolissa vain. Onko sitä elämää jääpallon jälkeen? Kysymys, jota moni pitkän uran tehnyt urheilija pohtii, saa Tommilta rauhallisen vastauksen. – On sitä. Se on vain erilaista. Kun vuosia elää lajin ehdoilla, on ihan terveellistäkin kokeilla, miltä tuntuu, kun voi itse päättää päivärytmin. Silti ne vuodet joukkueen kanssa ovat osa minua, enkä vaihtaisi niitä pois. Ehkä vastaus löytyykin tasapainosta: vapaudesta treenata omilla ehdoilla, mutta myös mahdollisuudesta palata yhteisöön silloin, kun siltä tuntuu. Tommi Niittylän tarina jääpallon jälkeen on vielä kesken – ja hyvältä näyttää, että siihen mahtuu jatkossakin sekä liikunnan iloa että rakkautta lajiin, joka vei nuoren miehen mukanaan jo aikoja sitten. BandyliigaToimitus toivoo Niittylän nauttivan niin Itsenäsyyspäivän vastaanotosta kuin ansaituista eläkepäivistä – Kiitos Tommi kaikesta siitä mitä olet vuosia jääpallolle antanut…