BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Jääpalloliitto tiedottaa

Jääpalloväki koolla syyskokouksen merkeissä Suomen Jääpalloliiton syyskokous järjestettiin Helsingissä lauantaina 12.10.2024. Paikalla oli liiton hallituksen lisäksi seurojen puheenjohtajia ja toimihenkilöitä sekä erotuomareiden edustajia. Syyskokouksessa vahvistettiin sääntömääräiset asiat ja valittiin kurinpitovaliokunta seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Valiokunnan muodostavat puheenjohtaja Verneri Salminen sekä jäsenet Niklas Skog sekä Juha Vuorenmaa. Varajäseninä valiokunnassa toimivat Antero Levänen ja Jussi Harjuoja. Kokouksessa katsasteltiin myös tulevaa kautta ja eritoten vilkasta alkuvuotta 2025, jolloin pelataan viidet MM-kisat (kaikki Ruotsissa). Asialistalla oli myös tulevan kauden kansallinen kilpailutoiminta, Suomen Jääpalloliiton uusi striimausalusta ja sillä esitettävät ottelut sekä lajiliiton tulevaisuuden näkymät ja haasteet. – Kokonaisuudessa antoisa kokous, jossa käytiin paljon kiinnostavia ja asiallisia keskusteluja. Jokainen sai varmasti oman mielipiteensä kuuluville ja tunnelma oli leppoisa. Kokouksen antamilla eväillä on mukava suunnata katseet kohti tulevaa jääpallokautta, sanoo liiton toiminnanjohtaja Tobias Karlsson. BandyliigaToimitus onnittelee Kurinpitovaliokunnan edustajia valinnasta tärkeään tehtävään – Tsemppiä!

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Kevätkokous lähenee

Kevätkokous kutsuu jääpalloväen Helsinkiin Suomen Jääpalloliiton liittokokous järjestetään lauantaina 18.5.2024 Helsingissä Suomen Diakoniaopistolla). Ohjelma ennen varsinaista liittokokousta, joka alkaa klo 16.00, on rakennettu lajin haasteita ja kehityskohteista silmällä pitäen. Päivä aloitetaan klo 10:00. Kevätliittokokouksessa käsitellään toimintasääntöjen §18 mukaiset sääntömääräiset asiat, sisältäen mm liittohallituksen jäsenten valinta, sekä palkitaan kauden parhaat. Liittohallituksen erovuoroiset jäsenet ovat puheenjohtaja Antti Parviainen sekä jäsenet Markus Saukkonen, Ilari Hepola ja Martti Lousti. Liittokokouksen liittyvä materiaali ja asialista on lähetetty kaikille jäsenseuroille. Pyydämme seurojen edustajia ilmoittautumaan kokoukseen 13.5.2024 mennessä. Tällä tavalla pystymme paremmin muokkaamaan tiloja sopiviksi ja tilaamaan ruokaa kaikille. Ilmoittautumiset sähköpostitse toiminnanjohtajalle Tobias Karlssonille (tobias.karlsson@finbandy.fi). Häneltä saa tarvittaessa myös lisätietoa, puh. +358 400 278 069.

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Liitto Tiedottaa – Liittokokous

Liiton kevätkokous järjestetään Helsingissä Suomen Jääpalloliiton liittokokous järjestetään lauantaina 18.5.2024 Helsingissä. Tarkempi aikataulu ja ohjelma julkaistaan lähempänä tilaisuutta. Päivän aikana on tarkoitus pureutua liiton toimintaan ja aiheina ovat mm. kilpailusäännöt, yhteiset toiminnan periaatteet ja pelisäännöt, maajoukkuetoiminta, miesten ja naisten Bandyliiga sekä kaikki juniorisarjat. Kevätliittokokouksessa käsitellään toimintasääntöjen §18 mukaiset sääntömääräiset asiat, sisältäen mm liittohallituksen jäsenten valinta. Liittohallituksen erovuoroiset jäsenet ovat puheenjohtaja Antti Parviainen sekä jäsenet Markus Saukkonen, Ilari Hepola ja Martti Lousti. Kevätkokouksen yhteydessä palkitaan myös kauden 2023-2024 parhaat. Asialista lähetetään jäsenseuroille Jääpalloliiton toimintasääntöjen mukaisesti viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta. Liittohallitus koostuu seurojen valitsemista edustajista. Siksi toivomme, että seurat aktiivisesti hakevat ehdokkaita tuleviin henkilövaaleihin. Lisätietoja: www.finbandy.fi