BandyLiigaUutiset

In memoriam – Antti Einiö

Antti “Ana” Einiö 17.11.1935 – 27.8.2025 Muistokirjoitus Suomalaisen musiikki- ja kulttuurielämän suurmies, konserttipromoottori Antti Einiö on poissa. Hän kuoli tänään keskiviikkona 27. elokuuta Espoossa 89 vuoden iässä. Antti Einiö teki elämäntyönsä musiikin ja viihteen parissa, mutta hänen sydämensä sykki myös urheilulle – erityisesti jääpallolle. Jo nuorena Einiö löysi tiensä konserttien ja levyjen pariin. Hän toi Suomeen esiintymään kansainvälisiä tähtiä Louis Armstrongista ja Ella Fitzgeraldista aina Bob Dylaniin, The Rolling Stonesiin ja Michael Jacksoniin. Kotimaiselle musiikkikentälle hän avasi ovia mm. Hectorille ja Dannylle. Helmikuussa 2024 Einiö palkittiin Erikois-Emma -palkinnolla elämäntyöstään suomalaisen musiikin hyväksi. Jääpallo sydäntä lähellä Monelle jääpalloväelle Antti Einiö oli kuitenkin tuttu myös urheilukentiltä. Hän pelasi jääpallon pääsarjassa 12 kautta Käpylän Urheilu-Veikoissa (KUV) ja voitti kaksi Suomen mestaruutta vuosina 1958 ja 1959. Lisäksi hän saavutti SM-tason menestystä mm. myös maahockeyssa, koripallossa, ja jalkapallossa. Myöhemmin hän oli usein mukana HIFK-Bandyn ex puheenjohtaja Kauko Rautiaisen kanssa pohtimassa, miten jääpalloa voisi markkinoida ja tehdä entistä tunnetummaksi. Vuosien 2013–2023 aikana Einiön näkemykset ja kokemus olivat arvokkaita myös, kun Helsinkiin suunniteltiin jääpallohallia. BandyliigaToimitus sai useaan otteeseen nauttia hänen viisaista neuvoistaan. Suuri menetys Antti Einiö muistetaan tinkimättömästä intohimostaan, rohkeudestaan ja kyvystään tuoda yhteen ihmisiä musiikin ja urheilun parissa. BandyliigaToimitus ja koko suomalainen jääpalloyhteisö ottavat syvästi osaa Antin läheisten suruun. Lepää rauhassa, Antti. Pasi Virtanen / Päätoimittaja

BandyLiigaUutiset

Muistokirjoitus

Per-Olof “Olle” Lindqvist (21.10.1944–17.7.2025) Tänään suomalainen jääpalloyhteisö hiljentyy suuren surun äärelle. Olemme menettäneet yhden lajin todellisista legendoista, Per-Olof Lindqvistin – tai kuten ystävät häntä kutsuivat: Ollen. Olle syntyi 21. lokakuuta 1944 ja teki hienon uran jääpallon parissa, aloittaen pääsarjatasolla vuonna 1963. KUV:n ja HIFK:n riveissä hän torjui armottoman varmasti peräti 12 kautta, aina vuoteen 1976 saakka. Maalivahtina Olle oli piinkova – kenties jopa pelottavan varma vastustajille, mutta turvaa luova omilleen. Hänen ohittamisensa oli kaikkea muuta kuin helppoa, ja monille hyökkääjille hänen hahmonsa jäi mieleen koko uran ajaksi. Mutta Olle ei jättänyt kenttiä taakseen pelipäivien päättyessä. Hän jatkoi intohimoaan lajiin seuraten lähes kaikki HIFK:n koti- ja vierasottelut vuosikymmenten ajan. Kenties monille uusille katsojille Olle oli tuttu kasvo katsomossa – punainen huivi kaulassa, terävä katse kenttään suunnattuna – meille pidempään jääpallon parissa olleille hän oli tärkeä osa koko jääpalloperhettä. Viime talvi oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1963, kun Ollea ei nähty kentän laidalla. Se oli merkki, jota emme osanneet lukea tarpeeksi tarkasti. Nyt suru-uutinen on saavuttanut BandyliigaToimituksen, ja päätoimittajana kirjoitan näitä rivejä raskaalla sydämellä – hyvästä ystävästä, johon sain kunnian tutustua vuosien varrella. Olle oli tuttu näky kaikilla jääpallopaikkakunnilla. Hänen kanssaan Suomea kiertänyt Antti Helpi kertoi, että ystäviä löytyi joka kaupungista – ja se ei yllätä ketään, joka tunsi Ollen. Hänellä oli ainutlaatuinen kyky yhdistää suorasukainen pelinäkemys lämpimään huumoriin ja herrasmiehen käytökseen. Keskustelumme Ollen kanssa – joita oli varmasti satoja – olivat aina teräviä, analyyttisia ja silti lämminhenkisiä. Hänen kommenttinsa HIFK:n peleistä, vastustajista ja jääpallon kehityksestä jäävät ikuisesti mieleen. Nyt Olle on siirtynyt jääpalloilijoiden taivaalliseen seuraan. Kenties siellä pelataan jälleen kovatasoisia otteluita, ja Olle seisoo maalillaan – tuttu ilme kasvoillaan. Me, jotka saimme tuntea Ollen, yhdymme koko suomalaisen jääpalloväen kanssa läheisten suruun. Yksi hieno jääpallomies on poissa. Lepää rauhassa, ystävä. Pasi Virtanen päätoimittaja, BandyliigaToimitus