BandyLiigaUutiset

YLE UUTISOI

ULKOJÄÄ ON ETELÄSSÄ HARVINAISTA LUKSUSTA Näin kirjoittaa YLE:n toimittaja Tiina Karppi tänään YLE:n sivuilla, ja uutinen esitettiin myös Uusimaan uutisissa klo: 18.00 jälkeen Ex NHL-Jääkiekkoilija myös huolissaan jää-ajasta Pääkaupunkiseudulla… Helsinkiin Malmille puuhataan kaikille avointa luisteluareenaa. Suunnitelmien takana on rakennusalan konserni Wasa Group ja tukena liuta entisiä ammattiurheilijoita. Yksi heistä on entinen NHL-jääkiekkoilija, Helsingin Jokereiden kasvatti, Juha Lind. Hän haluaa Helsinkiin jäähallin, joka tarjoaisi nykyistä paremmat mahdollisuudet yleisöluistelulle. – Jos ajattelee, että lapsi pääsee koulun kanssa lähihalliin luistelemaan ja innostuu siitä, niin minne hän voi mennä vapaa-ajalla luistelemaan? Lindin mukaan jäähallit ovat tällä hetkellä täynnä harrastajia, eivätkä jäljelle jäävät ajankohdat yleisöluistelulle ole tarpeeksi houkuttelevia. Samaan aikaan luonnonjäät ovat uhattuna ilmastonmuutoksen myötä. Tyyliltään Malmin halli olisi Lindin mukaan kuin Oulunkylän tekojäärata, mutta katettu. Halli ei koostuisi erillisistä kaukaloista, vaan erilaiset tarpeet huomioivasta isosta jäätilasta. Myös seurat voisivat hyödyntää hallia, mutta niin, että yleisöluistelu silti mahdollistettaisiin. Toimintaperiaate olisi kuin uimahallissa, Lind toteaa, eli hallia voisivat käyttää kaikki kilpaurheilijoista satunnaisiin liikkujiin. Hallia voitaisiin pitää auki 7–8 kuukautta vuodessa. Lindin mukaan suunnitelma on, että halli olisi luistelulajien käytössä valtaosan vuodesta. Kesäkuukausina hallissa järjestettäisiin muuta toimintaa. Halli voisi toimia vuoden ajasta riippumatta esimerkiksi konserttien järjestyspaikkana. Lue ja katso Video suoraan linkistä alta!

BandyLiigaUutiset

Mielipidekirjoitus

Pääkaupunkiseudulle kaivataan luistelulajien monitoimihallia Suomeen rakennettu liikuntapaikkojen verkosto on yksi maailman tiheimmistä. Ilmaston lämmetessä ulkokenttien hyödyntäminen jääliikuntaan on kuitenkin mahdollista vain hyvin pienen ajan talvesta, jos silloinkaan. Jäälajien monipuoliseen harrastamiseen tarvittaisiin ehdottomasti enemmän katettua jäätilaa. Jäälajeista harrastetuimpia ovat jääkiekko ja taitoluistelu. Mutta jääpalloa, pikaluistelua, ringetteä, kaukalopalloa tai retki- ja matkaluisteluakaan ei sovi unohtaa. Kaikkia näitä lajeja yhdistävät jää ja luistelutaito. Ilman jäätä ja luistelutaitoa jäälajien tulevaisuus näyttää heikolta. Kaikki jäälajit tarvitsevat hallitilaa, mutta kaikille halukkaille jäähalleista ei vuoroja löydy. Jäälajien lukuisten aktiiviharrastajien lisäksi jäättömistä talvista kärsivät kaikki ne lapset, joilla ei ole mahdollisuutta luistella saati mahdollisuutta oppia luistelemaan. Pääkaupunkisedulle tarvittaisiin jäälajien ”uimahalli”, jonka tarjoamat puitteet mahdollistaisivat sujuvan rinnakkaiselon eri lajien seuroille sekä yleisöluisteluissa käyville sunnuntailuistelijoille. Tällainen halli ei koostu erillisistä kaukaloista, vaan erilaiset tarpeet huomioivasta isosta jäätilasta. Malmille kaavailtu luisteluareena täyttäisi sekä monen lajin toiveet jääajasta että monen lapsen, nuoren ja aikuisenkin haaveet siitä, että voisi oppia luistelemaan tai verestää luistelutaitojaan. Vaikka suomalaisten luistelutaidot ovat tutkitusti heikentyneet, niin todella moni haluaisi edelleen luistella. Erinomainen sijainti hyvillä julkisen liikenteen yhteyksillä tuo hallin mahdollisimman monen saavutettavaksi. Malmille olisi mahdollista luoda jopa ”liikuntalinja”, joka voisi kulkea reittiä Itäkeskus-Kivikon liikuntapuisto-Malmin luisteluareena-Malmin asema-Pukinmäen asema-Oulunkylä. Näin metron, bussin ja raidejokerin avulla tavoitettaisiin helpohkosti todella iso joukko pääkaupungin asukkaita. Luisteluareenan yhteyteen on kaavailtu monitoimikohdetta palvelemaan myös niitä, jotka toimivat toisten kuljettajina. Areenan yhteyteen kaavaillussa liiketilassa voisi olla mahdollista esimerkiksi käydä kuntosalilla tai hoitaa ostoksia, mikäli luistelu ei osu omaan ohjelmaan. Liiketilojen ansiosta esim. perheiden harrastusarki helpottuisi, mutta myös hallin ylläpitoon saataisiin kaivattuja euroja. Kaikkien jäälajien ja päättäjien pitää puhaltaa nyt yhteen ja samaan hiileen, jotta hanke saadaan vietyä nopeasti maaliin. Taitaa olla niin, että pitkät ja kylmät talvet ovat ainakin eteläisimmässä Suomessa historiaa. Luistelulla on vielä vankka asema suomalaisten liikuttajana. Mutta missä luistella, jos mahdollisuuksia ei ole? Malmille suunnitteilla oleva halli mahdollistaisi luistelun mahdollisimman monelle myös tulevaisuudessa. Helsingissä 16. helmikuuta 2023 Juha Lind, entinen jääkiekkoilija, terveysliikunnan ystävä ja harrastavien lasten isäSami Laakkonen, entinen jääpalloilijaJere Lehtinen, entinen jääkiekkoilijaMika Mutikainen, entinen jääpalloilijaSaara Niemi, entinen jääkiekkoilija, kiekkovalmentajaTimo Pahkala, entinen jääkiekkoilija, toimitusjohtaja, WasaGroup Oy