Lappeenrannassa jopa 8 000 katsojaa SaiPan ja Veiterän otteluihin Lappeenrannan Kisapuistossa on lauantaina luvassa hieno urheiluilta, kun sekä SaiPa että Veiterä kokoavat paikalle suuren yleisön. Kisapuistoon odotetaan jopa 8 000 katsojaa seuraamaan ensin jääkiekon SM-liigaa ja myöhemmin jääpallon Suomen mestaruusottelua. Ilta käynnistyy kello 17, kun SaiPa kohtaa Tapparan. Tämän jälkeen katseet kääntyvät jääpalloon, kun Veiterä ja JPS ratkaisevat Bandyliigan mestaruuden kello 19.30 alkavassa finaalissa. Luvassa on poikkeuksellisen upea urheilujuhla, jossa kaksi lajia tuovat saman alueen täyteen tunnelmaa, väkeä ja odotusta. Suuren yleisömäärän vuoksi Kisapuistossa varaudutaan myös ruuhkiin, erityisesti siinä vaiheessa, kun SaiPan ottelu päättyy ja Veiterän finaali käynnistyy lähes samaan aikaan. Ottelujärjestäjät toivovatkin, että yleisö saapuisi paikalle mahdollisuuksien mukaan kävellen, pyörällä tai julkisilla. Pysäköintiä järjestetään sekä Kisapuistoon että Kaukaan montulle, josta on lyhyt kävelymatka pelipaikoille. Lisäksi joukkoliikennettä vahvistetaan otteluillaksi ylimääräisillä vuoroilla. Kaikki tämä kertoo siitä, että tapahtumaan suhtaudutaan Lappeenrannassa sen ansaitsemalla arvolla. Kaupunki, seurat ja järjestäjät ovat yhdessä valmistautuneet siihen, että finaali-ilta olisi yleisölle mahdollisimman sujuva ja elämyksellinen. Juuri tässä näkyykin Lappeenrannan tilanteen vahvuus. Finaaliin panostetaan näkyvästi, ja ihmisille syntyy tunne, että nyt ollaan suuren urheilujuhlan äärellä. Veiterän finaali ei jää sivuun, vaan se on osa koko kaupungin yhteistä iltaa. Helsingissä tunnelma on toisenlainen tunnelma Samaan aikaan Helsingissä HIFK:n kauden huipentava pronssiottelu joudutaan siirtämään Brahen kentältä Oulunkylän tekojäälle, koska Brakun jää ei ole enää pelikelpoisessa kunnossa. Ratkaisu on ymmärrettävä olosuhteiden pakosta, mutta samalla se nostaa esiin isomman kysymyksen Helsingin jääpallotilanteesta. HIFK:n puheenjohtaja Erik Hörhammer sanoittaa tilanteen hyvin: Brahen kenttä on seuran koti, paikka johon liittyy identiteettiä, historiaa ja tunnetta. Juuri siksi siirto tuntuu harmilliselta. Pronssiottelu on kauden tärkeimpiä pelejä, ja luonnollisesti seura olisi halunnut tarjota omille kannattajilleen mahdollisuuden kokea se tutussa kotiympäristössä. Kyse ei ole vain yksittäisestä kentänvaihdosta. Helsingin tilanne näyttää jälleen, kuinka haavoittuva jääpallo on, jos olosuhteet eivät ole kunnossa silloin kun kausi huipentuu. Kun ratkaisuotteluita joudutaan siirtämään tai pelaamaan muualla kuin alkuperäisesti oli tarkoitus, jotakin tärkeää katoaa: kotikentän tuntu, tapahtuman jatkuvuus ja osa siitä arvostuksesta, jonka tällaiset ottelut ansaitsisivat. Silti HIFK:n viesti on ryhdikäs. Ottelua ei lähdetä selittelemään, vaan voittamaan. Se kertoo paljon seuran asenteesta. Samalla tilanne muistuttaa, että jääpallossa tarvitaan entistä vahvempaa keskustelua olosuhteista ja siitä, miten tärkeät ottelut saadaan tulevaisuudessa pelattua niille kuuluvissa puitteissa. Lappeenrannassa finaaliin panostetaan näkyvästi ja yhteisöllisesti. Helsingissä taas joudutaan jälleen sopeutumaan. Ero kertoo paljon siitä, missä jääpalloa tällä hetkellä nostetaan tapahtumana esiin – ja missä vielä kamppaillaan perusedellytysten kanssa. Ei yllätä toimitusta Helsingin tilanne herättää tässä kohtaa enää lähinnä pettymystä. BandyliigaToimitus ei oikeastaan jaksa enää edes yllättyä siitä, että pääkaupungissa jääpallon ympärillä mennään vuodesta toiseen samalla tavalla – aina selitellään, aina reagoidaan myöhässä ja aina joudutaan toteamaan, ettei olosuhteita saada siihen kuntoon, jota kauden tärkeimmät ottelut vaatisivat. On vaikea ymmärtää, miksi Helsingissä ei vieläkään pystytä tarjoamaan lajille vakaampaa pohjaa, vaikka kyse on perinteikkäästä jääpallokaupungista. Eikä tässä puhuta enää vain yksittäisestä ottelusiirrosta, vaan laajemmasta ilmiöstä. Kun olosuhteet eivät kestä, ratkaisuottelut siirtyvät, kotikenttäetu menettää merkitystään ja tunnelmasta katoaa iso osa. Samalla viesti ulospäin on murheellinen: jääpallo ei näytä olevan kaupungissa sellaisessa arvossa, jonka se ansaitsisi. Halleista puhumattakaan. Niistä on puhuttu vuosia, mutta käytännössä mikään ei tunnu etenevän tavalla, joka antaisi seuroille, pelaajille ja yleisölle uskoa paremmasta. Puhetta riittää, mutta teot puuttuvat. Siksi pettymys ei kohdistu vain tähän yhteen pronssiotteluun, vaan koko siihen tapaan, jolla jääpallon olosuhteita Helsingissä on hoidettu. Samaan aikaan muualla osataan rakentaa tapahtumaa, varautua yleisöön ja antaa kauden huipennuksille niiden ansaitsema arvo. Helsingissä taas joudutaan jälleen toteamaan, että kun pitäisi onnistua, päädytään paikkaamaan. Se on lajin kannalta surullista, ja tällä kertaa jälleen HIFK:n kannalta epäreilua ja yleisön kannalta yksinkertaisesti väsyttävää.