Henkilökuva
Esko Tammilehto Suomalainen jääpallolegenda – Esko Tammilehto Tammikuussa 2026 järjestetään Bandyn MM-kisat taas Suomessa ja Porissa. Suomi on voittanut ainoan miesten maailmanmestaruutensa vuonna 2004 Ruotsin Västeråsissa. Päävalmentajana toimi tuolloin Esko Tammilehto. On siis syytä pureutua hänen ainutlaatuiseen Bandyuraansa tarkemmin. Suomalainen jääpallolegenda. Sitä luonnehdintaa voi käyttää Esko Tammilehdosta. Eskon jääpallouraan mahtuu valtava määrä läpivietyjä harjoituksia, pelattuja pelejä, voitettuja ja hävittyjä otteluita, mestaruuksia ja sarjasta putoamisia sekä pelaajana, että valmentajana. Mutta ennen kaikkea urheilu ja Bandy ovat merkinneet valtavasti elämää rikastuttaneita hetkiä, kokemuksia, ystävyyssuhteita, matkoja eri puolille maailmaa sekä muistoja, jotka ovat mukana aina. Esko Tammilehto: “ Olisihan se opettajanura ilman huippu-urheilua ja valmentamista sekin varmaan sujunut, mutta kyllä Bandy on rikastuttanut elämää valtavasti.” Eskon isä valmentaja Kaikki alkoi Kemin Veitsiluodon tehtaan kentältä 1960- luvun alussa. Eskon Isä oli aikanaan pelannut myöskin Bandya, mutta teki merkittävämmän uran valmennuspuolella huomattavimpana saavutuksenaan Veitsiluodon Vastuksen johtaminen miesten Suomen mestariksi vuonna 1969. Esko yhdessä veljensä Timon kanssa Veitsiluodon tehtaan kentällä vuonna 1962 Veitsiluodon Vastus Veitsiluodon Vastus oli 1960- ja 70- lukujen vaihteessa suomalaisen Bandyn todellinen jättiläinen. Metsäyhtiö Veitsiluoto Oy oli perustanut seuran, rahoitti sen toimintaa ja tarjosi resursseja ja mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen. Jääpallokenttäkin rakennettiin heti tehtaan viereen ja ympärillä asuva teollisuusyhteisö hyödynsi sitä. Elettiin vielä metsäteollisuuden kulta-aikaa ja yritykset kokivat vastuunaan olevan myös huolehtia työntekijöistään sekä heidän perheistään urheilumahdollisuuksienkin muodossa. Samoin olivat syntyneet ja toimivat Varkaudessa WP-35 ja Valkeakoskella jalkapallon puolella Valkeakosken Haka. Veitsiluodon Vastuksen huippuvuosi osui vuoteen 1974, jolloin seura voitti Bandyn Suomen mestaruuden sekä miehissä, naisissa että kaikissa juoniori-ikäluokissa. Aikamoinen saavutus. Lisäksi samana vuonna Vastus voitti myös jalkapallon D- juniorien Suomen mestaruuden. Esko Tammilehto innostui todella urheilusta ja jääpallosta vuonna 1970, kun Vastuksen juniorijoukkue otti pronssia Vaasassa pidetyssä SM- nappulaturnauksessa ja pronssiottelun voittomaalin Mikkelin MP:tä vastaan teki Esko. Siitä syttyi innostus, joka on kantanut läpi elämän ja jatkuu edelleen. Juniori-ikäluokissa tuli menestystä kaikissa ikäluokissa. Bandyn ohessa Esko pelasi myös kesäisin jalkapalloa 15- vuotiaasta asti, mutta pääpaino oli jääpallossa. Esko Tammilehto: “Urheilu-urani tärkein hetki on ollut pronssimitali Vastuksen joukkueessa SM- nappulaturnauksessa Vaasassa vuonna 1970 sekä siellä tehty voittomaali, koska kaikki muu on seurausta siitä.” Lehtikuva Vastuksen SM- nappulapronssia voittaneesta joukkueesta vuona 1970. Esko Tammilehto käsiraudoissa Ylioppilaskirjoitusten jälkeen kutsui Jyväskylän Yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta. Asuinpaikka vaihtui Jyväskylään, mutta pelit jatkuivat vielä kolme vuotta Vastuksessa ja jalkapallon puolella Kemin palloseurassa. Näille vuosille sattui myös unohtumaton tapahtuma, jolloin Jyväskylässä oli ryöstetty Veikkauksen konttori. Tiedot ryöstäjän tuntomerkeistä oli välitetty myös lentoasemalle, josta Esko oli lähdössä lentokoneella kohti Kemiä ja samana iltana odottavaa jalkapallo-ottelua Rovaniemellä. Lentokentällä joku virkailija tunnisti tuntomerkkeihin sopivan henkilön nousevan lentokoneeseen. Tieto välitettiin Kemiin, jossa konetta odottaneet poliisit tekivät näyttävän pidätyksen. Viaton urheilija vietiin käsiraudoissa poliisin kuulusteluihin, jossa lopulta selvisi, että Esko on syytön epäilty ja mies pääsi vapaaksi. Vuonna 1981 JPS:n noustua ensimmäistä kertaa Bandyliigaan siirtyi Esko Jyväskyläisväreihin ja pelasi kesäisin jalkapalloa JYP-77:n riveissä. JPS:n materiaali ei ensimmäisenä pääsarjavuotena kuitenkaan riittänyt sarjapaikan säilyttämiseen vaan edessä oli putoaminen 1- divisioonaan. Tätä seurasi Esko Tammilehdolle vuosi Botnian miehistössä. JPS palasi kuitenkin Bandyliigaan vuonna 1983 ja Esko siirtyi takaisin JPS:n. Vuonna 1984 oli edessä yksi peliuran kohokohdista, kun toisen maajoukkuemiehen Heikki Raitavuon johdattelemana Tammilehto päätti siirtyä Ruotsin Sundsvallin Selånger SK:n riveihin. Selånger SK oli tuohon aikaan kovatasoinen Bandyn pääsarjajoukkue. Toiminta oli hyvin ammattimaista ja joukkueen toimintaedellytykset olennaisesti Suomea paremmat. Elämä Sundsvallissa ei kuitenkaan ollut pelkkää urheilua. Pelaamisen ohessa Esko työskenteli aluksi peruskoulun opettajana riikinruotsalaisten lukioluokkien parissa. Myöhemmin myös suomalaisten maahanmuuttajien lasten opettamisen parissa. Urheilullisesti kaksi vuotta Sundvallissa olivat hienoja kokemuksia. Ensimmäisellä kaudella 83/84 Selänger eteni Ruotsin allsvenskaniin semifinaaliin. Vastaan asettui Vetlanda BK, jonka riveissä pelasi suomalaiset tähtipelaajat Timo Serenius ja Leo Segerman. Erittäin tiukka ottelusarja päättyi paras kolmesta play-offin ratkaisevassa ottelussa Vetlandan hyväksi kokonaisvoitoin 2-1. Ura oli lähellä jatkua Ruotsissa Toinen kausi 85/86 Selångerissa sujui myöskin hyvin, mutta tuolla kaudella seura putosi yhtä kierrosta aiemmin pudotuspeleissä samaista Vetlanda BK:ta vastaan. Vetlanda BK voitti sitten keväällä Ruotsin Bandymestaruuden. Ensimmäisenä suomalaispelaajana Timo Serenius pääsi kohottamaan kannun Ruotsin mestaruuden merkiksi Tukholman Söder- stadionilla silloin. Kauden 85/86 jälkeen Esko ja vaimonsa Merja olivat vaikean valinnan edessä. Motala IFK oli rakentamassa kovan joukkueen Allsvenskaniin. Rivejä oli vahvistettu useammalla hankinnalla. Mutta kakku haluttiin kuorruttaa kovalla yleispelaajalla ja Eskolle tarjottiin sopimusta Motalasta. Koska Jyväskylän maalaiskunnasta oli hankittu ennen Ruotsiin lähtöä opettajanvirka, josta oli saatu heti kärkeen kahden vuoden virkavapaa ei kunta suostunut myöntämään lisää virkavapaata vaan työ piti joko ottaa vastaan tai virka laitettaisiin uuteen hakuun. Pitkällisen mietinnän jälkeen Tammilehdot päätyivät takaisin Jyväskylään. Motala IFK voitti sitten keväällä 1987 Ruotsin Bandymestaruuden. Esko seurasi peliä Tukholman Söder-stadionilla katsomon puolelta. Elämä on täynnä valintoja. Esko Tammilehto: “Päätös tulla kahden vuoden jälkeen Ruotsista takaisin Jyväskylään oli todella vaikea ja sitä pohdittiin Merjan kanssa pitkään. Lopulta päädyttiin muuttamaan Jyväskylään ja seuraamaan seuraavana keväänä Motala IFK:n mestaruusjuhlia katsomon puolelta. That´s it.” Siirto Botniaan – Kolme Finaalia Seurajoukkueura jatkui Suomessa aluksi JPS:n riveissä, kunnes vuonna 1989 kutsui jälleen Helsingin Botnia ja Oulunkylän kenttä. Edessä oli kolme vuotta Botnian kovassa joukkueessa, joka pelasi kolmena peräkkäisenä vuotena Bandyliigan finaalissa. Kaksi ensimmäistä yritystä päätyivät katkeriin tappioihin Oulun OLS:lle. Niistä jälkimmäinen kirveli erityisesti, kun kahden maalin taukojohto suli toisella puoliajalla ja päätyi Oulun voiton tanssiin Kallion kentällä. Keväällä 1992 Tammilehdon kotimainen Bandyura sai huipennuksensa, kun vihdoin Botniassa jatkanut Esko sai finaalin jälkeen nostella mestaruuskannua Botnian kaadettua nousussa olleen WP-35:n finaalissa maalein 2-0. WP-35 oli jo rakentamassa tulevien vuosien menestystä. Tammilehto Maajoukkueessa Maajoukkueuran Esko Tammilehto aloitti 70- luvun lopulla ja ensimmäisinä otteluina oli Suomi-Ruotsi ottelut Helsingissä vuonna 1978. Kaksoismaaotteluiden molemmat osat päättyivät Suomen voittoon. Hyvä startti siis näyttävälle ja pitkälle maajoukkueuralle, Otteluita maajoukkueessa kertyi yhteensä 123 kappaletta vaikka virallisissa tilastoissa lukee 121. Tilastonikkarien virhe, joka on jäänyt elämään omaa elämäänsä. Esko Tammilehdon ensimmäiset MM-kisat miesten sarjassa osuivat vuodelle 1979 ja kisat pidettiin Ruotsissa. Mukana tuomisina oli pronssiset mitallit. Maajoukkueuran yksi hienoimmista kokemuksista olivat vuoden 1981 kisat Neuvostoliiton Habarovskissa. Habarovsk on iso kaupunki nykyisen Venäjän kauko-idässä lähellä Tyyntä Valtamerta. Habarovsk oli entisen Neuvostoliiton suuria jääpallokeskuksia ja on edelleen nykyisen Venäjän ehkä vahvin jääpallokeskus, jossa nykyään pelaavat Määtän veljekset Tuomas ja Tommi. Esko Tammilehto: “ Habarovskin kisat jäivät erityisesti mieleen. Upeasti järjestetyt kisat, joissa katsomot olivat pullollaan yleisöä ja meininki aivan mieletön. Kotijoukkueen peleissä yleisöä oli 40.000 katsojaa joka…
