BandyLiigaUutiset

Pelipäivä – Akilles vs Botnia klo: 19.00

Tänään mennään taas tosin vain yhdellä ottelulla Porvoossa illalla lähes “paikalliskamppailu” kun Oulunkylästä saapuu Botnia kotijoukkue Akilleksen vastustajaksi. Tosin tämän kauden Botnian kotikenttänä on Kalloin kenttä. Odotettavissa on mielenkiintoinen ottelu, kun peilataan viime viikonlopun otteluja. Botnia kaatoi OLS:n Oulussa, ja Akilles kaatoi myös Oululaiset, ja seuraavana päivänä pelasi tasurin JPS:n kanssa. Kotijoukkue Akilles Akilleen ryhmässä takuupistemiehiä ovat Santeri Laitinen, Rasmus Kettunen, ja Iisakki Kaivola. Nyt tuohon kolmikkoon on myös pyrkimässä Jyväskylästä saapunut Joni Vuopio, jolla kokemusta riittää 14 kauden verran. Juha Laitinen on Akilleksen päävalmentajana saanut nykyisenkin ryhmän pelaamaan todella hyvin joukkueena, vaikka usein nuo maalit menee näillä “kärki” pelaajille. Kuitenkin esim. Filip Svennas näyttää miten nuoret Akilleen juniorit myös nousevat framille, ja ovat kehittyneet jo Bandyliigapelaajiksi. Akilleen rosteri on tosiaan Bandyliigan kärkitasoa. Botnia jatkaa vierasotteluja Botnian lähtökohdat on BandyliigaToimituksen mielestä hiukan huolestuttavat rosterin kapeuden takia. Tosin näyttää että Botnia on jopa käntänyt tämän vahvuudekseen. Tosin loukkaantumisia ei saa tulla, se näkyy heti kokoonpanossa. Oulussa Botnia pelasi vajaalla kokoonpanolla, ja naftaliinista oli kaivattu viime kaudella 3 ottelua pelanut Tero Määttälä mukaan kokoonpanoon. Suomen Cupissa Botnian rosterissa pelasi Marko Miinala (52v), joka viimeksi on Bandyliigaa pelanut kaudella 10 vuotta sitten kaudella 2013-14. Mielenkiintoista tuolla Cupissa oli se, että Botnialla oli vanhin pelaaja – eli Miinala, mutta samaan aikaan sarjan nuorin pelaaja Kaarlo Lappi, joka on vielä muutaman päivän 14 vuotias. Kuten jo yllä totesimme on Botnia kääntänyt tämän rosterin kapeuden vielä toistaiseksi edukseen, ja Oulussa lopputuloksena oli voitto. Maalintekijöinä kunnostautuivat Pekka Niska 3 osumallaan, ja yhden maalin iskivät Markus Kumpuoja, Heikki Pesonen, Kaapo Schreck, ja iki-nuori Tero Määttälä. Illan ottelu Yrittääkö Akilles luistella vastustaja Botnialta jalat alta? Tämä tuskin onnistuu koska Botnia on hyvin liikkuva joukkue. Pienen mietteen jättää, jos rosteri ei ole täysi – jaksavatko kaikki loppuun asti – koska Akilles on niin liikkuva, ja luisteleva joukkue. Illan kokoonpanoja ei vielä ole julkaistu, mutta jäädään katsomaan ketkä pelaavat?, ketkä nousevat esille?, miten ottelu päättyy?, ketkä nousevat sankareiksi? Ottelu striimataan Akilleen toimesta maksullisena, tästä pääset live-lähetykseen

BandyLiigaUutiset

Helsinki haluaisi olla liikuntakaupunki – mutta?

Monet kaupungit haluaisivat kertoa olevansa liikuntamyönteisiä Totuus kuitenkin näiden kauniiden puheiden takana on täysin käsittämätöntä hyvä veli – ja sisko järjestelmää. On lajeja jotka saavat mitä tahtovat, ja on lajeja joita potkitaan päähän urakalla. Pitkään tasa-arvoisesta kohtelusta on puhunut esim. Suomen Jääkiekkoilijoiden puheenjohtaja, Suomen Huippu-urheilijoiden Unioni ry:n hallituksen puheenjohtajana ja LuisteluAreena hankkeen kummi Teemu Ramstedt. Kun BandyliigaToimituksessa katsomme koko Suomen aluetta jääpallon näkökulmasta on rajuja eroja kaupungeissa, alla muutama esimerkki. Jyväskylä – Liikuntapääkaupunki? Jyväskylässä on ylivertainen liikunnan ja huippu-urheilun osaaminen. Meillä on muun muassa maan ainoa liikuntatieteellinen tiedekunta, Huippu-urheilun instituutti KIHU sekä Jyväskylän Ammattikorkeakoulun liikunnan ja hyvinvoinnin tutkimuskeskus Likes. Näiden perustalle rakennamme Jyväskylästä Suomen liikuntapääkaupunkia. Me liikumme paljon ja tiedämme, miten hyvää liikunta tekee. Jyväskylässä lapset ja nuoret saavat kokeilla uusia lajeja maksutta ja senioreille on oma liikuntakorttinsa. Meillä osataan tutkia liikunnan myönteisiä vaikutuksia ja ottaa tulokset käyttöön valmennukseen ja opetukseen. Jyväskylässä koulutetaan kaikki Suomen liikunnan opettajat. Meillä on monipuolisia liikuntaseuroja ja hienot lähiliikuntapaikat. teksi suoraan Kaupunginjohtajan kirjoittamana Jyväskylän kaupungin sivuilla. Jääpallon näkökulmasta JPS on todella kaupungille tärkeä, ja iso osa Jyväskylän liikuntastrategiaa. Viitaniemen tekojään parannus, on sanottava että olosuhteet ovat Suomen parhaat! Tampere – Nousee vauhdilla Tampereen nousu johtavaksi liikuntakaupungiksi on monen tekijän summa. Tässä muutamia keskeisiä syitä: Yhteenvetona: Tampereen monipuoliset liikuntamahdollisuudet, luonnon läheisyys, kaupungin tuki liikunnalle, yhteisöllisyys, opiskelijakulttuuri ja hyvät liikenneyhteydet tekevät siitä houkuttelevan kaupungin liikunnan harrastajille. Hankkeita joita viety maaliin: Jääpallon näkökulmasta kaupunki teki yhteistyötä KooVeen kanssa kentälle sen eteen, että jääpalloa pystytään harjoittelemaan, ja pelaamaan. Kaupunki on hankkinut tarvittavia välineitä, ja tukenut jääpallon mahdollisuutta kasvaa takaisin Jääpallokaupungiksi – mitä se vielä 60-luvulle asti oli. Pori – Todellinen Jääpallokaupunki Alla hyvä esimerkki Porin kaupungin tahtotilasta jääpalloa kohtaan: Jään teko aloitettiin jo lokakuun puolella ja jäädytystä on jatkettu kuluneina viikkoina säiden ehdoilla. Pienet yöpakkaset ovat edistäneet jään tekemistä, kun taas päivisin kohonneet lämpötilat ja erityisesti auringonpaiste ovat tuoneet omat haasteensa. Jää on kuitenkin saatu tehtyä, jääkenttä valkaistua ja kenttäviivat maalattua. Narukerä pääsi jo eilen testaamaan jäätä, tänään joukkue pääsee vielä jäälle harjoittelemaan ja huomenna perjantaina käynnistyy Suomen Cupin turnaus, kertoo urheilukeskuksen alueen liikuntapaikkojen hoidosta vastaava hallimestari Jani Rantanen Olemme erittäin innoissamme, että saamme tulevaan talveen hienon ulkojäätapahtuman Poriin. Tulevana viikonloppuna saamme seurata jännittäviä jääpallo-otteluita. Tämän kaltaisia tapahtumia tarvitaan ehdottomasti Poriin tukemaan ympärivuotisuutta, sanoo tapahtuma-asiantuntija Eija Joensuu. Tunti sitten Porin Facebook-sivulta löysimme tämän uutisen: Porin kaupunki – City of Pori Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahan puitteissa päästään vielä viilettämään loppukausi JÄÄPALLON merkeissä tiistaisin ja sunnuntaisin! Porin Narukerä Officialin järjestämää jääpalloa koko perheille marras-joulukuussa Porin tekojääradalla: Aika ja paikka: Sunnuntaisin 17.11.-22.12. kello 11-12 & Tiistaisin 19.11.-17.12. kello 20.30-21.30 Ohjattu jääpallon pelikerta. Ensin pientä opettelua lajin saloihin ja loppuaika leikkimielistä pelaamista. Ohjaajina Narukerän edustusjoukkueen pelaaja/pelaajat. Kypäräpakko, omat luistimet suositeltavat. Mailan ja pallot saa lainaksi. #RakkaudellaPorilaisille Porin kaupunki on jääpallon näkökulmasta todella panostanut jääpalloon, sen näkymiseen, ja koko suomalaisen jääpallon edun katsomiseen esim. Suomen Cupin muodossa. Helsinki – Hännän huippu! Olemme jo muutamaan kertaan uutisoineet Helsingin seurojen ongelmista heidän ehkä tärkeimmän yhteistyökumppanin eli Helsingin kaupungin kanssa. Vaikka kaupungille annettiin palautetta seurojen syrjimisestä, ja kaupungin vuorojaon aiheuttavan ongelmia seuroille – ei kaupungin Liikuntajohtaja esim vastannut BandyliigaToimituksen kysymyksiin? Nyt tilanne Helsingissä on se, että kun on otettu yhteyttä kenttien henkilökuntaan (emme julkaise henkilöiden nimiä, ettei heille tule ongelmia mielipiteistä), ovat he ihmeissään kun kentät huutavat liikkujia kentille, mutta ne ovat tänäänkin TÄYSIN tyhjinä. Epävirallinen tieto on että, myös kentillä henkilökunta on ihmeissään liikuntajohdon toiminnasta mikä liittyy tekojäihin, jäädytykseen, tasapuolisuuteen, jääpalloilijoihin, ja luistelijoihin liittyen. On käsittämätöntä että Kontulan kentälle ei ole vielä annettu lupaa jäädyttää kenttää? Jätkäsaaren kentällä on annettu lupa, mutta nyt on ilmoitettu ongelmat sään takia johtuvasta viivästyksestä. Tietojemme mukaan juniorit, ja harrastajat eivät pääse harjoittelemaan kertaakaan ennen kuin sarjat alkavat, ja ensimmäiset ottelut joudutaan Joulukuun alussa siirtämään, koska jäitä ei ole!! MIKSI EI OLE?? Kaikkialla muualla Suomessa kentät ovat jo avattu – viimeisimpänä Kallion kenttä eilen. Helsinki on ollut viimeiset 10 vuotta viimeisin joka aukaisee tekojäät – Miksi? Tähän ei kukaan ole saanut vastausta, kun sitä ei kukaan myöskään kaupungilta halua kertoa.. Nästä lähtökohdista on vaikea toivoa, että ihan lähiaikoina Helsinkiin rakennettaisi jääpallolle, ja pikaluistelulle sopivaa hallia. BandyliigaToimitus on kuullut, että Vantaa olisi kiinnostunut asiasta, jos sinne hanketta jääpalloilijat veisivät – joten olisiko parempi jättää haaveet Helsingin ymmärryksestä – ja suunnata katseet lentokentän läheisyyteen Vantaalle?? Kaupungin johto hiiren hiljaa… Asiaa on kyselty kuten jo kerroimme Helsingin kaupungin johdolta, vastaukset (jos niitä on saatu) ovat olleet seuraavia: Kun jääpallon edustajat ovat kysyneet asioista esim. Liikuntajohtajalta – on kieltäydytty vastaamasta – Joten jääpalloilijoiden kädet on täysin sidottu kaupungin sanelupolitiikan johdosta – valitettavasti minkäänlainen yhteinen asioiden käsittely on erään seura johtajan mielestä täysin mahdotonta. Valitettavaa, mutta Helsinki ei mitenkään ole enää se liikuntakaupunki jääpallon näkökulmasta katsottuna, kuin se oli vielä Anssi Rauramon aikana me toteamme BandyliigaToimituksen loppusanoiksi….

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain tulokset

Viikonlopun pelit käyty Jokainen joukkue on esiintynyt vähintään kertaalleen. Sarjaa johtaa Akilles kolmella pisteellä, mutta on pelanut ottelun enemmän kun kovimmat kilpailijat. Suurempia yllätyksiä ei nähty, ellei Lappeenrannan 1-1 tasuria pidetä sellaisena. Nyt alla vielä sunnuntain ottelut purettuna…. OLS vs Botnia 6-7 (5-5) OLS ei ollut iltaan mennessä kommentoinut tappiotaan…. Botnia uutisoi mm. näin: Avausjakson alkuun OLS sai tehtyä Botnian maalin edestä 6–5 johto-osuman. Tällä kertaa oululaisten maalista ei alkanut oululaisten vyörytys, vaan Botnia pystyi pelaamaan omaa peliään myös OLS:n maalin jälkeen. Tunnin pelin kohdalla Botnia tuli tasoihin. Kumpuoja hankki rangaistuslyönnin ja Niska kävi lyömässä päivän kolmannen maalinsa. Vartti ennen täyttä aikaa Kumpuoja sai OLS:n puolustuksesta kimmonneen pallon lapaansa ja siirsi Botnian 6–7 johtoon. Botnia pelasi ehjemmän toisen jakson, jossa puolustus pysyi tiiviimpänä ja Topi Pihlajamaa otti pari isoa torjuntaa, joten näin pisteet lähtivät Botnian matkassa Helsinkiin. BandyliigaToimitus pohtii ottelua näin: Maalijuhla Oulussa, Botnia vei voiton OLS ja Botnia tarjosivat yleisölle jännittävän ja maalirikkaan ottelun, joka päättyi Botnian niukkaan 6-7 voittoon. Ottelu oli tasainen alusta loppuun, ja johto vaihteli useaan otteeseen. Ottelun kulku Botnia aloitti ottelun vahvasti ja Määttälä vei vierasjoukkueen johtoon. OLS kuitenkin vastasi nopeasti, kun Sarkkinen tasoitti lukemat. Ruotsalainen vei OLS:n johtoon, mutta Botnia tuli tasoihin Niskan maalilla. Schreck vei Botnian uudelleen johtoon ennen kuin OLS:n Ukkonen tasoitti. Toisen erän alussa OLS:n Moisala iski kaksi maalia ja vei kotijoukkueen 5-3 johtoon. Botnia kuitenkin nousi rinnalle Pesosen maalilla ja Niska tasoitti ottelun. Ukkonen vei OLS:n jälleen johtoon, mutta Botnia ei lannistunut. Niska teki hattutempun ja tasoitti lukemat. Ottelun viimeisen maalin teki Botnian Kumpuoja, joka sinetöi vierasjoukkueen voiton. Lopputulos: OLS 6 – Botnia 7 Maalintekijät: Yhteenveto Ottelu oli vauhdikas ja täynnä käänteitä. Molemmat joukkueet pelasivat hyökkäävästi ja luotiin useita maalipaikkoja. Botnia osoitti vahvan tahdon voittaa ja onnistui kääntämään ottelun kulun lopussa. Ottelun parhaat: JPS vs Akilles 1-1 (0-0) BandyliigaToimitus pohtii ottelua näin: Tasapeli tiukassa ottelussa – JPS ja Akilles kohtasivat toisensa tiukassa kamppailussa, joka päättyi tasatulokseen 1-1. Ottelu oli tasaväkistä alusta loppuun, eikä kumpikaan joukkue onnistunut hankkimaan selkeää ylivoimaa. Ottelun kulku Ottelun avausmaalin teki Akilleen Santeri Laitinen. Laitinen onnistui viimeistelemään tiukan tilanteen ohi JPS:n maalivahti Henri Mattilan. JPS ei kuitenkaan lannistunut vaan tasoitti lukemat 1-1, kun Nico Nevalainen viimeisteli rankkarin. Tämän jälkeen kumpikaan joukkue ei onnistunut enää maalinteossa, vaikka molemmat hakivat rohkeasti maalipaikkoja. Lopputulos: JPS 1 – Akilles 1 Maalintekijät: Yhteenveto Ottelu oli taktinen vääntö, jossa puolustaminen oli tärkeässä roolissa. Molemmat joukkueet pelasivat varovaisesti ja välttivät virheitä. Maalivahdit esittivät myös vahvoja otteita ja torjuivat useita vaarallisia laukauksia. Ottelun parhaat: Finbandy TV – Onnistui… Ottelusta nähtiin lähetys Finbandy TV:n toimesta – ottelu oli heidän ensimmäinen pelilähetys – ja ainakin BandyliigaToimitus on tyytyväinen sekä kuvauksen tasoon, että sen laatuun. Miinus tulee siitä ettei Jyväskylästä kotijoukkue löytänyt kuvaajalle parempaa paikkaa kuvata – hiukan ylempää olisi kuvaus ollut täydellinen… Hyvää työtä, jatkakaa ja kehittäkää palvelua….

BandyLiigaUutiset

Sunnuntain ottelut

OLS vs Botnia ja Finbandy TV ottelu JPS vs Akilles Tänään siis kaksi ottelua, kun ensin klo: 13.00 Oulussa vastakkain asettuu eilen tappion kokenut kotijoukkue OLS, ja vastaan asettuu huilannut Botnia. Botnian kapea rosteri on saanut päivän otteluun muutaman vahvistuksen kun viime kaudella kolme ottelua pelanut Tero Määttälä palaa kokoonpanoon. Lisäksi pelaajalistaan on ilmestynyt viime kaudella 15 ottelua Kamppareissa pelanut Anssi Mokko. Näillä vahvistuksilla Botnia lähtee otteluun 15 pelaajalla. OLS uutisoi näin: Viime kaudella pronssimitaleille saakka pelannut helsinkiläinen Botnia saapuu sunnuntaina Ouluun ja mittaa kotijoukkueen vireen klo 13 alkavassa ottelussa. Botnia ei ole vielä ottelua kommentoinut… Tästä linkistä OLS:n striimiin…. JPS vs Akilles klo: 15:00 – Ottelu Finbandy TV:n ensimmäinen ottelulähetys Jyväskylässä vastakkain asettuu kotijoukkue JPS joka avaa Bandyliiga kautensa kyseisellä ottelulla. Akilles lähtee otteluun eilinen 6-1 voitto Oulusta mukanaan. JPS ei vielä ole julkaissut ottelun kokoonpanoaan, kun taas Akilles lähtee muuten samalla kokoonpanolle mutta Rolf Larsson nousee mukaan kokoonpanoon – eilen hän huilasi. JPS kommentoi ottelua näin: Tänään se alkaa! JPS avaa bandyliigakautensa kotiottelulla Porvoon Akillesta vastaan Peli vihelletään käyntiin klo 15.00. Bandy on parasta paikan päällä, joten suuntaa sunnuntaina Monttuun kannustamaan JPS voittoon! Akilles vuorostaan kommentoi ottelua näin: Tänään jatketaan taistelua! Akilles kohtaa JPS:n Jyväskylässä. Odotettavissa on vauhtia, tiukkoja tilanteita ja kovaa taistelua! Finbandy TV:n ensimmäinen ottelulähetys Tänään pyörähtää käyntiin lähetykset Suomen Jääpalloliiton uuden suoratoistopalvelun Finbandy TV:n kautta. Kaudella 2024-2025 nähdään Finbandy TV:n kautta kahdeksan runkosarjan ottelua. Kausikortti kustantaa 49,99 euroa, ja lisäksi on mahdollista ostaa katseluoikeus yksittäiseen otteluun hintaan 9,99 euroa/per ottelu. Ensimmäinen ottelulähetys osoitteessa finbandytv.fi nähdään tänään, kun JPS ja Akilles ottavat yhteen Jyväskylässä. Tuo ottelu alkaa kello 15. Avausottelun kunniaksi tarjoamme kaikille kahdenkymmen prosentin alennuksen tuohon kamppailuun. Syötä alennuskoodi finbandy20 ostaessasi katsluoikeuden otteluun JPS-Akilles ja nauti Bandyliigasta livenä! Ottelun selostaa Joni Hildén.

BandyLiigaUutiset

Lauantain tulokset

NARUKERÄ & AKILLES VOITTOIHIN, LAPPEENRANNASSA TASURI Vihdoin se alkoi, nimittäin Bandyliiga. Alla päivän tulokset sen enempää spekuloimatta… Katsotaan saadaanko kommentteja seuroilta mukaan? Narukerä vs Kampparit 6-1 (3-0) Ottelun alusta lähtien Narukerä hallitsi tapahtumia. Kampparit yritti päästä peliin mukaan, mutta Narukerän tiivis puolustus ja tehokkaat hyökkäykset pitivät vieraat kurissa. Ensimmäisen puoliajan maalit syntyivät Narukerän Ville Raukkon ja Kristian Paukkosen toimesta. Toinen jakso jatkui samassa hengessä, ja Narukerä iski vielä kolme maalia lisää. Kampparit onnistui kaventamaan lukemia kerran, mutta voittajasta ei ollut epäselvää. Kampparikommentit pelistä: Toisella jaksollakin oma pallollinen peli oli hyvää ja oltiin hyvin pelissä mukana, mutta vähän ekan jakson tapaan ei saatu paikoista sisään yhtä enempää. Pelillisesti hyvä esitys pojilta mutta tänään hävittiin molemmissa päissä vielä rutiinissa kertoi Alpo Kaartinen. Narukerä: Kampparit: Ottelun tilastot Tästä OLS vs Akilles 2-6 (1-3) Akilles aloitti ottelun vahvasti ja pääsi jo varhain johtoon Rasmus Kettusen maalilla. OLS yritti tasoittaa lukemia, mutta Akillesin puolustus piti pintansa. Toisen puoliajan alussa Antti Pesonen onnistui kaventamaan lukemat, mutta Akilles vastasi tähän neljällä perättäisellä maalilla. Ottelun lopussa Raoul Karlqvist viimeisteli lukemat 1-6:een. Vielä kuitenkin OLS pääsi iskemään kerran, kun Antti Pesonen iski toistamiseen, näin lopputulos 2-6 Maalintekijät: Ottelun tilastot Tästä Veiterä vs HIFK 4-4 (1-1) Ottelu alkoi HIFK:n hallinnassa, ja Aku Ojanen vei vierasjoukkueen johtoon. Veiterä kuitenkin nousi tasoihin, kun Paavo Simpura viimeisteli. Tämän jälkeen Veiterä otti otteen pelistä ja iski kolme maalia putkeen. Ere Verhelä, Janne Hauska ja Christian Laibert olivat maalintekijät. HIFK ei luovuttanut, vaan ryhtyi kirimään. Aku Ojanen teki ottelun toisen maalinsa vain 8 minuuttia ennen ottelun loppua rankkarista, ja Ilia Sokolov kavensi vielä ajassa 87 minuuttia. Lopuksi Iiro Väkiparta tasoitti lukemat, kun ottelua oli pelattu minuutti lisä-aikaa – Hienoa nousu HIFK:lta. Vesisateesta huolimatta ottelu oli vauhdikas ja täynnä käänteitä. Veiterä hallitsi ottelun suurta osaa, mutta HIFK osoitti taistelutahtoa ja onnistui nousemaan tasoihin viime hetkillä. Tasapelin myötä molemmat joukkueet ottivat pisteen. HIFK:n kommentit ottelusta:  Pistettiin aikalisällä helvetinmoinen henki päälle ja päätettiin, että hoidetaan tämä. Heti tuli rankkari, josta saatiin maali. Sen jälkeen Ili kävi painamassa 4-3 ja lopussa saatiin hieno syöttö läpi, ja se oli sitten siinä. Comeback completet, Iiro Väkiparta kommentoi. Maalintekijät: Veiterä: HIFK: Ottelun tilastot Tästä Huomenna jatketaan OLS vs Botnia klo: 13:00 ja JPS vs Akilles klo: 15:00 Tämä ottelumyös Finbandy TV:n ensimmäinen ottelulähetys. Kaikki jotka eivät pääse katsomoihin, katsokaa ottelut striimattuna!

BandyLiigaUutiset

Huomenna Bandyliiga starttaa

Lauantaina liikkeelle kolmella ottelulla Luvassa mielenkiintoiset kamppaulut kun 6 joukkuetta näyttää Suomen Cupin jälkeen – miten he jääpalloa pelaavat. Narukerä vs Kampparit Klo: 15:00 Huomenna ensimmäinen Bandyliigaottelu Basso Areenalla, kun #bandyliiga vihdoin starttaa. Vastaan asettuu Mikkelin Kampparit. Lipun otteluun saat ostettua peliin tullessasi. Samalla voit ostaa myös kausikortin, jolla pääsee Kerän kotipeleihin Kampparit eivät vielä ottelua kommentoinut…. Ottelu striimataan Narukerän toimesta, Satakunnan Kansan striimiin pääset tästä (maksullinen) Ottelun tuomaristo: Vauhkonen Jukka, avustavat: Vainio Veijo & Ylikoski Ville OLS vs Akilles klo: 15:00 OLS aloittaa Jääpallon pääsarjan – Bandyliiga, on käynnistymässä ja OLS pääsee aloittamaan kautensa jo perinteiseen tapaan kotiottelulla. Aika usein avausvastustaja on ollut Porvoon Akilles tai Helsingin IFK – tällä kertaa toiseen päätyyn luistelee Akilles. Oulussa isolle jäälle päästiin ensimmäisenä Suomessa Tekojään valmistuminen luistelukuntoon venyi myös Oulussa, mutta silti bandykausi aloitettiin Oulussa jälleen ensimmäisenä. Ensimmäistä kertaa tekojään historiassa (n. 25 vuotta) se ei kuitenkaan ollut kunnossa syyslomaviikolla 43. Jää syntyi lopulta nopeaa, kun olosuhteet sen viimein mahdollistivat.Maltillisen lämpimät sekä sateettomat päivät takasivat kentän kuntoon saattamisen erittäin nopeaan tahtiin eli käytännössä noin kolmessa vuorokaudessa. Suurimmat muutokset taustoissa Valmennusvastuun kantaa tällä kaudella Matti ”Masa” Parkkinen, joka on vastannut jo usean kauden fysiikkaharjoittelusta. Masan apuna valmennuksessa on Jari ”Valtsu” Valta. Jouko ”Joksa” Parkkinen, Jyrki ”Jykä” Ruotsalainen ja Ari ”Pitsi” Pihlajamaa hoitavat huoltopuolen hommat. Lisäksi Niko Pieniniemi urakoi joukkueen taustalla moninaisissa rooleissa. Akilleksen Dante Lindbladin mietteet kauden kynnyksellä Akilleen mietteitä voit katsoa YLE Areenasta tästä Ottelu striimataan OLS:n toimesta, Jarmo Snellmanin Youtubesivuille linkki tässä Ottelun tuomaristo: Kuusela Petri, ja avustavat: Rekilä Jyrki & Pöyry tomi Veiterä vs HIFK Lauantaina päästään sit tositoimiin! Nähdään klo 16:00 Kisapuistossa! HIFK ei vielä kommentoinut ottelua… Ottelusta ei striimiä meidän tiedossa ole, joten HIFK striimaa mahdollisesti linkki ottelun ohjeet HIFK:n sivulla tuon linkin kautta Ottelun tuomaristo: Gustafsson Mats-Olof, ja avustavat Kaipia Sami & Turpeenniemi Jouko

BandyLiigaUutiset

Suomen Cupin yhteenveto

Spekuloimme itse esityksiä vain vähän – Tilastot niihin me BandyliigaToimituksessa pureudumme Tämän seurojen peliesitysten spekuloinnin mielestämme tekee Facebookissa hyvin Tuomas Hopun Jääpallon Ystävät sivusto, joten Suomen Cup yhteenvedossa myös heidän näkemyksiä… Suomen Cup Yhteenveto Tuossa BandyliigaToimituksen näkemys viime viikonlopusta – Lukekaa ja nauttikaa! Päivitetty 12.11 kello: 9:30! Kiitos Kettusen Jari palautteesta, otan täysin omaan piikkiin virheen jäähytilaston kohdalla. Siihen päällä oli jäänyt väärä tilasto, jonka korjasimme nyt aamulla. Samalla ilmoitamme, että emme sensuroi kun loukkaavat yms viestit – mutta nyt olemme huomanneet että kun tarkastamme mailin kautta uusien henkilöiden lähettämiä palautteita – hävittää world press pohjamme nuo palautteet – Pahoittelemme asiaa – siitä on tehty järjestelmän ylläpitäjälle vikailmoitus! Nyt esim. Kettusen Jarin, ja Eezu-92 palautteet eivät sivuille tule vaikka ne sinne haluaisimme… Eli, jos viestinne ei tule näkyviin, lähettäkää se suoraan osoitteeseen: pasi.virtanen (at) bandyliiga.fi BandyliigaToimitus kiittää vielä Narukerää & Porin kaupunkia, ja erityisesti Elmeri Elon loistavista kuvista – KIITOS! Nyt nokka kohti Bandyliigaa – Kaikille Hyvää kautta – Onnea, ja menestystä – pysytään terveinä…..

BandyLiigaUutiset

Suomen Jääpalloliitolta Magazine tänään klo: 18.00

FinbandyTV lähettää uuden Magazine-ohjelman Tänään kello 18.00 on luvassa suomen jääpalloliiton omalta jääpalloalustalta seuravaa: Finbandymagazine on jääpallon viikottainen ajankohtaiskatsaus. Tässä jaksossa ruoditaan alkavaa kautta. Jaksossa on myös katsaus menneen viikonlopun Suomen Cupiin. Kaikki siis katsomaan kyseinen Magazine, ja mikä ettei jo tilata koko Finbandy TV:n kausikortti 49,99€ hintaan. Tästä linkistä pääset Suomen Jääpalloliiton Finbandy TV:n alustalle Kiitokset Jääpalloliitolle katseesta tulevaisuuteen… BandyliigaToimitus on tyytyväinen Suomen Jääpalloliiton panostukseen, ja Me ainakin seuraamme tuoreeltaan kyseisen Magazinen – Tämän lisäksi julkaisemme oman Suomen Cup yhteenvetomme tuon ohjelman jälkeen – Lähtökohtaisesti siis tänään kello 21:00 – siinä Teille kaikille lukemista liittyen menneeseen viikonloppuun porissa…

BandyLiigaUutiset

Akilles vei Suomen Cupin

Narukerä vs Akilles lopputulos 2-4 Tasainen Bandyliiga tulee olemaan jos kuunnellaan Tomi Mustosta Satakunnan Kansan lähetyksessä. Katsojia sunnuntaina Finaalissa kuulutetaan paikalla olevan 527 silmäparia. Suomen Cup on ohitse, ja voittaja on löytynyt – eli Akilles Ottelun kulku Ottelua ennusti vähämaaliseksi, ja tasaiseksi ennen ottelua Tomi Mustonen. No katsotaan miten ennustus osuu kohdilleen. Ottelun ensimmäisen maalin viimeistelee Narukerä 9 minuutin kohdalla. Ville Aaltonen lähettää pallon noin omalta 35 metrin kohdalta koko Akilles joukkueen ylitse, ja vauhdissa on Niko-Valtteri Koivula joka ottaa pallon haltuun harhauttaa maalivahdin, ja tilanne siis 1-0. Kesken tasaisen pelin 25 minuutilla Akilles vie vaarattomasti palloa, mutta sitten Rasmus Kettunen pujahtaa hyvään syöttöpaikkaan , ja tarjoilee Iisakki Kaivolalle paikan – kuten arvaamme tilanne nyt 1-1. Ensimmäinen jakso oli Narukerän pienoista hallintaa, tuloksellisesti kuitenkin Akilles pystyi pitämään tauolle mentäessä lukemat 1-1 tilanteessa. Akilles hiipii voittoon Tauon jälkeen Narukerä sai rankkarin, mutta Eero Paavola ei onnistunut, ja tilanne pysyi 2-1 tilanteessa. Heti perään Akilles saa rankkarin, sitä asettuu ampumaan Rasmus Kettunen. Sinne se uppoa ja samalla Akilles tasoittaa – Tilanne 2-2. 10 minuuttia ennen ottelun loppua kulman jälkitilanteesta sama mies, eli Rasmus Kettunen onnistuu viimeistellä 2-3 lukemat. Maali näyttää hieman oudolta, kun sivurajalta maalille pallon syöttää Otto Huopalainen- Kettunen hyppää ilmaan ja lyö pallon suht korkealta sisään – Kukaan ei protestoi – ja tuomarit eivät kyseenalaista tilannetta – joten mekin tyydymme siihen. Ottelun viimehetkillä vielä Akilleksen Iisakki Kaivola onnistuu – 2-4, ottelu ratkesi tähän. Tämäkin maali syntyi mielenkiintoisesti kunNarukerä painoi päälle ja haki tasoitusta. Akilleen puolustus purkaa, ja heittää Santeri Laitisen toimesta pitkän pallon kärkeen, jossa Iisakki Kaivola jättää taakseen Vili Korhosen. Näin Kaivola on yksin lävitse – Santeri Rantanen Narukerän maalilla yrittää myös ehtiä palloon, mutta Kaivola on nopeampi -harhautus, nimi lehtiin – taululla loppulukemat 2-4. AKILLES on Suomen Cup Mestari mallia 2025 Ottelun tilastot vielä tästä BandyliigaToimitus onnittelee Porvoolaisia, ja palaamme Suomen Cuppiin huomenna yhteenvedon merkeissä – Nyt on aika Isänpäivälle! Vielä kiitokset Narukerälle & Porin kaupungille järjestelyistä – Kiitos!

BandyLiigaUutiset

Suomen Cupin huipennus – Finaali

Narukerä vs Akilles klo: 17:00 Nyt on ottelulla panosta, kunniaa, ja historian kirjoihin pääsyä. Kaikki katsomaan Finaalia, joko paikanpäälle – tai sitten striimin pariiin – Nyt ratkaistaan Suomen Cup Mestari! Tästä ottelun striimiin Satakunnan Kansan sivuille…