OPS

Oulun Palloseura (OPS), perustettiin vuonna 1925 jalka- ja jääpalloseuraksi. Jääpallon mestaruussarjassa OPS pelasi ensimmäistä kertaa vuonna 1941. Vuosikymmenen lopulla se nousi maan huipulle ja oli useasti mitalella. Ensimmäisen SM-kultansa OPS voitti 1953, kun se uusintaottelussa mestaruudesta voitti Veiterän 3-2. Seuran suurimat menestysvuodet sijoittuvat 1960-luvulle; OPS voitti vuosina 1960-64 viisi perättäistä SM-kultaa. Vastaavaan mestaruusputkeen ei ole yltänyt vielä mikään muu seura sarjamuotoisen SM-sarjan historian aikana. Vuosina 1948-67 OPS oli mitalikolmikon ulkopuolella vain kahdesti. Kauden 1966-67 pronssimitalin jälkeen seuraavaa mitalisijoitusta saatiin odottaa vuoteen 2009 asti, jolloin OPS saavutti pronssia. Kauden 2009-2010 jälkeen OPS ilmoitti lakkauttavansa jääpallon edustusjoukkueensa.

MIKKELIN KAMPPARIT

Mikkelin Kampparit, Kampparit Kaupunki: Mikkeli Perustamisvuosi: 1972 Kampparit toimisto, Toiminnanjohtaja Eetu Sviili, Maaherrankatu 2 A 4 50100 Mikkeli.    0440 176 333, kampparitoimisto@kampparit.fi. Puheenjohtaja: Eero Tikanoja, Siikasalmentie 35, 50100 Mikkeli 0440 347 777, eero.tikanoja@honka.com Kotikenttä: Hännin kenttä, Kyllikinkatu 1, Mikkeli 044 794 5203 Seuran Internet-sivut: www.kampparit.fi Facebook:   Mikkelin Kampparit | Facebook instagram: Kampparit   Miesten SM-mitalit: 2 SM-kultaa, 3 SM-hopeaa, ja 3 SM-pronssia.   Kampparit on pelannut 35 kautta pääsarjassa parhaana saavutuksena Suomen Mestaruus 2012 ja 2015. Kaikkien aikojen maratontaulukossa Kampparit on 10. sijalla. Mikkelin Palloilijat oli johtava jääpalloseura Mikkelissä 70-luvun lopulle saakka. MP:n lopetettua jääpallotoiminnan kokonaan 1977 Kampparit jatkoi MP:n paikalla SM-sarjassa. MP pelasi SM-sarjassa 23 kautta ja on maratontaulukossa 14. sijalla. MP saavutti Suomen mestaruuden 1968, SM-hopeaa 1969 ja pronssia 1970. Kamppareiden aktiivisia toimihenkilöitä ja taustavaikuttajia ovat olleet mm: Raimo Perälä, Olli Jorva, Pellervo Nyberg, Martti Räsänen, Heikki Parkkinen, Kari Liikanen, Eero Tikanoja, Kyösti Vilhunen, Esko Korhonen, Veijo Janhunen ja Antero Levänen. Seuran merkittävimpiä pelaajia ovat olleet Matti Vanhanen, Antero Nikkanen, Seppo Siiskonen, Kari Liikanen, Esko Korhonen, Tero Kumela, Kimmo Huotelin, Jani Kokko, Kimmo Kyllönen, Juho Liukkonen, Mikko Hyvönen ja Joni Maaranen.   Valmentajat 1999-2026: 2025-26   JANHUNEN Joonas, KAARTINEN Alpo 2021-25   MANNINEN Olli, JANHUNEN Joonas, KAARTINEN Alpo 2012-24   MANNINEN Olli 2014-21   LEVÄNEN Antero, MANNINEN Olli 2004-14   LEVÄNEN Antero 1999-01   KORHONEN Esko, YLI-KARO Teppo   Edustusjoukkueen keski-ikä 10.11.2025 Julkaistujen pelaajien osalta: 22 vuotta ja 5 kuukautta

Kokko Jani

Målilla GoIF                          Ruotsin 2001 Målilla GoIF                          Ruotsin 2002 Sköndals IK                           Ruotsin 2003

Antreas Lindlöf

Haparanda SKT                      Ruotsin 1. divisioona 2018

Putkonen Miika

Teki ensimmäisen liigamaalinsa 20.2.2011 Kamppareita vastaan.