Lempinimi: Jola

Hugo Feeliks Valpas (sukunimi vuoteen 1905 Faenander) oli suomalainen urheilutoimittaja, kustantaja, kirjailija, ja jääpalloilija. Valppaan vanhemmat olivat työnjohtaja Valfrid Valpas, aiemmin Faenander, ja Ida Lovisa Wallin ja puoliso vuodesta 1919 Sanni Kari. Metsäneuvos Veikko valpas oli hänen veljensä. Valpas toimi Suomen Urheilulehden päätoimittajana 1936–1940. Valpas toimi 1936─1943 (tai joidenkin tietojen mukaan 1938─1944) Suomen Urheilutoimittajain kerhon puheenjohtajana. Kerho oli perustettu Martti Jukolan, Tauno Tattarin ja Henning Relanderin aloitteesta 1931, jäseneksi pääsivät kaikki vakinaiset ja tilapäiset urheilutoimittajat. Hän oli vuonna 1936 Suomen palloliiton pääsihteeri ja vuosina 1946–1956 sen varapuheenjohtaja. 1930-luvulla hän työskenteli lisäksi urheiluselostajana Yleisradiossa. Valppaan työskentelyyn radioselostajana SM-hiihdoissa 1937 liittyy hauska anekdootti. Valpas kysyi kilpailun voittaneelta, sittemmin neljään maailmanmestaruuteen hiihtäneeltä, Jussi Kurikkalalta onko tämä väsynyt. ”En perhana minä väsynyt ole,” viihdytti kovasuinen Kurikkala kuulijoitaan. Alavuslaisen Viiskunta-lehden päätoimittajana ja toimitusjohtajana hän toimi vuosina 1955–1967. Sotavuosina Valpas palveli tk-miehenä. 1950-luvulla hän perusti Valpas-mainos-nimisen kustantamon, joka julkaisi Valpaksen omia kirjoja sekä Ässä-sarjassa rikoskirjallisuutta (Ässä-sarja 1 1960–1961, sarja 2 1966–1971). Lisäksi Valpas-mainos julkaisi muun muassa Mickey Spillanen kirjoja ja australialaista kioskikirjallisuutta, kuten nimimerkin Carter Brown kirjoja. Pohjanmaalla pitkään vaikuttanut Valpas oli innokas jalkapallomies. Palloliiton tehtävien lisäksi hän toimi 1930-luvulla muun muassa Vaasan palloseuran joukkueenjohtajana. Vuonna 1933 Valpas toimitti kaikkien aikojen ensimmäisen Jalkapallokirjan. Teos ilmestyy edelleen vuosittain Suomen Palloliiton kustantamana. Valpas oli sotilasarvoltaan luutnantti. Hän sai 4. luokan Vapaudenristin, Suomen Leijonan ritarimerkin ja Suomen Urheilun kultaisen ansioristin. Luonteeltaan hän oli isänmaallinen ja peräänantamaton. Harrastuksena hänellä oli rotarytoiminta. Suomen kulttuurirahastossa on Hugo Valppaan rahasto, joka tukee “Etelä-Pohjanmaalla syntyneiden liike- ja talouselämän palvelukseen valmistuneiden nuorten henkilöiden opintoja.

Yrjö “Tuhku” Tuhkunen liittyi Helsingin Normaalilyseon oppilaana HJK:N riveihin. Valmistuttuaan ylioppilaaksi hän opiskeli Helsingin yliopistossa voimistelunopettajaksi. Vuonna 1920 hän suoritti asepalveluksen Viipurissa ja pelasi sen kauden Viipurin Susissa – silloin vielä VJBS voittaen ensimmäisen jääpallon Suomen mestaruutensa Keväällä 1920. Tuhkunen palasi Helsinkiin HJK:n riveihin ja oli voittamassa toista Suomen mestaruutta; nyt HJK riveissä. “Tuhku” sai jatkoa mestaruuksilleen HJK:ssa jatkoa vuosina 1923, 1924, ja 1928 eli kaikkiaan viisi mestaruutta. Pelipaikka Tuhkusella oli keskikenttä ja tukimies.   Lopetettuaan aktiivisen pelaajauransa kauden 1929 jälkeen Yrjö Tuhkusesta tuli aktiivi erotuomaritoiminnan jäsen; ensin tuomarina ja sitten erotuomarien kouluttajana. Tuomariurallaan hän tuomitsi yhdeksän jalkapallomaaottelua ja kaksi jääpallomaaottelua. Hän toimi lisäksi Palloliiton erotuomarivaliokunnan jäsenenä 1923-1933 ja 1945-1950 sekä erotuomarikouluttajana ympäri Suomea pidetyissä tilaisuuksissa. Tuhkunen toimi aina vuoteen 1940 asti Helsingin Sanomien urheilutoimituksen avustajana nimimerkillä “Poiku”. Silloin hänestä tuli lehteen vakinainen urheilutoimittaja. Sotien jälkeen hän toimi myös Ilta-Sanomissa urheilutoimittajana ja teki erillisiä artikkeleita myös Suomen Urheilulehteen. Tuhkunen oli myös aktiivinen Urheilutoimittajain Liiton jäsen aivan sen alkuhetkistä lähtien. Toimittajauran lisäksi Tuhkunen toimi alkuperäisen koulutuksensa mukaisesti liikunnanopettajana Meilahden yhteiskoulussa. Ansioistaan urheilun alalla Tuhkanen palkittiin Suomen Urheilun hopeisella ansiomitalilla ja hopeisella ansioristillä, Suomen Palloliiton kultaisella ansiomerkillä, Palloliton Helsingin piirin kultaisella ansiomerkillä ja HJK:n ansiomerkillä. Saavutukset: Jääpallo:  Viisi SM-kultaa 1920, 1921, 1923, 1924, 1928. Kaksi SM-hopeaa 1923 ja 1925. 2A-maaottelua ja niissä 5 maalia   Vesipallo:  Suomen mestaruus 1922 Helsingin Uimarien riveissä