Akilleksen mietteitä

    Olimme tänään yhteydessä joukkueiden valmentajiin, kysyen viime hetken mietteitä ennen lauantain Finaalia.

    Lähdetään liikkeelle vierailija Akilleksen valmentaja Jari Hyttisen kanssa.


    Miten viikkonne on sujunut tähän asti?

    Maanataina lepäsimme, koska loppuviikko olisi varsin raskas. Pelit pe ja su sisältäen lisäksi matkustamisen Poriin. Olisimme tosin levänneet muutenkin, koska vaihtoisen ohjelman mukaan olisimme harjoitelleet sunnuntaina.


    Tiistaina ohjelmassa kevyt jääharjoitus, jossa teemana vapautunut ja hyvä mieli. Harjoitustapahtuman yhteydessä lanseerasimme myös finaaliviikon teeman sekä tutustuimme videon avulla lauantain vastustajaan.


    Keskiviikona nuorisokaarti oli pelaamassa Jyväskylässä. Loppuosa joukkueesta harjoitteli terävästi jäällä pelitavan yksityiskohtia sekä erikoistilanteita. Jään jälkeen kävimme vielä tekemässä salilla terävän voimaharjoituksen.

    Tänään Torstaina lepopäivä, jonka aikana myös viimeiset valinnat kokoonpanon suhteen tehdään ja ilmoitetaan pelaajille. Viikon ainoa ikävä tehtävä.

    Huomenna kokoonnumme valmistavaan harjoitukseen, joka noudattaa samaa kaavaa kuin kaikki kauden pelipäivä -1 harjoitustapahtumat.

    Lauantaina matkustamme Lappeenrantaan normaalin vieraspelin aikataululla.


    Mitä joukkueita Jari odotit neljän joukkoon?

    Finaalikaksikko on oletettu. Periaatteessa myös pronssiottelussa oleva kaksikko. JPS:llä oli ennakkoon potentiaalia haastaa jopa finaalijoukkueet, mutta heille näytti kertyvän erinäisiä vaikeuksia kauden aikana.

    Myös Meidän kausi on ollut koronatapausten ja loukkaantumisten (törmäysvammat) vuoksi hyvin poikkeuksellinen ja vaikea. Viimeiset viikot kaikki pelaajat ovat olleet kuitenkin melkein koko ajan käytössä ja se on alkanut näkyä myös kentällä. Lauantaina pelaamme kauden parhaan pelimme.


    Kuinka paljon odotatte yleisöä Finaalin katsomoon?

    Toivottavasti Lappeenrantaan kerääntyy koko suomalainen jääpallokansa sekä merkittävä määrä myös uusia katsojia. Porvoossa paikalla saapuu varmasti tuntuva määrä tukijoukkoja.

    Vuosien 2020 ja 2021 finaalit jouduimme pelaamaan ilman yleisöä, mutta onneksi nyt tapahtuma päästään toteuttamaan yleisön kera. Toivottavasti myös sääolosuhteet suosivat ottelua.


    Miten Jari kommentoit vastustaja Veiterää?

    Veiterä uskaltaa myös meitä vastaan hyökätä ja ottelumme ovat olleet vauhdikkaita ja hyvätasoisia. Ehkä tällä kaudella hieman vaisumpia kuin kahdella edellisellä, mutta eiköhän molemmat pistä parasta peliin lauantaina.


    Kiitos Jari, ja Akillekselle tsemppiä Finaaliin!

    Leave a Reply