BandyLiigaUutiset

Bandyliiga.fi:n taival katkolla

Viiden vuoden työ jääpallon puolesta uhkaa pysähtyä rahapulaan Jo viiden vuoden ajan Bandyliiga.fi on tarjonnut suomalaiselle jääpalloväelle otteluraportteja, tilastoja, taustoja ja puheenvuoroja – usein silloinkin, kun muu media on vaiennut. Nyt sivuston toiminta on vakavasti uhattuna talousvaikeuksien vuoksi. Sunnuntaina sivustolla rikkoutui 4,4 miljoonan käynnin raja. Samanaikaisesti päätoimittaja kertoo, että kassa on tyhjä, eikä edes 10.12.2025 erääntyvää 330 euron maksua pystytä tällä hetkellä maksamaan. Kyse ei ole suurista summista, mutta vuosien ajan omasta pussista rahoitettu työ on vienyt päätoimittajan taloudellisesti äärirajoille. ”Jos tietäisitte, kuinka monta tuntia viikossa teemme sivuston eteen ja kuinka pienillä resursseilla. Omat rahani on loppu. Silti meidän sydän on lajin ja sivuston tekemisessä”, päätoimittaja kuvaa tilannetta. Viisi vuotta lajia suuremmalla sydämellä Bandyliiga.fi syntyi rakkaudesta lajiin aikana, jolloin jääpallon harrastajamäärät ja medianäkyvyys ovat olleet laskussa. Sivusto on pyrkinyt paikkaamaan aukkoa, jonka perinteinen media on jättänyt. Samalla linjana on ollut, että jääpallon asioista kerrotaan rehellisesti – myös silloin, kun aihe on ikävä. ”Olemme yrittäneet taistella kaiken hyvän puolesta. Kaikki eivät ole tykänneet siitä, että olemme käsitelleet myös negatiivisia asioita. Olemme kuitenkin luvanneet lukijoille kertoa asiat niin kuin ne koemme, näemme ja tiedämme. Joskus olemme olleet väärässä, mutta sen olemme myös myöntäneet.” Päätoimittaja myöntää epäonnistuneensa yhteistyökumppaneiden hankinnassa – osin tietoisesti. ”Emme ole hirveästi halunneet kaupallistaa sivustoa. Se on varmasti oma valintamme, mutta samalla se näkyy nyt taloustilanteessa.” Oman rahan lisäksi myös apua muille – kaikki ei ole tullut takaisin Viime vuosien aikana sivuston taustajoukot ovat tukeneet myös muita jääpallotoimijoita. ”Olemme auttaneet parin viime vuoden aikana seuroja heidän keräyksissään, ja jopa muutamille jääpallohenkilöille lainanneet puhdasta rahaa – kaikkea ei ole takaisin saatu.” Kun oma talous on samalla kiristynyt ja yleinen taloudellinen tilanne Suomessa on heikentynyt, on lopputuloksena tilanne, jossa sivuston pyörittämistä ei voida enää rahoittaa omasta kukkarosta. Myös perheessä on huomattu, kuinka paljon aikaa www.bandyliiga.fi vie. ”Kotona on mainittu, että kulutan liikaa aikaa jääpalloon ja sivustoon. Marras–maaliskuun välillä minua ei kuulemma näy, kun olen ‘tietokoneen sisällä’ jääpallomaailmassa – onkohan näin?” päätoimittaja pohtii itseironisesti. Tukea on saatu – ja siitä ollaan aidosti kiitollisia – KIITOS! Päätoimittaja kiittää lämpimästi niitä, jotka ovat jo tukeneet sivustoa. ”Kiitos muutamalle top kuukausilahjoittajalle! Emme ole kysyneet lupaa nimienne julkisesta käytöstä, joten mainitsen tässä vain nimimerkit KJ, PM ja PH – Kiitos teille. Ilman teitä sivusto olisi kaatunut jo aiemmin.” Tekniikka ja kalusto ovat olleet monin paikoin minimissä. Haaveeksi mainitaan Mac Studio -tietokone, jonka avulla graafinen ja videototeutus olisi huomattavasti sujuvampaa, mutta päätoimittaja korostaa, ettei nyt puhuta kehitysinvestoinneista, vaan selviytymisestä. ”Suurempaa kehitystä tai laitteiden hankintaa emme ole pystyneet tekemään. Haaveena on Mac Studio -tietokone, mutta tällä hetkellä kyse on ihan perusmaksuista selviämisestä.” Ei keräyksiä, ei painostusta – mutta mahdollisuus auttaa Vaikka taloudellinen tilanne on tukala, sivusto ei aio lähteä järjestämään uutta, laajaa keräystä jääpalloihmisille. ”Emme enää lähde mitään keräyksiä jääpalloihmisille tekemään. Mutta jos ajatuksenne on jatkomme puolella, sivustolta löytyy ohjeet, miten tukea voi antaa.” Lukijoille halutaan kertoa avoimesti, missä mennään – silloinkin, kun se tuntuu kirjoittajasta pahalta. ”En pidä tällaisen viestin kirjoittamisesta, mutta olemme luvanneet kertoa asiat niin kuin ne koemme ja tiedämme. Parhaamme teemme.” Kahden viikon kriittinen jakso Seuraavat 2 viikkoa ratkaisevat, jatkuuko Bandyliiga.fi vai päättyykö viiden vuoden työ tähän. ”Katsotaan, mitä seuraavat kaksi viikkoa tuovat tullessaan. Tämä on tilanne: sivusto saattaa lopettaa toimintansa tässä Suomen taloudellisessa tilanteessa, joka on vaikuttanut myös päätoimittajan mahdollisuuteen rahoittaa toimintaa.” Päätös jatkosta tehdään rehellisesti sen mukaan, onko toimintaa taloudellisesti mahdollista pyörittää. Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut: taustalla on edelleen sama sydän, rakkaus lajiin ja halu kertoa sen tarinaa. Kuitenkin Teille kaikille hyvää loppuviikkoa! BandyliigaToimitus & Päätoimittaja Pasi Virtanen 044 9731977 pasi.virtanen@bandyliiga.fi Lopuksi pohdimme seuraavaa …Katsomme, että sivustomme tulisi olla itsenäinen myös mahdollisesti jatkossa. Bandyliiga.fi:n tärkein tehtävä on palvella lajin ystäviä, seuroja ja pelaajia mahdollisimman avoimesti ja riippumattomasti. Uskomme, että itsenäinen asema antaa meille parhaat edellytykset kertoa asioista rehellisesti, kehittää palvelua pitkäjänteisesti ja huomioida koko suomalaisen jääpallon kenttä – ei vain yhden organisaation näkökulmasta. Teemme jatkossakin mielellämme yhteistyötä Jääpalloliiton ja seurojen kanssa, mutta haluamme säilyttää oikeuden päättää itse sivuston linjasta, sisällöstä ja taloudesta (vaikka vaikeaa on). Mahdollisista muutoksista sivuston rakenteeseen, omistukseen tai kumppanuuksiin kerromme jatkossakin avoimesti ja ajoissa. Kiitos kaikille Teille, jotka olette olleet kiinnostuneita sivuston tulevaisuudesta – palautteet ja ajatukset ovat tervetulleita myös jatkossa.

BandyLiigaUutisetWP35Uutiset

WP 35 vahvistuu

Esu Rytkönen palaa keltamustiin loppukauden sopimuksella WP 35 saa tärkeän lisäyksen riveihinsä, kun sivutuen paikalla viihtyvä Esu Rytkönen tekee loppukauden mittaisen sopimuksen seuran kanssa. Rytkönen on Wepareiden kannattajille tuttu nimi kausilta 2021–2022, jolloin hän esiintyi keltamustissa edukseen niin puolustusvarmuudellaan kuin vahvalla asenteellaan. Viime kaudella Rytkönen kuului Suomen mestaruuden voittaneeseen JPS:n miehistöön, joten WP saa riveihinsä tuoretta mestaruuskokemusta ja voittamisen kulttuuria. Lisävahvistus tulee napakasti oikeaan aikaan, kun runkosarjan ratkaisut lähestyvät. Lisämausteen Rytkösen paluuseen tuo se, että WP 35 kohtaa juuri JPS:n tulevana perjantaina Joro-Huvilat Areenalla. Ottelusta on muutenkin luvassa mielenkiintoinen, mutta Esun tuore JPS-tausta nostaa panoksia entisestään. BandyliigaToimitus toivottaa Esu Rytkösen lämpimästi tervetulleeksi takaisin Bandyliigaan.

BandyLiigaUutiset

Bandyliigan tuomarit 2025-26

Kokeneet tuomarit vahvistavat Bandyliigan toimimista Suomen jääpallon Bandyliigassa on jälleen syytä nostaa hattua tuomareille, jotka ovat antaneet merkittävän panoksensa lajin sujuvuuteen ja tasapuolisuuteen. Suomen tuomarikunta on nimittäin kerännyt yhteensä yli 4 000 BandyliigaOttelua – ja tällä rintamalla löytyy sekä kokenutta kaartia että nousevia nimiä. Esimerkiksi päätuomari Taavi Sulander on johtanut peräti 663 ottelua, mikä tekee hänestä paitsi sarjojen vakiokasvon myös tärkeän selkärangan suomalaiselle erotuomaritoiminnalle. Vastaavasti Veijo Vainio 329 ottelullaan sekä Antti Malaska 277 ottelulla edustavat sitä kokemuksen ja luotettavuuden kerrosta, joka kantaa lajia eteenpäin. Tuomarien kokemus näkyy arkityössä – kentän reunalla, vaihtopenkin takana ja toimintatilanteissa. Heidän laajaottelullinen historiansa tuo mukanaan rauhallisuutta, varmuutta ja selkeää linjanpitokykyä, joka tukee sujuvia ja reiluja pelejä. Mikä tekee tästä erityisen merkittävää? Katse tulevaisuuteen Vaikka 663 ottelua, 329 ottelua ja muut vastaavat lukemat ovat huikeita, tuomaritoiminta ei pysähdy tähän. Uudet nimet, uraauurtavat koulutusohjelmat ja tuomareiden tukeminen varmistavat, että kokemukseen yhdistyy jatkuvasti uudistuva ote. Näin säilytämme vahvan, ammattimaisen tuomaripohjan, josta myös uusimmat lajimuodot ja hallihankkeet voivat ammentaa. Hienoa työtä tuomareilta Kiitos siitä, että lajin arki pelataan reilusti, sujuvasti ja kunnianhimoisesti. Tässä ovat tuomarit järjestettynä Bandyliiga-ottelumäärien mukaan (25.11.2025): # Tuomari Ottelut 1 Sulander Taavi 663 2 Vainio Veijo 329 3 Malaska Antti 277 4 Vauhkonen Jukka 274 5 Gustafsson Mats-Olof 253 6 Kaipia Sami 252 7 Pietiläinen Harri 250 8 Rekilä Jyrki 249 9 Kuusela Petri 199 10 Siniaalto Keijo 209 11 Mikkola Toni 217 12 Siniaalto Harri 193 13 Söderberg Thomas 178 14 Eväkoski Jarno 86 Myllylä Jussi 86 16 Kyllönen Aapo 82 17 Pöysä Jami 77 18 Hepola Ilari 73 19 Korhonen Kalle 56 20 Niiranen Tom 58 21 Keränen Timo 50 22 Ylikoski Ville 35 23 Turpeenniemi Jouko 34 24 Pöyry Tomi 9 25 Salmi Veli-Matti 1 26 Flink Joni 0 Yhteensä: 4124 BandyliigaToimitus kiittää jokaista tuomaria & Toivottaa hyvää kautta 2025-26

BandyLiigaUutiset

Viikonlopun Merkkipaalut

Merkkipaaluja saavutti useampi pelaaja BandyliigaToimitus onnittelee lämpimästi kaikkia merkkipaalun saavuttaneita pelaajia – jokainen ottelu, maali ja piste on tulosta vuosien kovasta työstä, omistautumisesta ja rakkaudesta lajiin. Onnea ja kiitos, että kirjoitatte yhdessä Bandyliigan historiaa! 200 Bandyliigan Runkosarjaottelua – Nissinen Niko, WP 35 – 22.11.2025 Ottelussa WP 35 vs OLS 100 Bandyliigan Runkosarjaottelua – Niska Pekka, Botnia – 21.11.2025 Ottelussa Akilles vs Botnia 1 Bandyliigaottelu – Venninen Rikhard, Akilles – 21.11.2025 Ottelussa Akilles vs Botnia 1 Bandyliigaottelu – Hämäläinen Otto, Akilles – 22.11.2025 Ottelussa WP 35 vs OLS 1 Bandyliigamaali – Salminen Oliver, Akilles – 23.11.2025 ottelussa Akilles vs OLS, 3-0 maalin syötti Ässämäki Tarmo 1 Bandyliigamaali – Böhm Eeli, Akilles – 23.11.2025 ottelussa Akilles vs OLS, 7-0 maali, ei syöttäjää 1 Bandyliigamaali – Immonen Jere, Kampparit – 23.11.2025 ottelussa Kampparit vs Botnia, 2-0 maali, ei syöttäjää 1 Bandyliigamaali – Jäppinen Eetu, WP 35 – 22.11.2025 ottelussa WP 35 vs OLS, 1-0 maalin syötti Karppinen Lasse. 1 Bandyliigasyöttö – Heimala Aaro, Akilles – 23.11.2025 ottelussa Akilles vs OLS, 2-0 maalin viimeisteli Ässämäki Tarmo. 1 Bandyliigasyöttö – Grek Roni, Akilles – 21.11.2025 ottelussa Akilles vs Botnia, 1-0 Kulmalyöntimaalin viimeisteli Montonen Topi. 1 Bandyliigasyöttö – Ässämäki Tarmo, Akilles – 23.11.2025 ottelussa Akilles vs OLS, 3-0 maalin viimeisteli Salminen Oliver. BandyliigaToimitus onnittelee lämpimästi kaikkia merkkipaalun saavuttaneita pelaajia

BandyLiigaUutiset

3 Nations Cup

Suomi taipui Ruotsille, tyrmäsi Norjan Käymme maajoukkueemme otteet nopeasti lävitse – koska Bandyliigan tilastointi, ja merkkipaalut odottavat pikaista käsittelyä. Alla siis viikonlopun tunnelmia Uppsalasta. Tulokset Suomen miesten jääpallomaajoukkue pelasi vaiherikkaan viikonlopun Uppsalassa järjestetyssä 3 Nations Cup -turnauksessa. Lauantaina Suomi kärsi 7–4 (3–3) -tappion Ruotsille, mutta vastasi sunnuntaina selkeästi 7–0 (3–0) -voitolla Norjasta. Perjantaina Ruotsi oli voittanut Norjan luvuin 7-2 (3-1). Ruotsi ratkaisi erikoistilanteista – Ässämäen punainen kortti avainasemassa Ruotsia vastaan Suomi aloitti ottelun vaikeasti, kun isännät karkasivat nopeasti 2–0-johtoon kahdella kulmamaalilla. Suomi kuitenkin reagoi vahvasti: Johto ei kuitenkaan kestänyt tauolle asti, sillä Ruotsin Joel Broberg tasoitti 3–3:een suomalaispuolustuksen pallollisen pelin virheen jälkeen. Jakson lopussa koettiin ottelun kannalta käännekohta, kun Tuukka Ässämäki sai punaisen kortin taklattuaan Nicklas Ögreniä. Suomi joutui pelaamaan toisen jakson vajaalla, mikä näkyi alun passiivisuutena – Ruotsi karkasi hyvän erikoistilannepelaamisensa ansiosta ja ratkaisi ottelun edukseen. – Kulmista ja rankkareista tuli maaleja, ja ne totta kai vaikuttavat. Toisen puoliajan alussa valuttiin vähän liikaa alta pois ja olimme liian passiivisia, Suomen päävalmentaja Ari Holopainen kommentoi. Holopainen oli kuitenkin tyytyväinen joukkueen esitykseen kokonaisuutena, erityisesti avausjaksoon. – Eka jakso oli meiltä hyvä. Toisen puoliajan ensimmäinen vartti ratkaisi pelin, mutta kun pääsimme takaisin pelin rytmiin, teimme paljon oikeita asioita. Tästä on hyvä jatkaa – joukkueessa on paljon positiivisia merkkejä ja kehitystä tapahtuu koko ajan, Holopainen korosti. Myös keskikenttäpelaaja Teemu Määttä alleviivasi taisteluilmettä. – Taisteluilme oli hyvä ja jokainen jaksoi painaa. Olosuhteet olivat haastavat, mutta pysyimme pelissä hyvin mukana, Määttä totesi. Norjaa vastaan tyylipuhdas esitys – Holopaiselle ja Hiltuselle mieleinen kenraali Sunnuntaina Norjaa vastaan Suomi esitti turnauksen ehjimmän ottelunsa ja otti vakuuttavan 7–0 (3–0) -voiton. Ottelun maalitekijät: Suomi hallitsi ottelua alusta loppuun sekä pallollisesti että puolustuksellisesti. Norjan hyökkäysuhka jäi minimaaliseksi, kun taas Suomi pystyi kontrolloidusti rakentamaan hyökkäyksiä ja pitämään pelin rytmin käsissään. – Saatiin tyylipuhdas voitto hyvän hyökkäys- ja puolustuspelin avulla. Kaiken kaikkiaan hyvä viikonloppu, ja saimme pelata erilaisissa olosuhteissa – sekä ulkona että hallissa, mikä toi molempiin peleihin oman luonteensa, joukkueen kapteeni Samuli Helavuori kiitteli. Valmentaja Pekka Hiltunen näki Norja-ottelun tärkeänä askeleena kohti MM-kisoja. – Päivän ottelu oli meiltä ehjä 90-kymppinen ja saimme tiivistettyä pakettia eilisestä. Saimme viikonlopun turnauksesta paljon oppia ja tämä antaa hyvän pohjan jatkaa kohti MM-viikkoa. Edessä on vielä pieniä hienosäätöjä, mutta joukkue on terve ja suunta oikea, Hiltunen sanoi. Katse käännetty jo Porin MM-kisoihin 3 Nations Cup osoitti, että Suomi pystyy haastamaan Ruotsin tasapäisesti etenkin täydellä miehistöllä ja ehjällä erikoistilannepelaamisella, ja että joukkuetta löytyy myös kyky dominoida pelejä Norjan kaltaista vastustajaa vastaan. Seuraavan kerran A-maajoukkue nähdään MM-jäällä Porissa, kun Suomi kohtaa USA:n maanantaina 12.1.2026 klo 19.00. Viikonlopun esitysten perusteella Suomi lähtee koti-MM-kisoihin luottavaisin mielin – peli kehittyy, runko on terve ja suunta on, Hiltusen sanoin, oikea.

BandyLiigaUutiset

RYHDY EROTUOMARIKSI

Suomen Jääpalloliiton Helsingin piiri järjestää jääpalloerotuomarikurssin Oletko koululainen, opiskelija, nykyinen juniorijääpalloilija, valmentaja, entinenaktiivipelaaja tai muuten vain erotuomaritoiminnasta kiinnostunut henkilö.Erotuomarina toimiminen on mukava tapa hankkia taskurahaa. RYHDY JÄÄPALLOEROTUOMARIKSITule mukaan hauskaan talviseen harrastukseen ja aloita jääpallon erotuomaritoiminta. Suomen Jääpalloliiton Helsingin piiri järjestää jääpalloerotuomarikurssinAika maanantai 8.12.2025 kello 18:00-21:00Paikka Myllypuron peruskoulu, Yläkivenrinne 4, 00920 Helsinki,sisäänkäynti kadun puolelta pääovesta. Parkkipaikka autoille löytyy. Erotuomarikouluttajana toimii Antti Malaska.Varaa kurssille mukaan muistiinpanovälineet. Ilmoittautuminen sähköpostilla jaapallopiiri@gmail.com viimeistään sunnuntaina 7.12.2025 mennessä.Ilmoittautumisessa on oltava sukunimi, etunimi, sähköpostiosoite ja puhelin numero sekä joukkue ja ikäluokka, jos edustat jotain jääpallojoukkuetta. Kurssi on ilmainen – Tervetuloa paikalle!

BandyLiigaUutiset

Viikonlopun Bandyliiga-kierros paketissa

Botnia shokeerasi Porvoossa, WP 35 ja Narukerä juhlivat, Akilles murskasi OLS:n BandyliigaToimitus vietti viikonlopun tiiviisti Finlandia Trophyn taitoluistelutunnelmissa, joten suoraseuranta jääpallokentiltä jäi tavallista vähäisemmäksi. Kentiltä ja seuroista saatujen kommenttien sekä tulospalvelun avulla kokosimme kuitenkin yhteen koko Bandyliiga-viikonlopun tapahtumat. Viikonlopun tulokset (21.–23.11.2025) Perjantai 21.11., Porvoo Akilles – Botnia 2–5 (2–4) Lauantai 22.11., Varkaus WP 35 – OLS 6–1 (3–0) Sunnuntai 23.11. Kampparit – Botnia 5–3 (3–0), Mikkeli Akilles – OLS 8–1 (3–0), Porvoo Narukerä – WP 35 3–2 (2–1), Pori Perjantai: Botnialta vierasvoitto Porvoossa Perjantain ainoassa ottelussa Porvoossa nähtiin ehkä pieni yllätys, Botnia haki täyden pistepotin Akilleksen kotilottelusta lukemin 5–2. Kentältä saatujen kommenttien mukaan Botnia tuli otteluun erittäin terävästi, vei kaksinkamppailuja ja käytti erinomaisesti hyväkseen Akilleksen pallonmenetykset. Ensimmäisen jakson 4 maalia vieraille painoivat Porvoon isännät ahtaalle jo taukoon mennessä. Akilleksen leiristä kuvailtiin iltaa “opettavaiseksi”: hyvän startin jälkeen oma rakenne hajosi liian helposti Botnian iskiessä vastaan. Samalla nostettiin esiin se, että Bandyliigan taso on tällä kaudella niin leveä, ettei yhtään iltaa voi ottaa puolivaloilla – edes Porvoon kotiyleisön edessä. Lauantai: WP 35 myllytti OLS:n kumoon Kämärillä Lauantaina Varkaudessa WP 35 jatkoi vahvoja alkukauden otteitaan kaatamalla OLS:n tylysti 6–1. Ottelu ratkesi käytännössä jo ensimmäisellä jaksolla, kun kotijoukkue karkasi 3–0-johtoon. Meille välitettyjen kommenttien mukaan WP 35 sai pelinsä rullaamaan juuri sellaiseen suuntaan, jota Varkaudessa on haettu: aktiivista prässipeliä, nopeita suunnanmuutoksia ja suoraa menoa kohti maalia. OLS:n suunnasta tunnelma oli luonnollisesti pettynyt, mutta samalla realistinen – pitkä bussireissu, vaikea aloitus ja WP:n kova tempo tekivät illasta raskaan. Oululaisleiristä painotettiin, että revanssi haetaan arjen työn kautta, ei selityksillä. Sunnuntai: kolme ottelua, isoja tunteita Kampparit – Botnia 5–3: Mikkelissä heräsi kotiyleisö ja kotijoukkue Sunnuntain alkuiltapäivän herkkuna Kampparit otti tärkeän kotivoiton Botniasta lukemin 5–3. Kampparit aloitti murskaavasti ja johti tauolla 3–0, mikä loi pohjan koko ottelun hallinnalle. Mikkelistä kantautuneiden kommenttien mukaan Kampparit pelasi ensimmäisellä jaksolla kauden parasta bandya: kurinalainen keskikenttä, tiivis puolustus ja tehokas viimeistely. Botnia piristyi toisella jaksolla ja nousi 3-2 tilanteeseen, mutta Kampparit onnistui tappamaan kirin lopussa. Botnian leirissä viikonloppua kuvattiin kaksijakoiseksi: perjantain Porvoon-vierasvoitto ja sunnuntain tappio Mikkelissä näyttivät hyvin, miten tasainen sarja on – pienet marginaalit kääntävät suunnan nopeasti. Akilles – OLS 8–1: Porvoossa vastattiin perjantain pettymykseen tylysti Akilles pyyhki perjantain kotipettymyksen mielistään iskemällä sunnuntaina OLS:n kanveesiin murskalukemin 8–1. Jo ensimmäinen jakso (3–0) näytti, että kotijoukkue oli päättänyt reagoida. Kentältä tulleiden raporttien mukaan Akilles terävöitti erityisesti pallotonta peliä ja hyökkäysalueen liikettä. OLS:n puolustus oli vaikeuksissa läpi ottelun, ja porvoolaiset iskivät maaleja usean miehen voimin – tärkeä signaali leveydestä ja ratkaisijoiden määrästä. OLS:n kannalta viikonloppu oli raskas: kaksi suurinumeroista tappiota, ensin Varkaudessa ja sitten Porvoossa. Joukkueen sisällä painotettiin kuitenkin, että kausi on pitkä ja tämän viikonlopun opit pitää kääntää nopeasti käytännön tekemiseksi harjoituskentällä. Narukerä – WP 35 3–2: Porin illassa kotivoitto Sunnuntain myöhäisottelussa Porissa Narukerä nappasi arvokkaan 3–2-kotivoiton WP 35:stä. Tauolle mentiin isäntien 2–1-johdossa ja lopulta tiukka taisto kääntyi porilaisille maalin erolla. Porista saadun palautteen mukaan ottelu oli intensiivinen ja kaksinkamppailuvoittojen merkitys korostui. Narukerä sai Basso Areenan kotiyleisön hyvin taakseen, ja etenkin puolustuspään uhrautuva työ sai kiitosta. WP 35:n leirissä tappio harmitti, mutta kokonaisuutena viikonloppu (selkeä voitto OLS:sta ja niukka tappio Porissa) nähtiin edelleen positiivisena lähtölaukauksena kauteen. Yhteenveto: tasainen sarja, kovia heilahduksia Ensimmäiset kierrokset vahvistavat kuvaa siitä, että Bandyliiga 2025–26 tulee olemaan poikkeuksellisen tasainen: Vaikka BandyliigaToimitus oli fyysisesti enemmän Finlandia Trophyn välittämisessä TV-katsojille kuin bandykenttien laidalla, viesti eri paikkakunnilta oli selvä: kausi on lähtenyt liikkeelle kovalla intensiteetillä, ja jokainen viikonloppu tuo jo alkukaudesta sarjataulukkoon isoja liikahduksia. Ensiviikon ottelut: Bandyliiga jatkuu ensi viikolla – ohjelmassa on kolme pelipäivää ja usealle joukkueelle jo varhainen “minitesti” kauden suunnasta. Tässä ottelu: Perjantai WP 35 vs JPS Botnia vs HIFK Lauantai Narukerä vs Akilles OLS vs Kampparit Sunnuntai Narukerä vs HIFK OLS vs Veiterä HUOM! Huomenna käydään merkkipaalujen merkeissä mennyt viikonloppu lävitse – Malttakaa hetki odottaa tätä uutista… Nyt hyvää loppuviikonloppua, BandyliigaToimitus siirtyy yöpuulle!

BandyLiigaUutiset

Sunnuntaina kolme ottelua

Mikkelissä, Porvoossa ja Porissa pelataan Bandyliigaa Sunnuntaina pelataan 3 ottelun bandyliigakierros, kun Kampparit, Akilles ja Narukerä isännöivät omia kotiotteluitaan. Panoksia riittää sekä sarjataulukon kärjen, keskikastin että häntäpään kannalta. Mikkelissä: Kampparit – Botnia klo 13.00 Mikkelissä valmistaudutaan sunnuntaina kuumaan Bandyliiga-koitokseen, kun Kampparit saa vieraakseen vauhdikkaasta pelistään tunnetun Botnian. Kotijoukkue hamuaa vahvaa starttia kotiyleisön edessä – pisteet olisivat elintärkeitä niin itseluottamuksen kuin sarjasijoituksenkin kannalta. Botnia saapuu Mikkeliin tutulla, eteenpäin nojaavalla pelitavallaan ja pyrkii iskemään erityisesti nopeilla vastahyökkäyksillä Kampparien puolustuksen selustaan. Ottelusta on lupa odottaa tasaista taistelua, jossa erikoistilanteet ja maalivahtipeli voivat nousta ratkaisevaan rooliin. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Botnia hallitsi pitkään, mutta Kampparit nousi dramaattisesti tasoihin, ja tuloksena oli lopulta 7–7-maali-iloittelu. Botnia kävi perjantaina hakemassa täyden pistepotin Porvoosta – jatkuuko helsinkiläisten vahva vire myös Mikkelissä vai syttyvätkö Kampparit kotikentällään viemään pisteet vieraiden nenän edestä? Porvoossa klassinen kohtaaminen: Akilles – OLS klo 13.00 Porvoossa nähdään sunnuntaina mielenkiintoinen kamppailu, kun Akilles saa kotikentälleen Oulun Luistinseuran. Akilles on kotonaan aina vaarallinen – porvoolaiset pyrkivät hallitsemaan palloa ja rytmittämään peliä oman sapluunansa mukaisesti alusta lähtien. Vierasjoukkue OLS saapuu Porvooseen ennakkoluulottomalla ryhmällä. Oululaisten aseina ovat kova työmäärä, kurinalainen puolustuspelaaminen (eilen se ei toiminut) ja nopea iskeminen vastaan, kun tilaisuus tulee. Mikäli OLS onnistuu horjuttamaan Akilleksen pelinrakentelua ja käyttämään omat maalipaikkansa tehokkaasti, ottelussa voidaan nähdä yllätys. Toisaalta, jos Akilles saa pelinsä nopeasti rullaamaan ja kotijoukkueen vahva pallollinen peli pääsee vauhtiin, porvoolaiset voivat karata tulostaululla. Molemmat joukkueet kärsivät tappion edellisessä ottelussaan, joten nälkä kääntää kurssi voitoksi on varmasti kova – tätä ottelua kannattaa tulla seuraamaan paikan päälle. Illan päätösottelu Porissa: Narukerä – WP 35 klo 16.00 Päivän kierros huipentuu Poriin, jossa Narukerä saa vastaansa vauhdikkaasti kautensa aloittaneen WP 35:n. Narukerä tunnetaan kotikentällään suoraviivaisesta hyökkäyspelistä ja vahvasta fyysisyydestä – samoja vahvuuksia porilaiset tulevat varmasti hyödyntämään myös tänään kotiyleisön edessä. WP 35:n on pystyttävä pitämään ottelun tempo kurissa ja pelaamaan ehjä, tarkka 90-minuuttinen, mikäli se aikoo selvitä Narukerän rynnistyksestä. Joukkueiden pelityylit lupaavat yleisölle vauhdikkaan ja tunteikkaan ottelun, jossa kaksinkamppailut ja keskialueen taistelu voivat nousta ratkaisevaan rooliin. Narukerä jäi edellisessä ottelussaan pisteittä tiukassa kamppailussa Jyväskylässä, kun taas WP 35 kaatoi kotonaan eilen OLS:n. Mielenkiintoista onkin nähdä, miten porilaisyleisö löytää tänään katsomoon – varsinkin kun otteluun on vapaa pääsy. Tämä iltapeli tarjoaa loistavan mahdollisuuden tulla kannustamaan omaa väriä. Kaikki katsomoihin kannustamaan omia, ja miksi ei vähän myös vierailijoita? Sunnuntain kolmen ottelun kattaus tarjoaa bandyyleisölle runsaasti seurattavaa. Tulokset voivat heilauttaa asetelmia sarjataulukossa – ja samalla antaa viitteitä siitä, ketkä ovat juuri nyt todellisia haastajia.

BandyLiigaUutiset

Päivän Bandyliigaottelu

WP 35 vs OLS Kotijoukkue WP 35 haluaa hyödyntää kotikentän tuen ja näyttää, että se pystyy haastamaan OLS:n. Kotijoukkueen on ehdottomasti saatava peli-avaus hallintaan. Vierasjoukkue OLS taas pyrkii kontrolloimaan pelin kulkua, iskemään vastahyökkäyksistä ja käyttämään WP 35:n mahdolliset heikot hetket hyödyksi. WP 35: aktiivisuus, kotietu ja tempo WP 35-joukkueella on kotikenttäetu sekä mahdollisuus ottaa pelistä ohjat heti alusta. Tärkeitä teemoja heille: OLS: puolustus, kokemus ja vastaiskut OLS puolestaan saapuu otteluun altavastaajana, mutta ei ilman eväitä: Mahdollinen kulku ja keskeiset kysymykset Mahdollinen ottelun kulku: Ottelusta ei valitettavasti tietojemme mukaan ole striimiä saatavilla…

BandyLiigaUutiset

Akilles ja Botnia iskevät illalla yhteen Porvoossa

Illan ainoa ottelu – kumpi määrää ottelun temmon? Akilles avaa kotiottelunsa Porvoossa, kun vieraaksi saapuu perinteikäs helsinkiläisseura Botnia-69. Lähtökohdat ovat selkeät: Akilles tulee iltaan kolmen pisteen turvin, Botnia yhden pisteen tasapelistä. Taulukko ei kuitenkaan kerro kaikkea – aineksia on erittäin tasaväkiseen ja latautuneeseen kamppailuun. Akilles: tempoa, rohkeutta ja kotiyleisön sytyttämistä Akilleksen suurin etu on tuttujen kotijäiden lisäksi mahdollisuus ottaa ote pelistä heti alusta. Joukkueen peli-identiteetti nojaa aktiivisuuteen: korkea vauhti, nopea kääntäminen ja jatkuva paine vastustajan puolustukseen. Porvoolaisten kannalta keskeisiä teemoja illalle: Seurattava pelaaja: Iisakki KaivolaKaivola on Akilleksen hyökkäyspelin moottoreita. Hänen vahvuuksiaan ovat: Jos Kaivola pääsee paljon palloon hyökkäyskolmanneksella, Botnian ilta on pitkä. Botnia: kokemus, kurinalaisuus ja iskunpaikan odottelu Botnia saapuu Porvooseen piste altavastaajana, mutta ei ilman mahdollisuuksia. Joukkue on totuttu näkemään kurinalaisena ja hyvin organisoituna – se nojaa vahvaan joukkuepelaamiseen ja siihen, ettei peli-aukoista makseta turhia maaleja. Helsinkiläisten avaintekijät: Seurattava pelaaja: Pekka NiskaNiska on Botnian hyökkäyspään x-faktori: Jos Niskaa ei saada kuriin, hän voi yksinään kääntää momentumin Botnialle. Ottelun mahdollinen kulku Paperilla asetelma on ehkä niukasti seuraava: Akilles kotonaan suosikki, Botnia haastajana. Todennäköinen ottelukuva voisi olla seuraava: Kolme kysymystä, jotka ratkaisevat illan Illan ottelu klo 19.00 Porvoossa tarjoaa siis paljon enemmän kuin pelkän alkukauden pistejaon. Se on tilannekatsaus siihen, kumpi seura pystyy jo nyt löytämään toimivan pelillisen identiteetin.. Kaikki katsomoon kannustamaan omaa väriä! Jos et pääse paikalle, seuraa ottelua Akillesen striimistä alta.