BandyLiigaUutiset

Henkilökuva

Esko Tammilehto Suomalainen jääpallolegenda – Esko Tammilehto Tammikuussa 2026 järjestetään Bandyn MM-kisat taas Suomessa ja Porissa. Suomi on voittanut ainoan miesten maailmanmestaruutensa vuonna 2004 Ruotsin Västeråsissa. Päävalmentajana toimi tuolloin Esko Tammilehto. On siis syytä pureutua hänen ainutlaatuiseen Bandyuraansa tarkemmin. Suomalainen jääpallolegenda. Sitä luonnehdintaa voi käyttää Esko Tammilehdosta. Eskon jääpallouraan mahtuu valtava määrä läpivietyjä harjoituksia, pelattuja pelejä, voitettuja ja hävittyjä otteluita, mestaruuksia ja sarjasta putoamisia sekä pelaajana, että valmentajana. Mutta ennen kaikkea urheilu ja Bandy ovat merkinneet valtavasti elämää rikastuttaneita hetkiä, kokemuksia, ystävyyssuhteita, matkoja eri puolille maailmaa sekä muistoja, jotka ovat mukana aina. Esko Tammilehto: “ Olisihan se opettajanura ilman huippu-urheilua ja valmentamista sekin varmaan sujunut, mutta kyllä Bandy on rikastuttanut elämää valtavasti.” Eskon isä valmentaja Kaikki alkoi Kemin Veitsiluodon tehtaan kentältä 1960- luvun alussa. Eskon Isä oli aikanaan pelannut myöskin Bandya, mutta teki merkittävämmän uran valmennuspuolella huomattavimpana saavutuksenaan Veitsiluodon Vastuksen johtaminen miesten Suomen mestariksi vuonna 1969. Esko yhdessä veljensä Timon kanssa Veitsiluodon tehtaan kentällä vuonna 1962 Veitsiluodon Vastus Veitsiluodon Vastus oli 1960- ja 70- lukujen vaihteessa suomalaisen Bandyn todellinen jättiläinen. Metsäyhtiö Veitsiluoto Oy oli perustanut seuran, rahoitti sen toimintaa ja tarjosi resursseja ja mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen. Jääpallokenttäkin rakennettiin heti tehtaan viereen ja ympärillä asuva teollisuusyhteisö hyödynsi sitä. Elettiin vielä metsäteollisuuden kulta-aikaa ja yritykset kokivat vastuunaan olevan myös huolehtia työntekijöistään sekä heidän perheistään urheilumahdollisuuksienkin muodossa. Samoin olivat syntyneet ja toimivat Varkaudessa WP-35 ja Valkeakoskella jalkapallon puolella Valkeakosken Haka. Veitsiluodon Vastuksen huippuvuosi osui vuoteen 1974, jolloin seura voitti Bandyn Suomen mestaruuden sekä miehissä, naisissa että kaikissa juoniori-ikäluokissa. Aikamoinen saavutus. Lisäksi samana vuonna Vastus voitti myös jalkapallon D- juniorien Suomen mestaruuden. Esko Tammilehto innostui todella urheilusta ja jääpallosta vuonna  1970, kun Vastuksen juniorijoukkue otti pronssia Vaasassa pidetyssä SM- nappulaturnauksessa ja pronssiottelun voittomaalin Mikkelin MP:tä vastaan teki Esko. Siitä syttyi innostus, joka on kantanut läpi elämän ja jatkuu edelleen. Juniori-ikäluokissa tuli menestystä kaikissa ikäluokissa. Bandyn ohessa Esko pelasi myös kesäisin jalkapalloa 15- vuotiaasta asti, mutta pääpaino oli jääpallossa. Esko Tammilehto: “Urheilu-urani tärkein hetki on ollut pronssimitali Vastuksen joukkueessa SM- nappulaturnauksessa Vaasassa vuonna 1970 sekä siellä tehty voittomaali, koska kaikki muu on seurausta siitä.” Lehtikuva Vastuksen SM- nappulapronssia voittaneesta joukkueesta vuona 1970. Esko Tammilehto käsiraudoissa Ylioppilaskirjoitusten jälkeen kutsui Jyväskylän Yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta. Asuinpaikka vaihtui Jyväskylään, mutta pelit jatkuivat vielä kolme vuotta Vastuksessa ja jalkapallon puolella Kemin palloseurassa. Näille vuosille sattui myös unohtumaton tapahtuma, jolloin Jyväskylässä oli ryöstetty Veikkauksen konttori. Tiedot ryöstäjän tuntomerkeistä oli välitetty myös lentoasemalle, josta Esko oli lähdössä lentokoneella kohti Kemiä ja samana iltana odottavaa jalkapallo-ottelua Rovaniemellä. Lentokentällä joku virkailija tunnisti tuntomerkkeihin sopivan henkilön nousevan lentokoneeseen. Tieto välitettiin Kemiin, jossa konetta odottaneet poliisit tekivät näyttävän pidätyksen. Viaton urheilija vietiin käsiraudoissa poliisin kuulusteluihin, jossa lopulta selvisi, että Esko on syytön epäilty ja mies pääsi vapaaksi. Vuonna 1981 JPS:n noustua ensimmäistä kertaa Bandyliigaan siirtyi Esko Jyväskyläisväreihin ja pelasi kesäisin jalkapalloa JYP-77:n riveissä. JPS:n materiaali ei ensimmäisenä pääsarjavuotena kuitenkaan riittänyt sarjapaikan säilyttämiseen vaan edessä oli putoaminen 1- divisioonaan.  Tätä seurasi  Esko Tammilehdolle vuosi Botnian miehistössä. JPS palasi kuitenkin Bandyliigaan vuonna 1983 ja Esko siirtyi takaisin JPS:n. Vuonna 1984 oli edessä yksi peliuran kohokohdista, kun toisen maajoukkuemiehen Heikki Raitavuon johdattelemana Tammilehto päätti siirtyä Ruotsin Sundsvallin Selånger SK:n riveihin. Selånger SK oli tuohon aikaan kovatasoinen Bandyn pääsarjajoukkue. Toiminta oli hyvin ammattimaista ja joukkueen toimintaedellytykset olennaisesti Suomea paremmat. Elämä Sundsvallissa ei kuitenkaan ollut pelkkää urheilua. Pelaamisen ohessa Esko työskenteli aluksi peruskoulun opettajana riikinruotsalaisten lukioluokkien parissa. Myöhemmin myös suomalaisten maahanmuuttajien lasten opettamisen parissa. Urheilullisesti kaksi vuotta Sundvallissa olivat hienoja kokemuksia. Ensimmäisellä kaudella 83/84 Selänger eteni Ruotsin allsvenskaniin semifinaaliin. Vastaan asettui Vetlanda BK, jonka riveissä pelasi suomalaiset tähtipelaajat Timo Serenius ja Leo Segerman. Erittäin tiukka ottelusarja päättyi paras kolmesta play-offin ratkaisevassa ottelussa Vetlandan hyväksi kokonaisvoitoin 2-1. Ura oli lähellä jatkua Ruotsissa Toinen kausi 85/86 Selångerissa sujui myöskin hyvin, mutta tuolla kaudella seura putosi yhtä kierrosta aiemmin pudotuspeleissä samaista Vetlanda BK:ta vastaan. Vetlanda BK voitti sitten keväällä Ruotsin Bandymestaruuden. Ensimmäisenä suomalaispelaajana Timo Serenius pääsi kohottamaan kannun Ruotsin mestaruuden merkiksi Tukholman Söder- stadionilla silloin. Kauden 85/86 jälkeen Esko ja vaimonsa Merja olivat vaikean valinnan edessä. Motala IFK oli rakentamassa kovan joukkueen Allsvenskaniin. Rivejä oli vahvistettu useammalla hankinnalla. Mutta kakku haluttiin kuorruttaa kovalla yleispelaajalla ja Eskolle tarjottiin sopimusta Motalasta. Koska Jyväskylän maalaiskunnasta oli hankittu ennen Ruotsiin lähtöä opettajanvirka, josta oli saatu heti kärkeen kahden vuoden virkavapaa ei kunta suostunut myöntämään lisää virkavapaata vaan työ piti joko ottaa vastaan tai virka laitettaisiin uuteen hakuun. Pitkällisen mietinnän jälkeen Tammilehdot päätyivät takaisin Jyväskylään. Motala IFK voitti sitten keväällä 1987 Ruotsin Bandymestaruuden. Esko seurasi peliä Tukholman Söder-stadionilla katsomon puolelta. Elämä on täynnä valintoja. Esko Tammilehto: “Päätös tulla kahden vuoden jälkeen Ruotsista takaisin Jyväskylään oli todella vaikea ja sitä pohdittiin Merjan kanssa pitkään. Lopulta päädyttiin muuttamaan Jyväskylään ja seuraamaan seuraavana keväänä Motala IFK:n mestaruusjuhlia katsomon puolelta. That´s it.” Siirto Botniaan – Kolme Finaalia Seurajoukkueura jatkui Suomessa aluksi JPS:n riveissä, kunnes vuonna 1989 kutsui jälleen Helsingin Botnia ja Oulunkylän kenttä. Edessä oli kolme vuotta Botnian kovassa joukkueessa, joka pelasi kolmena peräkkäisenä vuotena Bandyliigan finaalissa. Kaksi ensimmäistä yritystä päätyivät katkeriin tappioihin Oulun OLS:lle. Niistä jälkimmäinen kirveli erityisesti, kun kahden maalin taukojohto suli toisella puoliajalla ja päätyi Oulun voiton tanssiin Kallion kentällä. Keväällä 1992 Tammilehdon kotimainen Bandyura sai huipennuksensa, kun vihdoin Botniassa jatkanut Esko sai finaalin jälkeen nostella mestaruuskannua Botnian kaadettua nousussa olleen WP-35:n finaalissa maalein 2-0. WP-35 oli jo rakentamassa tulevien vuosien menestystä. Tammilehto Maajoukkueessa Maajoukkueuran Esko Tammilehto aloitti 70- luvun lopulla ja ensimmäisinä otteluina oli Suomi-Ruotsi ottelut Helsingissä vuonna 1978. Kaksoismaaotteluiden molemmat osat päättyivät Suomen voittoon. Hyvä startti siis näyttävälle ja pitkälle maajoukkueuralle, Otteluita maajoukkueessa kertyi yhteensä 123 kappaletta vaikka virallisissa tilastoissa lukee 121. Tilastonikkarien virhe, joka on jäänyt elämään omaa elämäänsä. Esko Tammilehdon ensimmäiset MM-kisat miesten sarjassa osuivat vuodelle 1979 ja kisat pidettiin Ruotsissa. Mukana tuomisina oli pronssiset mitallit. Maajoukkueuran yksi hienoimmista kokemuksista olivat vuoden 1981 kisat Neuvostoliiton Habarovskissa. Habarovsk on iso kaupunki nykyisen Venäjän kauko-idässä lähellä Tyyntä Valtamerta. Habarovsk oli entisen Neuvostoliiton suuria jääpallokeskuksia ja on edelleen nykyisen Venäjän ehkä vahvin jääpallokeskus, jossa nykyään pelaavat Määtän veljekset Tuomas ja Tommi. Esko Tammilehto: “ Habarovskin kisat jäivät erityisesti mieleen. Upeasti järjestetyt kisat, joissa katsomot olivat pullollaan yleisöä ja meininki aivan mieletön. Kotijoukkueen peleissä yleisöä oli 40.000 katsojaa joka…

BandyLiigaUutiset

Päivän tulokset

Porissa selkeä voitto, Oulussa tiukempaa Porissa selkeä 7-1 voitto Narukerä nappasi selvän 7–1-voiton Akilleesta ottelussa, jossa Narukerä ratkaisi pelin jo varhaisessa vaiheessa. Numerot kertovat paljon: Narukerä iski laajalla rintamalla, kun taas Akilleksen ainoa osuma tuli kulmasta. Ottelu lähti Narukerän kannalta loistavasti liikkeelle. Jo 5. minuutilla Leo Eklund onnistui viemään kotijoukkueen 1–0-johtoon. Vartin kohdalla Narukerä karkasi jo 2–0:aan, kun merkintöihin kirjattiin oma maali (OM, Akilles). Akilles ei kuitenkaan lamaantunut, vaan 18. minuutilla joukkue sai palkinnon hyvästä työstä: kulmalyöntikuviosta Topi Artturi Montonen kavensi 2–1:een, syöttäjänä Dylan Lindblad. Narukerän 3 maali kulmasta nähtiin puolen tunnin kohdalla, kun Jesse Aaltonen iski 3–1-osuman 30. minuutilla (kl) ja kulman antoi Eero Paavola. Tätä ennen ja jälkeen Akilles pääsi muutamaan kertaan yrittämään sekä laukauksilla, mutta vedot suhahtivat ohi tai Narukerän puolustus/maalivahti hoiti tilanteet. Narukerä karkaa Toisella jaksolla Narukerä ratkaisi ottelun lopullisesti. 57. minuutilla Urho Eklund onnistui maalinteossa siirtäen taululle 4–1 lukemat, esityön teki Lauri Sirénin. Vain muutama minuutti myöhemmin (61.) Rasmus Arponen lisäsi johdon jo 5–1:een, syötön antoi Joni Vuopio. Loppuhetkillä Narukerä viimeisteli numerot ruman tyylikkäiksi. 84. minuutilla Leo Eklund viimeisteli 6–1:een, syöttäjänä Eelis Arponen. Loppulukemat 7–1 sinetöi 86. minuutilla Jesse Aaltonen. Tänään ei jäänyt epäselvyyttä paremmasta. Maalitiivistelmä: Narukerän päivän tarina oli kylmähermoinen viimeistely ja tiivis puolustuspeli. Oulussa OLS:n kiri ei riittänyt pisteille Kampparit otti tärkeät vieraspisteet Oulusta kaatamalla OLS:n maalein 3–5 ottelussa, jossa kamppariraitojen vahva aloitus riitti kantamaan loppuun asti, vaikka OLS viritti toisella jaksolla vielä kunnon kirin. Erikoistilanteet ratkaisivat avausjaksolla Ottelu lähti Kamppareilta liikkeelle juuri niin kuin vierasjoukkue toivoi: vahvasti ja tehokkaasti erikoistilanteista. Ensimmäisellä jaksolla Kampparit iski peräti kolme kulmamaalia. Laukojina onnistuivat Veeti Lempinen, Severi Noponen ja jakson lopulla Rasmus Kettunen. Lisäksi Leevi Kukkasniemi viimeisteli tärkeän pelitilannemaalin, jolla Kampparit kasvatti johtoaan entisestään. – Hankittiin hyvin kulmureita ja napsittiin sisään, Janhunen tiivisti tyytyväisenä. Vahvan erikoistilannepelaamisen ansiosta Kampparit karkasi selkeään taukojohtoon, vaikka OLS pääsi kaventamaan juuri ennen taukoa tilanteeksi 1–4. Raskas keli oli OLS:lle mieleen Lauantain ottelua värittivät erittäin haastavat olosuhteet. Sateen ja rännän sekoitus pehmensi jään pahasti, mikä näkyi pelin ilmeessä varsinkin toisella jaksolla. – Oli aika pomppuista. Ei tarvinnut ihan koko ajan heittää pitkää palloa, mutta avaukset olivat pitkiä. OLS sai toisella jaksolla hieman paremmin oloista kiinni. Me jäimme vähän telineisiin, ennen kuin aikalisän ansiosta saatiin rauhoitettua peliä, Valmentaja Joonas Janhunen kertasi. Toisella puoliajalla Kampparit lisäsi johtoaan vielä Joonatan Alhon maalilla, jonka syötti Viljami Kumela. Tämän jälkeen OLS sai paremman otteen pelistä, ja kiri kahden maalin päähän 3–5:een, mutta Kampparit kesti loppuun asti. Maalitiivistelmä: OLS: Kampparit: (Jääpalloliiton tulospalvelussa on virhe ensimmäisen maalin kohdalla) Kamppareille ilta oli yhdistelmä kurinalaista puolustamista, tappavan tehokkaita erikoistilanteita ja sopeutumista vaikeaan jäähän – resepti, jolla noustiin ansaitusti sarjakärkeen.

BandyLiigaUutiset

Lauantain Bandyliigkierros

Narukerä haastaa Akilleksen – Oulussa OLS–Kampparit Lauantain Bandyliiga-kierroksella pelataan kaksi mielenkiintoista iltapäiväottelua. Porissa Narukerä saa vieraakseen sarjakärki Akilleksen, ja samaan aikaan Oulussa Raksilan tekojäällä mitellään tärkeistä pisteistä, kun OLS isännöi hyvässä vireessä olevaa Kamppareita. Molemmat ottelut alkavat klo 15.00. Narukerä – Akilles klo 15.00, Basso Areena, Pori Narukerä tulee lauantain otteluun hyvästä vireestä. Poriin kauden ensimmäiseen kotiotteluun saapunut WP 35 kaatui selvästi ja Kerä sai avattua kotitilinsä heti voitolla. Kahden pelatun ottelun jälkeen Narukerällä on kasassa kaksi pistettä (1–0–1, maaliero 5–5) ja sijoitus sarjataulukon keskivaiheilla. Nyt haasteen antaa vieraaksi saapuva Akilles, joka on aloittanut kauden ehkä odotettua vahvemmin ja näin Porvoolaisilla on tilillään 5 pistettä (2–1–1) ja lisäksi neljään otteluun on syntynyt jo 19 tehtyä maalia. Akillekselle Pori merkitsee tärkeää vierastestiä tiiviissä alkukauden otteluruuhkassa. Sarjakärki haluaa vahvistaa asemiaan ennen joulukuun perinteisiä huippuotteluita, ja Narukerä-vierasreissu toimii samalla mittarina sille, miten joukkueen peli kestää fyysisen ja suoraviivaisen vastustajan kotikentällä. OLS – Kampparit klo 15.00, Raksilan tekojää, Oulu Oulussa on edessä sarjan kannalta jo varhain iso ottelu. OLS on kolmen kierroksen jälkeen sarjataulukon alakerrassa (0–1–2, maaliero 5–17) ja hakee yhä kauden ensimmäistä voittoaan. Nuorekas oululaisryhmä lähtee kuitenkin kauteen aiempia vuosia leveämmällä materiaalilla. Vastaan luistelee Kampparit, joka on aloittanut Bandyliigan vahvasti. Mikkeliläisillä on kahden pelin jälkeen saldona yksi voitto ja yksi tasapeli (12–10 maalierolla), ja kotiavaus Botniaa vastaan toi täyden pistepotin. Kampparit on totutusti hyvin organisoitu joukkue, joka pyrkii pitämään pelinopeuden oman kontrollinsa alla ja iskemään laadukkaasti erikoistilanteista. OLS:n kannalta avainkysymys on oman alueen puolustaminen ja maalinedustan tiivistäminen. Alkukaudella oululaiset ovat päästäneet liikaa maaleja, ja Kampparit osaa rankaista herkästi, jos puolustuslinja venyy. Toisaalta OLS:lla on hyökkäyspäässä riittävästi luisteluvoimaa ja nuorta taitoa, jotta Kamppareiden puolustus saadaan koville, jos kotijoukkue pystyy pitämään palloa ja rytmittämään hyökkäyksiään. Raksilan iltapäivästä on lupa odottaa vauhdikasta kamppailua, jossa panos on suuri molemmille: OLS haluaa kääntää kurssin kotiyleisön edessä, Kampparit puolestaan pyrkii vakiinnuttamaan paikkansa sarjan kärkikahinoissa heti kauden alkuvaiheessa. Päivän ottelut lyhyesti Iltapäivän kierros tarjoaa siis sekä Porissa että Oulussa tärkeitä pisteitä jakoon – ja ensimmäiset viitteet siitä, miten Narukerä, Akilles, OLS ja Kampparit asemoituvat Bandyliigan kärkijoukkueiden taakse ja eteen tulevalla kaudella.

BandyLiigaUutiset

Uutiskone käy kuumempana kuin koskaan

Kuten jo aikaisemmin kerroimme – Bandyliiga.fi on ylittänyt 4,4 miljoonan käynnin rajan Bandyliiga.fi avattiin virallisesti 30.3.2021. Sen jälkeen sivustolla on vierailtu yli 4 420 000 kertaa – lukema, joka kertoo yhdestä asiasta: suomalainen jääpallo elää, kiinnostaa ja koskettaa. Nykytahtiin suhteutettuna sivustolla vieraillaan yli miljoona kertaa vuodessa. Se on valtava määrä lajille, jota usein tituleerataan “pienen piirin” urheiluksi, tai “kuolevaksi lajiksi”. Käytännössä se tarkoittaa, että jokaisena päivänä ihmiset hakevat Bandyliiga.fi:stä tuloksia, uutisia, taustoja, mielipiteitä – ja ennen kaikkea yhteyttä lajiin, josta välittävät. Uutisia kirjoitettu jo 1742 – ja vauhti vain kiihtyy Kun pysähdyimme laskemaan, tajusimme itsekin, kuinka paljon tarinaa sivustolle on jo kertynyt:tähän päivään mennessä Bandyliiga.fi:ssä on julkaistu 1742 uutista. Se tarkoittaa keskimäärin noin 363 uutista vuodessa. Viimeisen vuoden aikana tahti on kiihtynyt entisestään:576 uutista on julkaistu viimeisen vuoden sisällä. Bandyliiga.fi:stä on tullut käytännössä jokapäiväinen uutiskanava – välillä useampikin uutinen saman päivän aikana. Tämä kertoo kahdesta asiasta: Miksi Bandyliiga.fi on tärkeä? Bandyliiga.fi ei ole vain tulospalvelu tai uutisvirta. Sen merkitys on paljon syvempi: Kiitos, että käytte – teette tästä merkityksellistä Kaikki numerot – miljoonat käynnit, tuhannet uutiset – ovat lopulta vain taustaa yhdelle tärkeälle asialle: ilman lukijoita Bandyliiga.fi:llä ei olisi mitään merkitystä. Jokainen sivulataus, jaettu linkki, luettu otteluraportti ja pitkän jutun viimeiseen kappaleeseen asti skrollattu teksti kertoo, että tämä työ kannattaa. Se on myös viesti koko suomalaiselle jääpallolle:tälle lajille on oma yleisönsä, ja se yleisö on sitoutunut. Me jatkamme uutisointia, tarinoiden etsimistä ja lajin arjen sekä isojen hetkien tallentamista – vähintään yhtä kovalla sykkeellä kuin tähänkin asti, kunhan selätämme pienet taloudelliset haasteemme . Kiitos jokaisesta käynnistä.Pidetään yhdessä huoli siitä, että jääpallolla on aina paikka sekä kentällä että verkossa. Pasi Virtanen / Päätoimittaja / koko BandyliigaToimituksen puolesta

BandyLiigaUutiset

In memoriam Heikki Parkkinen

Heikki Parkkinen 6.7.1936 – 25.10.2025 Muistokirjoitus / Länsi-Savon verkkosivusto 29.11.2025 klo. 6.00 Heikki Parkkinen kuoli kotikaupungissaan 25.10.2025. Hän eli pitkän ja merkityksellisen elämän, jonka juuret olivat syvällä Mikkelin maaperässä. Hän syntyi esikoisena Matin ja Elinin viisilapsiseen perheeseen Mikkelissä 6.7.1936. Lapsuus ja nuoruus kuluivat sotavuosien varjossa, mutta vaikeat ajat kasvattivat sitkeyttä ja vahvaa yhteisöllisyyden tunnetta, jotka säilyivät läpi elämän. Heikki esikoisena kantoi jo pienenä vastuuta neljästä sisaruksestaan. Heikki tiesi jo hyvin aikaisessa vaiheessa, että haluaa lukioon ja hankkii itselleen yliopistotason koulutuksen. Lukion jälkeen hän suuntasi Helsingin Teknilliseen korkeakouluun, josta hän valmistui diplomi-insinööriksi maanmittausosastolta. Koulutus johdatti hänet pitkään ja arvostettuun työuraan Maanmittauslaitoksessa. Heikin työura kesti 36 vuotta. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1999 Etelä-Savon maanmittausjohtajan tehtävästä. Työssään hänet tunnettiin tarkkuudestaan, asiantuntemuksestaan ja omistautumisestaan. Työnsä ohella hän oli aktiivinen harrastus- ja järjestötoiminnassa. Hän uskoi vahvasti yhteisön voimaan ja antoi aikaansa monille paikallisille hankkeille. Mieluisimpia vapaa-ajan viettotapoja olivat golf, purjehdus, laskettelu ja matkailu. Kesämökki Saimaan Louhivedellä oli hänelle tärkeä paikka rentoutumiseen ja perheen parissa puuhasteluun. Heikki tunnettiin luottamustehtävistä kunnallispolitiikassa. Hän toimi johtotehtävissä maanmittausinsinöörien liiton hallituksessa, jääpalloliiton hallituksessa ja nuorten maajoukkueessa sekä Mikkelin Kamppareissa ja Lions Clubissa. Mikkelin Klubin toiminta oli myös lähellä sydäntä. Hänen energiansa ja innostuksensa toivat iloa ja mahdollisuuksia monille ja hänet muistetaan lämpimästä otteestaan ja kyvystään innostaa muita mukaan. Eläkkeelle jäätyään Heikki innostui kirjoittamisesta. Hänen ”kynästään” syntyivät Parkkisen sukukroniikka ja omaelämänkerrallinen kirja sekä Kamppareiden historiasta kertovia julkaisuja. Perhe oli hänelle tärkeä. Hän oli rakastettu isä ja isoisä, jonka läsnäolo, neuvot ja rakkaus jättivät pysyvän jäljen läheisten sydämiin. Hän uskoi koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen, joiden merkitystä korosti lapsilleen. Hänen elämäntyönsä ja esimerkkinsä kantavat tuleville sukupolville. Heikin sanoin: ”Elämähän ei koskaan pääty, uusi polvi astuu elämän näyttämölle” Häntä jäävät kaipaamaan perhe, sisarukset, ystävät, työtoverit ja laaja yhteisö. Seppo Parkkinen ja Pekka Turunen Kirjoittajat ovat Heikki Parkkisen veli ja vävy. BandyliigaToimituksen Muistokirjoitus Heikki ehti elämänsä aikana tehdä Mikkelissä ja Kamppareissa enemmän kuin yksi ihminen yleensä ehtii. Hän sitoi yhteen Likolammen varhaiset talvet, MP:n kultavuodet ja Kamppareiden kasvun moderniksi huippuseuraksi – ensin puheenjohtajana ja taustavaikuttajana, myöhemmin seuran ja koko kaupungin jääpallohistorian kirjurina. Ilman hänen sitkeyttään, muistiaan ja arkistointityötään suuri osa Mikkelin jääpallon tarinasta olisi jäänyt kertomatta. Kirjojensa sivuilla ja Hänskin tekojäälle piirtyneissä kaarissa kulkee sama viesti: jääpallo ei ole vain peli, vaan yhteisö, sukupolvien ketju ja lupaus siitä, että tehdään vuoroamme parhaamme, jotta seuraavilla on vähän helpompaa. Tässä hengessä Heikin työ jatkuu jokaisessa juniorissa, joka pukeutuu Kamppareiden paitoihin, jokaisessa ottelussa, jossa katsomossa muistellaan “miten ennen oli”, ja jokaisessa hetkessä, kun joku tarttuu hänen kirjoittamaansa historiikkiin. BandyliigaToimituksen ja jääpalloperheen Lämmin osanotto Heikin omaisille ja kaikille, jotka kaipaavat häntä. P.s Heikki Parkkisen työ ja perintö jäävät elämään Mikkelin talvien, Hänskin jään, Kamppareiden värien, ja koko suomalaisen jääpalloperheen parissa.

BandyLiigaUutiset

JPS ja Botnia voittoihin

Varkaudessa vierailija vei – Helsingissä kotijoukkue käänsi pelin viimeisen puolentunnin aikana. Botnia tarjosi kotiyleisölle todellisen ilotulituksen toisella jaksolla, kun HIFK kaatui Oulunkylässä lopulta lukemin 5–2. Tauolla tappiolla ollut Botnia käänsi ottelun edukseen neljän maalin rynnistyksellä, ja erityisesti lopun paine HIFK:n päätyyn ratkaisi pisteet sinisille. JPS ei jättänyt WP 35:lle mitään epäselvää selvänumeroisessa kohtaamisessa, vaan haki vieraskentältä näyttävän 0–6 murskavoiton. Vahvasti jo avausjaksolla peliä hallinnut JPS ratkaisi ottelun lopullisesti toisella puoliajalla, jossa joukkueen terävä viimeistely ja leveä ratkaisijakaarti käänsivät kamppailun yksipuoliseksi näytökseksi. Botnia hurjasteli toisella jaksolla – HIFK kaatui lopulta 5–2 HIFK:n vahva alku Ottelun alku mentiin HIFK:n komennossa. Vierailija loi painetta heti alusta lähtien, silti Markus Kumpuoja vei Botnian 1–0-johtoon. Maalin syötti Kaarlo Lappi. Kuitenkin HIFK haki osumia ja Ensin Aku Ojanen tasoitti rangaistuslyönnistä 1–1:een 30. minuutilla, ja hetkeä ennen taukoa HIFK iski toistamiseen: Tomi Hauska (ensimmäisessä HIFK ottelussa vuosiin) vei vieraat 1–2-johtoon 41. minuutilla, maalin esityö Lauri Kivenjuuri. Tauolle mentiin HIFK:n maalin johdossa, HIFK hallitsi jaksoa selkeästi. Toinen jakso Botnian näytöstä Toisella jaksolla HIFK hallitsi ottelua aina lähes 60 minuutille asti. Tästä esimerkki oli kun Hauska pääsi yksin lävitse, mutta Botnian maalilla Juuso Tervonen venytti loistavasti torjuen yrityksen. Siitä vain pieni hetki niin syntyi Botnian tasoitus 2–2:een, kun Eetu Pulkkinen osui ja palautti Botnian peliin kunnolla mukaan. Vain viitisen minuuttia myöhemmin kotiyleisö räjähti uudelleen: 71. minuutilla Kaarlo Lappi viimeisteli 3–2-johtomaalin, ja tällä kertaa syöttäjänä toimi avausmaalin tekijä Markus Kumpuoja. Ratkaiseva irtiotto nähtiin 74. minuutilla, kun Joonatan Irtamo laukoi 4–2-osuman (kulmatilanteesta), ja syötön antoi Pekka Niska. Botnia käytti momentumin, eikä HIFK enää toipunut. Lopullisen niitin iski 81. minuutilla Pekka Niska, joka tällä kertaa viimeisteli itse ja Irtamo merkkautti syötön – numeroiksi 5–2. Kurinalainen loppu, HIFK:n yritys ei riittänyt Botnian pelissä korostui vahva toispuoliskon (lopun 30 minuuttia) energia, jatkuva paine HIFK:n päätyyn sekä tehokkuus, kun paikoista lopulta alettiin rokottaa. HIFK puolestaan käytti ensimmäisen jakson saumansa hyvin, mutta ei kyennyt vastaamaan Botnian loppukirin rytmiin. Botnia osasi pelata paremmin huonolla jäällä, vaikka ennen ottelua HIFK:n valmenta Temmu Laitinen mainitsi oli jää mikä tahansa – on se HIFK:lle silti parempi (viesti ei täysin mennyt joukkueelle perille). Toki voiaan myös katsoa että HIFK oli oudossa tilanteessa, kun kauden ensimmäinen ottelu ei aivan sujunut kuten he olivat suunnitelleet. Myöskään syötöt ei enää toisen jakson lopussa sujuneet toivotulla tavalla. Niin tai näin – Botnia oli maalinteossa terävämpi ansaiten voittonsa. Lopputulos: HIFK – Botnia 5–2 Maalit:13’ 1–0 Kumpuoja Markus, syöttäjä Lappi Kaarlo30’ 1–1 Ojanen Aku (RL)41’ 1–2 Hauska Tomi, syöttäjä Kivenjuuri Lauri66’ 2–2 Pulkkinen Eetu71’ 3–2 Lappi Kaarlo, syöttäjä Kumpuoja Markus74’ 4–2 Irtamo Joonatan, syöttäjä Niska Pekka81’ 5–2 Niska Pekka, syöttäjä Irtamo Joonatan JPS murskavoittoon – WP 35 kaatui selvin lukemin 0–6 JPS haki tyylipuhtaan vierasvoiton WP 35:stä tylyin 0–6 (0–2) -lukemin. Ottelu eteni alusta loppuun vahvasti vieraiden komennossa, ja WP 35 jäi selvästi JPS:n vauhdista niin pallollisessa pelissä, tilanteiden määrässä kuin tehokkuudessakin. JPS otti komennon heti alussa Ensimmäiset minuutit näyttivät ottelun suunnan: JPS rakensi hyökkäyksiä tasaisesti ja sai useita kulmia sekä laukauksia kohti WP 35:n maalia. Palkinto tuli 10. minuutilla, kun Jimi Heinonen viimeisteli 0–1-maaliin. Osuman esityönä toimi Tuomas Liukkonen. JPS jatkoi painostusta ja piti pelin pitkälti WP 35:n kenttäpuoliskolla. Useat laukaukset ja kulmat siivittivät vieraiden hallintaa, ja 32. minuutilla Saku Hämäläinen kasvatti johdon jo 0–2:een. Tauolle mentiin JPS:n kahden maalin karkumatkalla, eikä WP 35 saanut kunnollista otetta pelistä muutamista yrityksistä huolimatta. Kuitenkin he taistelivat urhokkaasti koko jakson. Toinen jakso yksipuolista näytöstä Toisella jaksolla JPS jatkoi siitä, mihin ennen taukoa jäi. 52. minuutilla Saku Hämäläinen iski illan toisen maalinsa ja vei JPS:n jo 0–3-johtoon, jälleen Tuomas Liukkosen toimiessa syöttäjänä. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin numerot karkasivat jo 0–4:ään: 58. minuutilla Elmeri Hämäläinen viimeisteli kulmatilanteesta (kl), ja syötön kirjautti Nikke Tuhkanen. WP 35 pyrki ajoittain iskemään vastaan ja pääsi muutamaan laukaukseen sekä kulmalyöntiin, mutta JPS:n puolustus ja maalivahtipeli pitivät kotijoukkueen nollilla. Liukkonen ja Hämäläinen ratkaisijoina Loppuhetket olivat enää JPS:n voiton suuruuden mittaamista. 72. minuutilla Tuomas Liukkonen kruunasi vahvan iltansa iskemällä 0–5-maalin, ja tällä kertaa syötön antoi Aki Manninen. Saku Hämäläinen viimeisteli hattutemppunsa rangaistuslyönnistä ja taululle tylyt loppulukemat 0–6. JPS:n hyökkäyskolmikko Liukkonen–Hämäläinen–Hämäläinen oli ottelussa jatkuva riesa WP 35:n puolustukselle. Maalit JPS:n esitys oli ehjä, kurinalainen ja tehokas – lopputuloksena ansaittu murskavoitto ja nollapeli, WP 35:lle puolestaan jäi tästä illasta lähinnä oppirahoja maksettavaksi. Näin tänään, huomenna jatketaan….

BandyLiigaUutiset

Naisten Bandyliiga käynnistyy

Tervetuloa Kisapuistoon! Vielä ennen illan Bandyliigaotteluja uutinen Naisten Bandyliiga starttaa huomenna lauantaina Lappeenrannan Kisapuistossa – vihdoin on taas oikeiden pelien aika toteaa moni! Sarjan voimasuhteita on tänä syksynä poikkeuksellisen vaikea arvioida: kokoonpanot ovat eläneet, uusia kasvoja on tullut mukaan ja KBK-yhdistelmäjoukkue tuo sarjaan aivan oman, kiinnostavan mausteensa. Yksi asia on kuitenkin varma – luvassa on hieno kausi ja paljon tunteella pelattuja otteluita. Akilles taitaa asiantuntijoiden mielestä lähteä liigaan ennakkosuosikkina Mestaruutta puolustava Akilles lähtee kauteen hienoisena ennakkosuosikkina. Porvoolaiset ovat saaneet riveihinsä takaisin Ruotsista Iina, Tytti Lempisen ja Jenna Aron. Lisäksi joukkue vahvistuu Wilhelmiina Niirasella ja Kerttu Soinisella sekä HIFK:sta saapuvalla Heidi Sundqvistilla. Kokonaisuus näyttää paperilla erittäin laadukkaalta – kokemusta, nuorta energiaa ja voittamisen kulttuuria löytyy. Sudet uudistunut – silti finaaliehdokas Viime kauden finalisti Sudet on kokenut isoja muutoksia. Joukkue on menettänyt kolme johtavaa pelaajaansa – Susanna Simolan, Joanna Nykäsen ja Sofia Segermanin – ja sivussa saattaa olla myös maalivahti Tytti Segerman. Tilalle on kuitenkin saatu tärkeitä vahvistuksia: Porista maalivahti Varpu Koppelomäki, ja USA:sta palaa takaisin entinen – ja varmasti jatkossakin – maajoukkuepelaaja Aino Hannikainen. Lisäksi aiemmiltakin kausilta tuttu Kikka Kirjavainen tuo joukkueeseen sekä laatua että kokemusta. Sudet on muuttunut, mutta ei missään nimessä kadonnut minnekään. Yhdistelmäjoukkue KBK värittää liigaa KBK (Kampparit/Botnia/Kalix) on yhdistelmäjoukkue, joka herättää etukäteen paljon tervettä uteliaisuutta. Rungon muodostaa lähes joukkueellinen Kalixin pelaajia, joiden lisäksi mukana on Botnian pelaajia sekä Kamppareiden nuoria. Taitaa muutama pelaaja omaa myös HIFK taustaa. KBK:n riveissä tietojen mukaan pelaa Jenna Kastevaara ja Sylvi Roivas, ja Minttu Seppä tuo nuorta huippuosaamista lisää joukkueeseen. Maajoukkuepelaajista mukana nähdään myös entinen Vastus-tähti Linnea Tulkki. Joukkueen valmentajana naisjääpallossa debyyttinsä tekee paljon nähnyt ja kokenut Joni Maaranen – ja kentällä nähdään myös hänen jälkikasvuaan. BandyliigaToimitus toivottaa hyvää kautta kaikille!

BandyLiigaUutiset

Perjantai-illan bandyherkku

hallitseva mestari JPS Varkauden vieraaksi – Oulunkylässä pelataan kauden ensimmäinen Stadin Derby Perjantai-iltana Bandyliigassa pelataan kahdella paikkakunnalla, kun Varkauden Kämärillä kohtaavat WP 35 ja hallitseva Suomen mestari JPS, ja samaan aikaan Oulunkylässä iskevät yhteen Botnia ja HIFK. Varkaudessa revanssihenkeä ja paluun juhlaa – WP 35 haastaa mestari-JPS:n WP 35 ei pelannut viime kaudella Bandyliigassa, joten perjantai-illan ottelu on varkautelaisille näytön paikka omalle kotiyleisölle. Seuran merkitys Varkaudelle on vuosikymmenten ajan ollut valtava, ja viime kausien vaikeudet ovat vain korostaneet, kuinka tärkeää on, että Kämäri elää taas Bandyliigaa. Vastustajaksi saapuu kovin mahdollinen mittari: JPS on tuore Suomen mestari ja hallitseva Bandyliigan ykkönen. Jyväskyläläiset tulevat Varkauteen tilanteessa, jossa jokainen joukkue haluaa kaataa mestarin – ja WP 35 saa kunnian kokeilla onneaan ensimmäisten joukossa tällä kaudella. Kotiyleisöä kiinnostaa erityisesti, nähdäänkö tuore vahvistus Esu Rytkönen WP-paidassa jälleen Bandyliigassa. Jos Rytkönen pääsee tositoimiin, hän voi tuoda joukkueeseen juuri sellaista rauhallista pallollista laatua ja kokemusta, jota vastaiskuihin nojaava kotijoukkue tarvitsee JPS:n liikkuvaa ja hyökkäysvoimaista peliä vastaan. Tunteikas ilta Kämärillä – WP 35 vs JPS klo 19.00 Ottelussa on vahva tunnetaso monella tasolla: Uudistuva WP 35 myös ruudun kautta – ottelu livenä Solidsportissa WP 35 uudistuu myös ottelutapahtuman puolella, kun perjantain kamppailu lähetetään suorana Solidsportin kautta. Lähetys alkaa klo 18.50, joten mukaan ehtii mainiosti, vaikka Kämärille ei itse paikan päälle pääsisikään. Näin myös entiset varkautelaiset ja seuran ystävät ympäri Suomen ja ulkomailla pääsevät seuraamaan seuran esityksiä Bandyliigassa. Ottelun linkki alla: Stadin Derby Oulunkylässä klo 19.00 – Botnia vs HIFK on paljon enemmän kuin sarjapisteet Samaan aikaan kun Kämäri huokuu paluun energiaa, Oulunkylän tekojääradalla pelataan kauden ensimmäinen Stadin Derby, Botnia–HIFK. Ottelu on merkitty kalentereihin jo hyvissä ajoin: IFK on itsekin nostanut esiin, että kausi käynnistyy juuri paikalliskamppailulla Botniaa vastaan. Botnia edustaa pohjoishelsinkiläistä jääpallokulttuuria Oulunkylästä käsin, ja seura tunnetaan sitkeästä, pelaajalähtöisestä tekemisestä sekä viime kausien nousujohteisesta kehityksestä .HIFK puolestaan on suomalaisen bandyn kulttiseura ja historian menestynein mestaruusjoukkue, jolla on seuran identiteettiin syvästi juurtunut jääpalloperinne. Mitä Stadin Derby merkitsee pelaajille? Pelaajille Botnia–HIFK on ottelu, johon ei tarvitse erikseen syttyä: Mitä se merkitsee seuroille? Seuroille derbyssä on kyse paljon muustakin kuin kahdesta sarjapisteestä: Kannattajille – “oma juhlapäivä“ Stadin Derby on kannattajille oma, toistuva kaupunkijuhla: Botnia Bandy TV tarjoaa ottelun striimattuna niille jotka eivät Oulunkylään pääse, linkki alla: Ilta, jossa koko Bandyliiga voittaa Perjantain WP 35–JPS ja Botnia–HIFK muodostavat yhdessä vahvan näytteen siitä, miksi suomalainen bandy elää: Varkaudessa juhlistetaan paluuta ylimmälle sarjatasolle ja haastetaan mestari, Helsingissä taas pelataan klassikko, joka sytyttää paitsi pelaajat myös koko kaupunkikulttuurin. Olitpa sitten Kämärillä, Oulunkylässä tai ruudun äärellä – tänään on erinomainen ilta olla jääpallon ystävä.

BandyLiigaUutiset

Suomen naiset kokoontuvat Porvooseen

Lämminhenkinen, mutta tiukka kenraaliharjoitus kohti MM-kotikisoja Suomen naisten maajoukkue aloittaa matkansa kohti tammikuussa Porissa pelattavia MM-kotikisoja kokoontumalla maaottelutapahtumaan Porvooseen 12.–14.12.2025. Viikonlopun leiri toimii tärkeänä testinä niin joukkueen pelaajavalinnoille kuin yhteispelillekin. Porvoon Pallokentällä pelataan kaksi maaottelua Ruotsin U21-naisten maajoukkuetta vastaan: Otteluihin on luvassa nälkäinen ja eteenpäin pyrkivä Suomen ryhmä. Tiukka aikataulu ja avoin taistelu MM-paikoista Naisten maajoukkueen valmennus on nimennyt Porvoon tapahtumaan 19 pelaajan ryhmän. Päävalmentaja Antero Levänen myöntää, että joulukuun tiivis ohjelma ja tulevat kotikisat toivat valintoihin oman lisäpaineensa. – Valinnat on paljolti tehty viime kauden näyttöjen pohjalta. Muutama potentiaalinen maajoukkuepelaaja jäi Porvoon leirityksen ulkopuolelle, Levänen kertoo. Samalla hän korostaa, että MM-ovet ovat yhä auki monelle pelaajalle. Naisten kotimainen Bandyliiga käynnistyy jo tulevana viikonloppuna Lappeenrannan osaturnauksella, ja siellä tehdyillä esityksillä voi olla suora vaikutus MM-kisakoneeseen. – Tarkkailemme pelaajia tarkasti. Hyvillä suorituksilla on edelleen mahdollisuus nousta naisten maajoukkueeseen ja mukaan tammikuun MM-kisoihin, Levänen muistuttaa. Poissaoloja, mutta vahva runko kasassa Levänen harmittelee, että kaksi Ruotsissa pelaavaa maajoukkueen runkopelaajaa, Linda Lohiniva ja Hanna Snäll, eivät perhesyiden ja työesteiden vuoksi pääse mukaan Porvoon leirille. – Toki olisimme heidät mielellämme nähneet mukana, mutta elämä ei aina taivu kalenterin mukaan. Meillä on silti erittäin kilpailukykyinen ja nälkäinen ryhmä Porvoossa, Levänen sanoo. Porvoon tapahtumassa nähdään hieno kirjo sekä kotimaisia että ruotsalaisia seurajoukkueita edustavia pelaajia – monelle nuorelle ja kokeneemmallekin pelaajalle leiri on tärkeä näytön paikka, mutta myös mahdollisuus nauttia maajoukkueen yhteisestä tekemisestä. Porvoon leirille valitut pelaajat: Varalla: Iida Kasala, Vastus Porvoon viikonlopusta odotetaan lämminhenkistä, mutta kilpailullista kokonaisuutta – tärkeä askel kohti Porin MM-kotikisoja, joissa sinivalkoiset haluavat olla parhaimmillaan.

BandyLiigaUutiset

Bandyliigassa edessä kuuden ottelun viikonloppu

Löytyykö nyt kaivattuja yllätyksiä? Bandyliiga jatkuu perjantaista sunnuntaihin ottelusumalla, kun kolmen päivän aikana pelataan yhteensä kuusi runkosarjakamppailua Varkaudessa, Helsingissä, Porissa ja Oulussa. Sarja on lähtenyt käyntiin epätasaisin otteluin, kun osa ei ole vielä pelanut otteluakaan. Juuri nyt Akilles johtaa, Kampparit ja Botnia hengittävät niskaan, kun osa kärkiveikatuista (HIFK, Veiterä) odottelee vielä kauden avausotteluitaan. Lähtötilanne: Akilles kärjessä, HIFK ja Veiterä vielä starttaamatta Ensimmäisten kierrosten jälkeen sarjataulukon kärjessä on Akilles, joka on neljästä pelistään kerännyt viisi pistettä ja paukuttanut jo 19 maalia. Kampparit (2 ottelua, 3 pistettä) ja Botnia (3 ottelua, 3 pistettä) tulevat seuraavina. WP 35, JPS ja Narukerä ovat kahdessa pisteessä, OLS yhdessä pisteessä, ja sekä HIFK että Veiterä lähtevät viikonloppuun vielä ilman pelattuja otteluita. Taulukko on kuitenkin vielä erittäin tiivis – muutama onnistunut viikonloppu voi keikauttaa asetelmat täysin uusiksi. Perjantai 28.11. – Varkaudessa hallitseva mestari ja pääkaupunkiseudun paikallisvääntö WP 35 – JPS (Varkaus, klo 19.00)Varkaudessa nähdään heti viikonlopun aluksi mielenkiintoinen mittari: hallitseva mestari ja viime kauden sarjakärki JPS saapuu Kämärille WP 35:n vieraaksi. WP 35:n alkukausi on ollut värikäs: avauksessa tappio Akillekselle (4–6), sitä seurasi komea 6–1 -kotivoitto OLS:sta, mutta viimeksi Narukerä nappasi pisteet Porissa niukasti 3–2. JPS puolestaan avasi kautensa kotivoitolla Narukerästä Jyväskylässä. Lisämausteena peliin tuo se, että saamiemme tietojen mukaan OP Pohjois-Savo tarjoaa omistaja-asiakkailleen ilmaisen sisäänpääsyn otteluun – Kämärillä voidaan siis odottaa poikkeuksellisen hyvää yleisöpohjaa perjantai-illan huippuotteluun. Botnia – HIFK (Oulunkylä, klo 19.00)Oulunkylässä pelataan heti kauden ensimmäinen stadin derby, kun Botnia isännöi HIFK:ta. Botnia tulee viikonloppuun hieman sekavista lähtökohdista: avauskierroksen tasapeli, välissä voitto Akilleksesta 2-5 luvuin ja sitten vieraissa tappio Kamppareille. HIFK puolestaan tekee vasta kauden debyyttinsä – sarjataulukossa HIFK on vielä ilman pelejä ja pisteitä. Botnialla on siis pelituntuma ja valmis ottelurytmi, HIFK:lla tuore jalka ja into päästä vihdoin tositoimiin. Voiko tässä piillä viikonlopun ensimmäinen yllätys? Lauantai 29.11. – Poriin saapuu sarjakärki, Oulussa taistellaan tärkeistä pisteistä Narukerä – Akilles (Pori, klo 15.00)Porissa kohtaavat lauantaina Narukerä ja Akilles. Narukerä on aloittanut kautensa tasapaksusti, mutta tuloksellisesti kohtuullisesti: avauksessa tappio Jyväskylässä JPS:lle, sen jälkeen niukka kotivoitto WP 35:stä. Akilles johtaa sarjaa, mutta sen alkukaudessa on jo nähty koko tunnekirjo: voitot WP 35:stä ja OLS:sta ovat olleet selvähköjä, mutta kotitappio Botnialle (2–5) osoitti, ettei Porvoon vihreäpaidat ole haavoittumattomia. Narukerän 60-vuotisjuhlakausi, kotiyleisö ja Akilleksen pieni notkahdus Botniaa vastaan tekevät tästä ottelusta ennakkoon kotijoukkueen – vai? OLS – Kampparit (Oulu, klo 15.00)Oulussa OLS etsii yhä kauden avausvoittoaan. Kolmesta ottelusta kasassa on vain yksi piste, ja maalisuhde 5–17 kertoo, että etenkin puolustuspäässä on ollut haasteita. Vierasjoukkue Kampparit on aloittanut vahvasti: ensin tasuri 7-7 Botnian vieraana, ja vastaavasti kotona voitto Botniasta (5–3) ovat nostaneet mikkeliläiset sarjan kärkikahinoihin ainakin toistaiseksi. OLS:n kotietu ja pitkä vierasmatka Mikkelistä pohjoiseen tasoittavat lähtökohtia, mutta paperilla Kampparit on selvä ennakkosuosikki. Juuri tämän kaltainen ottelu on kuitenkin tyypillinen paikka kauden ensimmäiselle todelliselle ”taulukon ylösalaiskäännölle”. Sunnuntai 30.11. – Narukerällä tuplaviikonloppu, Veiterä jäälle ensimmäistä kertaa Narukerä – HIFK (Pori, klo 13.00)Narukerä päättää viikonloppunsa tuplakotiotteluun, kun HIFK saapuu sunnuntaina Poriin. Lauantain Akilles-kohtaaminen syö varmasti voimia, joten kysymys kuuluu: kumpi ratkaisee, Narukerän pelirytmi ja kotietu vai HIFK:n tuore jalka tosin viekö Bussireissu jalkoja? HIFK:n viikonloppu voi pahimmillaan alkaa ja päättyä ilman pisteitä – tai parhaimmillaan tuoda helsinkiläiset heti sarjan kärkikahinoihin, jos pisteitä irtoaa sekä Botniaa että Narukerää vastaan. OLS – Veiterä (Oulu, klo 13.00)Veiterä astuu sunnuntaina ensimmäistä kertaa kaudella 2025–26 jäälle, kun se vierailee Oulussa OLS:n kotikentällä. Lappeenrantalaiset ovat olleet viime vuosina vakiokasvoja sarjan kärjessä, joten ennakko-odotus on, että joukkue lähtee heti alusta asti taistelemaan piikkipaikasta. OLS:lle viikonlopun Kampparit- ja Veiterä-ottelut muodostavat pienen minikriisin tai mahdollisuuden: kaksi heikkoa tulosta sysäisi oululaiset sarjan jumbopaikan tuntumaan, mutta jos kotijoukkue pystyy horjuttamaan edes toista vieraistaan, koko alkukauden sävy saattaa muuttua. Onko yllätyksiä luvassa? Alkukauden perusteella selkeimmät yllätyssaumat löytyvät ehkä näistä otteluista: Yksi asia on kuitenkin varmaa: kun perjantaista sunnuntaihin pelataan kuusi ottelua, sarjataulukko näyttää sunnuntai-iltana aivan erilaiselta kuin nyt – ja joku joukkueista tulee varmasti yllättämään.