BandyLiigaUutiset

Suomalainen jääpallo kiinnostaa!

www.bandyliiga.fi sivustolla Yli 4,2 miljoonaa käyntiä Bandyliiga.fi-sivusto on ylittänyt upean lukeman: 4,2 miljoonaa käyntiä! Tämä osoittaa, että suomalainen jääpallo elää vahvasti lukijoiden sydämissä – kiitos siitä kuuluu Teille, jotka olette matkassamme mukana. Me teemme tätä sivustoa Teitä varten, emme palkintojen tai gaalalistauksien vuoksi. Ja rehellisesti sanottuna, tiedämme hyvin, ettemme edes pääse sellaisille listoille, koska kirjoitamme kaikesta. Meille on tärkeää kertoa lajin iloista ja onnistumisista, mutta myös niistä vaikeista ja ikävistä asioista, joita jääpallon sisällä on ollut – ja joita valitettavasti toisinaan vieläkin on. Toki haluamme nostaa esiin ennen kaikkea positiivisia uutisia, sillä jääpallo on hieno ja arvokas laji. Mutta samalla haluamme olla rehellisiä. Vesi ei muutu noin vain viiniksi – todellinen kehitys syntyy vain avoimuudesta, yhteistyöstä ja halusta viedä asioita eteenpäin. Lopuksi haluan esittää vielä erityisen kiitoksen lahjoittajille. Tukenne merkitsee meille ja koko lajille enemmän kuin sanat voivat kertoa. Ilman Teitä tämä työ olisi mahdotonta. Kiitos, että olette mukana matkassamme – yhdessä teemme jääpallosta näkyvämpää ja vahvempaa. Lämmin kiitos Teille jokaiselle,Päätoimittaja Pasi Virtanenkoko BandyliigaToimituksen puolesta

BandyLiigaUutiset

Bandyliiga.fi sivuston uudet tilastot avaavat peliä uudella tavalla

Jääpalloliiton tulospalvelun arkistot kertovat mielenkiintoisia tilastoja BandyliigaToimitus on sukeltanut syvälle Jääpalloliiton tulospalvelun arkistoihin. Kaikkien ottelupöytäkirjojen läpikäynti vuodesta 2013 alkaen on tuottanut todellista kultaa: olemme keränneet ja lisänneet jokaiselle kaudella 2025–26 Bandyliigassa pelaavalle pelaajalle täysin uusia tilastokategorioita (pelaajat jotka on julkaistu ennen 10.9.2025). Nyt voit nähdä paitsi tehdyt maalit ja syötöt, myös kulmalyöntimaalit, rankkarimaalit, vaparimaalit sekä ulosajot. Nämä kertovat paljon enemmän pelaajien rooleista, vastuunkannosta ja otteluiden ratkaisuhetkistä. Miksi tämä on iso asia? Perinteiset maalitilastot eivät yksinään kerro kaikkea. Kulmalyöntimaalit paljastavat erikoistilanneosaamisen, rankkarimaalit näyttävät hermojen hallinnan, ja vaparimaalit kertovat kyvystä ratkaista otteluita kaukaa. Ulosajot puolestaan muistuttavat, että tunne kuuluu peliin – mutta joskus hinta voi olla kova. Tilastot muuttavat tarinaa Kun katsot nyt suosikkipelaajasi profiilia, saat paljon laajemman kuvan siitä, millainen rooli hänellä on joukkueessaan. Onko hän ratkaisuhetkien erikoistilannemies? Vai kenties kurinalainen puolustaja, joka ei jätä joukkuettaan vajaalle? Top 10 -listat esille Ensimmäistä kertaa nostamme myös jokaisesta kategoriasta Top 10 -pelaajat esille. Näistä listoista löytyy nimiä, joita osasimme odottaakin – mutta myös yllättäviä nousijoita, joiden panos joukkueelleen on ollut huomaamattomasti suurempi kuin moni on ajatellut. Tämä on vasta alku Pelaajien tilastojen muoto ja esitystapa tulevat vielä tarkentumaan ennen marraskuun alkua. Tavoitteena on tehdä niistä entistä selkeämpiä, helppokäyttöisempiä ja fanien keskustelua herättäviä. Nyt on täydellinen hetki käydä tutkimassa suosikkipelaajasi historiaa ja nähdä hänet uudessa valossa. BandyliigaToimitus toivottaa mukavia tutkimushetkiä……. Rankkarimaalit Pelaaja Seura Rankkarimaalit 1 Hauska Janne Veiterä 57 2 Ojanen Aku HIFK 42 3 Nissinen Niko WP 35 34 4 Peuhkuri Joonas Veiterä 22 5 Nevalainen Nico JPS 19 6 Kaivola Iisakki Akilles 17 7 Hämäläinen Riku JPS 11 8 Niska Pekka Botnia 9 9 Järvinen Jaakko Kampparit 7 10 Valtanen Niklas OLS 6 Kulmalyöntimaalit Pelaaja Seura Kulmalyöntimaalit 1 Ojanen Aku HIFK 65 2 Hauska Janne Veiterä 64 3 Peuhkuri Joonas Veiterä 35 4 Nissinen Niko WP 35 24 5 Kaivola Iisakki Akilles 22 6 Hartikainen Saku OLS 21 7 Niska Pekka Botnia 19 8 Seppänen Aleksi Veiterä 19 9 Verhelä Ere Veiterä 18 10 Liukkonen T, Vuopio J, Laibert C JPS, Narukerä, Veiterä 16 Vaparimaalit Pelaaja Seura Vaparimaalit 1 Hauska Janne Veiterä 3 Ojanen Aku HIFK 3 3 Tauchi Jyrki WP 35 2 4 Nissinen Niko WP 35 1 Verhelä Ere Veiterä 1 Vuopio Joni Narukerä 1 Hämäläinen Saku JPS 1 Kaivola Iisakki Akilles 1 Ulosajot (Suorat ulosajot ja 3 jäähyn aiheuttamat) Pelaaja Seura Ulosajot 1 Verhelä Ere Veiterä 2 2 Vuopio Joni Narukerä 1 Järvinen Jaakko Kampparit 1 Pesonen Heikki Botnia 1 Sokolov Ilia HIFK 1 Kaivola Iisakki Akilles 1 Ruotsalainen Tatu OLS 1 Kärmeniemi Juuso Veiterä 1 Nissinen Niko WP 35 1 Pietikäinen Joona WP 35 1

BandyLiigaUutiset

Jääpalloilijat Esko Tammilehto ja Hanna Teerijoki Kemi Areenan Hall of Fameen

Kahdeksan maineikasta ja menestynyttä kemiläisurheilijaa nimettiin Kemi Areenan Hall of Fame -kunniagalleriaan Kemin uusi monitoimiareena, Kemi Areena, otettiin virallisesti käyttöön viikonloppuna Sauvosaaressa. Avajaispäivä keräsi yli 4000 ihmistä seuraamaan monipuolista ohjelmaa ja juhlistamaan uutta liikuntakeskusta. Päivän kohokohtana julkistettiin Kemi Areenan Hall of Fame -kunniagalleria, johon nimettiin kahdeksan kemiläistaustaisen huippu-urheilijan joukko. Jääpallon näkökulmasta avajaisissa nähtiin erityinen hetki, kun Esko Tammilehto ja Hanna Teerijoki nousivat ensimmäisten Hall of Fame -valittujen joukkoon. Hall of Fame – Nimitykset: Kemi Areenan avajaiset tarjosivat lämpimän muistutuksen siitä, että jääpallo elää vahvasti osana kaupungin identiteettiä – ja Tammilehdon sekä Teerijoen nimet jäävät nyt pysyvästi osaksi Kemin urheilun kunniagalleriaa. BandyliigaToimitus onnittelee valittuja – Onnea!

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Uunituore uutinen Bandyliigasta!

Miesten Bandyliigan otteluohjelma julkaistu! Miesten Bandyliigan kausi 2025–2026 polkaistaan käyntiin marraskuun puolivälissä – ja otteluohjelma on nyt siis julkaistu! 👉 Katso runkosarjan ottelut tästä: finbandy.torneopal.fi Tulevalla kaudella mukana on jälleen yhdeksän joukkuetta, kun WP 35 Varkaudesta palaa liigakentille yhden välivuoden jälkeen.Muut joukkueet: Runkosarjassa pelataan kaksinkertainen kierros (72 ottelua), minkä jälkeen seuraa ylempi ja alempi jatkosarja → puolivälierät ja välierät → ja lopulta suuri finaali lauantaina 14.3.2026. Pronssi selvitetään edellisenä päivänä, perjantaina 13.3.2026 Huom! Pieniä muutoksia ohjelmaan voi vielä tulla, ja otteluiden tarkat alkamisajat päivittyvät seuraavien viikkojen aikana. Silti – on mahtavaa, että kerrankin me jääpalloihmiset saamme koko otteluohjelman näin aikaisin nähtäville. Nyt voi alkaa jo suunnitella talven huippuhetkiä! BandyliigaToimitus toivottaa Hienoa kautta 2025–2026 kaikille joukkueille ja kannattajille – tästä tulee bandyn juhlaa!

BandyLiigaUutiset

Akilles uutisoi

Rahalla saa, ja hevosella pääsee – Akilles mukana Bandyliigassa Porvoon Akilles on viime viikkoina kamppaillut joukkueensa kokoamisen kanssa. Uutiset vaikeuksista ovat herättäneet ymmärrettävästi huolta niin omassa seurassa kuin koko suomalaisessa bandy-yhteisössä. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että yhteistyön ja sitkeyden ansiosta Akilles nähdään myös ensi kaudella Bandyliigassa. Syitä haasteisiin ei tarvitse hakea kaukaa. Koko suomalainen palloilu elää murrosvaihetta, jossa taloudelliset realiteetit, pelaajaresurssit ja vapaaehtoistyön kantokyky ovat koetuksella. Porvoossa, jossa bandy on perinteisesti ollut vahva osa kaupunkikuvaa ja urheilukulttuuria, nämä haasteet näkyvät konkreettisesti. On tärkeää muistaa, että joukkueiden kokoaminen ei ole vain talouskysymys, vaan myös ihmisten arkeen liittyvää jaksamista ja sitoutumista. Pelaajat, taustahenkilöt ja tukijat tekevät valtavasti työtä, jotta bandy pysyy elinvoimaisena Suomessa. Huolenaiheeksi on noussut se, että useat viime kausien runkopelaajat eivät vielä ole mukana julkaistuilla sopimuslistoilla. Näitä nimiä ovat mm.: Osa nimistä voi vielä liittyä joukkueeseen myöhemmin, näin toivoo myös BandyliigaToimitus – Näiden pelimiesten lisäksi on jo uutisoitu Joonatan Irtamon siirtymisestä Botniaan, Aatu Tiusasen Siirtymisestä OLS:n riveihin, ja Joni Vuopion siirtymisestä Narukerään. Vielä kaiken päätteeksi Rasmus Fridolfssonin & Otto Huopalaisen siirtyvät Ruotsiin. Siksi on ilahduttavaa kuulla, että yhteistyö ja neuvottelut ovat tuottaneet tulosta. Akilles on mukana – ja se on hyvä uutinen koko lajille. Jokainen seura on tärkeä osa Bandyliigaa, ja Akilleksen mukanaolo vahvistaa sarjan kiinnostavuutta sekä varmistaa, että Porvoon perinteet ja intohimo lajia kohtaan jatkuvat. Bandy tarvitsee juuri nyt yhteen hiileen puhaltamista, yhteisöllisyyttä ja toisten tukemista. Tässä tilanteessa voimme kaikki olla kiitollisia siitä, että Akilleksen vihreä väri näkyy kentillä myös tulevalla kaudella. BandyliigaTioimituksen uutista päivitetty 6.9.2025 klo:7.00, Sopimus- ja nuoriin pelaajiin liittyen… Alla seuran oma uunituore Tiedote! Tiedote / Press Release 4.9.2025 – Akilles Bandy Seurayhteistyö vahvistaa Akilles Bandyn nuorentunutta joukkuetta Akilles Bandyn miesten edustusjoukkue lähtee tulevaan kauteen uusiutuneella joukkueella. Viime kauden ryhmästä usea pelaaja on vaihtanut seuraa liittyen työelämään tai opiskeluun tai muista syistä pelaamisen jatkaminen on ollut haasteellista. Edustusjoukkueen pelaajaryhmän kokoamisessa on ollut kesän aikana suuria haasteita, mutta ydinryhmä noin kymmenen pelaajaa on harjoitellut läpi kesän laadukkaasti päävalmentaja Jari Hyttisen johdolla. Harjoittelun laatua on lisännyt muutama Ruotsissa pelaava porvoolainen pelaaja, jotka ovat kesän viettäneet kotikaupungissa ja tuoneet vauhtia harjoituksiin. Akilles Bandyssä on tehty määrätietoista työtä joukkueen kokoamiseksi. Neuvotteluissa on onnistunut sopimaan yhteistyöstä JPS:n ja Veiterän kanssa muutaman nuoren lahjakkaan pelaajan osalta siten, että he tulevat Bandy-liigassa täydentämään Akilleksen tällä hetkellä vielä hyvin kapeaa pelaajaryhmää. Joukkueen kokoamista jatketaan edelleen keskusteluin muutaman edellisten kausien kokeneen runkopelaajan kanssa mahdollisuuksista tukea nuorennusleikkauksen onnistumista ja myös tuoda harjoituksiin ja mahdollisesti myös otteluihin kokemusta perhe-, työelämän ja opiskeluiden salliessa.  Akilleksen pelaajaryhmään ovat ulkopuolisina vahvistuksina tulleet Mikkelin Kamppareista Joonatan Hämäläinen ja Topi Montonen. Paluun joukkueeseen tekee myös Arttu Salo asevelvollisuusvuoden jälkeen. Lisäksi joukkueen vahvuuteen on liittynyt jääpallokentille paluun tehnyt Rikhard Venninen. Viime kauden pelaajista jatkavat maalivahti Iikka Lempinen, Iisakki Kaivola, Filip Svennas, Dante Lindblad, Dylan Lindblad, Roni Grek, Elmer Lönnberg sekä Edvin Viren. Tämän lisäksi kesän harjoituksissa ovat olleet mukana Akilleksen 16-vuotiaiden runkopelaajista Elliot Andersson, Eeli Hyttinen, Rico Rajala, Iikka Salo sekä Tobias Tallqvist. Nykyinen oma pelaajaryhmä täydentyy JPS:n kanssa sovitun seurayhteistyön kautta kaksoisedustuksen omaavilla lahjakkailla nuorilla JPS pelaajilla. Akilleksen edustusryhmään liittyvät JPS:n nuorista lupauksista Eeli Böhm, Oliver Salminen, Joel Schrey, Elias Syyrakki sekä Tarmo Ässämäki. Lisäksi Veiterän lahjakas maalivahti Aaro Heimala tulee edustamaan Akillesta vastaavalla tavalla bandyliigassa. Nämä pelaajat täydentävät Akilleksen kapeaa pelaajaryhmää yhteistyöseurojen päävalmentajien ottelukohtaisten keskusteluiden kautta. Yhteistyöjärjestelyiden ansiosta Akilleksen pelaajaryhmässä on tällä hetkellä kaksi maalivahtia ja 16 kenttäpelaajaa. Tavoitteena on seurata aktiivisesti mahdollisia muita vapaina olevia pelaajia, joilla olisi mahdollisuus liittyä Akilleksen vahvuuteen täydentämään kapeaa pelaajaryhmää. Tavoitteena seuralla on olla saada kilpailukykyinen joukkue myös alkavaan Bandyliiga kauteen.   Akilles Bandyn valmistautuminen kauteen jatkuu fysiikka- ja jääharjoittelulla sekä leireilyillä kotikaupungissa lokakuun alussa. Lisäksi joukkue suuntaa ison jään harjoitus- ja ottelu leirille lokakuun puolivälissä Katrineholmiin Ruotsiin. Marraskuun alussa joukkue osallistuu Suomen Cup-turnaukseen. Bandyliigan käynnistyy marraskuun puolivälissä.

BandyLiigaUutiset

Nyt kaikki mukaan!

Rakennetaan yhdessä vahva Naisten Bandyliiga! Naisten Bandyliigan joukkueiden ilmoittautuminen kaudelle 2025–26 on käynnissä ja aikaa on 15.9. asti. Tällä hetkellä sarjaan on ilmoittautunut vasta kaksi joukkuetta – mutta yhdessä voimme nostaa lukua huomattavasti! Suomalainen naisjääpallo tarvitsee nyt lisää rohkeita seuroja ja pelaajia. Jokaisella seuralla on mahdollisuus olla mukana tekemässä historiaa ja kehittämässä lajia, joka tarjoaa vauhtia, taitoa ja upeaa yhteisöllisyyttä. Naisten Bandyliiga on tärkeä osa suomalaisen jääpallon tulevaisuutta. Mitä useampi joukkue lähtee mukaan, sitä vahvempi sarja ja sitä enemmän näkyvyyttä ja mahdollisuuksia laji saa. Nyt on aika toimia! Yhdessä tehdään ensi kaudesta kaikkien aikojen naisjääpallokausi. ✨

BandyLiigaUutisetJääpalloliitto tiedottaa

Historiallisten jääpallon MM-kisojen ilme julki

Suomi ja Pori valmiina juhlaan! Suomessa ja Porissa 12.–18.1.2026 pelattavien miesten ja naisten jääpallon MM-kisojen uusi, pirteä brändi-ilme on julkaistu. Kisojen sinivalkoisen ilmeen on suunnitellut mainostoimisto Fiilaamo yhdessä AD Markku Penttilän kanssa. Visuaalinen tunnus rakentuu valkoisesta jääpallosta taivaansinisellä taustalla, mikä tuo esiin suomalaisuuden ja talvisen tunnelman. Kisojen viralliset verkkosivut toteuttaa porilainen ohjelmistoyritys Appis, Toni Aallon johdolla syksyn 2025 aikana. – Kisojen brändi-ilme on erinomainen. Sinivalkoisuus tukee suomalaisuutta, ja samalla on hienoa kertoa kisojen arvovalinnasta: pyrimme hyödyntämään kumppaneina maksimaalisesti paikallisia toimijoita. Paikallisuus on yksi tärkeimpiä asioita kisoja valmistellessa, sanoo Suomen Jääpalloliiton puheenjohtaja Antti Parviainen. Liput myyntiin syksyllä Kisojen valmistelut etenevät vauhdilla. Otteluohjelma ei ole vielä täysin valmis, joten lipunmyynti ei ole vielä käynnistynyt. – Tavoitteemme on saada otteluohjelma lukkoon syyskuun aikana ja käynnistää lipunmyynti lokakuun alkupuolella. Yritykset ovat jo nyt osoittaneet suurta kiinnostusta VIP-paketteja kohtaan, ja rakennamme kisojen ajaksi laadukkaita VIP-tilaisuuksia yritysvieraille, Parviainen kertoo. Narukerä juhlii 60-vuotista taivaltaan kisojen merkeissä Porilaisen Narukerän puheenjohtaja Jani Raukko odottaa innolla seuran 60-vuotisjuhlakauden päätapahtumaa. – Yhteistyössä Jääpalloliiton ja kumppaneiden kanssa tulemme toivottamaan koululaiset, opiskelijat ja eläkeläiset teemapäivissä tapahtumaan mukaan. Tavoitteenamme on matalan kynnyksen saavutettavuus, ja liput tulevat olemaan edullisia. Olen erityisen iloinen siitä, että paikallisuus näkyy vahvasti kisojen järjestelyissä, Raukko iloitsee. Suuri talvijuhla koko jääpalloväelle Kisojen järjestelyissä yhdistyvät suomalainen perinne, paikallinen voima ja kansainvälinen arvokilpailu. Porissa tammikuussa 2026 koetaan varmasti suuria tunteita, kun maailman parhaat jääpalloilijat luistelevat sinivalkoisessa juhlatunnelmassa. Yhdessä tekeminen ratkaisee, että Porin MM-kisat todella onnistuvat ja jäävät historiaan isona koko lajin juhlana. Tässä muutamia BandyliigaToimituksen esittämiä konkreettisia tapoja, joilla me jääpalloihmiset voidaan olla mukana: Viestinviejinä ja promoottoreina Vapaaehtoistyö Seurojen ja joukkueiden aktivointi Yritysyhteistyö ja tuki Fanikulttuurin rakentaminen Perheiden ja uusien harrastajien houkuttelu ME JÄÄPALLOIHMISET OLEMME KISOJEN TÄRKEIN VOIMAVARA! Jos jokainen meistä tuo yhden uuden katsojan mukaan ja osallistuu tavalla tai toisella, Porin MM-kisoista tulee unohtumaton juhla. Jääpallon MM-kisat Porissa 12.–18.1.2026 – historiallista urheilujuhlaa kannattaa tulla kokemaan paikan päälle!

BandyLiigaUutiset

JPS uutisoi jatkosopimuksesta

Jarno Eronen jatkaa Jyväskylässä ainakin seuraavan kauden Joukkueen luottopelaaja Jarno ”Jape” Eronen jatkaa JPS:n riveissä myös ensi kaudella.Eronen on solminut seuran kanssa 1-vuotisen jatkosopimuksen, joka kattaa kauden 2025–26. Jape on ollut tärkeä osa Jipsin kokoonpanoa niin kentällä kuin pukukopissakin, ja hänen kokemuksensa sekä johtajuutensa ovat olleet arvokkaita nuoremmille pelaajille. Seura ja kannattajat voivat siis luottaa siihen, että Jipsin riveissä nähdään myös tulevalla kaudella tuttua taistelutahtoa ja kovaa työntekoa Erosen johdolla.

BandyLiigaUutiset

In memoriam – Antti Einiö

Antti “Ana” Einiö 17.11.1935 – 27.8.2025 Muistokirjoitus Suomalaisen musiikki- ja kulttuurielämän suurmies, konserttipromoottori Antti Einiö on poissa. Hän kuoli tänään keskiviikkona 27. elokuuta Espoossa 89 vuoden iässä. Antti Einiö teki elämäntyönsä musiikin ja viihteen parissa, mutta hänen sydämensä sykki myös urheilulle – erityisesti jääpallolle. Jo nuorena Einiö löysi tiensä konserttien ja levyjen pariin. Hän toi Suomeen esiintymään kansainvälisiä tähtiä Louis Armstrongista ja Ella Fitzgeraldista aina Bob Dylaniin, The Rolling Stonesiin ja Michael Jacksoniin. Kotimaiselle musiikkikentälle hän avasi ovia mm. Hectorille ja Dannylle. Helmikuussa 2024 Einiö palkittiin Erikois-Emma -palkinnolla elämäntyöstään suomalaisen musiikin hyväksi. Jääpallo sydäntä lähellä Monelle jääpalloväelle Antti Einiö oli kuitenkin tuttu myös urheilukentiltä. Hän pelasi jääpallon pääsarjassa 12 kautta Käpylän Urheilu-Veikoissa (KUV) ja voitti kaksi Suomen mestaruutta vuosina 1958 ja 1959. Lisäksi hän saavutti SM-tason menestystä mm. myös maahockeyssa, koripallossa, ja jalkapallossa. Myöhemmin hän oli usein mukana HIFK-Bandyn ex puheenjohtaja Kauko Rautiaisen kanssa pohtimassa, miten jääpalloa voisi markkinoida ja tehdä entistä tunnetummaksi. Vuosien 2013–2023 aikana Einiön näkemykset ja kokemus olivat arvokkaita myös, kun Helsinkiin suunniteltiin jääpallohallia. BandyliigaToimitus sai useaan otteeseen nauttia hänen viisaista neuvoistaan. Suuri menetys Antti Einiö muistetaan tinkimättömästä intohimostaan, rohkeudestaan ja kyvystään tuoda yhteen ihmisiä musiikin ja urheilun parissa. BandyliigaToimitus ja koko suomalainen jääpalloyhteisö ottavat syvästi osaa Antin läheisten suruun. Lepää rauhassa, Antti. Pasi Virtanen / Päätoimittaja

BandyLiigaUutiset

Valtteri Sjöholm palaa Narukerään maalin suulle

Narukerä on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen 24-vuotiaan maalivahdin Valtteri Sjöholmin Sjöholm on tuttu seuran kannattajille kevään 2023 mestaruusjoukkueesta, mutta viime kaudet hän on viettänyt edustuksen ulkopuolella pelaten Nuorten Bandyliigaa sekä Kerän kakkosjoukkueessa. Tulevalla kaudella Sjöholm muodostaa Narukerän maalivahtiosaston yhdessä Severi Rantasen kanssa. – On kiva tulla takaisin tuttuun, mutta samalla hyvin paljon uudistuneeseen joukkueeseen. Oon päässyt hyvin mukaan hienoon ryhmään ja innolla odotan sen kanssa alkavaa tulevaa kautta, Sjöholm kommentoi. Seuran puheenjohtaja Jani Raukko on tyytyväinen sopimukseen: – Loistavaa, että Valtteri lähti projektiin mukaan. Lahjakas maalivahti, joka täydentää hienosti maalivahtikaksikkomme ja tuo oman kokemuksensa siihen. Narukerän joukkueen rakentaminen ensi kauden Bandyliigaan jatkuu ja Sjöholmin paluu vahvistaa entisestään seuran maalivahtiosastoa.