BandyLiigaUutiset

WP 35:lle varoitus kenttäkatselmuksen saapumatta jättämisestä.

Kurinpitolautakunta antoi päätöksensä Kurinpitolautakunta on antanut 29.12.2025 päätöksen Miesten Bandyliigan otteluun Veiterä – WP 35 (11–3), joka pelattiin 19.12.2025 Kisapuistossa, Lappeenrannassa. Päätös koskee WP 35:n saapumatta jättämistä ottelua edeltävään kenttäkatselmukseen. Kurinpitoasia tuli vireille päätuomari Mats-Olof Gustafssonin 19.12.2025 toimittaman ilmoituksen perusteella. Ilmoituksen mukaan WP 35 ei saapunut kenttäkatselmukseen 1,5 tuntia (90 min) ennen ottelun alkua. WP 35 antoi asiassa vastineen, jonka mukaan kenttäkatselmusta ei ollut delegoitu kenellekään, koska normaalisti katselmuksiin osallistuva taho ei ollut ottelussa mukana. Kilpailusääntöjen 31 § edellyttää, että joukkueiden edustajat ja erotuomarit tarkistavat pelikentän puolitoista tuntia ennen ottelun alkua ja että molempien joukkueiden edustajien on oltava paikalla. Kurinpitolautakunta totesi WP 35:n menettelyn olleen kilpailusääntöjen vastainen. Koska WP 35 ei ole aiemmin rikkonut kyseistä kenttäkatselmusta koskevaa velvoitetta, lautakunta katsoi oikeudenmukaiseksi seuraamukseksi varoituksen. Päätös: WP 35:lle määrätään menettelystä varoitus. Näin asia on loppuunkäsitelty…

BandyLiigaUutiset

Merkkipaalut varmistettu videoilta

Isot onnittelut ja kiitos kärsivällisyydestä! Merkkipaalujen laskeminen, todentaminen ja julkaisu on ollut poikkeuksellisen haastavaa, kun Jääpalloliiton käyttämä tulospalvelu on sekoillut jo lähes kuukauden. Olemme toimittaneet liittoon asiasta tietoa, mutta ainakaan vielä eilen kaikissa otteluissa palvelu ei toiminut täysin 100 % varmuudella. Pahoittelemme tilannetta! Jotta merkkipaalut saadaan kuitenkin varmasti oikein, olemme käyneet otteluita läpi myös videoilta. Näin saimme varmistettua seuraavat merkkipaalut – lämpimät onnittelut jokaiselle pelaajalle! Varmistetut merkkipaalut Muutamaa merkkipaalua joudumme vielä selvittämään hiukan pidempään, jotta ne voidaan julkaista yhtä luotettavasti. Ilmoitamme ne heti, kun saamme ne varmistettua. Kiitos ymmärryksestä – ja ennen kaikkea onnittelut merkkipaalunsa saavuttaneille!