Henkilökuva – Esa Määttä
Esa Määttä Sarjassamme suomalaisia Bandylegendoja on seuraavana vuorossa Oulun kasvatti Esa Määttä, jolla on upea ura takana pelaajana, valmentajana ja nuorten pelaajien kehittäjänä. Ne jotka ovat nähneet Esan pelaavan 80- ja 90- luvuilla muistavat varmasti hänen luistelunsa ylivertaisuuden. Siinä oli taitoa, upeaa liukua ja potkuissa voimaa. Urheilu-uran alku Esa Määttä on monipuolinen palloilulahjakkuus. Talviurheilu alkoi Oulun Kärpissä jääkiekon puolella E-junioreissa. Tulevalle kaudelle hänet valittiin vuotta nuorempana yhdessä Arto Ruotasen kanssa Kärppien D- juniorien edustusjoukkueeseen.Kyseessä oli Kärppien kultainen ikäluokka, jossa pelasivat mm. Reijo Ruotsalainen, Kari Jalonen, Pekka Arbelius, Juha Huikari ja Kari Suoraniemi. Suomalaisia kiekkoikoneja kaikki. Joukkuetta valmensi, kuten Esaa E-nuorissa, oululainen valmentajalegenda Reino ”Pappa” Ruotsalainen. Samaan aikaan hän pelasi jalkapalloa OTP:n junioreissa. Kärpillä oli tapana tuohon aikaan pelata samalla juniorijoukkueella kesäisin myös futista. Niinpä Esa siirtyi valinnan jälkeen Kärppien riveihin pelaamaan jalkapalloa. Mutta Kärpissä jalkapallo oli vain täytelaji, jota harrastettiin kiekkoilun ohessa. OTP:ssa oli parempi joukkue ja harjoiteltiin sekä pelattiin futista tosimielellä. Niinpä Esa päätti palata takaisin OTP:n futisjoukkueeseen, jotta saisi harrastaa lajia kunnolla. Tämä johti siihen, että Kärpät ilmoitti nuorelle Esalle, että nyt ei sitten ole asiaa Kärppien toimintaan tämän jälkeen. Tähän loppui kiekkoura, kun muita seuroja ei Oulussa ollut. Seuraavana vuonna Kärpät lopetti jalkapallon pelaamisen. Kuvastaa hyvin tuon ajan Suomea ja suomalaista urheiluseuratoimintaa 1970- luvulla. Esa Määttä: “ Kun halusin pelata futista tosimielellä OTP:n junioreissa niin se sulki minulta ovet Kärppien toimintaan. Tuntui aika rajulle, mutta niin se meni. Sitten löytyi talvilajiksi jääpallo.” Kaveriverkostojen kautta Esa alkoi sitten pelata talvisin Bandyä Oulun OPS:ssa. Legendaarinen Kalle Aalto, OPS:n jääpallon kaikki kaikessa lupasi Esalle, että kun pelaat viisi vuotta OPS:ssä Bandya niin lähdetään Ruotsiin pelaamaan. Se lupaus pidettiin. Kalle Aalto saatteli Esaa sitten uralla eteenpäin peluuttamalla lahjakasta, mutta pienikokoísta peluria myös vanhempien ikäluokkien mukana. Se oli kehittävää. Vuodet OLS:ssa Esan serkku toimi aktiivisesti OLS:n junioreissa. Hän värväsi serkkupoikansa sitten samaan seuraan Esan ollessa 15-vuotias ja hänen noustuaan OPS:n edustusjoukkueen harjoitusryhmään. Siitä alkoi ura Oulun luistinseurassa. Vuonna 1880 perustettu OLS oli tuohon aikaan Bandyn huipulla kaikilla mittareilla. Sillä oli paljon taloudellisia resursseja, se oli voittanut juuri seurajoukkueiden DEX- cupin (maailmancup) ja useita Suomen mestaruuksia. Esa Määttä pelasi ensimmäisen vuoden OLS:n B- junioreissa ja heti kauden jälkeen hänet haluttiin mukaan seuran edustusjoukkueeseen. Hän oli kuitenkin pelannut koko ajan jalkapalloa OTP:ssä ja noussut edellisenä kesänä OTP:n edustusjoukkueeseen sekä pelannut 16- vuotiaana ensimmäiset pelinsä jalkapallon miesten pääsarjassa eli mestaruussarjassa. Esa oli 15- vuotiaana valittu myös jalkapallon nuorten maajoukkueleirille. Mutta kun maajoukkuevalitsijoille selvisi, ettei nuori mies treenaa talvella jalkapalloa lainkaan vaan pelaa jääpalloa loppuivat kutsut maajoukkueleirille lyhyeen. Nyt 16- vuotias Esa joutui taas vaikean valinnan eteen. Syksyn 1978 Esa kävi painia itsensä kanssa lajivalinnan suhteen. Hän päätti valita jalkapallon ja ilmoitti ettei tule OLS:n edustuksen mukaan. Kun ulkojäät sitten tulivat niin veri veti taas jääpallon pariin. Esa pelasi sitten useamman vuoden talvet Bandyä OLS:n edustusjoukkueessa ja aloitti keväällä kauden jälkeen futiksen OTP:n juniorijoukkueissa, kun edustusjoukkueen ovi oli lukossa. Mutta heinäkuun tultua hän löysi aina itsensä OTP:n edustusjoukkueesta. Lahjoja siis piisasi.Vuosina 1978-1981 OTP pelasi jalkapallossa vuorovuosin mestaruussarjaa ja ykkösdivisioonaa hissijoukkueena, jossa Esa oli aina kauden puolivälin jälkeen edustusjoukkueen mukana. Vuonna 1981 OTP kuitenkin ilmoitti Esalle, että nyt pitää lajivalinta tehdä. Ja se kääntyi Bandyuran puoleen. Esa Määttä: “Olisin voinut päästä futiksessakin pitkälle. Mutta Bandy koukutti niin paljon etten ollut siitä valmis luopumaan. Se on todellinen pelaajien peli ja nautin siitä niin paljon, että vaaka kääntyi pikkuhiljaa Bandyuran puoleen.” Esa Määttä voitti OLS:n edustusjoukkueessa kaksi Suomen mestaruutta vuosina 1979 ja 1982 sekä nousi miesten maajoukkueeseen jo nuorella iällä. Vuonna 1981 syksyllä Määttä sai ensikosketuksen A- maajoukkueeseen. Syksyllä maajoukkue pelasi turnauksen Vetlandassa ja Esa pelasi hyvät pelit sekä antoi kovat näytöt talven Sovjetskaja Rossija- turnausta varten, joka pelattaisiin Venäjällä. OLS:a valmensi tuohon aikaan legendaarinen, mutta persoonallinen Reijo Karppinen. Ratkaisevia näyttöjä varten maajoukkuevalmentaja Kyösti Vilhunen oli tullut seuraamaan OLS:n pelejä viikonlopuksi Porvooseen ja Helsinkiin. Jostain kumman syystä valmentaja Karppinen päätti pääosin istuttaa penkillä Esaa näissä peleissä ja tarvittavat lisänäytöt tulevaa turnausta varten A- maajoukkueessa jäivät antamatta. Vilhunen päätti pudottaa Esa Määtän Sovjetskaja Rossija- turnaukseen nimetystä joukkueesta pois. Tämä johti siihen, että Esan jatko OLS:ssa oli vaakalaudalla. Hän pelasi kauden loppuun mestaruuden voittaneessa joukkueessa, mutta ilmoitti ettei ole seuraavalla kaudella käytettävissä. Välivuosi Bandystä Syksyllä 1982 Määttä pääsi Rovaniemelle opiskelemaan liikunnanohjauksen peruskurssille ja tämä vuosi, joka johti siihen, ettei hän pelannut aktiivisesti Bandyä avasi hänelle uuden tavan löytää lisää syvyyttä harjoitteluun. Rovaniemellä opeteltiin käytännön harjoitusten kautta lukuisia urheilulajeja kädestä pitäen ja Esalle se merkitsi entistä syvällisempää ymmärrystä urheilun syvimmästä olemuksesta. Esa Määttä: “Välivuosi Bandystä ja opiskelu Rovaniemellä olivat tosi tärkeitä urheilijana kehittymisessäni. Sain uuden otteen kehon hallintaan ja fysiikan kehittämiseen ja se loi pohjan, jonka avulla otin ison stepin eteenpäin niin urheilijana kuin valmentajanakin.” Siirtyminen Botniaan Vuonna 1983 aloitettuaan opinnot Pajulahden urheiluopistossa oli edessä siirtyminen Helsinkiin ja Botniaan. Pohjois-pohjalaisten opiskelijoiden vuonna 1969 perustama seura oli Oululaiselle helppo ja luonnollinen valinta. Toiminta Botniassa ei tuohon aikaan ollut samalla tasolla mihin Esa Määttä oli aiemmin Oulussa tottunut. Pelaajamateriaali oli kapeahko, mutta seurassa ja joukkueessa oli hauskaa ja rentoa meininkiä. Pelirooli oli luonnollisesti paljon isompi kuin tähtiä vilisevässä OLS:ssa. Botniassa kului tässä vaiheessa kolme erittäin tapahtumarikasta vuotta. Esa Määttä: “Kutlttuurishokki Botniaan saapuessa oli melkoinen, mutta toisaalta opin jotain olennaista urheilun ydinasiasta eli ilosta ja rennommasta meiningistä. Jokaista voittoa ja pistettä juhlittiin kuin mestaruutta. Pelaaminen tuntui kivalta. Samalla sain kasvaa ja kehittyä joukkueen vastuunkantajaksi. ” Pelit Botniassa sujuivat kuitenkin nousujohteisesti ja keväällä 1986 Botnia sijoittui silloisessa Bandyliigassa neljänneksi. Joukkuetta vahvistamaan oli tullut Mikkelistä myös pelintekijä ja lyöjähirmu Esko Korhonen. Pelivuodet Ruotsissa Keväällä 1986 OLS:sta tuttu maajoukkuemies Risto Kontturi otti vanhaan pelikaveriinsa Esa Määttään yhteyttä. Hän oli keskustelemassa siirrosta Ruotsin pääsarjan allsvenskanin IFK Kungälviin, johon oli suuntaamassa myös yksi Suomen kaikkien aikojen pelaajista eli Jukka Ohtonen. IFK Kungälv oli kasaamassa kovaa ja suomalaisten maajoukkuemiesten tähdittämää ryhmää Göteborgin kupeeseen Kungälviin. Siirto toteutui kesällä 1986 ja Määtät muuttivat Kungälviin. Ensimmäisen kauden Esa pelasi ammattilaisena Bandyä. Puitteet oli kunnossa ja harjoittelu maistui. Ensimmäinen vuosi Kungälvissä oli loistosuoritus. Joukkue selvisi play-offeihin, jossa neljännesvälierässä sarjan selvä mestarisuosiikki Sandviken AIK valitsi ensimmäisen kierroksen vastustajakseen IFK Kungälvin. Erittäin tiukka viidenteen peliin ratkennut sarja kääntyi kovakuntoiselle IFK Kungälville voitoin 3-2. Semifinaalissa vastaan…

