BandyLiigaUutiset

Akilles hävisi IFK Motalalle lukemin 4-8

Akilles vs IFK Motala 4-8 (4-3) Porvoolaisen Akilleksen harjoitusleiri Ruotsissa huipentui sunnuntaina pelattuun harjoitusotteluun isäntäjoukkue IFK Motalaa vastaan. Ennakkoluulottomasti esiintynyt Akilles tarjosi kahden jakson ajan vauhdikkaan ja vaiherikkaan kamppailun, jossa nähtiin peräti 12 maalia ja useita pelillisiä käänteitä. Ensimmäisellä puoliajalla suomalaisjoukkue hallitsi kenttätapahtumia ja iski neljä maalia, mutta toisella jaksolla ruotsalaisjoukkue käänsi ottelun edukseen rutiinilla ja fyysisellä yliotteella. 1. jakso – Maaleja molemmissa päissä Akilles aloitti vahvasti. Iisakki Kaivola iski ottelun avausmaalin jo 3. minuutilla, syöttäjänä Joonatan Hämäläinen. Motala tasoitti, kun Filip Påhlson iski kulmasta taululle 1-1- lukemat – pelattu 15 minuuttia. Kaivola vie Akilleksen 2–1-johtoon kun peliä on pelattu 16 minuuttia. IFK Motala tasoittaa muutamaa minuuttia myöhemmin. Koko leirin hienosti esiintynyt Filip Svennas iskee kulmasta Akilleksen jälleen johtoon – taululla lukemat 3-2, ja pelattu 30 minuuttia. IFK Motala onnistui tasoittamaan, mutta Kaivola nostaa Akilleksen jälleen johtoon 4–3 pelitilannemaalilla Elmer Lönnbergin esityöstä. Tauolle mentiin kutkuttavassa Akilleksen johtaessa luvuin 4–3. Kulmat: 4-4 Kulmamaalit: 1-1 Laukaukset maalia kohden: 7-6 Jäähyt: 0-10 2. jakso – Motala karkaa, Akilleksen jalat hiipuvat Toisen jakson aivan alun peli säilyi tasaisena, mutta sen jälkeen IFK Motala siirtyi ohjaksiin. Akilles ei enää maalinteossa onnistunut, eikä hirveästi tilastomerkinnöissäkään. Tämä on ymmärrettävää, kun kolmen päivän intensiivinen jakso isolla jäällä alkaa jo näkyä pelaajissa – kroppa kolottaa, ja pienet vaivat muistuttavat olosuhteiden rajallisuudesta. Tämä on valitettavan tuttua suomalaiselle jääpallolle: kun kotimaasta puuttuu kunnollinen ison jään halli, harjoittelu- ja pelimahdollisuudet jäävät väistämättä vajaiksi. – “Jos Suomessa olisi edes se yksi ison jään halli, voitaisiin mekin aloittaa jäätreenit jo kaksi tai kolme kuukautta aikaisemmin. Voitaisiin järjestää turnauksia, harjoitusotteluita ja rakentaa kauteen huomattavasti paremmalla rytmillä,” totesi eräs pelaaja jo pari viikkoa sitten, kun keskustelimme seurojen leireilyistä.. Toistaiseksi joudutaan kuitenkin pelaamaan niillä korteilla, jotka on jaettu. On silti aiheellista kysyä, syntyykö se halli Suomessa ennen kuin jääpallosivustomme sulkee viimein ovensa. Palataan otteluun – IFK Motala iski tosella jaksolla 5 maalia, josta Jonas enander viimeisteli 4 osumaa. Paljoa muuta kerrottavaa jaksosta jäänyt. Kulmat: 1-8 Kulmamaalit: 0-2 Laukaukset maalia kohden: 4-8 Jäähyt: 20-15 Koko ottelun Rangaistukset ja erikoistilanteet Kulmat: 5-12 Jäähyt: 20 – 25 Kulmamaalit: 1-3 Laukaukset maalia kohden: 11-14 Yhteenveto Akilles esitti paikoin rohkeaa ja hyvää peliä, erityisesti ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Iisakki Kaivola oli tehokas viimeistelijä kolmella maalillaan, mutta se ei riittänyt voittoon, kun IFK Motala hallitsi toista puoliaikaa sekä pelillisesti että tuloksellisesti. Vaikka voittoa ei tullut, ottelu tarjosi varmasti päävalmentaja Jari Hyttiselle arvokkaita oppeja joukkueen nykytilasta ja kehityskohdista. Leiri on nyt päättynyt, ja kotiinpaluu Porvooseen on alkanut. Valmennus käy vielä reissun läpi ja katsoo eteenpäin – aikaa joukkueen viimeistelyyn ennen Suomen Cupia on vielä reilut kolme viikkoa.

BandyLiigaUutiset

Leirin viimeinen ottelu

Akilles vs IFK Motala klo 13.00 Tänään ratkeaa, millaisin sävelin Akilles päättää intensiivisen Ruotsin-leirinsä, kun vastaan luistelee perinteikäs ja vahva IFK Motala. Tämä on vihreävalkoisten viimeinen ottelu leirillä – ja nyt haetaan kauden alla vielä yksi selkeä näyttö leirin antimista. Ottelusta ei tietojemme mukaan valitettavasti ole tarjolla live-lähetystä, mutta voit seurata peliä reaaliaikaisesti tilastojen muodossa. Ottelun tilastolinkkiin: Tästä Pelaajilla on vielä yksi mahdollisuus antaa valmennukselle vahva viesti ennen kotimaan harjoituskauden viimeistelyä.

BandyLiigaUutiset

Akilleksen jalka ei riittänyt

Katrineholm kaatoi lopulta Akilleksen lukemin 10-1 Katrineholm pelasi hyvän ottelun ja osoitti, missä ruotsalaiset ovat edelle suomalaista jääpalloa. Vaikka Akilles taisteli alussa tasaväkisesti, ei se saanut juonen päästä kiinni toisen puoliajan alun jälkeen. Etenkin Katrineholmin joukkueena pelaaminen, liike ilman palloa ja viimeistelytehokkuus tekivät vaikutuksen. Ensimmäinen puoliaika: Alku tasainen, sitten rytminvaihto Ottelu käynnistyi räväkästi, kun Jasu Koljonen vei Katrineholmin johtoon jo toisella peliminuutilla. Akilles ei kuitenkaan jäänyt shokkitilaan, vaan Filip Svennas toi vieraat tasoihin 21. minuutilla kulmatilanteesta. Katrineholm vastasi nopeasti – ja alkoi sen jälkeen juonia todellista myrskyä. Ensin Koljonen osui toistamiseen ennen taukoa, ja Tim Ringqvist sekä Simon Eriksson lisäsivät johtoa vielä jakson lopulla. Tauolle mentiin näin Katrineholmin 4–1 johdossa, ja peli alkoi näyttää ratkenneelta jo tässä vaiheessa. Toinen puoliaika: Näytös Toisella jaksolla Katrineholm pelasi kuin flow-tilassa. Alun pelailun jälkeen syntyi kuusi lisämaalia. Maaleja jaettiin laajalle rintamalle: Erityistä huomiota ansaitsee Olle Ekholm, joka merkkautti peräti kolme maalisyöttöä. Ringqvist ja Koljonen tekivät molemmat kaksi maalia – mutta vielä tärkeämpää oli Katrineholmin kollektiivinen rytmi. Syöttöketjut rullasivat, liike pysyi yllä, ja Akilles oli suurimman osan ajasta puolustuskannalla. Akilleen näkyvin pelaaja ehkä oli jälleen onnistunut Filip Svennas. Mietteet Akilleksesta Vaikka pelin painopiste oli puolustamisessa, Akilles pystyi ajoittain rauhoittamaan peliä ja rakentamaan omia hyökkäyksiä. Erityisesti ensimmäisen puoliajan keskivaiheilla nähtiin useampi peräkkäinen hyökkäysyritys. Tämä kertoo siitä, että joukkueessa on rakennetta ja kykyä pelata pallollista peliä, mikä on tärkeää kehityksen kannalta. Vaikka peli meni lopussa selvästi Katrineholmille, Akilles ei lähtenyt turhautumaan tai pelaamaan likaisesti. Akilles osoitti taistelutahtoa, hetkittäistä tehokkuutta sekä kurinalaisuutta vaikeassa ottelussa. Vastassa oli poikkeuksellisen tehokas Katrineholm, mutta Akilleksella on useita asioita, joihin rakentaa seuraavissa otteluissa Huomenna Akilles jatkaa leirin viimeisellä ottelulla klo 13.00

BandyLiigaUutiset

Akilles kohtaa Katrineholmin klo 17.00

Harjoitusottelussa haetaan lisää pelituntumaa Akilles jatkaa valmistautumistaan tulevaan kauteen, kun joukkue kohtaa tänään vajaan neljän tunnin päästä ruotsalaisen Katrineholmin toisessa harjoitusottelussaan. Ottelu käynnistyy siis klo 17.00 ja se tarjoaa tärkeän mittarin joukkueen nykykunnolle sekä pelillisten elementtien hiomiselle. Ensimmäisessä harjoitusottelussaan Akilles esitti lupaavia otteita, ja nyt haetaan lisää varmuutta niin puolustuspelaamiseen kuin hyökkäyspään ratkaisuihin. Vastustaja Katrineholm tuo kentälle fyysisen ja vauhdikkaan pelin, mikä tarjoaa arvokasta kokemusta etenkin nuoremmille pelaajille. Ottelua voi seurata reaaliajassa:

BandyLiigaUutiset

Kamppareiden kapteenisto valittu

Kapteenisto kaudelle 2025–26 valittu Savitaipaleen leirin avausiltana Savitaipaleen harjoitusleiri käynnistyi juhlallisesti, kun joukkue äänesti uuden kauden kapteeniston heti ensimmäisenä iltana. Pelaajien keskinäinen äänestys on tärkeä osa joukkueen kulttuuria ja kertoo arvostuksesta kentällä sekä sen ulkopuolella. Kamppareiden Kapteenisto kaudelle 2025–26:C – Sami MikkolaA – Severi NoponenA – Jere KorhonenA – Simo Huotelin Sami Mikkola ottaa kapteenin roolin haltuunsa suurella kunnialla ja vastuuntunnolla. Hänellä on vankka kokemus ja vahva läsnäolo niin pukukopissa kuin kaukalossa, ja hänen odotetaan johtavan joukkuetta esimerkillään. Varakapteenit Severi Noponen, Jere Korhonen ja Simo Huotelin täydentävät kapteenistoa monipuolisesti. Jokainen tuo mukanaan omat vahvuutensa, kokemuksensa ja persoonansa, jotka tukevat joukkuetta kohti menestyksekästä kautta. Joukkueen sisäinen luottamus kapteenistoon luo vahvan pohjan tulevalle kaudelle. Nyt katseet siirtyvät kohti kauden alkua – yhdessä, yhtenä joukkueena.

BandyLiigaUutiset

Patrik Parkkonen palaa jääpallon pariin vuosien tauon jälkeen

Botnia solmi Parkkosen kanssa 1-vuoden sopimuksen Entinen pääsarjatason jääkiekkoilija Patrik Parkkonen, 32, tekee yllättävän paluun jäälajeihin – tällä kertaa jääpallon pariin. Pitkän kilpaurheilu-uran jälkeen Parkkonen on viettänyt muutaman vuoden taukoa, keskittyen perhe-elämään ja työuraansa vakuutusedustajana Pohjolassa. Nyt häntä nähdään taas jäällä – tosin pallon, ei kiekon perässä. – “Olen pelannut jääpalloa aina 15-vuotiaaksi asti, ja keväällä muutaman tutun kanssa juteltuani päätin aloittaa uudelleen,” Parkkonen kertoo. Hän on liittynyt jääpalloseura Botnian riveihin, ja harjoittelu joukkueen mukana on sujunut hyvin. – “On tuntunut hyvältä olla taas jäällä ja totutella pallon kanssa pelaamiseen. Harjoittelu Botnian kanssa on ollut mukavaa heti keväästä lähtien – kiitos seuralle tästä mahdollisuudesta!” Syksyinen treenikausi jatkuu, ja katseet ovat jo Oulunkylän tekojään aukeamisessa, toivottavasti noin kuukauden kuluttua. Siirtyminen kaukalosta suurelle jääpallokentälle vaatii totuttelua, mutta Parkkonen luottaa vanhaan osaamiseensa: – “Hyvin se tulee taas jääpalloon toimimaan. Se vie tietysti aikaa ja tarvitsee toistoja, mutta se on selkäytimessä.”

BandyLiigaUutiset

Akilles loppuhetken osumalla tasuriin – Lopputulos 2-2

Akilles lähtee vauhdilla – Kotijoukkueella jostakin syystä uupuu pelaajia Finspångs AIK joutuu otteluun vain yhdellä vaihtopelaajalla (varamaalivahdin lisäksi). Lähtöasetelma nostaa esiin tutun kysymyksen: pystyykö Akilles pitämään kierrokset korkealla koko 90 minuuttia – ja ennen kaikkea, kestääkö FAIK:n jaksaminen, kun kahdessa edellisessä pelissä kotijoukkueen loppupuristus on hiipunut täydelläkin miehistöllä? Ottelun alustus Vastakkain ovat Akilleen kurinalainen, vauhdikas pallollinen peli, mikä on valmentaja Jari Hyttisen tavaramerkkiä. Kotijoukkueen kapea penkki pakottaa tarkkaan vaihtorytmiin ja pitkiin pelijaksoihin samoilla kenttäpelaajilla. AKILLES TÄNÄÄN Pilli soi! – Lähdetään seuraamaan itse ottelua… Ensimmäinen jakso päättyy tilanteeseen 2-1 25 minuuttia Akilles on hallinnut sekavaa alkua ja luonut muutaman hyvän tontin, mutta numerot pysyvät 0–0. Nyt laidasta irtoaa kotijoukkueen Anton Malmlöv läpiajoon — nosto yli vastaan syöksyvän Iikka Lempisen, mutta pallo leijailee maalin yli… 34 minuutti pelattu kun Akilles iskee – Filip Svennas tarjoilee maalille ja Topi Montonen siirtää pallon varmasti maalin sisään — Akilles johtoon, 0–1. 42 minuuttia pelattu – Kulma kotijoukkueelle… Erlandssonin millintarkka syöttö ja Lundberg painaa kattoon tasoituksen 1–1. kaksi minuuttia myöhemmin uusi kulma, sama kuvio: Erlandsson–Lundberg, ja pallo viuhahtaa Lempisen längistä sisään. Tauolle siirrytään siis kotijoukkueen 2–1-johdossa, vaikka pelin kuva BandyliigaToimituksen mielestä sanoisikin toista. Tilastot: Toinen jakso sekavaa peliä – Lopputulos 2-2 Akilles vaihtaa maalille Aaro Heimalan. Peli on aaltoillut edestakaisin, mutta Akilles on yhä aktiivisempi. Maaleja ei kuitenkaan ole nähty — siksi kotijoukkueen valmentaja ottaa aikalisän ajassa 63 minuuttia. Katsotaan muuttuuko kummankaan joukkueen peli, vai vieläkö mennään ilman aivan viimeisiä loistavia viimeistelypaikkoja? Peli jatkuu edelleen sekavahkona, mutta yhä Akilleksen käsissä. Jari Hyttinen ottaa aikalisän, kun ottelua on jäljellä 10 minuuttia. Aikalisän jälkeen Akilles pelasi ottelun viimeiset 10 minuuttia yhden miehen ylivoimalla ja haki vimmatusti tasoitusta. Kotijoukkue kesti lähes loppuun asti, mutta hienon hyökkäyksen päätteeksi Filip Svennas antoi jälleen mainion syötön, ja Tarmo Ässämäki viimeisteli tasoituksen taululle – Lopputulos 2-2. Tilastot: Ottelun yhteenveto Kotijoukkueen Simon Westerdahl venyi pitkin ottelua tärkeisiin torjuntoihin. Westerdahl pysäytti erityisesti toisen jakson Akilles-ryminän. Vastaavasti toiselle jaksolle Akillesmaaliin tullut Aaro Heimala piti maalin puhtaana muutamalla torjunnallaan. Akilles hallitsi kokonaisuutta ja loi riittävästi paikkoja voittoonkin, mutta päätösnumerot 2–2 kuvastavat lopulta taisteluilmettä ja erikoistilanteiden merkitystä. Svennäs (0+2) oli vieraiden pelintekijä, Lundberg (2+0) kotijoukkueen tehokkain, ja Ässämäen kylmäpäinen viimeistely toi vieraille ansaitun pisteen. Tilastot: Näin ottelun jälkeen nopeasti ajateltuna Akilleksella on vielä matkaa Narukerään ja HIFK:hon. Yhden ottelun perusteella ei kuitenkaan kannata spekuloida enempää — katsotaan ensin loput pelit. Huomenna jatketaan – Kuulemiin & Näkemiin… HUOM! 11.10 klo 8.00 korjattu tieto Akilleksen maalivahdin vaihdosta – ja Bandygrytanin tilastoihin ei täysin voi uskoa – BandyliigaToimitus ihmetteli asiaa jo ottelun aikana, ja yöllä tullut vahvistus Ruotsista kertoo että aivan täydellinen tilastointi ei ollut – Kuitenkin lopputulos pysyy samana – ja me edelleen olemme sitä mieltä, että Akilles oli aktiivisempi esittäen ajoittain ihan hyviä otteita.

BandyLiigaUutiset

Ylen ja jääpallon pitkä liitto jatkuu – Vai jatkuuko?

Ensimmäisestä suorasta urheilulähetyksestä Porin MM-areenalle Emme ota kantaa tämän päivän mediapolitiikkaan tai Ylen ympärillä käytäviin keskusteluihin. Toteamme silti faktan: Yleisradiolla on poikkeuksellisen pitkä ja katkeilematon suhde suomalaiseen jääpalloon. Se alkoi torstaina 28.2.1957 Helsingin Olympiastadionilta, kun Yle televisioi suorana jääpallon MM-ottelun Suomi–Ruotsi – historian ensimmäisen suorana lähetetyn urheilutapahtuman Suomessa. Suomi voitti 4–3 ja laji saapui samalla pysyvästi tv:n välityksellä kotikatsomoihin. Nyt, lähes 69 vuotta myöhemmin, sama tarina liikahtaa mahdollisesti uuteen lukuun. Jääpallon miesten ja naisten MM-kisat pelataan Porissa 12.–18.1.2026, näkyykö otteluja Ylen kanavilla?, ja onko lähetyksiä tulossa jääpallon yhteisellä alustalla?? BandyliigaToimitus toivoo ottelun tai toisen näkyvän MM-kisoista YLE:n kanavilla. Meidän tulee tarjota myös mahdollisuus niille, jotka eivät pääse Porin tunnelmaan paikalle – seurata otteluja sitten vaikka internetin kautta… Lähetysekosysteemi hakee muotoaan – yhteistä “Jääpallo TV:tä” ei ole syntynyt Bandyliigan seurat ja Suomen Jääpalloliitto eivät ole toistaiseksi päässeet yhteisymmärrykseen nykymuotoisesta, keskitetystä lähetystoiminnasta. Liiton oma Finbandy TV käynnistyi kaudella 2024–25 vain kahdeksan runkosarjan ottelun paketilla ja yksittäisillä erikoislähetyksillä (mm. finaali), mikä jätti suuren osan otteluista seurojen omien striimien varaan – jos niitä edes oli tarjolla? Monet puhuvat myös Juniori- tai naisottelujen live-lähettämisestä – mutta seuroissa tähän ei ole ollut kiinnostusta?? Keväällä 2025 uutisoimme Bandyliigan uutiseen, jossa saamiemme tietojen mukaan striimausalustan kehittäminen on ollut kiistojen kohteena, mikä on jarruttanut yhtenäisen mallin rakentumista. Samaan aikaan moni seura on jatkanut omia jääpallon Bandyliigan lähetysratkaisujaan ainakin YouTubessa, SolidSportissa, Veo Livessä, Spiideon järjestelmässä, Satakunnan kansan sivustolla, Itäväylän sivuilla – tämä hämmentää ja hajauttaa katsojakokemusta ja jääpallon näkyvyyttä. On vaikea ymmärtää asiaa, kun katsotaan muiden lajien osittaista listaa: jääkiekossa Liigan, Mestiksen, Auroraliigan, Junioriottelujen näkymisen eri alustoilta. Listaa voidaan jatkaa Veikkausliiga, Ykkösliiga, Ykkönen, Kakkonen, Junioriottelut, Salibandyliigat, Nuorten ottelut, Koripalloliigat, Lentopalloliigat, Pesäpallo sarjat, Vaahteraliiga, Futsal-Liigat, ja Käsipallon sarjat. Miten me voimme nähdä asian niin vaikeaksi, että vuosien vääntäminen on vieläkin kesken – muut ovat pystyneet päätöksiin? Miksi me emme? Vertailun vuoksi Ruotsissa Elitserien ja Allsvenskan pyörivät keskitetysti Bandyplay-palvelussa – malli, jota moni suomalainen on toivonut myös tänne (Ruotsissa on nykyään mahdollista nähdä live-lähetyksinä lähes kaikki jääpallo-ottelut). Suomessa sen sijaan tuleva kausi käynnistyy yhä ilman yhtä “Jääpallo TV” -portaalia. Miksi tällä on väliä? Yhden luukun palvelu nostaisi lajin löydettävyyttä ja helpottaisi uusien katsojien sisääntuloa – aivan kuten 1957 tapahtui, kun kamera toi bandyn TV:n välityksellä olohuoneisiin. Porin MM-kisat tarjoavat erinomaisen tilaisuuden näyttää, miltä yhteinen televisio- ja suoratoistostrategia voisi parhaimmillaan näyttää: Ylen laaja yleisö + liiton ja seurojen toimivat striimit = näkyvyyttä, dataa ja tuloja koko lajille. Porissa nähdään, tartutaanko hetkeen – vai jatketaanko edelleen “minä minä” menttaliteetilla – joka on ollut viimeiset 20-vuotta valitettavan usein yhteisten päätösten esteenä. Median kiinnostus ja Mikä muuttuisi median kannalta? Loppumietteet TV-näkyvyydestä: Jääpallon tarinaa voidaan jatkaa, tai haudata se – se on meistä kaikista yhdessä kiinni – Mitä teemme?

BandyLiigaUutiset

Akilles avaa Ruotsinleirin

Illalla klo 19 vastassa Finspångs AIK! Porvoolainen Akilles aloittaa Ruotsinleirinsä ottelut tänään kello 19:00, kun vastaan luistelee perinteikäs Finspångs AIK. Akilles on jo kolmas seura, jonka leirimatseja olemme päässeet seuraamaan Ruotsissa – ja nyt on vuorossa siis vihreiden näyttöpaikka! Miksi tätä peliä odotetaan? Kolme pointtia illan matsiin Seuraa kotisohvalta Pieni ennakko fiilis Akilleella on kasvoillaan nälkäinen ilme: moderni pallonhallinta, aktiivinen karvaus ja rohkeus pelata keskustaan. Jos rytmi löytyy heti, FAIK joutuu puolustamaan leveydeltä – ja silloin kulmista sekä toisen aallon paikoista tulee illan iso teema. Muistutuksena aikaisemmat tulokset: Matsi starttaa klo 19! Aukaise striimi, tilastot viereen ja nauti – tästä starttaa Akilleen ruotsinleirin tarina.

BandyLiigaUutiset

JPS:n kokoonpano valmis kaudelle 2025–2026

Jimi Heinonen jatkaa 1+1-sopimuksella JPS viimeisteli joukkueensa tulevalle kaudelle, kun Jimi Heinonen allekirjoitti jatkosopimuksen mallia 1+1. Tavoite on selvä: mestaruuden uusiminen. JPS on saanut palapelin viimeisen palan kohdalleen. Seura tiedottaa, että Jimi Heinonen jatkaa punapaitojen riveissä tuoreella 1+1-vuotisella sopimuksella, mikä sinetöi kokoonpanon kaudelle 2025–2026. — ”Hyvän viime kauden jälkeen oli selvää, että pelihaluja JPS:n riveissä on vielä tulevaisuudessakin. Ensi kauden kokoonpano on vahvistunut entisestään, sekä hyvän treenikesän jälkeen tavoite on vain ja ainoastaan mestaruuden uusimisessa. Leiripäivä kokonaisuudessaan myös vahvisti fiilistä tulevasta kaudesta ja joukkueen kokoonpanosta. Tästä on hyvä lähteä kohti Suomen Cuppia, sekä talven koitoksia!” Heinonen kommentoi. Sopimus viimeisteli rungon Heinosen jatko viimeistelee JPS:n kilpailukykyisen rungon, jota on vahvistettu kesän aikana. Seurajohdon mukaan joukkueen rakennus on edennyt suunnitelmien mukaan ja kilpailu pelipaikoista on kovaa. Katseet kohti Suomen Cuppia ja talven koitoksia JPS suuntaa nyt valmistautumisensa kohti Suomen Cupia ja sarjakauden alkua. Joukkue painottaa laadukasta arkea, tiivistä viisikkopelaamista ja erikoistilanteiden hiomista – elementtejä, joiden varaan mestaruuden puolustaminen rakentuu.